Pääkaupunkia hemmotellaan porolla - Ajankohtaista - Ilta-Sanomat

Pääkaupunkia hemmotellaan porolla

Porocarpacciota parhaimmillaan.

Porocarpacciota parhaimmillaan.

Julkaistu: 30.10.2015 12:07

Kuinka usein poro on maistunut näin hyvältä?

– Huonoimmat porot jäävät pohjoiseen, yrittäjä Hannu Lahtela kumoaa etelän vetelän piintyneen käsityksen siitä, että surkein laatu kuljetetaan paliskunnista Helsinkiin.

Lahtelaa on helppo uskoa, kun on maistanut pääkaupungissa hänen firmansa tuotantoa. Lahtelan yritys Sallan Villiporo on toimittanut pohjoisen raaka-aineen ravintola Ainon keittiöön. Siellä sitä on käsitelty arvokkaasti, poron ominaismaun säilyttäen.

Kun Lapin Sallan porot tarjoillaan yhdessä Pohjois-Italian Piemonten viinien kanssa, yhdistelmä osoittautuu upeaksi.

Ilta-Sanomien Ruokala maistoi etukäteen Ainon menun. Keittiön porotervehdysten jälkeen porocarpaccio tattimajoneesilla ja karpaloilla sulaa suussa piemontelaisen dolcetto-viini kanssa. Siis kyseessä ei ole tällä kertaa vain kulunut kielikuva, vaan todella jähmettymineen olomuodon täydellinen vastakohta.

Jyrki ja Riikka Sukulan Barbera d'Alba Meriame 2013 poronvasan maksan ja campanelle-pastan kera on yhdistelmä, jonka maksaa inhoavakin nielisi mielellään.

Pääruoan poro on sekä fileetä että yön yli haudutettua entecôtea barolo-kastikkeella. Sen pariksi on naitettu ihastuttava Sukula Barolo Meriame 2011, jolle Italian vanhin viiniopus Guida Oro I Vini di Veronelli antoi 94 pistettä sadasta.

Sukula Barolo Meriame 2011 on nautinnollinen viini silloinkin kun lautasella on poroa. Vuosikerta 2009 maksaa Alkon tilausvalikoimassa 80,50 euroa.

Sukula Barolo Meriame 2011 on nautinnollinen viini silloinkin kun lautasella on poroa. Vuosikerta 2009 maksaa Alkon tilausvalikoimassa 80,50 euroa.

Jälkiruoalla ei tarjota poroa. Toskakakku, tyrnipannacotta ja karamellivaahto on hyvä päätös Braida Moscaton d'Asti Vigna Senza Nomen kanssa, mutta ajatukset palautuvat väkisin aiempiin annoksiin.

Poroa ja Piemonten viinejä -teemamenu 2.-28.11.2015 ravintola Ainossa. Menun hinta 63,50 ja viinipaketti 35,50 euroa.

Lisää aiheesta

Tuoreimmat osastosta

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit