Rosvopaisti: Näin valmistat rosvopaistin - katso ohje vaihe vaiheelta - Ajankohtaista - Ilta-Sanomat

Näin valmistat rosvopaistin - katso ohje vaihe vaiheelta

Pitkä marinointi tekee paistista murean ja maukkaan. Nyyttiin voi laittaa mukaan kokonaisia valkosipuleita ennen paistamista.

Julkaistu: 6.6.2015 10:12

Unohda kiire ja valmista mureaakin mureampaa rosvopaistia.

IS:n ruokatoimittaja teki ensimmäistä kertaa rosvopaistia ja onnistui siinä täydellisesti. Maakuopassa hauduttamalla tehty paisti ei ole vaikea valmistaa ja onnistuu ensikertalaiseltakin kunhan noudattaa näitä muutamia vinkkejä.

Legendaarisen suomalaiskokki Jaakko Kolmosen mukaan aidon rosvopaistin valmistus aloitetaan siitä, että ensin täytyy varastaa lammas. Emme kuitenkaan suosittele tätä tapaa.

Tiedustele laadukasta luomulihaa lihakauppiaaltasi. Liha voi olla perinteisesti lammasta, naudan entrecôteta, porsaan kassleria tai kokonaista kanaa.

Toimittaja testasi rosvopaistin lampaanpaistista, joka marinoitiin ja käärittiin lopuksi silavaan ennen paketointia mehukkuuden varmistamiseksi. Liha oli marinadissa kaksi vuorokautta ennen paistamista. Katso marinadin ohje tästä. Valmis paisti oli mureaa, ylikypsää ja voimakkaan savuisen makuista. Silava oli pitänyt paistin kosteana.

Rosvopaistin valmistuksen vaiheet

Vaihe 1: Valitse laadukasta lihaa ja tee sille marinadi. Marinoi lihaa jääkaapissa ainakin yön yli ennen paistamista. Ota liha huoneenlämpöön muutamia tunteja ennen paistamisen aloittamista.

Vaihe 2: Etsi maakuopalle sopiva paikka hiekkaisesta maastosta. Kaiva kuoppa valmiiksi. Lapioi hiekka kuopan viereen talteen. Tarvitset hiekan kuopan täyttämiseen, kun paisti laitetaan kuoppaan. Kuopan tulisi olla tarpeeksi syvä ja leveä, että paisti mahtuu hyvin sinne. Varmista, että korkeutta on sen verran, että voit vuorata kuopan kivillä ja paistille jää vielä tilaa.

Vuoraa kaivettu kuoppa kivillä. Reunat on syytä tehdä hyvin, etteivät ne lähde sortumaan.

Vaihe 3: Vuoraa kuopan pohja ja reunat kivillä. Kiviksi sopivat liuskekivet, kivilaatat tai tiilet. Paina reunoille aseteltavat kivet tiukasti hiekkaan, etteivät reunat lähde sortumaan.

Vaihe 4: Polta kuopassa nuotiota 2-3 tuntia. Kuoppaan valmistuu kunnon kerros hiillosta ja kivet kuopassa kuumenevat.

Polta nuotiota kuopassa noin kolme tuntia ennen paistin valmistusta.

Vaihe 5: Sillä aikaa kun nuotio palaa kuopassa, valmistele liha. Tarvitset runsaasti voipaperia, sanomalehteä ja foliota. Tarvitset myös esimerkiksi kanaverkkoa, johon paistin voi asetella, että sen nostaminen kuopasta helpottuu. Rautalangasta voit tehdä nauhan, joka kannattaa kiinnittää kanaverkon päälle, jolloin valmis paisti on helppo nostaa ylös sen valmistuttua.

Kääri paisti tiukasti voipaperiin, sanomalehteen ja folioon. Tee nyytistä mahdollisimman tiukka.

Revi voipaperista vähän paistia suurempia paloja ja kostuta ne märiksi. Käytä voipaperia ainakin noin 6 kerrosta. Asettele paisti märälle voipaperille. Laita viereen kokonaisia valkosipuleita. Kääri märkää voipaperia paistin ympärille tiukasti noin kuuteen kerrokseen. Kostuta sanomalehdet ja kääri voipaperin jälkeen noin kuusi kerrosta märkää sanomalehteä tiukasti paistin ympärille. Kääri paistin ympärille sen jälkeen noin kuusi kerrosta foliota. Voit laittaa foliokerroksen myös voipaperin päälle heti ja sanomalehden viimeiseksi. Molemmat tavat toimivat.

Nosta paisti kanaverkon päälle ja taittele kanaverkko tiiviisti paistin ympärille. Sido pitkä rautalanka kanaverkkoon, jotta valmiin paistin nostaminen kuopasta helpottuu.

Kanaverkosta saat hyvän paketin paistille. Viritä rautalankaa paketin päälle, niin saat kuuman paistin helposti ylös kuopasta.

Vaihe 6: Lapioi kuoppaan muodostunut nuotio esim. kottikärryihin. Nyt kivet ovat tulikuumia, joten ole varovainen. Nosta paisti kuumien kivien päälle, jättäen rautalangasta tehty pitkä kahva ulos.

Kottikärryihin voi kasata kuuman hiilloksen ennen paistin siirtämistä kuoppaan.

Vaihe 7: Lapioi kuumat hiilet paistin päälle. Lapioi viereen lapioidut hiekat hiilien päälle. Hiekkaa tulisi olla hiilien päällä noin 15-20 cm:n paksuinen kerros. Katso, ettei hiekan ja kivien väliin jää ilma-aukkoja. Ilma-aukot tunnistat hiekasta nousevasta höyrystä. Peitä kohdat. Hiekan tulee peittää aukot tasaisesti, ettei pääse yhtään ilmaa.

Peitä hiillos hyvin hiekalla.

Vaihe 8: Kuumuuden takaamiseksi tee hiekan päälle pieni nuotio. Pidä tulta yllä noin 3 tuntia ja anna hiilloksen muodostua sen jälkeen. Anna lihan muhia kuopassa noin 5 tuntia riippuen sen koosta. Noin 3 kg:n paisti valmistui täydellisen kostean ylikypsäksi 4 ½ tunnissa. Kun päällimmäinen nuotio on hiilloksella, voit nostaa hiillokseen noin tuntia ennen syömistä folioon käärittyjä lanttuja, perunoita tai muita kasviksia. Ne kypsyvät kuumassa hiilloksessa.

Valitse paikaksi sora- tai hiekkamaasto ja varmista, että nuotiolla on tilaa palaa.

Vaihe 9: Poista hiilloksesta kypsät foliovihannekset. Lapioi päällimmäinen nuotio sivuun. Lapioi hiekka sivuun myös. Nosta hanskat kädessä rautalankaa ja lapiota apuna käyttäen paisti kottikärryihin. Anna jäähtyä vähän ja leikkaa kanaverkko auki. Avaa paistikääreet varovasti. Ota avuksesi kauha, jolla voit kauhoa liemen talteen. Nosta paisti tarjolle ja nauti heti foliosta esiin otettujen juuresten kanssa. Liemeen voi dipata leipää.

Nosta kuuma paisti kuopasta rautalankakahvaa apuna käyttäen.

Rosvopaisti – huomioi nämä

  • Valitse paikaksi hiekkainen tai soramaasto. Varmista, että nuotiolle on tarpeeksi tilaa ja eikä syttymisvaaraa ei ole. Älä tee nuotiota metsäpalovaaran ollessa voimassa.

  • Tarvitset kuopan kaivamiseen lapion. Kottikärryt helpottavat kuuman hiilloksen siirtämistä ja lopussa kuuman paistin liikuttelemista.

  • Varaa litteitä kiviä tai tiiliä kuopan vuoraamista varten.

  • Paistia varten tarvitset voipaperia, sanomalehtiä, foliota, kanaverkkoa ja rautalankaa.

  • Käsien suojaksi tarvitset kuumuudelta suojaavat hanskat.

  • Ota huomioon lihan käärimisessä papereihin, että mitä vähemmän ilmaa jää paistin ja paperin väliin sitä mehukkaampi paistista tulee.

Kottikärryt ovat kätevä apuväline valmiin ja kuuman rosvopaistin kuljetuksessa.