Ajankohtaista

Nyt on helppoa! Vain kolme raaka-ainetta – pikkuleivät puuroaineksista

Julkaistu: , Päivitetty:

Karita tykkää
Karita Tykän pikkuleivät hurmaavat helppoudellaan.
Olen aina pitänyt puuroista. Niin ihanista uunipuuroista kuin viilentävistä raakapuuroista. Etenkin kaurassa on jotakin, joka hellii kehoa ja rauhoittaa mieltä stressin keskellä.

Moni myös laittaa puuron päälle viipaloituja hedelmiä tai marjoja. Itse niiden lisäksi nautin monesti puuron myös avokadon kanssa. Puuron aineksista voi myös tehdä maukkaita ja terveellisiä pikkuleipiä.

Viime viikonloppuna halusin tehdä perheelleni ihanan myöhäisen aamiaisen ja nauttia myös maukkaita pikkuleipiä kaiken muun rinnalla. Niiden piti olla nopeita ja helppoja valmistaa. Tein kaura-kookoskeksejä.

Aineksia tarvitaan vain kolme: kaurahiutaleita, kookoshiutaleita ja banaania.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Erityiskoneita ei tarvita, joten aamun rauha säilyy ja voit nauttia vaikkapa mielimusiikistasi aamiaisen aikana.

Valmistukseen tarvitaan vain lautanen ja haarukka, eikä aikaakaan mene kuin muutama minuutti. Pikkuleipiä paistetaan 200-asteisessa uunissa noin viisitoista minuuttia ja voilà – valmista tuli.

Nauti pikkuleivät jäähtyneinä.

Keksejä voi myös varioida mausteilla. Lisää halutessasi vaniljaa, ripaus suolaa ja vaikka suklaapaloja tai kuivattuja marjoja.

Itse valmistin viikonloppuna naturel-, raakasuklaa-, karpalo- ja vanilja-versioita ja ne kaikki maistuivat ihanilta. Ripsautin kaikkiin myös hiukan suolaa korostamaan makeutta, mutta se ei ole välttämätöntä.

Raakakaakaomassa sellaisenaan on aika tujua ja voit halutessasi käyttää mitä tahansa terveellistä esimerkiksi kookossokerilla makeutettua raakasuklaata.

Pikkuleivät maistuivat koko perheelle lauantain aamiaispöydässä. Toivottavasti myös sinä tykkäät niistä.

Aamupala voi siis hyvin olla välillä myös pikkuleipiä. Ihanaa, eikö?


Kolmen raaka-aineen sokerittomat pikkuleivät / sokerittomat, vegaaniset, gluteenittomat, munattomat ja maidottomat kauraiset pikkuleivät

3 kypsää banaania

2 dl kaurahiutaleita (gluteenitonta jos haluat)

1,5 dl kookoshiutaleita

+ jos haluat

½ tl vaniljaa

ripaus suolaa

1 dl kuivattuja marjoja tai pilkottua raakasuklaata

Lämmitä uuni 200-asteeseen. Muussaa banaanit haarukalla ja lisää joukkoon kookos- sekä kaurahiutaleet. Sekoita hyvin.

Lusikoi leivinpaperille ja paista noin 15 minuuttia tai kunnes keksien pinta saa väriä. Anna jäähtyä hiukan ja nauti vaikkapa teen tai kylmän kotitekoisen mantelimaidon kanssa.


Karita Tykkä on yrittäjä, ruokakirjailija ja äiti. Hänen intohimojaan ovat terveys, ravinto, ruoka ja kokonaisvaltainen hyvinvointi.

Karita tykkää kehitellä perinteisemmistä ruoista aina hitusen verran terveellisempiä, mausta kuitenkaan tinkimättä. Ruoka-annoksen pitää paitsi maistua hyvältä, niin myös näyttää kauniilta.

Hän kannustaa lukijoita hellimään kehoaan energisoivalla ja entsyymirikkaalla sekä luontaisia ravintoaineita pursuavalla ravinnolla ilman lisäaineita, gluteenia, keinotekoisia makeutusaineita tai prosessoituja sokereita. Oikeaa ruokaa, ei ruoan kaltaisia asioita.

Kotona keittiö on Karitan valtakunta, jonne hän kutsuu tämän blogin kautta myös kaikki teidät. Tervetuloa mukaan!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt