Ei enää keskeltä raakoja munkkeja! Näillä neuvoilla paistat täydelliset munkit - Ajankohtaista - Ilta-Sanomat

Ei enää keskeltä raakoja munkkeja! Näillä neuvoilla paistat täydelliset munkit

Mitäpä olisi vappu ilman munkkeja?

Mitäpä olisi vappu ilman munkkeja?

Julkaistu: 29.4.2017 12:57

Munkkien valmistus ei ole vaikeaa, kunhan tietää niksit.

Munkit kuuluvat useimpien suomalaisten vappuun. Vaikka nämä herkut ostaa kätevästi kaupasta, voi ne valmistaa helposti myös itse.

Marttaliiton kehittämispäällikkö Arja Hopsu-Neuvonen kertoo, miten jopa kuumaa öljyä säikkyvä kotikokki voi saada valmistettua maistuvat munkit.

– Ensinnäkin pitää muistaa, että munkkeja on erilaisia. Voit tehdä vaikkapa perinteisiä munkkeja, hiivamunkkeja tai esimerkiksi nopeasti syntyviä rahkamunkkeja, joita ei tarvitse kohottaa, hän neuvoo.

Munkkien kypsentämisessä Hopsu-Neuvosen mukaan oleellisinta on se, ettei öljyn lämpötila ole liian kylmä tai liian kuuma. Optimaalinen lämpötila munkkien paistamiseen on noin 180 astetta. Harvalla meistä on kuitenkaan kotonaan rasvalämpömittaria.

– Jos mittaria ei ole, niin kuumennettuun öljyyn voi tiputtaa pienen palan munkkitaikinaa noin minuutiksi. Jos taikina nousee tänä aikana pintaan ja siihen on tullut sopivasti väriä, on lämpötila hyvä.

Jos taikina kuitenkin jää pitkäksi aikaa kattilan pohjalle tai nousee saman tien ruskeana pintaan, on öljy liian kylmää tai kuumaa.

– Kun öljy on liian kylmää, munkeista tulee vielä tavallistakin rasvaisempia. Jos se taas on liian kuumaa, eivät munkit ehdi kypsyä sisältä, vaan saattavat käristyä vain pinnalta.

Ei enää keskeltä raakoja munkkeja

Munkinpaistajaa saattaa mietityttää juurikin myös se, kuinka munkit saa varmasti valmistettua niin, että ne kypsyvät tasaisesti myös keskeltä.

Hopsu-Neuvonen kertoo, että varmin tapa on tehdä munkeista rinkilänmuotoisia.

– Rinkilämunkit kypsyvät parhaiten, koska niiden taikina on niin ohutta. Pyöreät munkit jäävät paljon helpommin raaoiksi. Mutta niidenkin valmistamisen voi oppia kokeilemalla. Tärkein asia on se öljyn lämpötila.

Munkkeihin käytettävän öljyn voi valita oman maun mukaan. Hopsu-Neuvonen kertoo itse käyttävänsä rypsiöljyä, mutta sanoo myös rapsiöljyn tai esimerkiksi munkkirasvan sopivan hyvin munkkien paistoon. Oliiviöljyä hän ei kuitenkaan suosittele, sillä se voi tuoda munkkeihin liikaa omaa makuaan.

Öljyn hän neuvoo lämmittämään teräskattilassa tai valurautapadassa.

Rauhallisuus ratkaisee

Hopsu-Neuvonen kertoo, kuinka perusmunkkirinkilät syntyvät.

– Leivo taikina ensin pulliksi ja anna niiden kohota. Tee niihin sen jälkeen sormilla reiät keskelle.

Tämän jälkeen munkit laitetaan kuumaan öljyyn. Apuvälineeksi Hopsu-Neuvonen suosittelee esimerkiksi haarukkaa. Tässä vaiheessa pitää olla varovainen, jottei öljy pääse roiskumaan.

– Jos tekee puolen litran munkkitaikinan, pitää öljyä olla noin 7–8 desilitraa, jotta munkit pääsevät uppoamaan nesteeseen.

Kun munkin asettaa öljyyn, menee se aluksi kattilan pohjalle. Sieltä se nousee kuitenkin pian pintaan ja ruskistuu. Kun munkki on kypsynyt tarpeeksi toiselta puolelta, käännetään se haarukalla vielä toisinpäin.

Kokonaiskypsymisaika munkilla on noin 2–3 minuuttia, riippuen sen paksuudesta ja öljyn lämpötilasta.

– Itse teen niin, että minulla on kattilan vieressä lautanen, jolla on talouspaperi. Kun munkit ovat valmiit, nostan ne reikäkauhalla tuolle paperille, jotta ylimääräinen rasva valuu pois. Pian sen jälkeen sokeroin munkit joko niin, että laitan ne pussiin sokerin kanssa tai sitten vain kääntelen niitä sokerissa.

Muista hävittää öljy oikein

Hopsu-Neuvosen mukaan kuumaa öljyä ei pidä pelätä, mutta varmuuden vuoksi on hyvä pitää kattilan kansi aina lähellä, kun paistaa munkkeja. Jos öljy sattuu jostain syystä syttymään tuleen, voi sen sammuttaa kannella.

Myös vesi kannattaa pitää kaukana kuumasta öljystä, sillä vesi voi saada öljyn roiskumaan.

Kun munkit ovat valmiit, pitää syömisen lisäksi enää hävittää öljy. Öljyä ei kuitenkaan saa kaataa viemäriin, joten miten se kannattaisi hävittää?

– Yksi vaihtoehto on jäähdyttää ja siivilöidä öljy. Tämän jälkeen sen voi periaatteessa käyttää uudelleen johonkin vastaavanlaiseen ruokaan.

Jos öljyä ei halua uudelleenkäyttää, neuvoo Hopsu-Neuvonen uuttamaan jäähdytetyn öljyn biojätteiden sekaan. Toinen vaihtoehto on laittaa jäähtynyt öljy maitotölkkiin ja laittaa se lopuksi sekajätteisiin.

Ruokalan herkulliset vappumunkkiohjeet:

Tuoreimmat osastosta

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit