Ajankohtaista

Tässä on ainoa tomaattikastike, jonka tarvitset – siitä syntyy herkkupizza tai maailman paras jauhelihakastike

Julkaistu:

Uusi kirja
Pipsa Hurmerinnan ja Meri-Tuuli Väntsin ohjeet ovat yksinkertaisia, mutta mausta ei tingitä.
Kokki ja juontaja Pipsa Hurmerinta ja Meri-Tuuli Väntsi ovat monille tuttuja tv-ohjelmista. He pyörittävät myös Radio Helsingin Ruokatuntia.

Hurmerinnan ja Väntsin yhteisen Samassa liemessä -ruokaohjelman ensimmäiset jaksot nähtiin tammikuussa ja nyt ohjelman reseptit on saatu kansien väliin. Samassa liemessä -keittokirja (WSOY) ilmestyi helmikuussa.

Mutkattomat ohjeet on jaoteltu selkeisiin lukuihin. Kirjassa on ohjeita koko perheen arkiruokiin kuin juhliin sekä herkutteluun.

Kirjassa on lisäksi oma lukunsa myös aikoihin, joissa tarvitaan penninvenytystä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Ihmiset saattavat ajatella, että muilla on jotenkin enemmän rahaa kuin itsellä on. Olisi armollisempaa tietää, että monilla ihmisillä voi olla useinkin tilanteita, jolloin pankkitilillä ei ole enää rahaa, Pipsa Hurmerinta kuvailee ajatusta säästöohjeiden takaa.

Kirjassa neuvotaan muun muassa, kuinka tähteitä voi jalostaa ja kuinka tehdä edullista, mutta maukasta ruokaa.

– Aina puhutaan siitä, että ruoka on kallista. Hyvää, maistuvaa ruokaa voi tehdä edullisesti, Pipsa Hurmerinta sanoo.

Yksi edullisten reseptien helmi on muun muassa kaupan grillikanasta tehty keitto. Sen tekeminen nähtiin tv-ohjelmassa.

Pipsan oma suosikki

Hurmerinnan ja Väntsin ruokafilosofia avautuu hyvin kirjan esipuheessa.

– Kaksikon asenne on selvä: rahalle kuuluu saada vastinetta ja turha piperrys ei kiinnosta, toimittaja Pauliina Siniauer kirjoittaa kirjassa.

Esipuheessa mainitaan, kuinka Hurmerinta ja Väntsi kyselevät ravintoloissakin tarkkaan ruoan alkuperästä. Rahoille vastinetta on kuluttajan oikeus.

– Jos ravintolassa jää nälkä, sen voi sanoa, Hurmerinta toteaa.

Pipsa Hurmerinnan omia suosikkiruokia ovat muun muassa pataruoat.

– Olen Meri-Tuulin inspiroimana hurahtanut niihin, hän sanoo.

Jälkiruoista kaksikko ei tarjoile kevytversioita.

– Eihän joka päivä tarvitse syödä hilloa, mutta kun herkkuja nauttii, ne saavat olla kunnollisia, Pipsa Hurmerinta sanoo.

Hyödynnä jääkaapin jämiä

Kirjassa on myös hyvä ohje arkikeittiöön: Hyvin maustettua tomaattikastiketta voi käyttää niin pizzoihin kuin esimerkiksi pastakastikkeisiin. Reseptissä kehotetaan hyödyntämään siihen myös jääkaapin jämiä.

– Käytä kastikkeeseen niitä tomaatteja, jotka ovat jo liian kypsiä viipaloitaviksi leivän päälle. Pienet tummat pilkut ja pilaantuneet kohdat voi vain leikata pois, ohjeessa neuvotaan.

Kastikkeessa on vahva lupaus.

– Paahdettu tomaattikastike muuntuu niin elämäsi parhaaksi bologneseksi kuin keitoksi kasvisliemellä jatkettuna.

Tomaattien lisäksi tähän kastikkeeseen voi paahtaa esimerkiksi paprikaa, munakoisoa tai kesäkurpitsaa. Valmis kastike säilyy jääkaapissa neljä päivää. Se kestää myös pakastamista.

Kastikkeeseen voi yhdistää jauhelihan tai muuta proteiinilähdettä.

Jos siis jaksaa tehdä hyvä pohjan, kastiketta voi käyttää tarvittaessa moneen eri arkiruokaan.


Paahdettu tomaattikastike

n. 1 kg kypsiä tomaatteja

n. 500 g sipuleita

1 kokonainen valkosipuli

oliiviöljyä

n. 2 tl suolaa + lisää maustamiseen

pari oksaa yrttejä (esim. rosmariinia, oreganoa tai meiramia)

mustapippuria

tuoretta chiliä

sokeria

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Puolita tomaatit ja lohkoa isommat muutamaan osaan. Kirsikkatomaatit voi jättää kokonaisiksi. Levitä tomaatit uuninpellille.

Leikkaa sipulit kuorineen puoliksi, pienemmät voi jättää kokonaisiksi. Lisää sipulit pellille, samoin kokonainen valkosipuli kuorineen.

Valuta päälle oliiviöljyä ja ripottele suolaa, noin 2 teelusikallista. Lisää muutama yrtin oksa ja halutessa tuoretta chiliä.

Paahda kasvikset uunin keskiosassa, kunnes tomaatteihin tulee tummia, paahtuneita pilkkuja. Laske sitten uunin lämpötilaa 160 asteeseen ja anna kasvisten hautua, kunnes sipulit ovat täysin kypsiä, noin 45 minuuttia.

Ota pelti uunista hetkeksi jäähtymään. Nosta tomaatit lusikalla isoon kannuun tai korkeareunaiseen kulhoon. Nypi sipuleista kuoret ja poista yrteistä kovat oksat.

Purista valkosipulin kynsien pehmeä sisus tomaattien sekaan ja kaada loputkin pannun aineksista kannuun, mukaan lukien pannuun kerääntynyt herkullinen neste.

Soseuta sauvasekoittimella sileäksi tai jätä kastike halutessasi karkeammaksi.

Tarkista maku, mausta suolalla ja mustapippurilla ja lisää tarvittaessa sokeria, jos kastike tuntuu liian hapokkaalta.

Lähde: Pipsa Hurmerinta ja Meri-Tuuli Väntsi: Samassa liemessä (WSOY 2018)


Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Tuoreimmat