Ajankohtaista

Pakolaisena Suomeen tullut HS:ssa: ”Ikävöin ulkomailla Reissumiestä ja salmiakkia”

Julkaistu:

Mielipidekirjoittajan mukaan turvapaikanhakijat eivät ole kiittämättömiä. He eivät vain ole vielä tottuneet suomalaiseen ruokaan.
Suldaan Said Ahmed tuli Suomeen jo teininä. Hän on tottunut suomalaiseen ruokaan jo koulussa. Hän ymmärtää kuitenkin hyvin tuoreita tulijoita, eikä haluaisi leimata heitä kiittämättömiksi.

– Pakolaiset ovat osoittaneet Oulussa mieltään vastaanottokeskuksen ruokaa vastaan. Keskustelu on leimannut pakolaiset kiittämättömiksi, Suldaan kirjoittaa tämän päivän Helsingin Sanomissa.

– Sivistyneenä kansakuntana meidän pitäisi pystyä samastumaan ja ymmärtämään muiden huolia, olivatpa ne sitten isoja tai pieniä. Joskus ratkaisuiksi riittävät kuunteleminen ja keskustelu, hän neuvoo.

Suldaan kertoo esimerkin:
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Kerran yksi turvapaikanhakija tuli kysymään, miksi hänelle ei anneta edes muutamaa euroa ja vapaat kädet, jotta hän voisi itse kokata oman ruokansa. Hän kertoi, että vastaanottokeskuksen ruoka ei maistu ja hän oli syönyt muutaman päivän vain leipää ja maitoa.

Nyt oli keskustelun paikka.

– Kerroin, että olen itse oppinut syömään suomalaista ruokaa peruskoulussa ja että nyt meillä syödään kotona vain sitä. Sanoin, että ruisleipä on terveellistä ja että kalakiusauksessa on paljon ravintoa. Tämän keskustelun jälkeen kaveri lähti syömään kalakiusausta, Suldaan kertoo.

Suldaan lupaa, että paikallisiin ruokiin totutaan kyllä ajan oloon.

– Nyt minäkin ikävöin ulkomailla ollessani Reissumiestä ja salmiakkia.

Ilta-Sanomat tavoitti Suldaanin.

– Se, että uudet tulijat osoittivat mieltään rauhanomaisesti kertoo myös siitä, että heillä on hyvät valmiudet sopeutua Suomeen. Se porukka, joka pitäisi saada integroitumaan meidän demokratiaamme, ovat suomalaiset äärioikeistolaiset, joiden mielenosoituksissa on ollut väkivaltaa. Uusia tulijoita pitää vain saada heti valmiiksi työmarkkinoille. Pitää panostaa heidän mielenterveyspalveluihin ja kolutukseen. Se on hyvä sijoitus, joka maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti, Suldaan kertoo IS:lle.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Suvi Pitkänen katsoi tv:stä imetyskeskustelua ja kimmastui: ”Aamukahvit meinasi mennä väärään kurkkuun”

  3. 3

    Nainen katosi Vaasan Gerbyssä – oletko nähnyt Araxieta?

  4. 4

    Prinssi William tulee Suomeen

  5. 5

    Lasten tv-kisan tehtävä järkyttää herkimpiä – pikkukokit kauhuissaan Suomen Junior MasterChefissä: ”Mulla meinasi tulla itku”

  6. 6

    AL: Suomalainen älylaturi huomattiin ympäri maailmaa ja keräsi rahoitusta pikavauhtia: Yhtiö nyt selvitystilassa

  7. 7

    Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

  8. 8

    Pääkaupunkiseudun asukkaat hämmästyivät verenpunaista aurinkoa – meteorologi: tästä ilmiö johtuu

  9. 9

    Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

  10. 10

    F18-hävittäjä putosi Madridin lähellä – lentäjä kuoli

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

  4. 4

    Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

  5. 5

    Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

  6. 6

    Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

  7. 7

    Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

  8. 8

    Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

  9. 9

    Kuvat: Hirmumyrsky Ophelia kietoi Britannian aavemaiseen punaiseen harsoon – ”Tämä ei ole apokalypsi!”

  10. 10

    Valtava ilmiö leviää: Julkkisnaiset rehellisinä seksuaalisesta häirinnästä – Paula Vesala jakoi pysäyttävän viestin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  6. 6

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  7. 7

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  8. 8

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  9. 9

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  10. 10

    Niklas Herlin on kuollut

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Suvi Pitkänen katsoi tv:stä imetyskeskustelua ja kimmastui: ”Aamukahvit meinasi mennä väärään kurkkuun”

  3. 3

    Nainen katosi Vaasan Gerbyssä – oletko nähnyt Araxieta?

  4. 4

    Prinssi William tulee Suomeen

  5. 5

    Lasten tv-kisan tehtävä järkyttää herkimpiä – pikkukokit kauhuissaan Suomen Junior MasterChefissä: ”Mulla meinasi tulla itku”

  6. Näytä lisää