Ajankohtaista

Nämä 200 suomalaisravintolaa lähtivät mukaan vegaanihaasteeseen

Julkaistu:

Vegaanihaaste
Vegaanihaasteen suosio on kasvanut vuosi vuodelta.
Kun vegaanihaaste aloitettiin vuonna 2014, ilmoittautuneita osallistujia oli alle tuhat. Nyt vuoden 2018 tammikuussa haasteeseen mukaan lähteneitä ilmoittautuneita on jo 11 000 henkilöä.

Muutamassa vuodessa on siis tapahtunut muutoksia.

Vaikka kotimainen lihantuotanto kasvoi vuonna 2016, samana vuonna kasvisproteiinit nousivat todelliseksi ruokailmiöksi. ”Kasvissyönti on nyt suurin ruokatrendi”, Ilta-Sanomat kirjoitti vuonna 2016 . Artikkeli käsitteli ennusteita tulevien vuosien trendeistä, joissa nousivat kasvisyönnin valtavirtaistuminen, ihmisten lisääntynyt kiinnostus tietää ruoan alkuperästä, sen eettisyydestä sekä ruokavalintojen vaikutuksista niin terveyteen kuin ympäristöön.

Maaseudun Tulevaisuuden viime vuonna teettämän kyselyn mukaan suomalaiset jakautuvat tasaisesti kasvis- ja lihansyöjiin. Suomalaiset söivät keskimäärin 80 kiloa lihaa vuodessa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Silti myyntitilastot kertovat kasvisyönnin ja erilaisten lihaa korvaavien vaihtoehtojen suosion selkeästä noususta.

Uudet tuotteet helpottavat kokeilemaan

Kesko kertoo sivuillaan, että lihankorvikkeiden myynnissä on ollut vuoden 2017 aikana kasvua 159 prosenttia. Myös erilaisten kauratuotteiden, kuten kauramaitojen kasvu nousi 46 prosenttiin. Lisäksi kasvisproteiinituotteiden suosion merkityksestä viestii jotakin esimerkiksi sekin, että Elintarviketeollisuusliiton järjestämä Vuoden Suomalainen Elintarvike -kilpailun voitti viime vuonna Nyhtökaura.

– Kasvissyönnistä puhutaan nyt paljon. Syyt suosion kasvuun ovat niin ekologisissa kuin terveyteen liittyvissä asioissa. Samaan aikaan kasvissyönnistä on tullut helpompaa uusien tuotteiden myötä, vegaanihaaste-projektin tiedottaja Satu Saunio sanoo.

Keskon marraskuussa 2017 julkaiseman ennusteen mukaan vuonna 2018 kuluttajien kiinnostus hyvinvointiin ja satokausiajatteluun kasvaa. Yhtiö uskoo myös kokeilunhalun lisääntymiseen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tunnetut kasvot mukana

Vagaanihaaste on Oikeutta eläimille -yhdistyksen toteuttama kampanja, jonka tarkoitus on innostaa ja helpottaa kokeilemaan vegaanista ruokavaliota kuukauden ajan.

Kampanja tarjoaa siihen ilmoittautuneille valmiita reseptejä. Tammikuun aikana haasteeseen on ilmoittautunut 11 000 henkilöä. Julkisuuden henkilöistä mukana ovat elokuvaohjaajat Aku Louhimies ja Katja Gauriloff, näyttelijät Riku Nieminen, Anna-Leena Sipilä, Eero Ritala, ja kirjailija sekä pappi Kai Sadinmaa.

Myös ravintolat ovat lähteneet mukaan.

– Haasteessa on mukana myös pienten paikkakuntien ravintoloita, ei ainoastaan isojen kaupunkien paikkoja. Listan ulkopuolella on kuitenkin myös paljon sellaisia ravintoloita, joissa on aina kasvis- ja vegaanivaihtoehtoja. Nykyään se kuuluu asiaan, Satu Saunio toteaa.

200 ravintolaa on tähän mennessä ilmoittautuneet mukaan. Haasteeseen ilmoittautuneet ravintolat ja kahvilat lupaavat pitää valikoimissaan kuukauden ajan ainakin yhden täysin kasvisperäisen, eli vegaanisen tuotteen.

Nämä ravintolat ja kahvilat ovat mukana:

Espoo

Salaattiasema, Iso Omena ja Sello

Anne's Vege

Glo Grill Kitchen

Rax

Chalupa (Food Machete)

Pizzarium

Classic Pizza Restaurant

Forssa

Scandic Forssa

Antin konditoria

Ravintola Vispilä

Martina

Helsinki

Soma

Salaattiasema

Ateljé Finne

Jackie

Putte's Bar & Pizza

Pontus

FreshStop

Pupu

Classic Pizza Restaurant

Rax

Levant

Quickies Catering

Paulig Kulma

Socialfood Street Burgerjoint

Papito

Bar Cón

Natura

Makers Kahvila

Hävikkiruokaravintola Loop

Kakkugalleria

Hey Poke

Pancho Villa Kluuvi ja Itis

Classic American Diner

Spis

Cafe Sose

Pizzarium

Omnam

Friends & Brgrs

Bar Loosister

Sen Chay

Veggie

Ristorante Dennis

Roots Helsinki

Onda

Sushi Panda

Goodio Café

Leonardo Bar Ristorante

Cafe Java

Ônam - Việtnamese Cuisine

Rulla

Silvoplee

Loving hut Helsinki

Espresso Edge

Kahvila Lähde

SIS. Deli + Café

Story Kortteli

Story Vanha Kauppahalli

Raw ’n More

Mo Cafe

Chalupa

Hämeenlinna

Himalaya Kitchen Ravintola

Rax

Fresno American Diner

Iisalmi

Maxi Cafe

Imatra

Café Nisse

Joensuu

Shaku Maku

Kerubi

Rax

Hyve & Pahe

Kahvila Houkutus

Ravintola Deli China

Kulttuurikahvila Laituri

Jyväskylä

Beans&more

Ravintola Sohwi

Cafe Alvar

Pannukakkutalo Jyväskylä

Street Food Bar Taikuri

Classic American Diner

Bistro Soppa

Katriinan Kasvisravintola

Rax

Chalupa

Jämsä

Jämsänkosken Vanha Mylly

Järvenpää

Martina

Kaarina

Kosken leipomo

Kangasala

Pepper Bar & Restaurant

Kankaanpää

Opetusravintola Sataedu Hovi

Karjaa/Raasepori

Restaurang KW

Kauhajoki

Valkoinen puu

Kempele

Health to Organic Cafe & Deli Zemppi

Kirkkonummi

Ristorante Dennis

Kittilä/Levi

Classic Pizza Restaurant

Pannukakkutalo (Levi)

Kokkola

Rax

Kouvola/Kuusankoski

Kymin Huvila

Kotka

Rax

Kuopio

Thairavintola Samruai

Ravintola Intro

Salacavala

Kahvila-konditoria Houkutus

Hurma

Musta Lammas

Rax

Kuusamo

Classic Pizza Restaurant

Martina

Lahti

Lipterin kasvisravintola

Asemapäällikkö

Kahvila Oskari

Rax

Fresno American Diner

Chalupa (Food Machete)

Hello! American Diner

Martina

Lappeenranta

Ravintola Avot Sie

Indiana Curry

Rax

Classic Pizza Restaurant

Lempäälä

Rax

​​​Lohja

Cafe Lauri

Konditoria Pink Lemon

Loviisa

Ravintola Bella Loviisa

Nokia

Leipomo Sorttiina

Pepper Bar & Restaurant

Oulu

Park Buffet

Coyoacán

Kahvila Tuokio

Tuba Food & lounge

Health to Organic Cafe & Deli

Rax

Friends & Brgrs (Facebook, Instagram)

Pizzarium

Pannukakkutalo

Pietarsaari

Kaffia

Friends & Brgrs

Pori

Cafe Anton

Blind Burger

TOVI deli&takeaway

Kaupunkikahvila Brunssi

Rax

Martina

Porvoo

PetriS Chocolate Room

Kasvisravintola Ani's Café

Rax

Raahe

Kahvila Hippu

Raisio

Classic Pizza Restaurant

Sushi Panda

Kosken leipomo

Pancho Villa

Rauma

Everest8848

Riihimäki

Martina

Rovaniemi

Kauppayhtiö

Cafe Rovaniemi

Classic American Diner

Cafe Catering Soppa&Sumppi

Rax

Martina

Savonlinna

Kahvila Raide

Seinäjoki

Uppalan kartano

Golani

Vohvelihetki

Fit Wok

Varicko

Kabacka

Classic American Diner

Ravintola Juurella

Äärellä, Kuppi+Kattila

Valkoinen puu

Sotkamo

Classic Pizza Restaurant

Tampere

Kahvilakirppis Auvo

Bar Piilo

Guru`s Kitchen&Bar

Tampereen Vohvelikahvila

3D Crush Café

Alleduuri

Manoushe

Sitko Pizza & Bar

Friends & Brgrs

Kasvisravintola

Kasvisravintola Gopal Rongakatu

Cafe Gopal

Zeytuun

Lautapelikahvila Taverna

Cafe & Bakery Mimosa

Bistro Naapuri

Pella's cafe

Classic American Diner

Ohana Grille

Cafe Pispala

Ravintola Purebite

Kahvila ravintola LEO

Maka Sushi

Kustaa Bar & Kitchen

Zarillo

Ravintola Frankly

Soho

Klubi

Kahvila Caffetta

Pizzeria Luca

Pizzeria Napoli

Konditoria Mari

Pyynikin munkkikahvila

La Fiesta

Ruby&Fellas

Rax

Chalupa (Food Machete)

Classic Pizza Restaurant

Tornio

Rax

Turku

Salaattiasema

Fabbes Café

Cafe Art

VG Wok

Pizzarium

Kuori

Roots Kitchen

Kosken leipomo

Fazer cafe Aurakatu

KASVIS-ravintola Turun Etra ry

Ravintola Sanna Turku

Rax

Classic Pizza Restaurant

Hello! American Diner

Martina

Ristorante Dennis

Sushi Panda

Vaasa

Rax

Vantaa

Empanada Tropical, Vegaanihaaste-tarjous: 3 kasvis empanadaa + omavalintainen hedelmäjuoma yht. 12 €

Rax

Pizzarium

Classic American Diner

Chalupa (Food Machete)

Classic Pizza Restaurant

Ylöjärvi

Pepper Bar & Restaurant

Miss Ada, Bistro and Cafe

Lähteet: Vegaanihaaste.fi, Kesko, Lihatiedotus

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt