Siken ihanassa kasvispaistoksessa on takuuvarma makupari

Siken helppo paistos toimii yhtä hyvin lisukkeena, kuin itsenäisenäkin ruokana.

Feta ja tomaatti ovat klassinen yhdistelmä.

4.2.2018 8:14

Kovasti pyydätte kasvisreseptejä, joten kun silmääni osui lehti, jossa oli ihanan houkutteleva kuva ja helppo resepti, tein siitä oman, helpomman versioni.

Siinä yhdistyvät sekä tomaatit, että fetajuusto, joita molempia on helposti saatavana.

Tämän paistoksen voi nauttia joko lämpimänä tai kylmänä. Tarjoa lisukkeena tai itsenäisenä ruokana hyvän leivän kera.

Paahdetut tomaatit ja fetaa uunissa

Lorauta 3 rkl oliiviöljyä noin 25 x 35 senttisen uunivuoan pohjalle ja levitä siihen:

600 g kirsikkatomaatteja puolitettuina

3–4 valkosipulinkynttä murskattuna

1 tl kuivattua oreganoa

suolaa ja mustapippuria myllystä

3 rkl oliiviöljyä

Kypsennä tomaatteja 150-asteisessa uunissa n. 30 minuuttia ja siirrä ne sitten toiseen astiaan odottamaan siksi aikaa, kun valmistat seoksen, jossa on:

300 g fetajuustoa murustettuna

5 dl maustamatonta jogurttia

4 kananmunaa

2 tl vehnäjauhoja (voi jättää pois)

2 valkosipulinkynttä murskattuna

4 rkl tilliä silputtuna

suolaa ja mustaa pippuria (varovasti suolaa, feta on suolaista)

kourallinen pakasteherneitä nopeasti höyrytettyinä

Levitä seos vuokaan, jossa kypsensit tomaatit (älä pese välillä) ja levitä kypsennetyt tomaatit seoksen päälle.

Paista uunissa 180-asteessa noin 30 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt.

Kerran viikossa Ilta-Sanomien verkkosivuille palstaa kirjoittava Sikke Sumari antaa käteviä vinkkejä kotikeittiöön ja kertoo keittiökuulumisiaan.

Sikke Sumari on helsinkiläinen ruokakirjailija ja tv-kokki. Hän emännöi kokkikursseja Saarenmaalla, harrastaa sauvakävelyä, maailmanmatkailua, ruokatoreilla luuhaamista ja keittokirjoja.

Siken päämääränä on saada suomalaiset perheet saman ruokapöydän ääreen niin usein kuin mahdollista. Siksi Sikke tarjoaa resepteissään helppoa ja nopeata kotiruokaa, joka on aina maistuvaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit