Ajankohtaista

Vertailimme suomalaisten suosikkieinekset – tarkista paketista kaksi asiaa

Julkaistu:

Valmisruoka
IS vertaili suomalaisten suosikkieinekset. Laatu on parantunut, mutta tekemistä riittää.
Suomalaisen työn liiton tutkimuksessa vuonna 2015 suomalaiset äänestivät valmisruuista ylivoimaiseksi suosikikseen maksalaatikon, tuon lapsiperheiden arjen pelastajan.

Markkinajohtaja Saarioisen mukaan se on myös Suomen suosituin valmisruoka, ja sitä myydään vuodessa noin 9 miljoonaa rasiaa.

Laillistettu ravitsemusterapeutti Leena Putkonen ajattelee, että maksalaatikon suosio kertoo perinteisen ruokakulttuurin säilymisestä valmisruuan avulla, sillä harva jaksaa nykyään tehdä sitä alusta itse.

– Se on perusruokaa, jonka käyttäminen nopeuttaa arkea. Vihannespuolta jos vaikka lisää oheen, niin aivan ok.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Lisäaineettomuus, terveellisyys ja ainesosien alkuperän tietäminen ovat jo jonkin aikaa olleet muodissa, mutta siitä huolimatta perinteiset einekset pitävät pintansa.

Rasvan laatu ja suolan määrä kinkkisiä

Leena Putkosen mukaan eineksiä voi rauhassa syödä osana arkea, joskaan niiden ei pitäisi muodostaa pääosaa ruokavaliosta.

– Varsinkin henkilöiden, joilla on valmiiksi terveysongelmia, pitäisi tarkkailla sisällysluetteloita. Yksi helppo keino on katsoa, onko tuotteessa sydänmerkki. Se tarkoittaa, että suolaa on vähennetty ja rasvan laatu on hyvä, hän sanoo.

– Kinkkisiä asioita eineksissä ovat aina rasvan laatu ja suolan määrä. Varsinkin keitoissa voi olla suuria eroja. Toivon, että teollisuudessa kuunneltaisiin vielä tarkemmin näitä asioita.

Putkosen mukaan einekset ovat muuttuneet paremmiksi, mutta kasviksia voisi hänen mukaansa käyttää nykyistä monipuolisemmin.

Eineksissä vaihtoehtoja lapsiperheille

Moni suomalaisten suosikkieineksistä sisältää edelleen punaista lihaa, vaikka esimerkiksi S-ryhmä kertoi viime vuoden lopulla kasvispihvien myynnin kaksinkertaistuneen edelliseen verrattuna ja hätyyttelevän vastaavia lihaversioita.

Putkosen mukaan on erinomaista, että kasvisvaihtoehtoja on tullut lisää. Tässä tulee mukaan myös ruokakasvatuksellinen puoli. Einekset ovat käytössä monesti juuri lapsiperheissä kiireen keskellä.

 

Kinkkisiä asioita eineksissä ovat aina rasvan laatu ja suolan määrä. Varsinkin keitoissa voi olla suuria eroja.

Suosikkien joukossa on monia mainiota lastenruokia, mutta lihiksiä, pitsoja ja muita pikaruokatyyppisiä eineksiä Putkonen tarjoisi harvakseltaan.

– Eräässä tuttavaperheessä lapsille tarjotaan nimenomaan kasvisjauhispyöryköitä. Niistä puhutaan lihapullina, mutta ne ovat siis kasvista. Esimerkiksi suosikkieineksistä lapsi saattaa tutustua pinaattiin lettujen tai keiton kautta ja oppia syömään sitä muutenkin.

– Jos tottuu lapsena tiettyihin ruokiin, tottumusta on usein vaikea myöhemmin muuttaa.

– Kun eineksiä tarjotaan, olisi hyvä laittaa oheen vaikka pakastevihanneksia ja naposteltavaksi kurkkua tai tomaattia, Putkonen neuvoo.



Jos grafiikka ei näy, voit katsoa sen täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt