Kasvisruokabuumi näkyy kaupoissa – uusia tuotteita tulee jatkuvasti: ”Myyty hurjat määrät Hangosta Ivaloon”

Elintarviketeollisuus vastaa koko ajan nousevaan kasvissyöntitrendiin vegepihveillä ja -pyöryköillä. Uusia kasvipohjaisia einestuotteita ilmestyy nyt tiuhempaan tahtiin kuin koskaan ennen.

30.1.2017 15:44

Suomalaisten innostus kasvisruokaan vain kasvaa. Jo aiemmin yhdeksi vuoden 2017 suurimmista ruokatrendeistä povattiin kasvissyöntiä. Erilaiset kasvisproteiinituotteet näkyvät yhä useamman kotikokin keittiössä pääraaka-aineena arkiruoanlaitossa.

Kasviperäisiä uutuustuotteita ilmestyykin nyt kauppojen hyllyille kuin sieniä sateella. Hiljattain kauppoihin on ilmestynyt eri valmistajilta muun muassa vegaanisia eineslaatikoita sekä kasvisnakkeja ja -leikkeleitä.

Pelkästään viimeisen viikon aikana on lanseerattu useita erilaisia vegepihvejä ja -pyöryköitä eri valmistajilta.

Viime vuonna markkinoille tulleen nyhtökauran vanavedessä syksyllä lanseerattu Härkis-härkäpaputuote on löytänyt tiensä nopeasti suomalaisten lautasille.

– Syyskuun alusta tammikuun puoleenväliin asti olemme myyneet 600 000 Härkistä suomalaisiin koteihin. Sitä on myyty hurjat määrät aina Hangosta Ivaloon asti, eli se ei ole vain pääkaupunkiseudun kasvisruokailijoiden ostoskoreissa. Koko Suomi on innostunut kokkaamaan kasvisruokaa. Kasvisruokatuotteiden myynti kokonaisuudessaan kaupoissa on kasvanut viime vuoden aikana jopa 25–50 prosenttia, Verso Food Oy:n toimitusjohtaja Tarja Ollila kertoo.

Verso Food tuo tällä viikolla kauppoihin viisi uutuustuotetta. Härkis on nyt pihveinä kolmessa eri maussa sekä perustuotteeseen tulee kaksi uutta makua.

”Palaute todella myönteistä”

Muun muassa pakastekasvistuotteistaan tunnettu Apetit toi viime viikolla markkinoille kasvispihvit ja -pyörykät, jotka iskevät suoraan kasvisruokatrendin ytimeen.

– Testasimme konseptia kuluttajatesteissä ja teimme koemarkkinoinnin pääkaupunkiseudun UniCafe-opiskelijaravintoloissa. Saamamme palaute oli todella myönteistä ja päätimme kehittää kerralla laajan tuotteiston erilaisia vegaanisia pääruokatuotteita ruokapakasteina ja valmisruokina, tuoteryhmäpäällikkö Riikka Haarasilta-Suutarinen Apetit Ruoka Oy:stä kertoo.

Uutuuspihvejä on kahta erilaista ja pyörykkää on yhtä makua.

Trendi näkyy myös pikaruokaloissa

Muun muassa Kotipizza ja Rax Buffet ovat hiljattain vastanneet uutuustuotteillaan vegaanisten tuotteiden kysyntään. Nyt myös hampurilaisketju Hesburger tarttui vegeruokatrendiin ja valmistaa uuden hampurilaisensa pihvin kotimaisesta kaurasta, härkäpavusta ja porkkanasta.

Uutuusburgerista saa vegaanin vaihtamalla majoneesin kananmunattomaan vaihtoehtoon lisämaksusta.

– Asiakkaamme toivovat meiltä erilaisia kasvisruokavaihtoehtoja, kertoo Hesburgerin varatoimitusjohtaja Jari Vuoti yhtiön tiedotteessa.

Hampurilaisessa on härkäpapu-kaura-porkkana-kasvispihvin lisäksi normaalit kasvislisukkeet ja majoneesi. Koska annos sisältää majoneesia, se ei ole sellaisenaan vegaaniruokavalioon sopiva.

– Pienellä tuunauksella siitä saa vegaanin. Pihvi itsessään on täysin vegaani, Hesburgerin viestintäpäällikkö Petteri Pohjonen kertoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit