Maistelimme 9 tämän kesän uutuusjäätelöä – voittaja vei ”kuin mummolaan”

rac

Julkaistu:

Jäätelöt
Ilta-Sanomien raati maisteli kesän uusia, marketeista saatavia pakettijäätelöitä.
Vanilja, suklaa, toffee, laku ja mansikka ovat suomalaisten lempimaut jäätelöissä. Tämä selvisi Keskon ja S-ryhmän myydyimpien irtojäätelöiden listoista, joista Ilta-Sanomat kertoi aiemmin toukokuussa.

Myyntilistojen mukaan klassikot pitävät sitkeästi pintansa, mutta uusia jäätelötuotteita tulee runsaasti joka kevät.

Ilta-Sanomien toimitus maisteli ja pisteytti yhdeksän kesän uutta pakettijäätelöä. Testin tuotteet olivat marketeista saatavia uutuustuotteita, eikä niitä jaoteltu muutoin tuotesisältöjen mukaisesti.

Ei ylivoimaista voittajaa

Viiden hengen raadin arvioissa ylivoimaista voittajaa ei noussut ja piste-erot kolmen kärkeen yltäneissä tuotteissa olivat pieniä.

Voittajaksi nousi täpärästi Aino Mansikkapulla 3,8 pisteen keskiarvolla.

Sitä kehuttiin nimensä veroiseksi ja hyvin makeaksi.

– Pulla maistui ihanasti, kuin mummola, yksi arvioista kuului.

– Upean paksu, tekstuuriakin mukavasti, toinen totesi.


Yllä olevalla videolla nähdään, miltä testijäätelöt näyttävät.

”Yllättävä!”

Kolmannelle sijalle ylsi 3,7 keskiarvolla Magnum Hazelnut Praline. Jäätelön rapea kuori sai kehuja.

– Varma valinta, arviossa mainittiin.

Testissä oli mukana Valion uusiin artesaanijäätelöihin kuuluva salmiakki-chili. Se nousi testin kolmoseksi 3,5 keskiarvopisteillä.

– Yllättävä, mielenkiintoinen, sitä kommentoitiin.

Jäätelöä kehuttiin myös siitä, ettei se ollut liian makea.

– Voimakas maku, ihana kermainen lakritsi, tuotetta kommentoitiin.

Chilin maku jäi kuitenkin testaajien mielestä piiloon.

”Kevyt suklaajäätelö”

Pingviini Good Choc Loco nousi neloseksi. Se sai hyvin pisteitä, mutta ei herättänyt suurempia tunteita.

– Ei yllätä. Kevyt suklaajäätelö, mukavasti tekstuuria, raatilaiset totesivat.

Testaajat kehuivat erityisesti 5. sijalle yltänyttä Ingmanin vadelma smoothie -jäätelöä. Sitä kuvailtiin raikkaaksi ja kuumiin kesäpäiviin hyvin sopivaksi.

Kuudennella sijalla oleva Ben & Jerry’s Birthday Cake maistui monelle, mutta todettiin sopivan hyvin makeiden jäätelöiden ystäville.


Pistaasi jakoi mielipiteitä

Ilta-Sanomien testissä hännille jäi kotimainen 3 Kaverin Pistaasi & Pistaasijäätelö. Se oli tuote, joka jakoi eniten mielipiteitä, sillä joissakin kommenteissa sitä kehuttiin vuolaasti, toisissa se sai kritiikkiä.

Vaikka IS:n testissä se ei noussut kärkeen, Pistaasi & Pistaasijäätelö voitti huhtikuun lopussa Helsingissä järjestetyn Jäätelö- & Suklaakarnevaalien yleisöäänestyksen. Tuote nostikin IS:n testin tuotteista eniten keskustelua sen mausta ja ulkonäöstä.

On mainittava, että tuote oli kaikista testin jäätelöistä nopeiten sulavin. Se vaatii kymmentä minuuttia pidempään kuljetukseen ehdottomasti kunnollisen kylmälaukun, muutoin se pehmenee liikaa.

Viime vuonna IS:n uutuusjäätelöiden testissä 3 Kaverin jäätelöt saivat sekä ykkössijan sekä toiseksi parhaan sijan Valkosuklaa & Suklaa & Nougat-granola ja Kookos & Ananas -jäätelöillä.

”Tällainen vegaanijäätelö puuttuikin”

Myös testin toinen vähille pisteille jäänyt uutuusjäätelö, Jymy Vegan Appelsiini-Suklaa herätti vastakkaisia mielipiteitä.

Sitä kommentointiin muun muassa raikkaaksi. Tuote on vegaaninen, eli siinä ei ole eläinperäisiä raaka-aineita, kuten maitoa ja kermaa.

– Ihanan fazerinamainen! Tällainen vegaanijäätelö vielä puuttuikin, vegaanista ruokavaliota noudattava IS:n toimituksen edustaja kommentoi, vaikka ei voinutkaan osallistua varsinaiseen testiin.

Viime vuoden testissä Jymy oli sijalla neljä Jymy Raparperi -tuotteella.



Jos grafiikka ei näy, voit katsoa sen tästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt