Ajankohtaista

Suomalainen sienisato uhkaa jäädä torsoksi: ”Toistaseksi tilanne näyttää lohduttomalta”

Julkaistu:

Sienet
Kuiva kesä lyö leimansa kaikkialle – niin myös sienimetsälle.
Oletko metsässä samoillessasi tullut huomanneeksi niitä sieniä, joita siellä tavallisesti on jo tähän aikaan vuodesta keikkunut?

Luonnonvarakeskuksen mukaan kesä-heinäkuussa on lupa odottaa männynherkkutatteja, kantarelleja sekä koivu- ja keltahaperoita.

Heinä-elokuussa kuusimetsiin alkaa nousta haapa- ja kuusenleppärouskuja, mäntymetsiin puolestaan kangasrouskuja ja -haperoita sekä männynpunikkitatteja.

Koivuvaltaisissa metsissä esiintyy taasen kantarelleja, koivu- ja keltahaperoita sekä koivunpunikkitatteja. Herkkutatit tulevat runsaina, jos sää on suotuisa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

”Toistaiseksi tilanne näyttää lohduttomalta”

Marttaliiton kehittämispäällikkö Arja Hopsu-Neuvosen mukaan kuiva ja paahteinen kesä näkyy myös sienisadossa.

– Ei ole ainakaan omilta apajiltani sieniä löytynyt, Hopsu-Neuvonen kertoo pääkaupunkiseudun tilanteesta.

– Joku on muutaman kantarellin lähipiirissä saanut, mutta muutoin on ollut hiljaista. Vettä kaivataan, hän lisää.

Samoilla linjoilla on sieniasiantuntija Lasse Kosonen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Toistaiseksi tilanne näyttää lohduttomalta, ja sateita odotellaan, Kosonen kiteyttää.

”Kyllä enemmän pitäisi löytyä”

Kosonen kertoo, että Pirkanmaan metsissä, joissa hän on käynyt, ei sieniä ole käytännössä näkynyt lainkaan.

– Elokuukin on jo pitkällä, kyllä enemmän pitäisi ehdottomasti jo löytyä.

Kosonen mainitsee, että etelässä on hänen tietämyksensä mukaan löydetty kuitenkin jo joitain kantarellisatoja ja jopa suppilovahveroita.

Lähde: Luonnonvarakeskus

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt