Ajankohtaista

Viiniasiantuntijalla on mielessä pikkujoulut: ”Vodka Lime oli tämän vastine 1970-luvulla”

Julkaistu:

Viini
Lokakuun viiniuutuuksien parhaimmisto tuo mieleen erinäiset alkoholijuomat.

VIRKAMIEHISTÖMME pohtii julkisuudessa alkoholiin liittyvän holhouksen järkeistämistä. Joten eipä aikaakaan, että vanhan kehnon houkutukset nousevat mieleen tummaan.

KUOHUVAT: 2009 Avondale Armilla Méthode Cap Classique Blanc de Blancs Brut (24,90 € / 536767 / 90 p,) on paras eteläafrikkalainen kuohuviini, jonka olen maistanut. Tuoksu on pyöreän taikinamainen ja autolyysimäisen hiivamainen, maku puolestaan on limettinen. Vodka Lime oli tämän vastine 1970-luvulla. Onneksi aikakonetta ei ole keksitty.

Puolimakeat samppanjat eivät ole kummoisessa maineessa. Siihen nähden Laurent-Perrier Champagne Demi-Sec (23,90 € ½ pll / 547474 / 90 p.) yllättää. Tuoksu on tiivis ja rodukas, kivihedelmäinen ja mineraalinen. Maku on mausteinen ja aavistuksen ginimäinen. Tyyli on siten trendikäs, sillä valveutunut nuoriso tutkailee erilaisten ginien ja tonicien parasta yhdistelmää.

NOUSEVA LAJIKE: Silvaner tuottaa yhä enemmän iloa harrastajalle. Rheinhessenin 2015 Julius Silvaner Westhofener Rotenstein Organic (13,77 € / 501877 / 90 p.) on tästä hyvä esimerkki. Tuoksu on sellerisuolainen, joten Bloody Mary -cocktailin ystävät innostuvat. Näin persoonallinen valkoviini varataan vaativiin tehtäviin ensi talveksi mateen kumppaniksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

JOULUA: Vierailin vastikään Skånessa. Turska ja vene -vaakunan alla selvisi, ettei ruotsalaisilla ole ilmaisua pikkujouluille. Lähimmäksi tulee ”julbord”, minne 2015 Australian Christmas Cabernet Sauvignon (9,95 € / 464927 / 88 p.) karpaletti-cocktailmaisuudessaan sopisi. Muutama paukku jää ottamatta ja pomo haukkumatta.

Karpalovotka tulee myös mieleen 2012 Botter Amaronesta (25,90 € / 485827 / 90 p.). Laadukkaaksi amaroneksi hinta on perin alhainen ja alkoholiprosentti tunnetusti korkea, mikä käy suomalaisen pirtaan.

Suoranainen joululahja on chileläinen 2015 Aliwen Christmas Edition Pinot Noir (11,99 € / 411177 / 89 p.). Irishcoffeemaisen tuoksun ei tule hämätä. Maku on tanniininen, jopa sitruunamaisen kireä ja punaherukkainen. Tämä menisi jopa Martin päivän hanhen kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Maailman vilkkain lentoasema pimeni – lentoliikenne kaaoksessa, matkustajia jumissa koneissa ja terminaaleissa

    2. 2

      Patrik Laineen tykki puhui ylivoimalla – tulokaskauden ennätys rikki

    3. 3

      Hanna-Leena todisti epätodellista näkyä Vaasa Arenassa: ”Lapset itkivät ja kirkuivat”

    4. 4

      Miljardööripari kuoli ”epäilyttävissä olosuhteissa” Kanadassa – poliisin väkivaltarikosyksikkö johtamaan tutkintaa

    5. 5

      Espoossa kadonnut 13-vuotias löytyi kuolleena

    6. 6

      Viimeinen oljen­korsi paloi? Asianajaja: 91-vuotiaan leski­rouvan häätö on toteutumassa maanantaina kello 10

    7. 7

      Jannika B julkaisi hilpeän perhepotretin: identtiset vaatteet Toni Wirtasen kanssa – mukana myös pieni Martta-tytär

    8. 8

      Kadonneen Leena Pekkarisen ruumis löytyi piilotettuna maastosta – useita otettu kiinni

    9. 9

      Vakava onnettomuus Raskasta Joulua -konsertissa Vaasassa – kattorakenteita putosi yleisön päälle

    10. 10

      Sarah Palinin poika pidätetty – saamassa syytteet pahoinpitelystä ja murrosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoossa kadonnut 13-vuotias löytyi kuolleena

    2. 2

      Vakava onnettomuus Raskasta Joulua -konsertissa Vaasassa – kattorakenteita putosi yleisön päälle

    3. 3

      Kadonneen Leena Pekkarisen ruumis löytyi piilotettuna maastosta – useita otettu kiinni

    4. 4

      Kolmen lapsen äiti julkaisi rehellisen kuvaparin vain muutama tunti synnytyksen jälkeen – paljastaa vaietun totuuden

    5. 5

      Vuoden sanaksi valittiin sana, jota moni ei ole koskaan kuullutkaan – ”Minulla ei ole aavistustakaan, mitä se tarkoittaa”

    6. 6

      13-vuotias poika ei palannut kotiin Espoossa – löytyi menehtyneenä

    7. 7

      Onko tässä historian pahin tietovisamoka? Oikea vastaus oli aivan nenän edessä, arvasi silti väärin –juontaja piikitteli, some lynkkasi

    8. 8

      Viimeinen oljen­korsi paloi? Asianajaja: 91-vuotiaan leski­rouvan häätö on toteutumassa maanantaina kello 10

    9. 9

      Vakava onnettomuus Kehä I:llä – liikenne idän suuntaan poikki Pukinmäen kohdalla

    10. 10

      Puolen vuoden työpaikka­flirtti lähti käsistä pikkujouluissa – Antti, 37: Käteen jäi vain vaivaantunut olo

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoossa kadonnut 13-vuotias löytyi kuolleena

    2. 2

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    3. 3

      Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

    4. 4

      Kolmen lapsen äiti julkaisi rehellisen kuvaparin vain muutama tunti synnytyksen jälkeen – paljastaa vaietun totuuden

    5. 5

      Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

    6. 6

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    7. 7

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    8. 8

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    9. 9

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    10. 10

      Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Maailman vilkkain lentoasema pimeni – lentoliikenne kaaoksessa, matkustajia jumissa koneissa ja terminaaleissa

    2. 2

      Patrik Laineen tykki puhui ylivoimalla – tulokaskauden ennätys rikki

    3. 3

      Hanna-Leena todisti epätodellista näkyä Vaasa Arenassa: ”Lapset itkivät ja kirkuivat”

    4. 4

      Miljardööripari kuoli ”epäilyttävissä olosuhteissa” Kanadassa – poliisin väkivaltarikosyksikkö johtamaan tutkintaa

    5. 5

      Espoossa kadonnut 13-vuotias löytyi kuolleena

    6. Näytä lisää