Legendaarisen Ekbergin leipomon remonttia kauhistellaan tuhotyöksi - Ekberg vastasi: ”Olemme ylpeitä” - Ajankohtaista - Ilta-Sanomat

Legendaarisen Ekbergin leipomon remonttia kauhistellaan tuhotyöksi - Ekberg vastasi: ”Olemme ylpeitä”

Perinteikkään Ekbergin muodonmuutos on herättänyt tunteita ja kritiikkiä. Projektissa mukana ollut suunnittelutoimisto olisi halunnut säilyttää vanhaa.

9.2.2018 13:38 | Päivitetty 9.2.2018 16:02

Suomen vanhimman leipomon Ekbergin myymälän täydellinen muutos on otettu vastaan järkyttyneenä ja surullisena. Heli Thoren oli ensimmäisiä, jotka nostivat uudistuksen julkiseen keskusteluun, kun hän kirjoitti aiheesta Gloria-lehden blogissa.

– Kulttuurikatastrofi Helsingin keskustassa, olen sanaton, Thoren kirjoitti.

Uudistunut Ekberg.

Kyse on siitä, että vuodesta 1915 samassa osoitteessa sijainnut Ekbergin leipomon myymälä muutettiin sisätiloiltaan täysin. Vieressä sijaitseva kahvila pysyy kuitenkin entisellään.

Ekberg perustettiin vuonna 1852 ja se toimi aluksi Aleksanterinkadulla, nykyisen Stockmannin tavaratalon paikalla. Nykyiseen rakennukseen kahvila ja leipomo muuttivat vuonna 1915. Kahvila muutti rakennuksen katutasoon 1932.

Leipomomyymälän sisustuksessa on kunnioitettu vanhaa, mitä on Helsingissä pidetty arvokkaana. Paikka on ollut monille helsinkiläisille tärkeä jo useissa sukupolvissa.

Uudessa myymälässä historiasta ei ole juuri mitään jäljellä.

  • Jutun pääkuvana olevalta videolta näet, miltä Ekberg näyttää remontin jälkeen.

”Surullista”

Sisustusarkkitehti Ilkka Mälkiäinen oli toinen niistä, jotka avasivat keskustelua täysin muutetusta myymälästä. Mälkiäinen julkaisi Facebookissa kuvia uudistuksesta ja sai julkiseen päivitykseensä lukuisia, kritiikkiä tukevia vastauksia.

– En halua haukkua kollegoitani, mutta olen surullinen siitä, että näiden asioiden kanssa taistellaan koko ajan, Mälkiäinen toteaa.

Ilkka Mälkiäinen painottaa, että Ekbergin tapauksessa kyseessä on kulttuurihistoriallinen paikka ja nimenomaan siihen arvostelu liittyy.

– Jos tuon tilan irrottaisi kontekstistaan ja se sijoitettaisiin tuollaisenaan vaikka uuteen kauppakeskukseen, se näyttäisi hyvältä ja raikkaalta. Mutta Ekberg on ollut viimeisiä kulttuurihistoriallisesti tärkeitä, vanhoja helsinkiläisiä paikkoja, kuten esimerkiksi Akateeminen kirjakauppa, joka sekin on menetetty, hän sanoo.

– On surullista, että virheistä ei ole opittu. Uudistuksia voisi myös tehdä vanhaa kunnioittaen.

”Yritimme taistella sen puolesta”

Uudistuksessa mukana ollut suomalainen suunnittelutoimisto olisi halunnut säilyttää enemmän paikan kulttuurihistoriaa.

– Tulimme projektiin aika myöhäisessä vaiheessa. Uuden konseptin luoneen saksalaisen yrityksen projekti ja suunnitelmat olivat siinä vaiheessa jo hyvin pitkällä, Tuula Hagerström suunnittelutoimisto Hägerström Husell Oy:stä sanoo.

Suomalainen toimisto oli mukana muun muassa puisten kalusteiden suunnittelussa.

– Olisimme halunneet säilyttää vanhan miljöön, yritimme taistella sen puolesta, hän toteaa.

Hagerström kertoo hämmentyneensä käytyään katsomassa paikkoja. Hän on myös surullinen.

– Tuskallista on se, että Helsingissä ei ole enää vastaavia paikkoja olemassa, Hageström sanoo.

Ekbergin Facebook-sivuille tulvii palautetta.

– Käsittämätön tuhotyö, siellä todetaan.

– Rumempaakin kulttuuria on suojeltu. Tässä meni nyt korjaamattomasti metsään, toinen sanoo.

– Miksi tuhositte Ekbergin perinnön ja ainutlaatuisuuden, kunniapaikan Helsingin historiassa, kommentissa kysytään.

Ekberg: ”Olemme ylpeitä uudistuksesta ”

Ekberg piti tiedotustilaisuuden perjantaina. Vaikka muutosta on arvosteltu voimakkaasti, toimitusjohtaja Maj-Len Ekberg kertoi asiakkaiden suhtautuneen uudistukseen myönteisesti.

– Olemme hyvin ylpeitä uudistetusta lippulaivamyymälästä. Saamamme asiakaspalaute on ollut positiivista ne kaksi ensimmäistä päivää, minkä myymälä on ehtinyt olla auki, Maj-Len Ekberg kertoi perjantaina.

– Mielestämme olemme onnistuneet tehtävässämme päivittää myymälä konsepti tähän päivään säilyttäen myymälän arvokkuuden, mikä on tärkeää niin kanta-asiakkaillemme kuin Ekbergille, hän sanoi myös.

Tiedotteessa kerrotaan, että lähtökohta oli ”säilyttää niin paljon vanhaa tunnelmaa kuin mahdollista, mutta samalla nykyaikaistaa myymälän toimivuutta”.

Raskaat ovet vaihdettiin

Tiedotustilaisuudessa kerrottiin, että alkuperäisenä säilytettiin laattalattia, kattoreliefi valaisimineen sekä vuodelta 1915 olevat puiset leipähyllyt.

Ovet vaihdettiin käytännön syistä, tiedotustilaisuudessa kerrottiin.

– Vanhemmille asiakkaille raskaat puuovet ovat olleet hankalia, Maj-Len Ekberg sanoi tilaisuudessa.

– Uudistus on tehty kanta-asiakkaidemme mielipiteitä tarkasti kuunnellen ja myymälän arvokkuuden ja tunnelman säilyttäen, Ekbergin operatiivinen johtaja Martin Tkaczick toteaa tiedotteen mukaan.

Remontin suunnittelusta ja sisustuksesta vastasivat suunnittelutoimisto Hägerströmin Husellin lisäksi sisustustoimisto Bang Interiors Helsinki.

Ekberg kertoo tiedotteessaan, että myymälän markkinointimateriaalista sekä muun muassa kylteistä ja opasteista on vastannut saksalainen mainostoimisto Oscar Bóbolo.

Museoviraston tehtäviin Ekbergin tapaus ei kuulu, vaan vastaavissa tapauksissa Helsingissä mahdollisia kulttuurihistoriallisia suojelutoimia hoitaa Helsingin kaupunginmuseo. Ilta-Sanomat ei tavoittanut kaupungin edustajaa kommentoimaan Ekbergin tapausta.

Ekbergin myymälä vuonna 2016.

Ekberg vuonna 1912.

Matalan talon paikalla on nykyään Stockmann.

Ekberg muutti Bulevardille vuonna 1915. Kuva samalta vuodelta.

Myymälä pysyi samankaltaisena vuosikymmenet.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit