Ajankohtaista

Sokerin haitat luultua suuremmat: ”Vaarallisempi ihmisen terveydelle kuin mitä on arveltu”

Julkaistu:

sokeri
Suomalaisprofessorien mukaan lisätty sokeri on ihmisen elimistölle täysin tarpeeton.

SOKERI on paljastumassa vieläkin haitallisemmaksi kuin mitä aiemmin on arvioitu.

Emeritusprofessori ja sisätautien erikoislääkäri Jussi Huttusen mukaan viimeisten viiden vuoden aikana on julkaistu suuri joukko seurantatutkimuksia, joissa on selvitetty ihmisten ravintoa ja ravitsemuskäyttäytymistä.

– Tällaisissa tutkimuksissa on nyt osoittautunut, että sokeri on haitallisempaa kuin mitä välillä arveltiin. 1970-luvulla sokeria tutkittiin aika paljon, mutta tässä on ollut tällainen välivaihe, jolloin se on vähän jäänyt taustalle ja muut ravintotekijät ovat olleet enemmän tutkimuksen kohteena, Huttunen toteaa.

– Nyt sokerin kiinnostavuus tutkimuksessa on kasvanut ja uusi tieto on tuonut mukanaan tuloksia, että se on vaarallisempi ihmisen terveydelle kuin mitä tässä välissä on arveltu.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

 

Sokerin syönti ei vähennä ruokahalua, vaan saattaa puolen tunnin tai tunnin kuluttua itse asiassa lisätä sitä. Tämän seurauksena sokeri on yksi niistä ravintoaineista, joilla on voimakas lihottava vaikutus.

Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professorin Mikael Fogelholmin mukaan Suomessa esimerkiksi tyydyttyneestä rasvasta ja sen aiheuttamista haitoista on aiemmin puhuttu paljon, sillä 1970-luvulla tyydyttyneen rasvan määrä suomalaisessa ruokavaliossa oli erittäin suuri. Esimerkiksi hedelmiä ja kasviksia käytettiin tuolloin hyvin vähän.

– Voi sanoa, että silloin 1970-luvun alussa suhteessa muihin ongelmiin, sokeri ei ollut ollenkaan niin suuri ongelma. Nyt tilanne on tasoittunut. Sokerin haitat ovat olleet kuitenkin tiedossa, eikä sokeria ole koskaan pidetty terveellisenä.

Luontaisesti sokeria sisältäviä tuotteita voi syödä huoletta, mutta lisätyn sokerin tulisi muodostaa enintään 10 prosenttia päivittäisestä energiansaannista.


SOKERIN runsas käyttö vaikuttaa muun muassa kakkostyypin diabeteksen, sydän- ja verisuonitautien ja metabolisen oireyhtymän eli aineenvaihduntahäiriön syntyyn.

Syynä tähän on sokerin tapa alentaa hyvän HDL-kolesterolin määrää, lisätä huonon LDL-kolesterolin määrää, vaikuttaa veren rasva-arvoihin ja aiheuttaa matala-asteista lievää tulehdusta.

Useat sokerin haittavaikutuksista liittyvät sen tapaan nostaa nopeasti verensokeria. Koska sokeri on nopeasti imeytyvää, verensokeri myös laskee nopeasti alas.

– Sokerin syönti ei vähennä ruokahalua, vaan saattaa puolen tunnin tai tunnin kuluttua itse asiassa lisätä sitä. Tämän seurauksena sokeri on yksi niistä ravintoaineista, joilla on voimakas lihottava vaikutus. Siitä seuraa vuorostaan kakkostyypin diabeteksen ja metabolisen oireyhtymän yleistyminen, Huttunen kertoo.

Sokeri voikin aiheuttaa haittavaikutuksia sekä suoraan että välillisesti. Esimerkiksi rasvamaksan kehittymiseen sokeri voi vaikuttaa sekä lihomisen kautta että suoraan vaikuttamalla rasvan kertymiseen maksasoluihin ja maksakudokseen.

Asiantuntijoiden näkemyksistä kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Faktat

  • Sokerin osuus päivittäisestä energiansaannista tulisi olla alle 10 prosenttia.
  • Koska sokeri ei ole elimistölle tarpeellista, voi sokerin jättää pois vaikkapa kokonaan.
  • Esimerkiksi hedelmissä, kasviksissa ja maitotuotteissa olevaa luontaisen sokerin määrää ei ole rajoitettu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Marja toteutti unelmansa – muutti Suomen pienimpään kaupunkiin vanhaan kauppakeskukseen

    2. 2

      Hymy palasi Olli Lindholmin kasvoille rankan vuoden jälkeen – yllättävä harrastus pitää tähden kunnossa: ”Monia varmaan naurattaa...”

    3. 3

      Tuhannet linnut tärvelivät saarta: Vuokraturvan toimitusjohtaja keksi tehokkaan keinon antaa häätö merimetsoille

    4. 4

      Syvä kurkku -pornoelokuvan tähden traaginen elämä: väkivaltainen mies pakotti elokuvaan – Lue sunnuntain elokuva-arviot

    5. 5

      Salatut kuulustelu­kertomukset paljastavat: Turun puukottajalla oli oppi­mestari Suomessa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkulapsen viaton piirustus herätti huolen hoitopaikassa – ”Jos päiväkodin täti olisi edes hetkeksi pysähtynyt kuuntelemaan lasta...”

    2. 2

      Kommentti: Hjallis Harkimo jatkaa härskiä sumutusta loppuun saakka – tästä kaikesta Jokerien ”myynnissä” on kyse

    3. 3

      Hjallis Harkimo julkisti liikkeensä – he ovat mukana

    4. 4

      Koulutyttöä puukotettiin 37 kertaa – yksi Ison-Britannian pitkäkestoisimmista murhamysteereistä ratkesi 26 vuoden jälkeen

    5. 5

      Luksuselämää viettänyt sometähti jätti vuokra-asunnon karmaisevaan kuntoon – törkyinen asunto kuin pommin jäljiltä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Katariina sai selville hirvittävän totuuden omasta pojastaan vasta, kun poika kuoli yllättäen 23-vuotiaana

    2. 2

      Ruotsalainen huippu-DJ Avicii on kuollut 28-vuotiaana

    3. 3

      Tuomas Enbuske nosti esiin mielettömän porsaanreiän suomalaisessa Haluatko miljonääriksi? -visassa – oljenkorsi voikin olla järjettömän hyödyllinen

    4. 4

      Monen kammoksuma muotivillitys saapui myös uikkarityyliin – tätä ei ole totuttu rannalla näkemään

    5. 5

      Asunnottomaksi jäänyt Björn, 54, ”muutti” Ruotsin-laivaan – näin paljon hän maksaa asumisestaan

    6. Näytä lisää