Ravivihje: Toto86 Solvalla ja Åby 14.4.2021 – 754 317 euroa ekstraa - Ravivihjeet Ruotsi - Ilta-Sanomat

Ravivihje: Toto86 Solvalla ja Åby 14.4.2021 – 754 317 euroa ekstraa

Jimmy Arthurin on aika onnistua illan jättipottikierroksella.

14.4. 12:18

Keskiviikon 86-kohteista ei löydy läheskään viime viikon kaltaisia tukipilareita, mutta useammasta lähdöstä erottuu kuitenkin pari hevosta, joiden varaan systeemit voi rakennella.

Vihjerivien ainoa läpivarma on Jimmy Arthur (86-5), jonka taulu on varsin resuisessa kunnossa, mutta toinen startti Robert Berghin tallista voi kääntää tilanteen. Pienemmän systeemin apuvarmana toimii lisäksi edellisen tallikaveri Harper Seabrook (86-7).

Platinum Tile (86-2), Devs Definitif (86-4) ja Daven Port (86-6) ovat muita maistuvia nostoja illan systeemeihin.

Toto86-15 Coin Perdu on ansaitusti suosikki rivin aloittavassa kolmen kilometrin kisassa. Kahden vuoden kilpailutauolta viime syksynä palanneella oriilla on ajettu maltillisesti, mutta helpommat tehtävät 7-vuotias on ratkaissut tyylikkäästi. Rommen kultadivisioonassa se ei saanut viimeksi takaa täyttä mahdollisuutta lopussa. Jos Erik Adielsson pääsee hakemaan sillä matkan varrella kärkipaikan, olisi voitto tiukasti näpeissä. Robert Berghiltä aloittava 7 Shocking Superman on illan kiinnostavimpia hevosia. Parhaimmillaan ori on aivan huippumenijä, josta osoituksena toissa syksyn kultadivisioonavoitto 10,7-tuloksella täydellä matkalla. Menestyskulku ei sittemmin jatkunut ja viime kausi oli kokonaisuudessaan vaisu Vincennesin-startteja myöten. Sen verran kovasta menijästä on kysymys, ettei voitto suoraan tauoltakaan yllättäisi, kunhan palaset on vain saatu kohdalleen. Voittaja löytynee tästä kaksikosta. Edempää lähtevistä 4 Townshend Broline vaihtoi maaliskuussa Joakim Lövgrenille ja aloitti uusista käsistä kakkossijalla reippaan lopetuksen jälkeen sisärataa pitkin. Totosija on mahdollinen onnistuneella juoksulla tässäkin, mutta voitto yllättäisi. Keulasta toissa kerralla voittanut 3 Zizou oli puhdittomampi Rommessa, mutta kuljetuksessa oli ilmeisesti ollut ongelmia. Matka sopii, mutta kankeasti voltista usein avannut ori voi menettää takaa tuleviin nähden etunsa jo alkumatkalla. Juoksunkulku: 2 Gangnam Style K. voi olla paaluhevosista kiinnostuneempi kärkipaikasta, mutta takaa tullaan ajoissa eteenpäin. Coin Perdu on luultavasti suosikeista ripeämpi alussa, sillä Shocking Supermanin alku on voltista ollut monesti vähän peitsin suuntaan taipuvainen. Erik Adielsson etenee suosikilla kärkeen saakka. Pelijakauma: Ei suurempaa huomauttamista. Ranking: A) 5, 7 B) 4, 3, 2 C) 1IS-pelisuositus - Toto86-1Pieni: 5, 7Suuri: 5, 7Toto86-2Tammojen pikamatkalla ykkösvihje 4 Love Affairille, joka ei onnistunut kauden kahdessa ensimmäisessä kisassa vielä voittamaan. Helmikuussa 4-vuotias kipusi takaa kolmanneksi ja väänsi viimeksi sitkeästi johtavan rinnalta. Mikäli kenkien riisuminen vaikuttaa oikealla tavalla, on pari keulavoittoa viime syksynä napannut tamma tässä jo ykkössijassa kiinni. Lähdön houkuttelevin merkki on ulkoa rivakasti aloittava 7 Platinum Tile. Mikäli suosikki ei käynnisty riittävän ripeästi, on keulapaikka sille mahdollinen, eikä voittoon kestäminen yllättäisi sen jälkeen. Gävlessä tilat sisältä avautuivat vasta päätössatasella, jonka jälkeen Mats E. Djusen ajokki piti vauhtinsa. Kenkien riisumista on suunniteltu senkin kohdalla, ja aiemmat otteet ovat olleet juuri lyhyelle matkalle otollisia. Joulukuussa Färjestadissa se laukkasi kärkeen suhahdettuaan avauskurviin, mutta nousi lopussa reippaalla tyylillä vielä toiseksi. Tämä kaksikko lapuille. Kapasiteetiltaan lähdön paras hevonen on luultavasti 11 Generator, mutta kengät jalassa suoraan tauolta takaa voi olla ehtimistä, mikäli pari edellä mainittua onnistuvat odotetusti. Avojaloin Björn Goopin suojatti osoitti syksyllä liikahtavansa parijonostakin riuskasti, mm. viimeisimmässä startissa viimeiset 700 metriä kulkivat 09,6-lukemiin. 10 Jennifer Webin voittosarja olisi saattanut eturivistä hyvinkin jatkua, mutta näistä asemista kaikki voittonsa keulasta naarannut 4-vuotias tuntuu melko haavoittuvaiselta. Rommen- ja Gävlen-ykköset tulivat kevyesti, nyt juoksupaikka jää ainakin alussa väkisin suosikin taakse. 2 Hunting Widow ei ole vielä esiintynyt sukunsa edellyttämällä tavalla, mutta lisävaihteita haetaan varustemuutoksilla. Viimeksi se ajautui sisällä pussiin. 6 Breeze Kronos oli viimeksi takana hieman hengetön, mutta selvästi parempi sitä ennen Örebrossa, jossa se väänsi johtavan rinnalta toiseksi. 1 Cherie Eagran tyyli ei ole ollut viime starteissa kaikkein tasapainoisin, mutta pieni huolto ja huippukuski voivat auttaa asiassa. Juoksunkulku: Love Affair voi pystyä nähtyä rivakampaan alkuun, jolloin keulapaikkakaan ei olisi mahdoton. Lähtönopeutta jo esittänyt Platinum Tile voi olla kuitenkin ulkoa liian liuas torjuttava, eikä Mats E. Djuse tällä matkalla luovu paikasta luultavasti myöhemminkään. Pelijakauma: Platinum Tile (5%) on huippuedullinen, Jennifer Web (21%) ylipelattu. Ranking: A) 4, 7 B) 11, 10, 2, 6, 1, 3, 12, 8 C) 5, 9IS-pelisuositus - Toto86-2Pieni: 4, 7Suuri: 4, 7Toto86-3Kaksi merkkiä tuntuu kolmanteen kohteeseen melko tukevalta ratkaisulta. Ykkösvihje paikkansa puolesta 2 M.T.One Wishille, joka kiritti pari viikkoa sitten johtavan takaa hyvin Woodbury Winea. Magnus Dahlénin suojatti pystyy pärjäämään itsekin töitä tekemällä ja tällä kertaa tavoitteena on varmasti päästä keulaan saakka. Siinä onnistuessaan suosikki on voitossa kiinni. Kovin kanto edellisen kaskessa on keulapaikan ja sen myötä voitonkin suhteen uloimpaa kiihdyttävä 8 Posh Shopping. Erilaisten terveysmurheiden takia sekään ei ole ehtinyt kilpailemaan vielä kovin paljon, mutta treeniraportit kulkevat tällä hetkellä vahvasti duurissa ja Peter Untersteiner riisuu suojatiltaan kaikki kengät. Jenkkikärryillä reipas lähtijä voi ryöstää edellä mainitulta johtopaikankin, jolloin se olisi vakava voitontavoittelija. Paljon peliä on kerännyt myös viidenneksi Norjan tammakriteriumissa viime syksynä yltänyt 4 Chandelles, mutta sen kohdalla odotukset kauden avauskisassa ovat vielä varsin maltilliset. Lähtönopeuskaan tuskin riittää aivan parhaille paikoille, joten norjalaisvieras jää systeemien ulkopuolelle. Jos enemmän merkkejä haluaa laittaa, kiinnostavampi voisi olla 9 Ultra Violet, jolle takarivin paikasta ei liene suurta harmia, sillä 4-vuotias on tehnyt molemmissa tämän vuoden kilpailuissa reippaat loppuvedot melko kaukaa parijonosta. 