Kasvisten lisääminen ruokavalioon on tämän hetken suurin ruokapuheenaihe.
Lihankorvikkeet ovat näppäriä, mutta kasvisruokiin saa ruokaisuutta ja proteiineja ilman niitäkin. Juustot antavat kasviksille täyteläisyyttä ja korostavat niiden makua.
Ranskalainen Gruyere-juusto maustaa kukkakaaligratiinin ja vuohenjuusto antaa linsseille potkua. Pähkinätarteletit ovat klassikko ja varsinainen pähkinänrakastajan unelmajälkiruoka.
Kukkakaali-gruyere-gratiini
Kukkakaalit kypsyvät meheviksi juustoisessa gratiinissa.
800 g kukkakaalia
200 g gruyére-juustoa tai mustaleima-Emmentalia
150 g créme fraîchea
2 dl maitoa
2 munaa
1/2 tl suolaa
mustapippuria maun mukaan
Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.
Pese ja perkaa kukkakaali. Poista kanta ja lehdet. Erottele kukkakaalin kukat noin neljän senttimetrin kokoisiksi paloiksi. Raasta juusto.
Sekoita kulhossa vispilällä créme fraîche, maito ja munat. Mausta ja nosta joukkoon juustoraaste ja sekoita.
Nosta kukkakaalit uunivuokaan ja kaada créme fraîche -seos niiden päälle. Laita uuniin 50–60 minuutiksi, kunnes gratiini on hyytynyt ja saanut kauniin kullanruskean värin.
Valmistusaika: 15 + 60 minuuttia
Annoksia: 4
Linsseillä täytetyt tomaatit
8 isoa tomaattia
2 dl pinaattia pilkottuna
2 valkosipulinkynttä
½ dl hienonnettua ruohosipulia
½ dl hienonnettua persiljaa
100 g pehmeää vuohenjuustoa
1 dl maitoa
1 muna
290 g punaisia tai vihreitä linssejä
1 tl suolaa
ripaus mustapippuria
0,5 dl emmental- tai parmesaaniraastetta viimeistelyyn
Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.
Leikkaa tomaateista hattu pois ja kaavi lusikalla tomaatin sisus. Silppua pinaatit ja murskaa valkosipulit veitsen kyljellä, kuori ja pilko pieniksi. Silppua yrtit.
Lusikoi vuohenjuusto tilavaan kulhoon, lisää joukkoon maito ja sekoita tasaiseksi seokseksi. Lisää muna ja sekoita haarukalla tasaiseksi. Nosta kulhoon pinaatit, yrtit ja valkosipulin kynnet.
Kaada joukkoon valutetut linssit, mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita tasaiseksi ja täytä tomaatit linssitäytteellä, ripottele päälle hieman raastettua juustoa ja laita uuniin noin 25 minuutiksi, kunnes täyte on jähmettynyt. Tarjoa riisin tai leivän kera.
Valmistusaika: 20+25 minuuttia
Annoksia: 8 (neljälle)
Pähkinätarteletit
Kinuskiset pähkinätarteletit ovat pähkinänrakastajan unelma.
150 g voita
0,75 dl mantelijauhoa
1 dl tomusokeria
1 kananmuna
4,5 dl jauhoja
250 g pähkinäsekoitusta
1,5 dl sokeria
50 g voita
0,75 dl kermaa
halkaisijaltaan 9–10 cm:n tartelettivuokia
Ota voi ajoissa pehmenemään. Mittaa voi pieninä paloina kulhoon ja vatkaa sitä hetki tehosekoittimella.
Mittaa joukkoon mantelijauho sekä tomusokeri ja vatkaa tasaiseksi. Riko joukkoon kananmuna ja vatkaa hetki, kunnes muna on sekoittunut seokseen.
Mittaa joukkoon jauhot kahdessa erässä ja vaivaa taikina käsin nopeasti tasaiseksi. Muodosta taikinasta pallo ja laita se puoleksi tunniksi jääkaappiin.
Painele taikina vuokiin ja laita esipaistumaan 180 asteeseen noin 15 minuutiksi, kunnes ne ovat täysin kypsiä.
Valmista pähkinät ja karamelli. Valmista karamelli vasta, kun tartelettipohjat ovat jäähtyneet. Levitä pähkinät pellille leivinpaperille ja paahda niitä noin viisi minuuttia 180 asteessa.
Ota pähkinät uunista ja leikkaa niitä isolla veitsellä pienemmäksi, jättäen kuitenkin isojakin paloja.
Tee karamelli. Sulata sokeri paksupohjaisessa kattilassa ja kuumenna noin 3 minuuttia, kunnes se tummuu karamelliksi. Sekoita välillä.
Lisää joukkoon voi nokareina ja sekoita, kunnes voi on ohentanut sokerin. Ota kattila pois liedeltä ja lisää joukkoon kerma. Sekoita.
Kaada pähkinät karamellin joukkoon. Sekoita niin, että kaikki pähkinät peittyvät karamelliin ja annostele pähkinät tartelettipohjiin, reilu ruokalusikallinen jokaiseen vuokaan. Anna jäähtyä ja tarjoa.
Säilytä tarteletit huoneenlämmössä, foliolla löyhästi peitettynä.
Valmistusaika: 60 + 20 minuuttia
Annoksia: 8
Ruoan monitaituri Prisca Leclerc tekee Ruokalan lukijoille herkkuja rakkaudella.
IS-Plussan kokki Prisca Leclerc on isänsä puolelta ranskalainen. Hän on syntynyt Pariisissa, mutta käynyt koulunsa Suomessa.
Prisca on kouluttautunut ruokatuottajaksi ja työskennellyt ruokajuttujen parissa kymmenen vuotta. Hän on kirjoittanut keittokirjan Tarte tatin (2015).
Prisca haluaa tehdä monipuolista, vaivatonta ja maukasta ruokaa sesongin raaka-aineista.
Priscasta voit lukea lisää täältä.