Ravivihje: Toto86 Solvalla ja Åby 20.1.2021

Julkaistu:

Toto86
Demon Ima keskiviikon tukipilarina.
75-voitolla vuotensa avanneen Demon Iman (86-1) tehtävä avauskohteessa on takarivistä huolimatta varsin passeli ja Johan Untersteinerin lahjakkuus jää varmaksi.

Muitakin suosikkivarmoja olisi tarjolla, mutta niiden sijaan elävyyttä haetaan niin ikään Åbyssä starttaavan Nelle Atticus Lanen (86-7) avulla, joka voisi pienen huoltotauon jälkeen olla taas voittoiskussa.

She Follow Me (86-4), Madronjo ja My Dream Art (86-6) sekä Smaragd Norrgård (86-8) ovat makoisia nostoja Solvallan kohteisiin.

Keskiviikkoillan olosuhteetkin tulevat olemaan mielenkiintoiset, sillä Solvallaan lupaillaan räntä-/lumisadetta ja Åbyyn silkkaa vettä lämpötilan ollessa Ruotsin länsirannikolla reilusti plussan puolella.


Toto86-1

Kierroksen pankki on tulessa heti avauskohteessa. Huippulahjakkaan 10 Demon Iman osalta ikäluokkakisat menivät sivu suun, mutta paluu tauon jälkeen rahasarjoihin on ollut vakuuttava. Joulukuun helpompien lähtöjen jatkoksi ruuna sai Kalmarin 75-kisassa johtopaikalla haastettakin, mutta erkani silti luokkahevosen elkein lopussa hallittuun voittoon. Tällä kertaa vastus on kevyempi ja takarivistä huolimatta voittosarja saanee jatkoa, sillä suosikki on haastajiaan useamman pykälän parempi. Selkeä varma.

6 Baron Frontline on ykköshaastaja, sillä Robert Berghin 5-vuotias voi selvitä johtopaikalle. Viime voitot takaa ottanut ruuna on esiintynyt lauantaitasollakin kelvollisesti, mutta ilman suosikin epäonnistumista voitto jäänee keulastakin haaveeksi.

7 Mystic Mom teki pari viikkoa sitten Åbyssä kelpo suorituksen toisen kovan, Maestro Crowen, takana nousemalla lopussa toiseksi. Jos ori selviytyy ulompaakin suotuisiin asemiin, voi se otella totosijasta tälläkin kertaa. 5 Gelatiamo kipusi joulukuun alun 75-startissa takaa kelvollisesti totoon, mutta finaalissa kuolemanpaikka oli liikaa. Suosikin takana silläkin on mahdollisuutensa.

Juoksunkulku: Sisimpien ratojen hevoset avaavat hyvin, mutta yhdelläkään on tuskin keula-aikomuksia. Baron Frontline etenee siis nopeasti vetotöihin. Demon Ima kiertyy rinnalle viimeistään päätöskierrokselle lähdettäessä.

Pelijakauma: Demon Ima (64%) voisi olla aavistuksen enemmänkin pelattu. Baron Frontline (19%) on yliarvostettu.

Ranking: A) 10 B) 6, 7, 5, 4, 9 C) 3, 1, 2, 11, 8

IS-pelisuositus - Toto86-1

Pieni: 10
Suuri: 10

Toto86-2

6 Blaze Kronos kärsi kesällä kurkkuongelmista, mutta senkin paluu loppuvuonna tositoimiin sujui erittäin vahvalla tyylillä. Terveenä pysyessään tammalla on varmasti sanansa sanottavanaan myöhemmin ikäluokkalähdöissäkin ja siihen se kerää nyt arvokasta rutiinia.

Kaikki voittonsa keulasta ottaneella Timo Nurmoksen suojatilla ei hyvästä lähtönopeudesta huolimatta ole ehkä pikamatkalla asiaa mielipaikalleen, jolloin tehtävä hieman hankaloituisi. Luultavasti lähdön paras hevonen voi voittaa muiltakin paikoilta, mutta maililla joku haastajakin voi säilyttää vauhtinsa riittävän hyvin perille asti.

2 Destiny Laughed löysi voittovireen loppuvuodesta ja kokeilee tällä kertaa mahdollisesti jenkkikärryjä ensimmäistä kertaa. Viime keskiviikon lumisateessa se oli mukana hurjassa 07,6-avauksessa toista ”nurmoslaista”, Marion Fouty Bonia, vastaan ja putosi tämän tuntumasta lopussa. Jos jenkki on ottanut startin oikein, voisi se tasaisemmalla aloituksella otella voitostakin.

Isompaan systeemiin nostetaan pari muutakin. 3 Finlandilta löytyy kokemusta jo kovista ikäluokkalähdöistäkin ja nopealle hevoselle lyhyt matka tuntuu vain edulta vaikka ensimmäinen kerta kyseessä onkin. Bergsåkerissa puolimatkassa 2. sisälle jääneelle suomalaiselle päätössatanen oli hieman raskas, mutta lyhyempi starttiväli auttanee.

Pikamatka on selvä etu myös 4 Sashay Kempille, jonka tyyli viimeksi keulavoitossa oli päätössatasen tahdin hiipumista lukuun ottamatta erittäin hyvä. Samalla matkalla jenkkitamma ylsi kolmanneksi jo Elitloppet-viikonloppuna toukokuussa.

Viime kesänä E3-karsinnassa 12,9-tuloksen mennyt 1 Naima Sjöhammar välttää viime starteista poiketen nyt kuolemanpaikan. Se on ollut kuitenkin treeneissä helpommalla, joten voittomatsiin yltäminen ei onnistune.

Juoksunkulku: Radoilta 2-6 avataan reippaasti. Finlandille ja 5 Keepsake Bokolle kelvannee luultavasti selkä, joten keulakamppailu jäänee lopulta Stefan Melanderin kaksikon ja Blaze Kronoksen ratkaistavaksi. Suosiolla kärkipaikkaa ei luultavasti kumarreta suosikille.

Pelijakauma: Ei suurta huomauttamista.

Ranking: A) 6 B) 2, 3, 4, 1, 5 C) 7

IS-pelisuositus - Toto86-2

Pieni: 6, 2
Suuri: 6, 2, 3, 4

Toto86-3

Lyhyellä matkalla ajettavassa tammalähdössä tehtävä vaikuttaa paperilla varsin otolliselta ensimmäistä kertaa Ruotsissa kilpailevalle 4 Danielle D.D:lle. Kotimaassaan kolmen voiton putken rakentaneen tamman ensimmäinen täysosuma tuli johtavan takaa, sittemmin se on hallinnut kaksi kertaa keulapaikalta. Erityisesti viimeisin esitys oli vakuuttava: Jeppe Raskin suojatti erkani keulasta laput yläasennossa vaivattomaan voittoon. Sillä kertaa Danielle D.D. meni tosin kokonaan ilman kenkiä, joten yhtä terävää suoritusta ei tässä ehkä ole luvassa.
Sen vuoksi suosikki saa isompaan systeemiin kavereitakin.

Luotettavaa jälkeä 75-tason tammakisoissa tehnyt 2 Beluga West jäi kertaalleen pois vuoden alussa, mutta nopeasti ohi menneen murheen jälkeen Peter Untersteinerin valmennettava pystynee jälleen hyvään suoritukseen. Auton takana se ei ole ollut aikaisemmin aivan ripeimpiä, mutta edellisestä yrityksestä on jo tovi ja rattailla nyt parempi kuski. Korkealle.

Rahallisesti ylisarjassa kisaavalle 6 Omega Superstarille matka on lyhyttä sorttia, mutta kelvollisesti avaava 5-vuotias voi selvitä silti kärjen läheisyyteen, eikä ole vaativammallakaan juoksulla ulkona kuvioista. Joulukuun ykköset tulivat keulasta ja johtavan rinnalta hallitusti, viimeksi Robert Bergh yritti haastaa sillä tosissaan kovaa Nouba Momia, mutta tamma sekosi askelissaan loppukurvissa.

Yllättäjistä mukaan poimitaan kolme hevosta. 5 Appaloosan juoksu meni viime kerralla 2. ulkoa sujuvasti ja Bo Falsigin suojatti punnersi voittajaksi. Vaikkei vire ehkä aivan paras mahdollinen olekaan, voi samantyyppisellä reissulla menestyminen onnistua tässäkin, sillä kokemusta kovemmistakin lähdöistä on.

3 Vera Spiron suoritukset tauon jälkeen ovat olleet vielä vaatimattomia. Positiiviset treenitiedot, kuskivahvistus, jenkkikärryt ja kokolaput tuntuvat kuitenkin pikamatkalle pelillisesti varsin houkuttelevilta muutoksilta.

Aikaisemmin Ruotsissa mukavasti pärjännyt 8 In The Air Tonight vietti viime vuoden Ranskassa. Paluustartissa tuli lähtölaukka, mutta kehnosta paikasta huolimatta sitä ei voi tässä kokonaan sivuuttaa.

Juoksunkulku: 1 Alicia Bore lähtee rivakasti hakien paikkaa johtavan kannassa. Jenkeillä myös Vera Spiro avaa hyvin ja voi pitkittää Danielle D.D:n pääsyä johtopaikalle. Beluga Westin saumojakaan keulaan ei voi pitää mahdottomina, mutta Danielle D.D. on toki todennäköisin johtohevonen. Omega Superstar kiertyy ulkoa toisen radan vetäjäksi.

Pelijakauma: Danielle D.D. (48%) on vielä hieman ylipelattu. Vera Spiro (2%) ja In The Air Tonight (3%) voisivat olla hieman enemmän pelattuja.

Ranking: A) 4 B) 2, 6, 5, 3, 8, 7 C) 1

IS-pelisuositus - Toto86-3

Pieni: 4
Suuri: 4, 2, 6, 5, 3, 8

Toto86-4

Erinomaisen vireen löytänyt 2 B.G.Pastor Jonte on neljännen kohteen selvä perushevonen. Eskilstunassa terävällä päätössatasella linjalla kärkeen ehtineen oriin juoksu kaksi viikkoa sitten sujui lopulta jouhevasti ja muiden tuhlattua patejaan jo matkalla Jonathan Gustavssonin suojatilla oli helppo työ liukua 2. ulkoa voittoon. Hyvältä lähtöpaikalta edellytykset juoksun onnistumiselle ovat varsin mainiot nytkin ja muutaman kovan vastustajan epäselvä vire puoltaa myös. Suurena suosikkina se kuitenkin varmistetaan.

5 Armstrong Louis aloitti marraskuussa Ruotsissa kelvollisilla esityksillä, mutta viimeksi ruuna oli keulassa turhan menollaan ja väsyi lopussa pahasti. Jos paussin aikana palaset on saatu loksahtamaan paikalleen, ei menestys yllättäisi.

6 Mister Donaldin viime kausi käsitti vain yhden startin, jossa se nousi takaa toiseksi. Lahjansa se on vähistä starteista huolimatta ehtinyt jo näyttää, joten pitkästä tauosta huolimatta nopeaa 5-vuotiasta ei ole syytä sivuuttaa peleistä. Treenitiedotkin ovat melko positiivisia.

Pahasti aliarvostetulta aikaisten pelaajien osalta tuntuu 9 She Follow Me, jolle kiriväylät eivät ole parilla viime kerralla avautuneet. Pussijuoksut ovat tehneet tammalle varmasti hyvää ja paikka suosikin takana voisi avata nyt saumat onnistumisellekin.

Muiden saumat voittoon eivät tunnu erityisen suurilta. 3 Ten Times on mennyt mukavasti helpommissa lähdöissä ja rima on nyt korkeammalla. Rommessa alusta ei sopinut, jouluaattona Eskilstunassa ruuna tuli keulapaikalta niukasti ohitetuksi. Suotuisiin asemiin päästessään ehkä totomatsiin?

7 Livi Memory on pohjimmiltaan kelpo tekijä, mutta tamman viime kausi meni täysin pieleen. Voitto tässä tuntuu liikaa vaaditulta, mutta jatkoa ajatellen sen otteita kannattaa seurata.

Juoksunkulku: B.G.Pastor Jonte ja Ten Times lähtevät suhteellisen hyvin, mutta 4 Titania R.L., Armstrong Louis sekä Mister Donald ovat ehkä eturivin reippaimmat. Keulassa lopulta joku eniten pelatuista.

Pelijakauma: B.G.Pastor Jonten (50%) kannatus on kivunnut liian isoksi. She Follow Me (4%) on erittäin edullinen.

Ranking: A) 2, 5, 6, 9 B) 3, 7 C) 11, 10, 8, 4, 1, 12

IS-pelisuositus - Toto86-4

Pieni: 2, 5, 6, 9
Suuri: 2, 5, 6, 9

Toto86-5

7 Ivory Di Quattron paluu tositoimiin polvioperaation jälkeen lähes puolen vuoden tauolta on 86-illan kiintoisimpia tapauksia. Viime vuonna kovasti sarjoissaan noussut ori voitti kaksi kertaa 75-tasolla ja sijoittui Harper Hanoverin lähdössä johtopaikalta urhean suorituksen jälkeen toiseksi vain Moni Vikingille häviten. Viimeisimmässä startissa elokuussa se laukkasi taustalla 750 metriä ennen maalia.

Nimien puolesta tehtävä paluukisassa on oikein sopiva, mutta 40 metrin (!) takamatkalta kengät jalassa tehtävä ei sittenkään ole aivan yksinkertaisin, kun paalulta luultavasti pyritään aktiivisesti karkuun, eikä jäädä odottelemaan suosikin marssia eteenpäin.

1 Millmighty voi keulasta hankaloittaa suursuosikin tehtävää melko lailla. Viime syksyn Norjan derbyfinalisti on saanut pienen paussin jälkeen pari selkäjuoksua esiintyen niissä mukavasti, joten tällä kertaa Paw Mahonyn taktiikka on aktiivisempi. Jos Ivory Di Quattro ei ole notkeimmillaan kengät jalassa, voi Millmighty vetää perille asti.

Muista 4 Svempa Laday voisi näytellä jonkinlaista roolia mikäli Thomas Dalborg pääsisi sillä nelosradaltakin kärjen tuntumaan. Färjestadissa kiritilat johtavan takaa avautuivat liian myöhään, mutta ruunan olemus oli varsin terävä. Vuoden viimeisenä päivänä se oli samalta paikalta liian meneväinen jo matkalla, eikä loppuun riittänyt enää potkua. Millmightyn takaa yllätysvalmis?

8 Fabio de Pervenchen kapasiteetti on tähän seuraan myös riittävä ainakin Wolvegan elokuun voittostartin perusteella, mutta parissa ensimmäisessä Ruotsin-kisassa ori ei suoranaisesti esittänyt mitään järisyttäviä otteita, vaikka viimeksi toki juoksukin meni hankalaksi. Ratkaisevaa sen kohdalla on startin onnistuminen, Mantorpissa kääntyminen lähtösuuntaan oli sen näköistä, että muiden välistä tiedossa voi nyt olla ongelmia.

Syksyllä kahdesti peräkkäin loppukaarteessa laukanneelle 9 Smokey Hermanille tehtävä on varsin erilainen mihin ruuna on normaalisti tottunut. Sopivalla selkäjuoksulla kelpo sijoitus voisi siitä huolimatta olla mahdollinen.

Juoksunkulku: Millmighty pystynee puolustamaan johtopaikan suoraan, tai ainakin hakee sen pian. Svempa Laday voi päästä neloseltakin hyvin liikkeelle ja paikka edellisen takana kiinnostaa. Toisen radan työt jäänevät Ivory Di Quattron varaan.

Pelijakauma: Ivory Di Quattron (52%) ja Millmightyn (22%) ero tuntuu liian isolta. Svempa Laday (4%) ansaitsisi enemmän peliä.

Ranking: A) 7, 1 B) 4, 8, 9 C) 10, 11, 2, 5, 3

IS-pelisuositus - Toto86-5

Pieni: 7, 1
Suuri: 7, 1, 4

Toto86-6

Keskipitkä voltti ei ole pelillisesti helpoimmasta päästä. Paalulta niukka ykkösvihje 2 Young Kingille, jolle voisi olla tiedossa mukava juoksu kärkiporukassa. Sen vire tosin jäi joulukuun starteissa hieman epäselväksi, vaikka ruuna viimeksi johtavan rinnalta kelvollisesti sinnittelikin. Erityisen hyvä se oli marraskuussa kukistaessaan Västerbo Pokerfacen.

9 Electrical Stormilta olisi voinut odottaa Bergsåkerin 75-kisassa aavistuksen enemmänkin juoksun mentyä lopulta oikein hyvin. Edelle jäi toki hyviä hevosia ja ehkä tämänkaltaiset tehtävät sopivat Mattias Djuse suojatille muutenkin paremmin. Korkealle.

8 Global Undecidedin otteet syksyn hopeadivisioonissa olivat pettymys, mutta pohjimmiltaan vahvan ruunan huomioiminen helpommassa porukassa ja passelimmalla matkalla on silti perusteltua.

Vähemmälle huomiolle jääneistäkin löytyy pari kiinnostavaa. 7 Madronjon kunto pitää edelleen, eikä ruuna ole jäänyt kovemmissakaan lähdöissä jalkoihin, vaikka odotuksia sille ei ole aina ladattukaan pelaajien toimesta. Vuoden avauskisassa se nousi hänniltä kiriin vasta loppusuoran auetessa, mutta latoi vinhaa vauhtia perille osoittaen erinomaista virettä. Onnistuneella juoksulla vaarallinen!

10 My Dream Art siirtyi heti viime kisan jälkeen sitä usein ajaneen Oskar J. Anderssonin talliin ja aloittaa nyt uusista käsistä. Kovissa lähdöissä jatkuvasti kilpaillut ruuna voi sopivat selät löytäessään nousta korkeallekin.

Sen sijaan paljon pelattu 6 Armagnac jätetään tällä kertaa ulos systeemeistä. Virtava 6-vuotias ei hallitse aina voimiaan parhaalla tavalla ja suoraan tauolta tehtävä tuntuu haasteelliselta. Se kylläkin voitti samalla matkalla 75-lähdön viime kesänä keulasta, mutta meni sillä kertaa kengittä ja virekin oli luultavasti parempi.

Juoksunkulku: Armagnac voi suhahtaa juoksuradalta keulaan, mutta Young Kingin selkä voisi tauko alla kelvata? Jos ensin mainittu on menopäällä, saa Young King sen takana hyvän reissun. Global Undecided kiertää jossain vaiheessa vetämään toista rataa.

Pelijakauma: Electrical Storm (35%) on liikaa luotettu. Young King (17%) ja Global Undecided (18%) ovat hieman alipelattuja, samoin Madronjo (4%). Armagnac (15%) on selvästi yliarvostettu.

Ranking: A) 2, 9, 8 B) 7, 10, 6 C) 1, 5, 3, 11, 4

IS-pelisuositus - Toto86-6

Pieni: 2, 9, 8, 7, 10
Suuri: 2, 9, 8, 7, 10

Toto86-7

Duon avaukseen otetaan kantaa ja yritetään ratkaista pelihevosista edullisimmalla!
10 Nelle Atticus Lane esiintyi hengettömästi Halmstadin Klass II -lähdössä joulukuussa, mutta kärsi jalkaongelmista jotka on nyt hoidettu kuntoon. Reilua viikkoa aikaisemmin voittoon sisältä noussut ruuna oli erityisen hyvä voittaessaan johtavan rinnalta marraskuun lopussa, silloinkin se tuli huililta. Myös ensimmäinen yhteinen kisa Carl Johan Jepsonin kanssa tuotti kuolemanpaikkavoiton, joten nyt voi olla kolmannen täysosuman vuoro. Vastus ei vaikuta tällä kertaa erityisen pahalta ja juoksukin voi juontua suotuisasti.

Kovin vastustaja voi olla keulaan ehkä tällä kertaa selviävä 5 Cosmic Photo. Edellinen voitto tuli juuri siitä, Bergsåkerissa ruuna laukkasi yrittäessään voimalla johtavan rinnalle päätöskierroksen alussa. Viime kerralla eväät keulasta loppuivat varhain, mutta jos asiat on saatu paussilla taas mallilleen, ei menestys yllättäisi.

9 Flirting Diamond on myös varteenotettava tekijä, mutta sen selät alussa ovat varsin verkkaisia, eikä se selvänä suosikkina tunnu erityisen houkuttelevalta tapaukselta. Axevallassa ruuna ei pysynyt kirissä voittajan kannassa, mutta punnersi kuitenkin kelvollisesti neljänneksi. Edellisellä kerralla edelle nousi vain huomattavasti enemmän tienannut Önas Prince.

Sitkeä 6 Edler voi myös otella taas kärkisijoista, sillä 5-vuotias ei kaihda vaativaakaan juoksua. Vauhtia toki saisi löytyä sarjojen noustessa lisääkin. Örebrossa se marssi johtavan rinnalta kärkeen loppukaarteen alussa, mutta joutui päästämään viime metreillä yhden ohitseen. Samanlainen juoksu voi olla tiedossa nytkin, joka ehkä osaltaan auttaa ideavarman asiaakin.

Jos isompaa yllätystä hakee, voisi 4 Kadett Brodde tulla kyseeseen. Sen viime juoksu meni värikkäine tapahtumineen ehkä turhan nykiväksi. Voittaminen ei kylläkään ole ollut 6-vuotiaan leipälaji.

Juoksunkulku: Erityisen ripeitä avaajia eturivissä ei ole yhtään. Kahden sisimmän radan hevoset ovat luultavasti verkkaisimpia, joten keskeltä Cosmic Photo ottanee ravatessaan kärkipaikan. Edler jää johtavan rinnalle?

Pelijakauma: Nelle Atticus Lane (13%) on selvästi aliarvostettu. Flirting Diamond (36%) on kerännyt liian suuren kannatuksen.

Ranking: A) 10, 5, 9 B) 6, 4, 11, 1, 8, 7 C) 12, 3, 2

IS-pelisuositus - Toto86-7

Pieni: 10
Suuri: 10

Toto86-8

9 Matilda Cash on takarivistäkin Solvallan tammalähdön ykkösmerkki, sillä sen suoritus tapaninpäivänä kaukaa takapareista oli erittäin vakuuttava. Päätöskierrokselle lähdettäessä kolmannelle radalle noussut tamma kulki kiriringin 11,8-kyytiä ja loppusuorankin vielä reippaalla otteella. Toki keulahevosen laukka lopussa auttoi asiaa, muttei himmennä Björn Goopin suojatin suoritusta. Bergsåkerissa se kuumeni 75-suosikkina lähdön uusintaan, eikä lähtölaukka tullut sen jälkeen yllätyksenä.

Parhaana päivänään huippuotteita pystyy esittämään myös 2 Smaragd Norrgård, joka onkin suosikin etupuolelta pelimielessä kiinnostavin vastustaja. Sen juoksu Eskilstunassa oli samantyyppinen Matilda Cashin viime kisan kanssa, nousujohteisesti kaukaa takaa pinkonut 5-vuotias ravasi kirikierroksen 12,8-vauhtia ratkaisten päätössatasella. Kakkosradalta Rikard N. Skoglund tähtää nyt kärkipaikalle ja suosikkikin saisi siinä tapauksessa juosta tosissaan. Yritetään ratkaista tammalähtö näillä kahdella.

Tasaisesta porukasta löytyy toki muitakin potentiaalisia. 6 Briljant Sensation on mennyt hyvin monenlaisilla juoksuilla. Sisäpuolella on kuitenkin useampia nopeita, eikä Erik Adielssonin ajokki ole melko paljon pelattuna erityisen houkutteleva tällä kertaa.

Stefan Melanderin kvartetista 11 Iceland Radio vaikuttaa kehnosta paikasta huolimatta parhaalta juuri tällä hetkellä, sillä tamman olemus viime kisassa oli oikein hyvävireinen. Lähtöasetelmat eivät kylläkään puolla.

Jos lähtöön laittaa enemmän merkkejä, ei 5 Janis Joplin Bokoa kannata sivuuttaa. Toissa kerralla kuolemanpaikka oli liikaa, mutta Solvallassa Hannu Korven suojatti ajautui lopussa voimissaan pussiin.

Vuosi sitten 75-yllätykseen takaa kirinyt 1 Inshallah oli helmikuun starteissa vaisu ja palaa nyt pitkältä tauolta uusissa käsissä. Jorma Kontiosta ja hyvästä paikasta huolimatta alustava peliosuus tuntuu turhan suurelta.

Juoksunkulku: Smaragd Norrgård pystynee pitämään selkäjuoksua kärkkyvät 3 Digital Pron ja 4 Gloria Sisun ulkopuolellaan. Janis Joplin Bokolla tai Briljant Sensationilla on riski jäädä toisen radan vetäjäksi.

Pelijakauma: Smaragd Norrgård (8%) on erittäin edullinen. Briljant Sensation (16%) ja Inshallah (12%) ovat yliarvostettuja.

Ranking: A) 9, 2 B) 6, 11, 5, 3, 10, 1, 4, 12, 8 C) 7

IS-pelisuositus - Toto86-8

Pieni: 9, 2
Suuri: 9, 2

IS-pelisuositus

Pieni
Toto86-1: 10
Toto86-2: 6, 2
Toto86-3: 4
Toto86-4: 2, 5, 6, 9
Toto86-5: 7, 1
Toto86-6: 2, 9, 8, 7, 10
Toto86-7: 10
Toto86-8: 9, 2
Hinta: 4,80 €

Tästä kupongille:


Suuri
Toto86-1: 10
Toto86-2: 6, 2, 3, 4
Toto86-3: 4, 2, 6, 5, 3, 8
Toto86-4: 2, 5, 6, 9
Toto86-5: 7, 1, 4
Toto86-6: 2, 9, 8, 7, 10
Toto86-7: 10
Toto86-8: 9, 2
Hinta: 86,40 €

Tästä kupongille:

Todennäköisyysarviot

Toto86-1
10 Demon Ima 69%
6 Baron Frontline 11%
7 Mystic Mom 7%
5 Gelatiamo 5%
4 Destroyer N.O. 3%
9 Bring Me Bajern 2,5%
1 Body Contact 0,5%
2 Supermede 0,5%
3 Justice Rhyme 0,5%
8 Amber Brick 0,5%
11 Dreamlady Glatigne 0,5%
12 Celsius Evo 0%

Toto86-2
6 Blaze Kronos 46%
2 Destiny Laughed 21%
3 Finland 15%
4 Sashay Kemp 9%
1 Naima Sjöhammar 4%
5 Keepsake Boko 4%
7 Naughty Girl Tooma 1%

Toto86-3
4 Danielle D.D. 40%
2 Beluga West 23%
6 Omega Superstar 16%
5 Appaloosa 8%
3 Vera Spiro 5%
8 In the Air Tonight 5%
7 Mellby Eye Catcher 2%
1 Alicia Bore 1%

Toto86-4
2 B.G.Pastor Jonte 37%
5 Armstrong Louis 20%
6 Mister Donald 19%
9 She Follow Me 11%
3 Ten Times 5%
7 Livi Memory 2,5%
11 She's My Secret 1,5%
4 Titania R.L. 1%
8 Leon 1%
10 Wishing Noon 1%
1 New Moon 0,5%
12 Alex Ås 0,5%

Toto86-5
7 Ivory di Quattro 49%
1 Millmighty 28%
4 Svempa Laday 8%
8 Fabio de Pervenche 7%
9 Smokey Herman 4%
10 J.S.Apollo 1,5%
11 Liza With a Z. 1%
2 Candy Crush 0,5%
3 Nobella Winner 0,5%
5 Crazy Man Ås 0,5%
6 Cantona Mearas 0%

Toto86-6
2 Young King 24%
9 Electrical Storm 23%
8 Global Undecided 22%
7 Madronjo 9%
10 My Dream Art 9%
6 Armagnac 7%
1 Lotus Gil 1,5%
5 Maverick Dream 1,5%
3 Isn't it Ironic 1%
4 Balto d'Huon 1%
11 Dennis de Castella 1%

Toto86-7
10 Nelle Atticus Lane 24%
5 Cosmic Photo 21%
9 Flirting Diamond 19%
6 Edler 11%
4 Kadett Brodde 7%
11 Hugo Journey 5%
1 Ea 4%
7 Fajm Composite 3%
8 Akela Play 3%
2 Nymo 1%
3 d'Amore 1%
12 Cash Bore 1%

Toto86-8
9 Matilda Cash 30%
2 Smaragd Norrgård 19%
11 Iceland Radio 10%
6 Briljant Sensation 10%
3 Digital Pro 6%
5 Janis Joplin Boko* 6%
10 Sideslip 5%
1 Inshallah 5%
12 Fuel Burn 3%
4 Gloria Sisu 3%
8 Dearest 2,5%
7 Ekebys Ia 0,5%