Ravivihje: Toto86 Solvalla ja Åby 16.12.2020 – jättipottikierros

Julkaistu:

Toto86
Billi Timen voittokulku jatkuu myös Ruotsissa? Potissa on ekstraa 796 534 euroa.
Keskiviikkoillan jackpot-kierrokselle on tarjolla useampia varmaehdokkaita, joista luottamuksen saavat Åbyssä kilpailevat Billi Time (86-1) ja Lovely O.O. (86-3).

Pienemmän systeemin apuvarma on selvästi lähdön vähäisimmällä rutiinilla megasuosikiksi luotettu Global Appearance (86-4), mutta isompaan systeemiin se saa mukaan kolme vähälle pelille jäänyttä yllätyshakua.

Potinnostajia voisivat olla Hopeusteponalego (86-2), Janis Joplin Boko (86-4), First One In (86-5), Panamera ja Nero Maximus (86-7) sekä Racing Brodda (86-8).

Olosuhteet eivät nousse tänä iltana ratkaisevaan rooliin, sillä molemmille paikkakunnille on luvattu poutaa ja useamman asteen verran plussan puolella olevaa lämpötilaa.


Toto86-1

Avauskohteen luottohevonen on tanskalaisvieras 10 Billi Time. Voitokkaasti läpi uransa kilpaillut ruuna starttaa nyt ensimmäistä kertaa Ruotsissa Flemming Jensenin valmennuksesta, mutta esitykset ovat olleet kotimaassa sen kaltaisia, ettei menestyskulku luultavasti pysähdy tässäkään. Elokuun startissa se tosin taipui johtavan rinnalta, mutta paluu tositoimiin on ollut vahva ja sekä Odensen että Ålborgin ykköset ovat tulleet kuolemanpaikalta varsin vaivattomaan tyyliin. Takarivistäkin varma.

1 Romantico on sisäradalta kiinni keulapaikassa ja nousee sen myötä suosikin ykköshaastajaksi. Viime torstain kisassa 4-vuotias pudotti johtavan rinnalta viimeisen kierroksen alkaessa sisälle ja tuli tasaisesti perille. Lyhyellä starttivälillä voi olla luvassa parannusta ja Upcoming Artistin poisjäänti helpottaa alkumatkaa. Billi Time tuntuu kuitenkin turhan kovalta vastustajalta.

11 Oxidizer oli syksyn erinomaisten juoksujen jälkeen viimeksi selvä pettymys 75-tasolla, mutta mitään vikaa hevosesta ei löytynyt. Kengittä lisävaihteita löytäneelle ruunalle balanssi voi olla myös miinusta, eikä se vähemmän ajavalla kuskilla tunnu tällä kertaa erityisen houkuttelevalta pelillisesti. Luokkansa puolesta se voisi normaalina tällaisen lähdön voittaakin.

Yllätysosastoltakaan ei löydy suuremmin puhuttelevia tapauksia. Ehkä 9 Un Mec d'Or voisi omata jonkinlaisen sauman, vaikkei voittaminen olekaan ollut sille kovin arkista. Kelpo otteita 5-vuotias on kuitenkin esittänyt. Kurveissa ongelmista kärsivä 4 Carotene voisi tällä kertaa selvitä sisäradalle, myös 2 Lemon Brodde voisi hyvällä juoksulla kamppailla jopa totosijasta.

Juoksunkulku: Romantico torjuu Carotenen kiihdytyksessä ja juoksee keulassa. Billi Time etenee rinnalle jo avauskierroksen kuluessa, Oxidizerille tarjoiltaneen selkäjuoksu taaempana.

Pelijakauma: Billi Time (39%) on vielä jopa hieman alipelattu.

Ranking: A) 10 B) 1, 11, 9, 4, 2, 7 C) 13, 12, 3, 5, 8, 14

IS-pelisuositus - Toto86-1

Pieni: 10
Suuri: 10

Toto86-2

Pienestä osallistujamäärästä huolimatta Solvallan 3-vuotislähtö on erittäin mielenkiintoinen. Ykkösmerkiksi kohoaa 5 Boston Wise L., jonka esitykset Ruotsissa ovat olleet yhtä poikkeusta lukuun ottamatta vahvoja. Harvakseltaan starttaillut ori hallitsi marraskuun alussa keulapaikalta 10,8-vauhtisessa lopussa ja voi päästä kärkeen tälläkin kertaa. Silloin Timo Nurmoksen valmennettavan lyöminen olisi hankalaa.

6 Bandido Gar voi olla hevosena jopa edellä mainittua parempi, mutta alkumatkan epävarmuus tietänee sen jättäytymistä nyt alussa taka-alalle. Lokakuussa se nousi kaukaa takapareista alle 09-vauhtisella kirillä Breeders Crownin välierävoittajaksi, mutta laukkasi finaalissa jo ennen auton irtoamista. Örebrossa erhe tuli kiihdytyksessä hieman ahtaassa paikassa, loppumatkan Jorma Kontion ajokki kulki vahvasti. Voittomatsiin.

Vähemmälle huomiolle jääneistä kiinnostaa eniten 3 Hopeusteponalego, joka ei ole noussut suurempiin otsikoihin, mutta tehnyt kuitenkin useimmiten hyviä suorituksia. