Ravivihje: Toto64 Bergsåker 21.1.2021 (poisjääntipäivitys)

Julkaistu:

Toto64
She’s Ready on valmis voittoon.
Torstain Toto64-kierrosta isännöi Bergsåker. IS-vihjesysteemien tukipilarina toimii poisjääntien myötä varsin sopivan oloisessa tehtävässä juokseva She's Ready (T64-6). Pienemmässä systeemissä yksinäiseksi merkiksi jää myös kierroksen pankki Voltaire P.Hill (T64-1).

Maistuvia merkkejä kierrokselle ovat muun muassa Nordsjö Vinni (T64-4), Exklusiva Liss (T64-1) ja NoLimitJimMit (T64-5).

Toto64-kierroksen peliaika päättyy normaaliin lähdön neljä starttiin eli noin klo 20.30.


Toto64-1

4 Voltaire P.Hill teki viimeksi Bergsåkerissa elämänsä parhaan juoksun kiriessään viidennestä ulkoa tyylikkäästi uransa avausvoittoon. Viimeiset 700 metriä se tuli 11,5-vauhtia. Samanlaisena Robert Berghin omistama, valmentama ja ohjastama ruuna on varsin sopivan näköisessä porukassa lähellä jatkaa voittokannassa. Mitään niin mullistavaa 4-vuotias ei kuitenkaan ei ole esittänyt, että alustava yli 60 prosentin kannatus olisi perusteltu ja suursuosikki saa varmistuksia suurempaan lappuun.

1 Exklusiva Liss vakuutti viime Bergsåkerin vierailullaan, kun tauolta palannut tamma joutui alussa kiertämään pitkään kolmatta ja runttasi siitä huolimatta johtavan rinnalta selvästi ykköseksi. Myös viimeksi Bollnäsissä tamma juuttui kiertämään kolmatta ennen kuin pääsi johtavan rinnalle ja tuli silloinkin rehdisti loppuun, vaikka kuudenneksi jäikin. Per Linderothin suojatti maistuisi enemmänkin, mutta ykkösrata on tasaiselle lähtijälle miinus.

3 Even's Good Girl eteni Bergsåkerissa kierros jäljellä keulaan ja piti lopussa oikein helppoon voittoon. Mats E Djuse jatkaa kärryillä ja tamma on koventuvasta vastuksesta huolimatta perushevosia.

Neljäntenä lapulle 7 Bergakungen F., joka kiri viimeksi Bergsåkerissa joukon hänniltä asiallisesti kolmanneksi. Nopea lähtijä voi seiskaradasta huolimatta saada hyvän reissun.

Jos lähtöön ottaa enemmän merkkejä, niin 6 Avaboyta ei kannata unohtaa. Ruuna ei vaikuttanut Oulun 75-lähdössä tyhjältä laukatessaan johtavan takaa loppukurvissa ja suvukas 4-vuotias on muutenkin väläytellyt toisinaan ihan asiallisia otteita. Alustava 0,2% kannatus on omituisen vähän.

Juoksunkulku: Eturivissä ei ole mitään starttiraketteja. 5 Ultralight ja Bergakungen F. ovat alussa nopeimmat. Bergh ajaa Voltaire P. Hillilla määrätietoisesti eteenpäin ja keulapaikka on hyvin todennäköisesti tarjolla.

Pelijakauma: Voltaire P.Hill (63%) on liikaa luotettu. Exklusiva Lisa (8%) maistuu haastajista eniten.Avaboyn (0,2%) ei kuuluisi olla täysin unohdettu.

IS-pelisuositus - Toto64-1

Pieni: 4
Suuri: 4, 1, 3, 7, 6

Toto64-2

Mikko Laakkosen kasvattama ja viime keväänä Ruotsiin myyty 13 Miss Abbey Road on parantanut viime aikoina huomattavasti otteitaan. Toissa kerralla Bollnäsissä tamma otti ensimmäisen voittonsa uudessa kotimaassaan kiriessään kolmannesta ulkoa tyylikkäästi ykköseksi ja myös viimeksi Bergsåkerissa se teki porukan hänniltä hyvän lopetuksen. Karusta lähtöpaikasta huolimatta Jessika Sidbäckin suojatti saa ykkösvihjeen.

10 Bill Gates on ihmiskaimansa tavoin hieman haastava tapaus, sillä ruuna on kenties lähdön kyvykkäin hevonen, mutta 6-vuoden iästä huolimatta vaikuttaa vielä varsamaiselta ja epävarmuuskin riivaa. Tauosta huolimatta sitä ei uskalla jättää lapulta poiskaan.

15 Socrates Face pääsi Bergsåkerissa takamatkalta sujuvasti johtavan taakse, josta seuraili asiallisesti kolmanneksi. Startti alla ori parantanee ja optimitapauksessa kirissä on tarjolla Miss Abbey Roadin vetoavut.

Paalulta lapulle 1 Coco Loco Razz, joka olisi hyvinkin voinut viimeksi Östersundissa ottaa uransa avausvoiton, jos olisi saanut hieman aiemmin kiritilat. Lähtöasetelmat ovat parhaat mahdolliset ja Veikko Haapakangas on viime vuonna enintään 150 starttia ajaneiden lähtöön kova tekijä.

Suosikkinelikko erottuu selkeästi, sillä muiden näytöt viime starteista ovat todella arkisia.

Juoksunkulku: Coco Loco Razz lähtee vetämään joukkoa. Matkavauhti lienee maltillista. Toki hieman kokemattomien ohjastajien lähdössä voi tapahtua yllättäviäkin asioita.

Pelijakauma: Ei isompaa huomauttamista.

IS-pelisuositus - Toto64-2

Pieni: 13, 10, 15, 1
Suuri: 13, 10, 15, 1

Toto64-3

4 Bottnas Hunter on tehnyt hyvät juoksut kaikissa uransa neljässä startissaan, vaikka voittotili on vielä avaamatta. Komearaamisella 4-vuotiaalla on edessään ruusuinen tulevaisuus ja näistä sarjoista sen pitäisi marssia nopeasti läpi. Daniel Wäjerstenin tapaa tuoda suojattinsa valmiina starttiviivalle ja Bottnas Hunter saa ykkösvihjeen,

6 Loaded Noah malttoi Umåkerissa vihdoin ravata ja ruuna näytti kapasiteettiaan marssimalla johtavan rinnalta korviaan pyöritellen uransa avausvoittoon. Mats E Djuse jatkaa kärryillä ja hieman epäsopivasta mailin matkasta huolimatta sukumenijä on Bottnas Hunterin selkeä ykköshaastaja.

Suosikkikaksikko erottuu luokkansa puolesta muista. 5 The Blue Lagoon on tehnyt asiallista jälkeä ja nopea lähtijä on todennäköinen totohevonen, mutta tammassa saisi olla enemmän puristusta loppusuoran taistoihin mikäli voitosta puhutaan. 2 Trytobeatme oli viimeksi Bergsåkerissa lähes kilpailukunnoton, mutta yhteen starttiin on reagoitu nyt liikaakin. Tamma kokee tänään hurjan luokan kuskinparannuksen, kun rattailla hyppää Magnus A Djuse.

Juoksunkulku: 1 Antilia Brodde pitää keulat. Siitä tuskin ajetaan mailin matkasta huolimatta. The Blue Lagoon voi päästä keulaan. Bottnas Hunterilla ja Loaded Noahilla ajetaan aktiivisesti.

Pelijakauma: Loaded Noah (32%) on väärä suosikki. Bottnas Hunterin (28%) prosenteissa olisi nousun varaa. Trytobeatme (4%) on turhan unohdettu.

IS-pelisuositus - Toto64-3

Pieni: 4, 6
Suuri: 4, 6

Toto64-4

Toto64-kohteiden ainoassa kylmäverikoitoksessa ideasuosikiksi nousee 10 Nordsjö Vinni, joka juoksee kykyjensä puolesta vielä täysin väärissä sarjoissa. Maltillisesti pelattuna tammassa olisi ainesta ideavarmaksikin, mutta toki kahdessa viime startissa Öystein Tjomslandin laatutallista tuleva 5-vuotias ei ole ollut oma itsensä. Jos se suorittaa lainkaan tasollaan, niin muut ovat helisemässä Nordsjö Vinnin kanssa, niin pääsevä tapaus on kyseessä.

6 Skeie Trym on ottanut helpot voitot parissa viime startissaan. Varsinkin viimeksi Bollnäsissä se oli erityisen hyvä karatessaan keulasta ylivoimavoittoon. Vaikka ruuna onkin ravannut, niin laukkariski on edelleen todella iso.

Paljon peliä kerännyt 1 Åsasindy pääsee paalupaikaltaan vetämään joukkoa ja maililla se vetää pitkään, mutta otteiden pitäisi parantua mikäli meinaa pitää suosikkikaksikon takanaan. 15 Sundbo Kometin on näihin sarjoihin kova tamma, mutta lähtöpaikka on yön musta. Mailin voltissa takamatkan takarivin vitosradalta voitto vaatisi muiden epäonneakin. 7 Pyssel kiri Bollnäsissä kolmannesta ulkoa lopulta helpon oloisesti uransa avausvoittoon. Magnus A Djuse tuntuu saavan ruunasta hyvin irti tehoja ja jatkaa tänäänkin rattailla.

Pekka Lillbackan omistama 9 Waxen laukkasi Bollnäsissä juuri kun oli siirtymässä ensimmäisen takasuoran lopussa keulaan. Sitä ennen Rommessa voitokas ori kiri Nordsjö Vinnin voittamassa lähdössä positiivisesti kakkoseksi. 8 Sör Tinder teki Rommessa kaiketi elämänsä juoksun, kun alussa laukannut ruuna kiri lopussa hienosti ykköseksi. Sympaattisesti askeltava 12-vuotias voisi ravilla pärjätäkin, mutta laukkariski on todella iso ja askelvirheisiin ei olisi varaa mikäli meinaa suosikkikaksikon lyödä.

Juoksunkulku: Åsasindy lähtee vetämään joukkoa. Nordsjö Vinni ilmestyy nopeasti rinnalle.

Pelijakauma: Skeie Trym (39%) on epävarmuuteensa nähden aivan liian iso suosikki. Nordsjö Vinni (18%) maistuu.

IS-pelisuositus - Toto64-4

Pieni: 10, 6
Suuri: 10, 6

Toto64-5

Viides kohde on tasoltaan illan paras lähtö. 4 Xanthis Coktail palasi Bergsåkerissa mainiossa vireessä tauolta, kun ruuna voitti keulapaikalta oikeinkin helpon oloisesti. Vastus kovenee nyt, mutta Rikard N Skoglundin ajokki todennäköisesti on entistä terävämpi saatuaan startin alle ja sillä on hyvä sauma päästä keulaan. Suosikki.

5 NoLimitJimMit on todella kyvykäs tapaus, joka voitti viimeksi Bodenissa mailin helposti keulasta. Tänään juostava 2640 metrin matka on kysymysmerkki, sillä ruunalla on toisinaan kurvijuoksun kanssa isojakin ongelmia ja tänään niitä on kaarrettava viisi kertaa. Nopea lähtijä täräyttänee keulaan, mutta voittaakseen selkäjuoksu olisi todennäköisesti paras vaihtoehto. Jos kurvit sujuvat, niin Micael Melanderin ajokki pystyy kärkeen.

1 Moneykeeper on juossut etelän kovia lähtöjä ja tauosta huolimatta Robert Berghin ajokki on huomioitava varhain. 10 Showtimejackflower sai viimeksi Bergsåkerissa niin loistoreissun keulassa juosseen Marschall Matchin perässä, että ruunan olisi voinut kuvitella kestävän ”sheriffin” peesissä paremminkin. Ei kovaluokkaista ruunaa sovi silti unohtaa yhdestä hieman heikommasta startista huoimatta.

6 Bowling Triple X. tekee parhaimmillaan jäätäviä esityksiä. Daniel Wäjerstenin suojatti sai tauolta yhden startin alla ja on lappukamaa. Kuudentena systeemeihin 11 Willmer Gel, joka voitti viimeksi Umåkerin 75-lähdön täysin pystyyn keulajuoksun päätteeksi ja esimerkiksi Digital Ink sai katsella takaviistosta ruunan takakavioita. Matka puoltaa vahvaa menijää.

Juoksunkulku: NoLimitJimMit avaa keulaan, jotka todennäköisesti luovutetaan Xanthis Coktailille.

Pelijakauma: NolimitJimMit (9%) on maistuvin merkki.

IS-pelisuositus - Toto64-5

Pieni: 4, 5, 1, 10, 6, 11
Suuri: 4, 5, 1, 10, 6, 11

Toto64-6

Päätöskohteen käsikirjoitus meni uusiksi alkuperäisen varman Kryptonite Zonin jäätyä pois.

7 She's Ready oli oikeinkin hieno kaikissa taulussa näkyvissä voittostarteissaan ja viime Bergsåkerin startin voi huoletta unohtaa, sillä Marie Hafstad Erikssonin suojatti jäi alussa roikkumaan kolmannelle ja lopussa se jäi kulisseissa pussiin. Kaksi selkeästi kovinta vastustajaa eli Kryptonite Zon ja 5 Kainaj Goj jäivät molemmat aamulla pois, joten paperilla kaikki alkoi suosimaan tammaa. Mailia pidemmällä matkalla voitto olisi vieläkin todennäköisempi, mutta nytkin She's Ready on hyvin liki voittoa ja jää systeemien ainoaksi läpivarmaksi,

3 Heavenly May kiri viimeksi Bergsåkerissa neljännestä ulkoa niukasti ykköseksi. Sattumalta tuo ei ollut uran ainoa voitto, sillä tamma on sijoittunut mielummin kuin työntänyt turpansa ensimmäisenä maaliin. Kuski paranee ja nopea lähtijä juossee joko keulassa tai ainakin johtavan takana.

Juoksunkulku: Heavenly May ottaa keulat Gorgeous Amin ulkopuolelta. Maililla Magnus A Djuse voi ajaakin keulasta, vaikka She's Ready tulisikin kyselemään.

Pelijakauma: Kryptonite Zonin (50%) poisjäännin myötä jakamatta jääneitä prosentteja on niin paljon, että vihjeen kirjoitushetkellä on vaikea arvioida mihin She's Readyn (26%) peliosuus tulee asettumaan.

IS-pelisuositus - Toto64-6

Pieni: 7
Suuri: 7

IS-pelisuositus

Pieni
Toto64-1: 4
Toto64-2: 13, 10, 15, 1
Toto64-3: 4, 6
Toto64-4: 10, 6
Toto64-5: 4, 5, 1, 10, 6, 11
Toto64-6: 7
Hinta: 9,60 €

Tästä kupongille:


Suuri
Toto64-1: 4, 1, 3, 7, 6
Toto64-2: 13, 10, 15, 1
Toto64-3: 4, 6
Toto64-4: 10, 6
Toto64-5: 4, 5, 1, 10, 6, 11
Toto64-6: 7
Hinta: 48,00 €

Tästä kupongille:

Todennäköisyysarviot

Toto64-1
4 Voltaire P.Hill 40%
1 Exklusiva Liss 17%
3 Even's Good Girl 14%
7 Bergakungen F. 10%
5 Ultralight 4%
6 Avaboy 4%
12 Matter Håleryd 3%
8 Carlos Chablis 2%
10 Woodland Avenue 2%
11 Livi Nationality 2%
2 Sjöskogs Baloo 1%
9 Raffus Cooling 1%

Toto64-2
13 Miss Abbey Road 28%
10 Bill Gates 17%
15 Socrates Face 17%
1 Coco Loco Razz 13%
8 Brad De Lina 5%
7 Young Billion 4%
12 A Peptalk 3%
2 Tjinona Indika 2%
3 Cachi 2%
4 My Grace 2%
5 Artful Dodger 2%
6 Caviar Dame Ås 2%
9 Esther Easter 1%
11 Shyvana 1%
14 Jeremias 1%

Toto64-3
4 Bottnas Hunter 35%
6 Loaded Noah 23%
5 The Blue Lagoon 10%
2 Trytobeatme 7%
1 Antilia Brodda 6%
8 Livi Oceanview 5%
10 Mr Beanie 5%
3 Surprise Lily 4%
12 Break the Rules 2%
7 Cinzano Frontline 1%
9 Theia 1%
11 Horatio 1%

Toto64-4
10 Nordsjö Vinni 27%
6 Skeie Trym 19%
1 Åsasindy 11%
7 Pyssel 8%
15 Sundbo Komet 8%
8 Sör Tinder 5%
9 Waxen 5%
3 Diesel Harry 3%
5 Klack Ibra 3%
13 Obelix Rex 3%
14 Bara Blixten 3%
4 Moetiv 2%
12 Åsrud Teddy 2%
11 Odin Af Sola 1%


Toto64-5
4 Xanthis Coktail 24%
1 Moneykeeper 14%
5 NoLimitJimMit 14%
10 Showtimejackflower 13%
6 Bowling Triple X. 11%
11 Willmer Gel 9%
7 Pontiac S.W. 4%
8 Craizy Daizy 3%
9 Real Masterpiece 3%
3 Caraway 2%
12 Order by Box 2%
2 Mycrazydream 1%

Toto64-6
7 She's Ready 50%
3 Heavenly May 18%
2 Gorgeous Am 9%
4 Listas Thaitanic 8%
6 Digital Flash 4%
10 Barley Sugar 3%
12 Turmalin Yankee 2%
8 Filippa Am 2%
9 Prince S.W. 2%
11 Homemade Bourbon 2%