Tästä syystä kannattaa valita käyrä kurkku suoran sijaan

Epämuodostunut vihannes ei edelleenkään kelpaa ykkösluokkaan. Siitä ei kannata välittää.

24.2.2016 11:16

Suomen liityttyä EU:hun naurettiin "kurkkudirektiiville", joka määritteli muun muassa kurkuille ja porkkanoille tiettyjä muotoa ja kokoa koskevia ulkonäkövaatimuksia. Kurkut eivät esimerkiksi saaneet olla käyriä.

– Kurkkudirektiivi on kumottu vuonna 2008. Kyseessä oli oikeasti asetus, ei direktiivi, ja se syntyi aikanaan ei niinkään EU:n kuin tuottajien aloitteesta, Euroopan unionin tuomioistuimen suomalaistuomari, EU ja käyrät kurkut -kirjan kirjoittaja Allan Rosas sanoo ulkoministeriön tiedotteessa.

Ulkomailla kampanjoidaan näkyvästi "rumien" kasvisten ja hedelmien puolesta, sillä joidenkin arvioiden mukaan esimerkiksi Yhdysvalloissa heitetään vuosittain 26 prosenttia sadosta roskiin pelkän ulkonäköhaitan takia.

Hetkonen. Haitan? On pöljää pitää epämuodostumia haittoina. Ulkonäkönsä vuoksi 2.-luokkaan joutuneissa kasviksissa ja hedelmissä on usein huumoria. Ne ovat täydellinen esimerkki siitä, ettei ainoastaan yhdenmukaisuus ole kaunista. Katso vaikka näitä söpöjä kuvia!

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Suomessa muotopuolet kasvikset eivät onneksi yleensä päädy roskiin, vaan ne hyödynnetään teollisuuden ja suurkeittiöiden raaka-aineena. Reilun vuoden ajan niitä on löytynyt myös ruokakauppojen laareista. Käyrillä kurkuilla ei ole edelleenkään asiaa 1.-luokkaan, mutta nykyään niitä myydään useissa kaupoissa 2.-luokan tuotteina.

Muoto ei vaikuta kurkun makuun, vaikka monet käyrien kurkkujen ystävistä väittävätkin niiden maistuvan jopa 1.-luokan kurkkuja paremmilta. Käyryys johtuu pääasiassa siitä, että kurkku ei ole saanut riippua vapaasti, vaan on hankautunut esimerkiksi kasvin runkoa tai oksaa vasten ja alkanut kasvaa siitä poispäin.

Näistä syistä käyrän kurkun valitseminen kannattaa

1. Ne ovat halvempia kuin tavalliset kurkut.

2. Käyrä kurkku mahtuu jääkaapin vihanneslaatikkoon helpommin kuin monet tikkusuorista lajitovereistaan.

3. Käyristä kurkuista ei tarvitse nyhtää irti muovikäärettä, koska niitä ei ole pakattu sellaisiin.

Käyrät kurkut myydään ilman kääreitä, koska niitä ei voi pakata samalla tavalla kuin suoria kurkkuja. Koska kurkut ovat kuljetuksen ja esillepanon ajan ilman kiristemuovikalvoa, haihduttavat ne hieman vettä. Kurkut eivät siis kestä pidempää säilytystä kiinteyttään menettämättä aivan yhtä hyvin kuin muovitetut kurkut, tiedottaa 2.-luokan kurkut reilu vuosi sitten myymälöihinsä myyntiin ottanut S-ryhmä.

Lue myös:

Syötkö väärää vihreää? Ravitsemusterapeutti Hanna Partanen paljastaa hyödyttömimmät vihannekset

Huvittavimmat tarinat: näin sääntö-Suomi pilaa terassihetket ja festarit

Hapan kurkku-sour-drinkki haastaa mojiton – näin valmistat

Lisää kasviksia ruokavalioon – 22 vinkkiä

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit