Ajankohtaista

120-vuotias ravintolalegenda Salve on palvellut herrat ja duunarit ja nähnyt kolme sotaa – mikä historia!

Julkaistu:

Moni pelästyi kuullessaan merimieskapakka Salven muuttavan ikiaikaiselta paikaltaan Helsingin Hietalahdenranta 11:sta kadun toiselle puolelle. Turhaan. Salve on voimissaan. Tuore kirja kertoo, millainen on ollut herrat ja duunarit palvelleen 120-vuotiaan legendan matka.
Näin kirjoittaa sanoittajalegenda Vexi Salmi romaanissaan Rantaravintola (1995):

Mestarit menestyvät menestyksettä. Kohottakaamme lasimme Repelle ja hänen taivaalliselle taiteelleen ja laulakaamme sen perään laulusta Mannakorven mailla kolme viimeistä säkeistöä.”


Kirjan viimeinen virke kertoo romaanihenkilö Repen muistotilaisuudesta ja siinä tiivistyi jo jotain Salvesta. Ravintola on todistanut kolme sotaa, kolme lamaa ja pitkästi yli Suomen mittaisen tarinan.


Romaani ilmestyi pari vuotta ennen Salven satavuotisjuhlia. Nyt Helsingin Hietalahdenrannan kulttipaikkaan on tulossa jo 120-vuotisjuhla ja juhlakalusta historiikki.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Salve on maankuulu paistetuista silakoistaan ja taiteestaan. Takavuosina paikka tunnettiin myös merimiehistään ja heidän ”kihlatuistaan”.



Merimiehiltä kulkeutuneen perimätiedon mukaan Salve oli aluksi kioski, josta myytiin ruokaa ja tupakkaa. Katu- ja lähiruoka olivat 1897 kansan arkea. Ensimmäisen kiinteän paikan omistajat vuonna 1927, Emil ja Elin Stenberg, pitivät myös kesäravintolaa ja kuljettivat ruokaa työpaikoille, kuten Wolt ja Foodora tekevät nykyään.

Monien yksityisten omistajien jälkeen ravintola päätyi Helsingin Osuuskaupalle 1990. Mitään Rossoa tai Ale-Pubia siitä ei sentään tehty.

Uusi omistaja aikoo pitää Salven entisellään. Se on yksi harvoista helsinkiläisistä ravintoloista, joka on säilyttänyt omaleimaisuutensa nykyisen pizzeriataudin kourissa”, Ilta-Sanomat kirjoitti.

Mutta kirjoitettavaa Salven liepeiltä ja etenkin sen viimeisestä yksityisestä omistajasta löytyi sen jälkeenkin. Epätoivoinen yrittäjä omisti myös muita ravintoloita ja tuhopoltti niistä yhden:

Tältä näytti lähiöravintola Buffalo Beef viime syksyn räjähdyksen jälkeen. Vakuutusmiljoonat vaihtuivat vankilavuosiksi. Oman ravintolansa räjäyttänyt liikemies tuomittiin lähes kolmen vuoden ehdottomaan vankeuteen Espoon kihlakunnanoikeudessa”, Ilta-Sanomien rikostoimitus raportoi 1991.

Seuraavana vuonna samaisen liikemiehen hallitsema Oy Nya Salve Ab tuomittiin konkurssiin. Velat olivat 3,8 miljoonaa markkaa ja pesän omaisuus vaivaiset 16 markkaa 7 penniä.

Sen sijaan itse Salvessa koitti paremmat ajat lamasta ja lähitelakan ja -panimon rakennemuutoksesta huolimatta. Salve sai sielun, kuten IS sittemmin kirjoitti.

Tämä sielu oli ravintolapäällikkö Marjatta ”Jatta” Heino, joka rakastui kapakkaan ensi silmäyksellä. Siitäkin huolimatta, että ”jo ovella tuli vastaan kusen haju”.

Jatta yhytti taiteilijat, toimittajat ja turistit. Hän nosti silakat arvoonsa ja tuli kovalla työllä ja intohimolla luoneeksi Salven ”salveuden”.


– Mä rakastin sitä ravintolaa, mä rakastin niitä kaikkia, Heino sanoo. Hän tarkoittaa kanta-asiakkaitaan.

Salve välttyi ketjuuntumisen kohtalolta. Silakoista tuli samanlainen legenda kuin Pohjanhovin poronkäristyksestä, Tampereen Tillikan pyttipannusta tai Kuopion Sampon muikuista.

Taitelijoiden, kuten Juhani Harrin, sulavasta elämästä Jatan emännöimässä Salvessa kertoi 1997 IS:n pitkäaikainen kulttuuritoimittaja Matti Rinne näin:

”Salvessa kohtaa elämän koko kirjon kahteen huoneeseen ahdettuna, sanoo tämän kirjon armoitettu tulkki Vexi Salmi. Hänelle Salveen liittyy suolaisen meren tuoksu, laivojen rakentaminen viereisellä telakalla, satama, entiset merimiehet ja muuten elämässään eksyneet.

Taiteilija Juhani Harri aloittaa päivänsä Salvesta. Se on myös hänen toimistonsa; sieltä ihmiset tietävät tavoittaa häntä. Kun alakerran puhelin soi, niin Harria siellä kysytään.

Hänen ollessaan poissa ravintolan henkilökunta hoitaa sihteerin tehtävät, ottaa viestit vastaan ja kertoo, koska taiteilija taas on paikalla. Salve on monelle muulle samantapainen kiintopiste.”

Myös pääkonsuli Heikki Tavela – MTV3:n kauppaneuvos Paukun esikuva – saattoi 46 vuoden pannan jälkeen suunnata tiensä Salveen. Toimittaja Aarno Laitinen ja kirjailija Kalle Isokallio olivat pyytäneet ravintolaa purkamaan Tavelalle tämän nuoruusvuosina 1952 langetetun elinikäisen porttikiellon.

Merimieskapakka Salve oli saada myös todellisen onnenpotkun. Sanomien pääomistaja, ministeri Aatos Erkko halusi valtakunnallisen merimuseon Hietalahteen telakka-alueelle. Kun asiat eivät edenneetkään kuten Erkko halusi, hän käänsi kokkansa ja tukensa Kotkaan.

”Helsinkiläisethän eivät ole meri-ihmisiä vaan sisämaan ihmisiä”, Erkko nuivaili.

Salve ei siis saa vieraita merimuseosta. Sen sijaan Kotkan Kairoon piipahtaa aina joku Merikeskus Wellamon vierailija.

Salve on kuitenkin merimieskapakka. Ennen vastaavia paikkoja löytyi pitkin rannikkoa, mutta elämäntavan ja työelämän muutokset tekivät niistä lopun. Tänään Kairon ja Salven kaltaiset viimeiset sinnittelijät keräävät vanhoja merikarhuja ja nostalgikkoja säännöllisiin tapaamisiin. He solahtavat sujuvasti boheemien kuvataiteilijoiden, toimittajien ja Etelä-Helsingin asukkaiden joukkoon.


– Suomalaisessa ravintolahistoriassa Salve on omanlainen lukunsa. Se on myös ainoalaatuinen paikka HOK-Elannon ravintoloiden joukossa. Tällainen paikka henkisine ja aineellisine perintöineen ei voi olla noin vain myytävissä eikä ostettavissa, sanoo Salven historian kirjoittanut Ilta-Sanomien entinen toimittaja Sakari Nupponen ja viittaa paikasta ja sen nimestä vuosi sitten käytyyn taisteluun.

Ravintola Salve – 120-vuotias merimieskapakka Helsingin Hietalahdessa (Siltala) kirja julkistettiin tänään.