Yksinkertaiset syyt, miksi ruukkusalaatti ja basilika nahistuvat kotona niin nopeasti – näin elvytät kituvat kasvikset - Ajankohtaista - Ilta-Sanomat

Yksinkertaiset syyt, miksi ruukkusalaatti ja basilika nahistuvat kotona niin nopeasti – näin elvytät kituvat kasvikset

Joskus basilika ja ruukkusalaatti tuntuvat nuupahtavan kotioloissa harmillisen nopeasti. Turhaa ruokahävikkiä voi yrittää hillitä pienillä toimenpiteillä.

Ruukkusalaatti pitää suojata, jos sitä säilyttää jääkaapissa.­

15.1.2018 18:55

Vaikka ruukkusalaatin olisi ostanut vasta vähän aikaa sitten, se saattaa nuupahtaa kotona harmillisen nopeasti. Se on hieman nahistuneena täysin käyttökelpoista, mutta mieluummin sen tietysti käyttäisi täydessä terässään.

Ongelmaan voi löytyä kaksi syytä. Ruukkusalaatti saattaa kärsiä ”matkaväsymyksestä”, Kauppapuutarhaliitto ry kertoo Puhtaastikotimainen.fi -sivullaan. Sivujen mukaan ruukkusalaatin niin kutsuttu väsähdys johtuu siitä, että sen juuret eivät ole enää ole täysin kunnossa. Silloin salaatin haihdutustarve on suurempi, kuin mihin sen juuristo pystyy vastaamaan, selitys kuuluu.

Toinen syy on yksinkertaisempi.

Ei avonaisessa paketissa jääkaappiin

Moni säilyttää ruukkusalaattia jääkaapissa.

Säilytystapa voi myös aiheuttaa nopean nuupahduksen: Kauppapuutarhaliiton mukaan jääkaapissa säilytettävä ruukkusalaatti pitää suojata kokonaan muovilla. Jos ruukkusalaatti on avonaisessa pakkauksessa jääkaapissa, sen lehdet nahistuvat nopeasti.

Basilika suojapussiin

Basilikan nahistuminen taas johtuu usein paleltumisesta, sillä se on hyvin herkkä kylmälle. Kauppapuutarhaliitto suosittelee sivuillaan, että varsinkin talvisin basilika kannattaa tuoda kaupasta kotiin pakasteiden kuljetukseen tarkoitetussa pussissa – ei kuitenkaan tietenkään samassa pussissa varsinaisten pakastetuotteiden kanssa.

Kylmän lisäksi basilika saattaa reagoida vetoisuuteen tai kuivuuteen.

Myös esimerkiksi sitruunamelissa ja kurkku ovat herkkiä kylmälle ja ne kannattaa suojata hyvin kauppareissun ajaksi.

Ensiapu jämäkasviksille

Jääkaappiin voi aika ajoin jäädä myös kasviksia, jotka saattavat näyttää biojätteeseen kuuluvilta. Ruotsalaiset Sara Ask ja Lisa Bjärbo kehottavat viime vuonna Suomessa ilmestyneessä Lisää kasvisruokaa koko perheelle -kirjassaan kokeilemaan jämäkasvisten pelastamista.

Kirjan mukaan nahistuneet kasvikset voi vielä elvyttää seuraavilla tavoilla:

Nahistuneet ja pehmentyneet porkkanat

Pane vesikulho jääkaappiin. Muutaman tunnin päästä porkkanat ovat saaneet rapeutensa takaisin. Kirjan mukaan vinkki toimi myös muihin juureksiin.

Nuupahtanut salaatti

Nuupahtaneen salaatin voi ”elvyttää” rapeammaksi samalla keinolla kuin yllä on kuvattu. Kirjan mukaan salaatti saa rapeutensa takaisin, jos sen antaa olla kylmässä vedessä jääkaapissa muutaman tunnin. Jääpalat toimivat kirjan mukaan yhtä tehokkaasti kuin kylmä vesi.

Myös Turun Sanomat on kirjoittanut vesiniksistä salaatin pelastamiseksi.

Muut ruokahävikkiä vähentävät toimet

Kaalin kanssa ei saa luovuttaa liian aikaisin, Lisää kasvisruokaa koko perheelle -kirjassa muistutetaan. Jos kaali näyttää nuutuneelta, irrota päällimmäiset lehdet ja höylää loput siitä hienoksi. Kaalisuikaleita voi käyttää monipuolisesti ruokien ja salaattien valmistukseen.

Jos tomaatit näyttävät vetävän viimeisiä hetkiään, ”aurinkokuivaa” ne uunissa. Kirja neuvoo pilkkomaan tomaatit tasakokoisiksi paloiksi, levittämään pellille, valuttamaan päälle hieman oliiviöljyä ja paistamaan niitä uunin alimmalla tasolla 100 asteessa 3–4 tuntia. Kun tomaatit ovat kuivuneet, ne voi säilyttää lasipurkissa runsaassa oliiviöljyssä halkaistujen valkosipulien kanssa. Halutessaan tomaatit voi vielä maustaa pippurilla, basilikalla ja suolalla. Tämä seos säilyy jääkaapissa noin viikon, kirjassa kerrotaan.

Kirja suosittelee uunissa paahtamista myös esimerkiksi lässähtäneille munakoisoille, paprikoille ja parsakaalille. Paahdetut vihannekset voi käyttää sellaisenaan lisukkeena, tai piirakan tai wokin aineksina.

Lähteet: Sara Ask ja Lisa Bjärbo: Lisää kasvisruokaa koko perheelle (Gummerus 2017), Puhtaastikotimainen.fi

 

Älä heitä ruokaa liian nopeasti roskiin, kirjan tekijät muistuttavat.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit