Näin teet nachot kotona - Ajankohtaista - Ilta-Sanomat

Näin teet nachot kotona

Itse tehden saat paljon parempaa kuin kaupan valmisnachot.

Itse tehdyt nachot voi tarjota vaikka cevichen kanssa.­

22.3.2014 8:00

Tekeminen vaatii vähän vaivaa, mutta jos tortillalettuja on jäänyt yli meksikolaisista juhlista, valmista lopuista nachoja.

Ensin pitää valmistaa tortillalettu. Sen valmistukseen tarvitset masa harina -maissijauhoja, vettä ja suolaa. Kun tortillataikina on kaulittu ohuiksi ja paistettu kuivalla pannulla tortillaksi, voit tehdä niistä nachoja.

Uppopaistaen tai uunissa

Voit tehdä nachot uppopaistaen tai uunissa paahtaen.

Uppopaistaen: Kuumenna öljy kattilassa 180 asteeseen. Paistomittari helpottaa uppopaistamista, se kertoo öljyn lämmön ja kuumuutta on helpompi seurata. Leikkaa tortillat kahdeksaan osaan. Paista lastuja pieni määrä kerrallaan noin puolisen minuuttia, kunnes ne ruskistuvat. Nosta lastut reikäkauhalla tai pihdeillä talouspaperin päälle valumaan ja ripottele päälle suolaa.

Uunissa: Kuumenna uuni 220 asteeseen. Leikkaa tortilla kahdeksaan osaan. Valele niiden päälle öljyä ja ripottele päälle suolaa. Nosta ne pellille ja paista noin 5-10 minuuttia. Jäähdytä ja tarjoile salsan, juustokastikkeen, cevichen, guacamolen tai paputahnan kanssa.

Ilta-Sanomat nyt myös Instagramissa ja Pinterestissä. Seuraa!

IS Pinterestissä IS Instagramis

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Luetuimmat Reseptit

Tuoreimmat Reseptit