Georgialaista keittiötä edustava ravintola Purpur on avattu Tampereella. Se on Tampereen ensimmäinen georgialainen ravintola.
Purpur Tampereen omistaa Restamax Oyj:n ja Ville Haapasalon yhteisyritys Purmax Oy.
– Georgian ruokakulttuuri poikkeaa paljon kaikista muista, ja melkein kaikkia muita keittiöitä Suomesta jo löytyikin, Haapasalo kertoo ravintolan tiedotteessa.
Tiedotteessa kerrotaan, että georgialaisessa ruoassa käytetään runsaasti yrttejä, kuten esimerkiksi korianteria. Myös muun muassa saksanpähkinä ja granaattiomena kuuluvat vahvasti sen makumaailmaan.
– Lihatäytteinen pastanyytti, khinkali, ja suluguni-juustolla täytetty hatsapuri-leipä ovat ruokalajeja, joita ilman ei voida puhua georgialaisesta keittiöstä, Ville Haapasalo kuvailee.
Näyttelijä Ville Haapasalo lähti ravintolabisnekseen ensimmäisen kerran vuonna 2013. Uusi ravintola sijaitsee Tampereen keskustassa Frenckellin aukiolla.