Ravivihje: Toto64 Gävle 15.4.2021 – 145 508 euroa ekstraa

Julkaistu:

Toto64
Ulvsåsen ja Airborne Gävlen luottohevosina.
Ruotsissa on tällä viikolla saanut joka päivä jahdata T-peleissä jackpot-rahaa ja niin myös tänään Gävlen Toto64-kierroksella. Päävoittoluokan kesken jaettavaa lisärahaa on potissa noin 145 000 euroa.

IS-vihjesysteemien tukipilareina toimivat huippulupaava kylmäverinen Ulvsåsen (T64-4) ja vahvalla esityksellä Ruotsissa aloittanut Airborne (T64-5).

Maistuvia merkkejä kierrokselle ovat muun muassa Perpetuate (T64-6) & Knifetown Hall (T64-2).

Toto64-kierroksen peliaika päättyy lähdön neljä starttiin eli noin klo 20.30.


Toto64-1

4-vuotiaiden kylmäveristen kohtaaminen on ME-varsa 4 Bäcklös Faronin poisjäännistä huolimatta hienotasoinen koitos.

5 Finseth Faksen teki Norjan Kriteriumissa loistojuoksun oltuaan johtavan rinnalta toinen ja pystyi ainoana edes hieman uhkaamaan huippulupaavaa Tangen Borkia. Kykyjään ori väläytteli myös viime Gävlen vierailullaan elokuussa, kun meni pintakaasulla tuloksen 25,6ke. Se on ulkomailla syntyneiden Ruotsin ennätys. Puolen vuoden tauosta huolimatta Jorma Kontion ajokki saa ykkösvihjeen.

1 Guli Fantom laukkasi Rommessa lähtöön, rymisteli jatkossa keulaan ja voitti korviaan pyöritellen todella helposti. Jo pelkästään ruunan olemuksesta huokuu todella kova luokka ja se pystyy ehjällä juoksulla parantamaan ennätystään sekuntikaupalla. Toki ravata pitää mikäli meinaa pitää takamatkojen kovanaamat kurissa. Jörgen Westholmin suojatti on pysynyt ravilla yhden kerran viidessä juoksemassaan startissa.

Neljän kuukauden tauolta palaava 7 Mjölner Röder hävisi Norjan Kriteriumissa selkeästi Finseth Faksenille, mutta ori paransi kauden loppua kohti. Joulukuun Rommen startin se voitti ylivoimaisesti noteeraten hyvän 3-vuotistuloksen 25,4ly. Kehitystä lienee tapahtunut entisestään talvitauon aikana.

Pekka Lillbackan kasvattama ja omistama 3 Wolt on tehnyt hyvät esitykset talvitaukonsa jälkeen. Umåkerissa ori voitti kevyen porukan helposti johtavan rinnalle kierrettyään. Hagmyrenissa se joutui antautumaan keulasta ikäluokan absoluuttisiin huippuihin lukeutuville Oppgårdsdrängenille ja Eld Teknolle, mutta saa täysin puhtaat paperit tuostakin juoksusta.

Kohde pyritään selvittämään säästösyistä edellä mainitulla nelikolla, vaikka ei olisi väärin ottaa mukaan koko kuusikkoa. Niin hyviä ovat myös 2 B.W. Bille & 6 Soldhöjdens Drake

Juoksunkulku: Jos Guli Fantom vain ravaa, niin Westholm pyrkinee ajamaan tasaisen reipasta vauhtia karkuun takamatkalaisilta.

Pelijakauma: Ei isompaa huomauttamista. Finseth Faksen (26%) voisi olla rahtusen enemmän pelattu.

IS-pelisuositus - Toto64-1

Pieni: 5, 1, 7, 3
Suuri: 5, 1, 7, 3

Toto64-2

5 Galileo Journey näytti Eskilstunassa muutaman epäonnistuneen startin jälkeen mistä puusta ruuna on veistetty. Katja Melkon treenattava otti pahan lähtölaukan, jäi muista paljon ja kiri silti hulppean esityksen päätteeksi voittoon. Maalin kohdalla olemus oli sellainen ettei kaikki tainnut olla edes pelissä. Voittosumma ei kohtaa vielä lainkaan kykyjen kanssa ja Iivari Nurmisen ajokkia onkin pidettävä isona suosikkina. Pienempään systeemiin varmaksi. Suurempaan varmistuksia, sillä Galileo Journey on laukannut kolme kertaa viidessä viime startissa ja illan lähtö on sarjamääritys huomioiden yllättävänkin hyvätasoinen.

4 Knifetown Hall on saanut tulosrivistönsä heikkoon kuntoon, mutta vireessä ei ole vikaa. Sen ruuna näytti viimeksikin Solvallassa tykittäessään sisäpareista viimeiset 400 metriä 09,1-kyytiä ja voimia jäi runsaasti talteenkin. Aamupäivän kahdeksan prosentin kannatuksella Jörgen Westholmin treenattava on varsin maistuva merkki.

3 Worrywart teki mainion juoksun Eskilstunassa kun alussa pitkään kolmatta tarponut ruuna jäi painamaan keulassa turhan paljon ohjille 2640 metrin matkalla tsempaten urhoollisesti perille asti. Färjestadin 75-lähdössä valmentaja ajoi juuri niin kuin lupasikin, prässäsi armotta keulahevosta ja väsyi itse hyvissä ajoin. Tuon startin voinee huoletta unohtaa. Valmentajan jälkeen Worrywart saa nyt kyytiinsä Zeb Jonassonin, joka on viime vuonna enintään sata starttia ohjastaneiden lähtöön muutenkin kova tekijä, ja kun lähes kaikilla muilla kuski heikkenee, niin Worrywartilla paranee.

11 Recall Rivner on ollut hyvä taukonsa jälkeen molemmissa Bollnäsin starteissa. Toissa kerralla tamma olisi hyvinkin voinut voittaa jos olisi saanut aiemmin kiritilat johtavan takaa. Viimeksi se runnoi viidennestä ulkoa vahvasti toiseksi. Nyt on käsillä kolmas startti tauon jälkeen ja ainakin ennakkoinfon mukaan kenkiä riisutaan ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Recall Rivner on voittanut kaksi edellistä starttiaan juostessaan ilman etukenkiä. Toki surkea lähtöpaikka ja harvoin voittava kuski heikentävät odotuksia.

10 Turenne paransi huomattavasti toiseen starttiinsa pitkän tauon jälkeen kamppailtuaan Örebrossa hyvin johtavan rinnalta ja oli kuudetta sijaansa parempi. Viime kaudella 75-lähdöissäkin riittävyytensä osoittanut ruuna parantanee yhä saadessaan startteja kroppaansa.

12 B.G. Arnen tulosrivistö on masentavaa katseltavaa, mutta se ei kerro mitään hevosen kunnosta. Toissa kerrallakin Gävlessä ori laukkasi loppukurvissa kärkisijan. Tammikuun lopun Eskilstunan startissa se jäi kenties voittovoimissaan pussiin 75-lähdössä. Kuski heikkenee rajusti ja lähtöpaikka on umpisurkea, mutta ylivauhtisella juoksulla B.G. Arne kykenee yllätykseen.

9 Keiron Nalan on parhaimmillaan niin kova luu, että sitä on vaikea jättää lapulta pois vain prosentin verran pelattuna. Paljon ongelmista kärsinyt ruuna voi parantaa Danneron kisasta paljonkin saadessaan alle yhden startin tauon jälkeen.

Juoksunkulku: Tulinen kiihdytys kun ainakin radoilta 1,2, 5 ja 6 lähdetään lujaa matkaan. Kovan alun jälkeen Galileo Journey voi päästä keulaan, mikäli sillä uskalletaan laukkariskin pelossa satsata starttiin. Kokemattomien kuskien lähdössä voi tapahtua yllättäviäkin asioita ja matkavauhti voi olla reipasta läpi kisan. Se antaisi mahdollisuuksia takarivin hevosille.

Pelijakauma: Knifetown Hall (8%) voisi olla tuplatenkin enemmän pelattu. Turenne (3%), B.G. Arne (1%) ja Keiron Nalan (1%) ovat kiinnostavia yllätyshakuja.

IS-pelisuositus - Toto64-2

Pieni: 5
Suuri: 5, 4, 3, 11, 10, 12, 9

Toto64-3

Kolmannen kohteen 4-vuotiaiden lämminveristen lähtö on hyvin vaikea arvioitava, sillä neljä eniten pelatuinta palaavat pitkiltä tauoilta. Kolme niistä on jenkkituonteja, jotka debytoivat tänään Ruotsissa.

4 Sister Sledge on illan seuratuin hevonen. Tamma voitti Pohjois-Amerikassa 2- ja 3-vuotiskausillaan yhteensä 13 kertaa ja lähes kahdeksan miljoonan kruunun voittosummalla se on tienannut selkeästi enemmän kuin muut yhteensä. Stall Zet osti hevosen marraskuussa kovalla 265 000 dollarin hinnalla ja nyt Sister Sledge tekee huippumielenkiintoisen debyytin Ruotsissa. Daniel Redénin treenattavalta voi odottaa käytännössä mitä tahansa, myös negatiivisessa mielessä.

Redénin toinen hevonen 5 Beacon Kronos ehti juosta ennen Kriterium-karsintaa vain kolme kertaa, mutta siitä huolimatta ori meinasi kiriä isona yllättäjänä voittoon. Finaalissa se rynnisti porukan hänniltä kovan kirin päätteeksi hienosti neljänneksi. Tuon jälkeen Beacon Kronos ei ole juossut, joten tänään ori palaa yli puolen vuoden paussilta. Toki Redénin hevosista puhuttaessa asiasta ei niin paljoa tarvitse välittää.

Stefan Melander marssittaa lähtöön kaksi uutta jenkkituontia, 1 Maesteraemonin & 8 Hollywood Storyn. Molemmista on yllättävänkin varovaiset ennakkokommentit, mutta ne on parempi ottaa lapulle ”parempi katsoa kuin katua”-hengessä.

3 Book Seven on USA:sta tuonnin jälkeen ehtinyt sentään kerran juoksemaankin. Katja Melkon treenattava jäi Örebrossa hännille, mutta pikkuoriin olemuksesta huokui hyvä luokka ja hieman vaikeasti ravannut hevonen voi parantaa vaikka kuinka paljon päästessään juoksemaan ilman kenkiä.

Juoksunkulku: Vaikea arvioitava. Sister Slegde on todennäköisin keulahevonen.

Pelijakauma: Book Seven (7%) voisi olla enemmän pelattu.

IS-pelisuositus - Toto64-3

Pieni: 4, 5, 3, 8, 1
Suuri: 4, 5, 3, 8, 1

Toto64-4

Huippulahjakas 8 Ulvsåsen on jatkanut pitkän taukonsa jälkeen siitä mihin viime kaudella jäi eli jäätävillä esityksillä. Varsinkin viimeksi Bergsåkerissa orin olemus oli huippuhieno, kun se kovassa porukassa voitti keulajuoksun jälkeen leikittelevän kevyesti. 1.26-alkuisiin tuloksiin on jäänyt rutkasti varaa ja Ulf Ohlssonin ajokki kykenee tarvittaessa pudottamaan ennätystään reilulla kädellä. Statistiikan 11 9-0-0 omaavalla 5-vuotiaalla on kaikki ainekset nousta jopa avoimien lähtöjen menestyjäksi ja näissä sarjoissa sen tappiolla on vaikea spekuloida. Varma.

3 Minna C.G. jatkoi vahvoja esityksiään myös viimeksi Umåkerissa, kun se laukkasi ensimmäisessä kurvissa pudoten hännille ja siitä huolimatta kiri lopussa vastustamattomasti ykköseksi. Ainakin ennakkoinfon mukaan 9-vuotiaalta raapaistaan tänään ensimmäistä kertaa kengät pois ja se voi tuoda entisestään parannusta otteisiin.

5 Skeie Trymilla oli kolmen komean voiton jälkeen Östersundissa vaihteeksi laukkapäivä, kun se laukkasi alussa ja uudelleen vahvasta noususta loppusuoran alussa. Kunnossa ei ole siis vikaa, mutta nyt Emilia Leon ajokki kohtaa ylisarjassa voittostartteja huomattavasti kovemman vastuksen ja ainakin suosikin kukistaminen tulisi yllätyksenä.

40 metrin pakin kaksikko 10 Tåga Viktor & 11 Häsen Räsern ovat hyvässä kunnossa ja perushevosia jos suosikkia varmistelee. Varsinkin ensin mainittu on jäänyt turhan vähälle huomiolle.

Juoksunkulku: Ulvsåsen etenee ensimmäisen kierroksen aikana keulaan mikäli kuski niin vain haluaa.

Pelijakauma: Ulvsåsen (64%) ei ole ainakaan ylipelattu. Tåga Viktor (2%) on suotta jäänyt aivan unohdetuksi.

IS-pelisuositus - Toto64-4

Pieni: 8
Suuri: 8

Toto64-5

Vakuuttavaa jälkeä Saksassa tehnyt 6 Airborne aloitti Ruotsissa upealla esityksellä Gävlen 75-lähdössä. Ruuna laukkasi lähdössä jääden hännille, josta tuli kierroksen kirillä ilman selkää väkevästi perille, eikä lopulta hävinnyt paljoakaan voittaneelle Hilltop Hawkille. Suoritus oli arvosanaltaan täysi kymppi ja kykyjensä puolesta Magnus A Djusen ajokki taitaakin juosta vielä täysin väärissä lähdöissä. Startti alla Airborne voi jopa parantaa, stayer-matka ei ainakaan heikennä osakkeita ja vastus on tänään niin kevyttä sorttia, että haavereitta se on liki voittoa. Varmaksi.

8 My New Chapter erottuu haastajalaumasta ainakin luokkansa puolesta. Se pääsi 4-vuotiaana juoksemaan Timo Nurmoksen treenistä vain kerran ja pamautti siinä kovan tuloksen 13,9ke voittaen ylivoimaisesti. Tuon jälkeen ruuna joutui jäämään puolentoista vuoden tauolle. Rättvikin kisassa vire jäi täysin hämänpeittoon, sillä se laukkasi jo lähtösuoralla.

5 Picasso Tribut ei ollut lainkaan nolo Örebrossa, jossa joutui tarpomaan pitkään kolmatta kunnes pääsi laskeutumaan johtavan rinnalle. Ruuna ei missään vaiheessa luovuttanut vaikka viidenneksi jäikin. Rikard Skoglundin suojatti parantanee saadessaan pikkutauolta startin alle ja ilmeisesti kengät riisutaan ensimmäistä kertaa pois.

1 Viggo La Ma omaisi kykyjä, mutta ruuna on toivottoman epävarma tapaus. Myös siltä riisutaan ainakin ennakkoinfon mukaan ensimmäistä kertaa kaikki kengät pois.

Juoksunkulku: 3 Miramaris Futura tai Picasso Tribut etenee ensiksi keulaan. Airborne etenee tuulenhalkojaksi ensimmäisen kierroksen aikana. Matkavauhti voi olla todella maltillista.

Pelijakauma: Airborne (64%) on oikein pelattu.

IS-pelisuositus - Toto64-5

Pieni: 6
Suuri: 6

Toto64-6

4 Ottens Hero sai vetää Solvallassa ensimmäisen kierroksen hölkkää ja siihen nähden kakkossijaa voi pitää pettymyksenä, vaikka ohi tullut Mister Donald asiallinen hevonen onkin. Daniel Redénin treenattavasta onkin vielä vaikea sanoa onko kyseessä lintu vai kala. Kauden kolmessa ensimmäisessä startissaan se otti äärimmäisen helpot voitot, toki huomattavan kevyissä porukoissa.

Jenkkituonti 3 Perpetuate oli Eskilstunassa jo huomattavasti parempi kuin ensimmäisessä Ruotsin startissaan Solvallassa. Victory Bonsain täysveli jäi hienon näköisenä umpipussiin, mutta noteerasi silti tuloksen 11,5aly. Vertailuna vain yksi vastustaja on rikkonut 1.13-rajan. Ruuna voi parantaa yhä saadessaan startteja kroppaansa.

5 Holy Moses Mearas & 6 Call To The Bar vakuuttivat siinä määrin 3-vuotiskauden vähissä starteissaan, että molemmat juoksevat kykyjensä puolesta vielä väärissä lähdöissä. Lapputavaraa, vaikka Holy Moses Mearas palaa yli puolen vuoden tauolta ja myös Call To The Bar juoksee kauden ensimmäisen starttinsa. 2 Uto Broline lähtee lujaa, maili on iso etu ja myös kengät riisutaan. Niin moni asia puoltaa, että kolme kuukauden tauosta huolimatta ruuna otetaan viidentenä merkkinä lapulle.

Juoksunkulku: Uto Broline on alussa nopein ja maililla sillä saatetaan myös keulasta ajaa.

Pelijakauma: Ottens Heron (43%) prosenteista voisi antaa Perpetuatelle (13%) ja Uto Brolinelle (5%).

IS-pelisuositus - Toto64-6

Pieni: 4, 3, 5, 6, 2
Suuri: 4, 3, 5, 6, 2

IS-pelisuositus

Pieni
Toto64-1: 5, 1, 7, 3
Toto64-2: 5
Toto64-3: 4, 5, 3, 7, 1
Toto64-4: 8
Toto64-5: 6
Toto64-6: 4, 3, 5, 6, 2
Hinta: 10,00 €

Tästä kupongille:


Suuri
Toto64-1: 5, 1, 7, 3
Toto64-2: 5, 4, 3, 11, 10, 12, 9
Toto64-3: 4, 5, 3, 7, 1
Toto64-4: 8
Toto64-5: 6
Toto64-6: 4, 3, 5, 6, 2
Hinta: 70,00 €

Tästä kupongille:

Todennäköisyysarviot

Toto64-1
5 Finseth Faksen 33%
1 Guli Fantom 24%
7 Mjölner Röder 21%
3 Wolt 10%
2 B.W.Bille 6%
6 Soldhöjdens Drake 6%

Toto64-2
5 Galileo Journey 35%
4 Knifetown Hall 16%
3 Worrywart 15%
11 Recall Rivner 8%
10 Turenne 7%
9 Keiron Nalan 4%
12 B.G.Arne 4%
1 Applejack Mile 3%
6 Mascarpone Doc 3%
2 Check Me 2%
7 Tingeling R.L. 2%
8 Kapish G.L. 1%

Toto64-3
4 Sister Sledge 35%
5 Beacon Kronos 27%
3 Book Seven 12%
1 Maesteraemon 10%
7 Hollywood Story 10%
6 Jeppas Unplugged 4%
2 T.Midi 2%

Toto64-4
8 Ulvsåsen 67%
3 Minna C.G. 7%
5 Skeie Trym 6%
10 Tåga Viktor 6%
11 Häsen Räsern 6%
9 B.W.Sessa 3%
6 G.G.Pugh 2%
4 Klack Tekla 1%
7 G.G.Qurre 1%
1 Trollklackan 0,5%
2 Lill Brisa 0,5%

Toto64-5
6 Airborne 60%
8 My New Chapter 9%
5 Picasso Tribut 5%
10 Foppa 4%
15 Anchor Man 4%
1 Viggo la Ma 3%
3 Miramaris Futura 3%
9 Gitan de Touchyvon 3%
13 Awaited 3%
12 Lyckans Olov 2%
7 Miss Lovelace 1%
11 Maj Turbo 1%
14 Digital Evolution 1%
2 Turboture 0,5%
4 Gobo's Uppercut 0,5%

Toto64-6
4 Ottens Hero 24%
3 Perpetuate 20%
5 Holy Moses Mearas 17%
6 Call to the Bar 17%
2 Uto Broline 9%
9 Qiulius on Stage 5%
1 Perfect Storm 4%
7 V.S.Selma 1%
8 Esther Easter 1%
10 Dream E.G. 1%
11 Voddy Sign 1%