3 Grace Keely ei jaksanut Ruotsin-debyytissään pitkää kiriä aivan päätyyn asti, mutta startti kropassa otteet voivat vetristyä entisestään ja näistä asemista juoksupaikkakin löytynee lähempää kärkeä. Juoksunkulku: M.T.One Wish avaa kohtalaisen hyvin ja pystyy muut eturivin hevoset pitämään kurissa, mutta Posh Shoppingin kanssa voi tulla kiire, sillä Peter Untersteiner ladannee ulkoakin kaikki piippuun kiihdytyksessä. Nämä kaksi juossevat joka tapauksessa sisärataa kärjessä peräkkäin. Pelijakauma: Posh Shopping (18%) on alipelattu, Chandelles (20%) selvästi yliarvostettu. Grace Keely (3%) ansaitsisi yllättäjistä vähän enemmän huomiota. Ranking: A) 2, 8 B) 9, 3, 4, 7, 6 C) 1, 5, 11, 10, 12IS-pelisuositus - Toto86-3Pieni: 2, 8Suuri: 2, 8Toto86-4Solvallan oppilaslähdössä 4 Reven Dejavulla on viimeaikaisten otteiden jatkuessa tilaisuus vetää alusta loppuun. Talven 75-kisoissa ruuna ei hankalilta paikoilta onnistunut, eikä ravikaan ollut kengät jalassa aina oikein matkassa mukana. Avojaloin tahti on ollut paremmilta paikoilta toinen, maaliskuussa tuli ylivoimavoitto keulasta ja viimeksi 5-vuotias spurttasi johtavan takaa viime metreillä voittajan rinnalle. Vaikka asetelmat ovatkin suosikille otolliset, ei 6 Devs Definitifin jättäminen kupongilta Eskilstunan tauolta paluun perusteella tunnu järkevältä ratkaisulta. Ikätovereita kohdannut ori teki kovavauhtisessa kisassa heti reippaan ennätysajan, vaikka jäi lopussa voimissaan pussiin. Hienolta näyttänyt 4-vuotias otti viime kauden toisen voittonsa johtavan rinnalta, joten Zeb Jonasson voi haastaa tässäkin suosikin toden teolla. Takarivistäkin löytyy pari potentiaalista hevosta, mutta ilman edellä mainittujen liian tiukkaa kilvanajoa voittoon saakka nouseminen voi jäädä toteutumatta. 10 Joker Boko laukkasi Axevallan 75-lähdössä taustalla loppukaarteen alussa voimissaan, mutta Mantorpissa jossiteltavaa ei vaikuttanut jäävän sisäratajuoksun päätteeksi. Etukengät riisutaan tällä kertaa. 9 Vanja ei näytä kovin erikoiselta hevoselta, mutta tulee aina loppuun asti sitkeästi. Ylivauhtisessa kisassa tamma voi yltää nytkin kärkivääntöihin maalisuoralla. 8 Sedin U.S. ratkaisi viimeksi uudella varustuksella ajoittaisista tyyliongelmista huolimatta 11-lopetuksella takaa varsin helposti, mutta porukan harventuminenkin helpotti tehtävää. Jos kiertämistä tulee enemmän, menestyminen ei ole sanottua. 2 Wishing Noon vaikuttaa löytäneen parin viime kisan perusteella uusia vaihteita, eikä ole hyvällä juoksulla aiempaa kovemmassakaan porukassa ulkona totokamppailusta. Tammalla on ollut taipumusta painaa sisälle, joten paikka suosii. Juoksunkulku: Reven Dejavu räväyttää keskeltä johtoon, 1 Jonatan Trot tai Wishing Noon ottaa paikan sen imusta. Tasaisemmin avaava Devs Definitif voi edetä johtavan rinnalle jo alkumatkalla. Pelijakauma: Devs Definitif (12%) on aliarvostettu. Ranking: A) 4, 6 B) 10, 9, 8, 2 C) 1, 5, 3, 12, 7, 11IS-pelisuositus - Toto86-4Pieni: 4, 6Suuri: 4, 6Toto86-5Åbyn 2640 metrin kisa näyttää äkkivilkaisulta aika hankalalta pelikohteelta, mutta enemmän lähtöä tarkastellessa porukasta erottuu kuitenkin edukseen yksi hevonen. Kyvykäs ja ennen kaikkea vahva 4 Jimmy Arthur voitti 3-vuotiskesällä kahdesti kuolemanpaikalta mankeloituaan johtohevosta armotta kirilenkillä, mutta myöhemmin Bold Eaglen poika joutui olemaan kaviourilta sivussakin kokonaisen vuoden. Loppuvuoden starttien jälkeen se siirtyi Robert Berghille ja jonkinlaista menestystä olisi luultavasti tullut jo avauskisasta ilman loppukaarteessa toisten takana tullutta laukkaa jalan osuttua edellä menneen kärryyn. 13-alkuisen tuloksen erheeseen menettäneellä ruunalla ajetaan tällä kertaa varmasti aktiivisemmin ja vapaalta radalta voitto on vahvasti ulottuvilla. Varma. Lähdön suoritusvarmimmat näytöt omaa 2 Fromheaven Idzarda, joka on noukkinut totosijoja hyvillä juoksuilla kärjen tuntumasta. Kengittä ja jenkkikärryillä otteisiin voi löytyä vielä tarvittavaa lisäpuristusta, mutta selvä suosikkiasema tuntuu silti vahvasti liioitellulta. 5 Alfas Kennedy selvisi viimeksi pitkästä aikaa koko matkan ravilla ja väänsi 11,9-vauhtisella 800 metrin kirillä 3. ulkoa lopussa voitostakin. Jos ravi maistuu edelleen, pystyy Joakim Lövgrenin ruuna kamppailemaan taas kärkipään sijoista. Lähdön kiinnostavimpiin nimiin kuuluu ideavarman ohella 12 Vogue Face, jonka voittotili jäi vielä 3-vuotiaana avaamatta. Muutamaan otteeseen se oli jo lähellä, eikä voitontahtoa voi mitenkään kyseenalaistaa. Raamikas ori on saattanut päästä kroppansa kanssa jo paremmin sinuiksi ja menestys tällä kaudella voi olla selvästi parempaa. Ensimmäistä kertaa kengittä kokeilevat 3 Akela Play ja 1 Blue Frontline tulevat hyviltä paikoiltaan rankingissa seuraavina. Ensin mainittu on ruunattu viime startin jälkeen. Muutkaan osallistujat eivät ole kokonaan vailla mahdollisuuksia kärkipään sijoituksiin. Juoksunkulku: Fromheaven Idzarda on lähtenyt paremmin ulompaa, mutta voi päästä silti ensimmäisenä sisäradalle. Ulkoa haasteen voi heittää 6 Sixten R.P. Jimmy Arthur käynnistyy tasaisemmin, mutta etenee hyvissä ajoin eteenpäin ja kärkipaikkakin lienee sille tarjolla. Pelijakauma: Jimmy Arthurin (17%) kuuluisi olla suosikki Fromheaven Idzardan (36%) sijaan. Vogue Face (2%) ansaitsisi enemmän peliä. Ranking: A) 4 B) 2, 5, 12, 3, 1, 8, 10, 9, 11, 6 C) -IS-pelisuositus - Toto86-5Pieni: 4Suuri: 4Toto86-6Solvallan Kriterium-sarja on pienestä osallistujamäärästä varsin mielenkiintoinen koitos. Ykkösvihje suosikeista sisimpää starttaavalle 2 Daven Portille, vaikkei Timo Nurmoksen suojatin lähtönopeudesta muita vastaan olekaan täyttä kuvaa. Helpolla tyylillä askeltava ori kiihtynee kuitenkin reippaasti. Epäonnistunut kisa alla se on jäänyt alustavasti meritoituneempia vastustajiaan edullisemmaksi, vaikka hevosena se tuskin kalpenee tässä kenellekään. Kauden ensimmäinen kisa tuotti keulasta ylivoimaisen voiton 12,9-lopetuksella ja varaa parempaan jäi reilusti. Jo 2-vuotiaana ison tilin tehnyt 6 Felix Orlando pysytteli kauden aloituksessa avauskierroksen taustalla, mutta kulki viimeiset 700 metriä 11,0-vauhtia toiseksi. Loppusuoralla Per Nordströmin suojatin meno jo starttien puutteessa tasaantui, joten odotettavissa voi olla entistä vetreämpi suoritus. Tällä kertaa nopealla lähtijällä tuskin pakitellaan alussa suosiolla taakse. Kahdella voitolla kautensa avannut 3 Chipper Kronos on pelattu yllättävän selväksi suosikiksi. Avausvoitto tuli toki hallitusti johtavan rinnaltakin, mutta kovan haastajan laukka loppusuoralle tultaessa auttoi asiaa. Viimeksi päätöskierrokselle lähdettäessä johtoon edennyt ruuna joutui lopulta varsin tiukalle tätä kevyemmässä seurassa. Mahdollinen, muttei paljon pelattuna erityisen kiinnostava tapaus. Neljäntenä hevosena lapulle mainiosti joka startissa esiintynyt 4 Carl Halbak. Keulavoitolla aloittanut ruuna on tullut kahdella muullakin kerralla juosten perille, mutta joku on ollut etevämpi. Kärjen lähettyviltä Magnus A. Djusen ajokki pystyy taas riuskaan loppukiriin, eikä ole voiton suhteenkaan vaaraton. Juoksunkulku: Chipper Kronos ja Felix Orlando ovat osoittaneet hyvää lähtönopeutta, mutta myös Daven Port voi pystyä kunnon kiihdytykseen. Felix Orlando on uloimpaa ehkä niukka keulasuosikki. Avauskierros saatetaan mennä jonomuodostelmassa. Pelijakauma: Chipper Kronos (53%) on tanakasti yliarvostettu. Muut kolme kovaa ovat alipelattuja. Ranking: A) 2, 6, 3, 4 B) 5, 7 C) 1IS-pelisuositus - Toto86-6Pieni: 2, 6, 3, 4Suuri: 2, 6, 3, 4Toto86-74 Harper Seabrook on väläytellyt osaamistaan aina silloin tällöin läpi uransa, mutta jatkuvampi menestys on jäänyt tulematta. Kun onnistumiset ovat tulleet pienemmissä lähdöissä, ovat sarjatkin pysyneet ruunalle edullisina. Örebron kisaan paussilta palannut 5-vuotias haki kärkipaikan aikaisessa vaiheessa ja purjehti lopulta selvällä erolla voittajaksi. Mahdollisuudet samanlaiseen juoksuun ovat ja sitä kautta myös voittoon ovat melko hyvät tälläkin kertaa. Isompaan systeemiin suosikin kaveriksi nostetaan kuitenkin hevosena sitä luultavasti hieman parempi 11 Dominic Wibb. Sillekään onnistumisia ei ole siunaantunut jatkuvalla tahdilla, mutta helmikuun lopussa Adrian Kolgjinin suoraviivainen taktiikka takarivistäkin tuotti vakuuttavan kuolemanpaikkavoiton. Sama yritys oli viimeksi myös 75-lähdössä, mutta Phoenix Photolta väliprässiä saanut ruuna taipui lopulta takajoukkoihin. Vastus on nyt taas sopivampi, eikä voittokisan vireessä menestyminen tunnu mahdottomalta näistä asemistakaan. Jonkin verran peliä on kerännyt myös italialaisvieras 3 Amore Bello, jonka molemmat taulussa näkyvät voitot ovat tulleet johtavan ulkopuolelta. Niistä huolimatta mitään erityisen hyvän hevosen leimaa tamma ei ole jättänyt ja lähtönopeuskin vaikuttaa melko puutteelliselta. Gennaro Casillon hevoset eivät vielä tähän asti ole yltäneet Ruotsin-turneellaan urotekoihin. 9 Durellon yllä on aika isoja kysymysmerkkejä viime esiintymisten ja niitä seuranneiden yhden poisjäännin myötä. Toki Joakim Lövgrenin hevoset ovat olleet kauttaaltaan hyvässä iskussa ja Durellokin pääsee kokeilemaan taas kengittä. Ei mahdoton. Suotuisaa juoksua kärjen tuntumassa tavoitteleva 2 O.M.Faststeep ja hyvän vireen löytänyt, mutta harvoin voittava 5 Ståhlebos King tulevat rankingissa seuraavina. Juoksunkulku: O.M.Faststeep päässee ensi metreillä johtoon. Harper Seabrook on kelvollinen lähtijä ja keskeltä Robert Bergh hankkinee vetotyöt melko nopeaan tahtiin, sillä erityisen rivakoita avaajia ei eturivissä ole. Dominic Wibb voi edetä johtavan rinnalle. Pelijakauma: Harper Seabrookin (53%) ja Dominic Wibbin (14%) ero saisi olla hieman pienempi. Ranking: A) 4 B) 11, 3, 9, 2, 5, 7, 10, 8 C) 1, 12IS-pelisuositus - Toto86-7Pieni: 4Suuri: 4, 11Toto86-8Päätöskohteen ykköshevosen nimeäminen on melko helppoa, mutta tasaiseen avaajaan täysillä luottaminen ulkoradalta ei houkuttele. 8 Go West Young Man aloitti kauden hallitulla voitolla 2. ulkoa, viimeksi suursuosikki Moses pysyi varmasti keulaan edenneen 5-vuotiaan pihdeissä. Tällä kertaa tiedossa voi olla enemmän kiertämistä, sillä ruunan nopeus ei riitä ulkoa suoraan kärkipaikoille. Mahdollinen, muttei varmaksi. 5 Rajah Silvio pystyy parhaimmillaan paljoon, mutta Mantorpin suoritus pienen huilin jäljiltä oli takaa hieman hengetön. Tällä kertaa ruuna voi selvitä kärkeen ja puristuskin voi sitä kautta taas löytyä paremmin. 2 Joseph Boko meni maaliskuun lopun finaalissa takana sen minkä pystyi, mutta viimeksi suomalaisruunan olemus vaikutti paremmalta. Kiritilat jäivät väsyneen keulahevosen takaa avautumatta. Ulkoradoilla juostessaan ruunalla on ollut varsinkin loppukurvissa ongelmia, mutta tässäkin Mika Forss voisi ne onnistua sopivalta lähtöpaikalta välttämään. 3 Volare Gar ei parantanut Rommessa takajoukoista, mutta kiri viimeksi reippaasti kakkoseksi saatuaan 3. sisältä tilaa lopussa. Kärjen läheisyydestä mahdollisuudet voittotaistoon asti ovat nytkin olemassa. Isompaan systeemiin poimitaan loputkin tasaisen lähdön osallistujista. 9 Vulcano O.P. otti viime syksynä vakuuttavia voittoja, mutta pilasi kauden avauksen montelähdössä laukkaan taustalla viimeisen takasuoran alussa. Ravilla mahdollinen. 6 Fleet Admiralin talven kisat menivät juoksunkulkujen osalta täysin pieleen, mutta parhaana päivänään kyseessä on riittävä menijä. Kihlström-Redén -yhdistelmän hevonen tuntuu muutaman prosentin pelattuna tavallisissa lähdöissä keräilyharvinaisuudelta. 7 Lass Revenuella on ajettu Gävlen voittokisan jälkeen passiivisemmin. 10 The Bald Eaglen kausi ei jatkunut sitkeän keulavoiton jälkeen samalla tahdilla, mutta syitäkin vaisummille suorituksille on: toissa kerralla kuolemanpaikka, viimeksi tyhjä rengas. 4 Riptide R.D:n meno oli takana viimeksi hengetöntä, mutta kengät riisutaan taas ja nopea ruuna voi päästä sisäpuolelta lähtevien ohi alussa. Verkkaisesti aloittavan 1 Manuzio Hanoverin voittosaumat kengät jalassa tauolta tuntuvat jopa kaikkein kehnoimmilta, mutta pelkästään sitä ei suuresta revityksestä kannata ehkä sivuuttaa. Juoksunkulku: Riptide R.D. ja Rajah Silvio kiihtyvät ripeimmin keskeltä. Jälkimmäinen on todennäköisin keulahevonen, mutta Pierre Nyström saattaa myös puolustaa johtopaikan. Lass Revenue pystyy myös avaamaan, mutta kuski harvemmin satsailee näiltä paikoilta. Go West Young Man voi kiertää johtavan rinnalle. Pelijakauma: Go West Young Man (43%) on liian selvä suosikki kauttaaltaan tasaiseen lähtöön. Ranking: A) 8, 5 B) 2, 3, 9, 6, 7, 10, 4, 1 C) -IS-pelisuositus - Toto86-8Pieni: 8, 5, 2, 3Suuri: 8, 5, 2, 3, 9, 6, 7, 10, 4, 1IS-pelisuositusPieniToto86-1: 5, 7 Toto86-2: 4, 7Toto86-3: 2, 8Toto86-4: 4, 6Toto86-5: 4Toto86-6: 2, 6, 3, 4Toto86-7: 4Toto86-8: 8, 5, 2, 3Hinta: 7,68 €

Tästä kupongille:

SuuriToto86-1: 5, 7Toto86-2: 4, 7Toto86-3: 2, 8Toto86-4: 4, 6Toto86-5: 4Toto86-6: 2, 6, 3, 4Toto86-7: 4, 11Toto86-8: 8, 5, 2, 3, 9, 6, 7, 10, 4, 1Hinta: 38,40 €

Tästä kupongille:TodennäköisyysarviotToto86-1 5 Coin Perdu 49% 7 Shocking Superman 30%4 Townshend Broline 9%2 Gangnam Style K. 5%3 Zizou 5%1 Master Sea 2%

Toto86-2 4 Love Affair 34% 7 Platinum Tile 16%11 Generator 13%10 Jennifer Web 12%1 Cherie Eagra 5%2 Hunting Widow 5%6 Breeze Kronos 5%3 Anna Montana 4%12 Iris di Quattro 2,5%8 Peony 2%5 Billie Holiday 1%9 G.K.Alouette 0,5%

Toto86-3 2 M.T.One Wish 40% 8 Posh Shopping 26%9 Ultra Violet 9%3 Grace Keely 7%4 Chandelles 7%7 Best in Show As 4,5%6 Spencer Bob 3%1 Twinkle Laday 1%5 Joyo 1%10 Rut K. 0,5%11 Walkofshame 0,5%12 Sri Laksmi 0,5%

Toto86-4 4 Reven Dejavu 39% 6 Devs Definitif 21%10 Joker Boko* 12%9 Vanja 11%8 Sedin U.S. 7%2 Wishing Noon 4%1 Jonatan Trot 1,5%3 Destiny Laughed 1%5 Thai Ming 1%7 Sauron Pil 1%12 No Regrets Trot 1%11 Önas My 0,5%

Toto86-5 4 Jimmy Arthur 36%2 FromHeaven Idzarda 23%5 Alfas Kennedy 12%12 Vogue Face 6%1 Blue Frontline 5%3 Akela Play 5%8 Fighter Simoni 4%10 Go All Night 3%6 Sixten R.P. 2%9 Grand Maxim 2%11 Fabulous Ixi 2%

Toto86-6 2 Daven Port 27% 6 Felix Orlando 26% 3 Chipper Kronos 24% 4 Carl Halbak 16%5 Igor Sisu 3%7 Indigo Sisu 3%1 Heart Jubb 1%

Toto86-7 4 Harper Seabrook 47% 11 Dominic Wibb 18%3 Amore Bello 8%9 Durello 8%2 O.M.Faststeep 6%5 Ståhlebos King 4%7 Unit Brodde 3%10 Souvenir d'Inverne 2,5%8 Bastian 2%1 Enge Kevin 1%12 Harmon Boko 0,5%

Toto86-8 8 Go West Young Man 30% 5 Rajah Silvio 18% 2 Joseph Boko* 13% 3 Volare Gar 11% 9 Vulcano O.P. 7% 6 Fleet Admiral 6% 4 Riptide R.D. 4% 7 Lass Revenue 4% 10 The Bald Eagle 4% 1 Manuzio Hanover 3%