Keittiömestarin lempiruoka kotona on tuttu eineshyllystä: ”Putkari” on edullinen ja helppo tehdä

Keittiömestari ja Luonnonvarakeskuksen tutkija Jaakko Nuutila kertoo viime vuonna ilmestyneessä kirjassa helpon reseptin kotikeittiöön.

”Putkarin” kanssa maistuvat etikkapunajuuret.

16.1.2018 16:12

Keittiömestari, elintarviketieteiden maisteri ja useita kirjoja kirjoittanut Jaakko Nuutila kertoo viime vuonna ilmestyneessä Jauhelihakirjassa (Atria) oman luottoreseptinsä arkiruokailuun.

Nuutila on toiminut myös muun muassa pietarilaisessa luksushotelli Grand Hotel Europessa ravintolatoimenjohtajana.

Hänen yksi lempireseptinsä kotona on kuitenkin hyvin yksinkertainen ja monissa perheissä tuttu einesruoka: jauheliha-perunasoselaatikko.

– Tämä laatikko on kuulunut lempiruokiini jo kansakouluajoista lähtien, Jaakko Nuutila kertoo kirjassa reseptin esittelytekstissä.

– ”Putkari” on edullinen valmistaa ja kokkaan sitä edelleen usein kotikeittiössä, hän kertoo myös.

Perheen arkiruokailu helpommaksi

Nuutilan omat lapset ovat kasvaneet jo aikuisiksi, mutta hän kertoo kirjassa, kuinka hän itse helpotti aikoinaan lapsiperhearjen ruokailuja.

– Valmistimme jauhelihaa kerralla isoja määriä. Kymmenen kilon bolognese-kastike annosteltiin rasioihin ja nostettiin pakkaseen, ja se helpotti paljon arkikokkailua, hän kuvailee.

Itse tekemällä perunasoselaatikosta saa paljon valmiita eineksiä maukkaampaa. Nuutilan ohjeessa käytetään luomutuotteita, mutta toki niiden sijaan voi käyttää muutakin.

Luomujauheliha-perunasoselaatikko eli ”putkari”

1 luomukeltasipulia

1,2 kg jauhoisia luomuperunoita

400 g naudan luomujauhelihaa (12 %)

suolaa

jauhettua luomuvalkopippuria

4 dl luomumaitoa

50 g voita

4 rkl rypsiöljyä

korppujauhoa

Kuori ja hienonna sipuli. Kuori perunat ja laita ne kiehumaan.

Ruskista sipulit, jauheliha ja mausta.

Kun perunat ovat täysin kypsiä, kaada vesi pois, sekoita perunat soseeksi kuumennetun maidon ja voin (25 g) kanssa.

Mausta perunasose suolalla.

Levitä puolet soseesta voideltuun uunivuokaan ja levitä jauhelihaseos soseen päälle. Levitä päälle loput perunasoseesta.

Ripottele pinnalle korppujauhoja ja painele lusikalla kuvio soseen pinnalle.

Laita loput voista nokareina laatikon päälle. Kypsennä 60 minuuttia 175-asteisessa uunissa.

Tarjoa etikkapunajuurten kanssa.

Lähde: Jauhelihakirja – 100 jauhelihareseptiä arkeen ja juhlaan (Atria 2017)

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit