Grillikausi on tänä vuonna alkanut upeassa hellesäässä.
Alkukesä onkin kiivainta grillausaikaa, sillä esimerkiksi viime vuonna suomalaiset grillasivat touko- ja kesäkuussa noin kolmanneksen koko vuoden grillatuista makkaroista, Lihatiedotusyhdistys kertoo.
Makkara on yksi suosituimmista grillattavista tuotteista ja siinä suomalaiset arvostavat maun lisäksi korkeaa lihapitoisuutta.
Ilta-Sanomat maisteli Helsingissä sijaitsevalla, aurinkoisella Teurastamon sisäpihan grillillä kymmenen lähes kaikista marketeista löytyvää grillimakkaraa.
Ilta-Sanomien raatiin osallistuivat Marttaliitto ry:n viestintäkoordinaattori Joonas Jylhä, Marttaliiton kotitalousasiantuntija Outi Mehto, Akateemisen Kiuas-Seuran puheenjohtaja Jyri Jämsä sekä seuran makkara-arvosteluista vastaava, tuhansia makkaroita testannut toimittaja Niilo Orola.
Jutun pääkuvana olevalla videolla testin asiantuntijaraati antaa vinkkejä grillimakkaran valintaan.
Raati arvioi tuotteiden rakennetta ja ulkonäköä, mutta ennen kaikkea makkaroiden makua. Raatilaiset antoivat tuotteille pisteitä yhdestä viiteen ja niistä laskettiin keskiarvo. Testiin valittiin niin pitkään markkinoilla olevia tuotteita, kuin muutamia uutuuksia.
Lihatiedotusyhdistyksen mukaan tämän kesän ykköshittejä ovat mausteiset raakamakkarat, joissa lihaa on jopa 90 prosenttia. Ilta-Sanomien testin ykkönen lukeutui juuri tähän kategoriaan.
Voittaja oli ylivoimainen.
Testin maistelijat Marttaliitosta ja Akateemisesta Kiuas-Seurasta. Vasemmalta Outi Mehto ja Joonas Jylhä, Jyri Jämsä ja Niilo Orola.
Kymmenestä tuotteesta parhaimman keskiarvon 4,7 pisteellä sai HK:n tämän kevään uutuus, HK Maakarit Livornon Luigi - raakamakkara. Kolme raatilaista neljästä antoi sille täydet viisi pistettä. Tuotteen lihapitoisuus on 90 prosenttia.
– Massa on rouhea, tuoksu lupaava ja maussa iskee heti mausteet. Mukava pureskella, raadissa arvioitiin.
– Paljon makua, hyvä rakenne ja lihaisa, oli toinen arvio.
Raatilaiset kiinnittivät huomiota makkaran suolaisuuteen.
– Ensimaku pehmeä, sitten hyvin suolainen. Suolaisuuden vuoksi yksi makkara riittäisi, mutta maku ylivoimaisin, yksi kommentti kuuluu.
– Kivasti yrttinen, mutta mikään ei pomppaa liikaa. Voisin tarjota grillijuhlissa, arviossa todetaan.
Helsingin Kalasatamassa sijaitsevan Teurastamon sisäpihalla on grilli, jota kaikki voivat käyttää veloituksetta. Panttia vastaan saa tarvikkeita ja pihalla on piknik-pöytiä, jossa itse grillattuja herkkuja voi maistella.
Perusklassikko nousi kakkoseksi
Klassikkotuote Atria Wilhelm perinteinen grillimakkara ylsi testissä hopealle 3,7 keskiarvolla. Sen lihapitoisuus on 77 prosenttia.
– Hyvä, hivenen savuinen tuoksu. Savuisuutta maussakin. Perusgrillimakkara, sopivan lihaisa.
– Ei liian rasvainen, eikä suolainen, vaan juuri sopiva.
– Savun tuoksu, luonnonkuori. Parempaa suomalaista grillimakkaraa, arviossa todetaan.
HK Maakarit Vottosen vihellys yksi sijalle kolme. Se sai makutestissä 3,5 pistettä. Voimakassuolainen ja lihaprosentin 86 omaava tuote sai kehuja yrttisestä ja valkosipulisesta maustaan.
– Rouhea massa. Mausteita löytyy, jälkimaku on pitkä, tuoksu runsas ja kukkainen. Tekee mieli ottaa toinenkin pala, raatilaisten kommenteissa kuvaillaan.
Asiantuntijaraati maisteli tavallisista marketeista saatavia grillimakkaroita.
Vähäisin lihaprosentti
Testin hännille jääneessä Atria Hiilloksessa oli testin tuotteiden pienin lihapitoisuus, 43 prosenttia.
– Jauhoinen massa, paksu jötikkä. Kuori paksuhko.
Hiillos herätti kuitenkin tunteita.
– Rehti jauhomakkara, tuoksu ihana, mökkimäinen.
– Tuoksu palautti lapsuuden mökille, myös toinen raatilainen totesi.
– Mitäänsanomaton maku, ei rasvaa eikä suolaa, arvioissa todetaan silti.
Näin muita tuotteita kommentoitiin:
Snellman Eetvartti sai kolme pistettä viidestä.
– Savuista makua, pippuria, mukavasti rasvaa.
– Perushyvä. Hyvä suutuntuma.
– Perinteinen, lapsuuden mieleen tuova tuoksu. Kuori melko sitkeä.
Pajuniemi aito Helsinkiwursti keräsi 2,2 pisteen keskiarvon.
– Vaatii pureskelua, tiukkaa tavaraa.
– Sitkeä kuori, mieto maku.
Savuhovi Marskin hovigrilleri jakoi viidennen sijan Pajuniemen makkaran kanssa 2,2 pisteen keskiarvolla.
– Maku nitriittinen, massa rouhea.
– Todella perusmakkara.
– Löytyy kaikkea: rasvaisuutta, mausteisuutta ja suolaisuutta. Perusgrillimakkara, jolla on kiva herkutella.
HK Kabanossi savupekoni sai kaksi pistettä.
– Tuoksuu hyvältä, perinteiseltä.
– Maku todella rasvainen ja suolainen.
– Jälkimaussa tuntuu lähinnä suola.
Raati antoi Kivikylän Huiluntuhti -makkaralle keskiarvoltaan 1,7 pistettä.
– Tiivis rakenne, ehkä turhankin tiivis.
– Mausteita löytyy, mutta rasvaa saisi olla enemmän.
Jos grafiikka ei näy, voit katsoa sen täältä.
Teurastamolla on ravintoloita, mutta myös kala- ja lihakauppoja, joista voi esimerkiksi hakea grillattavia tuotteita. Teurastamolla järjestetään 9. kesäkuuta grillaustapahtuma.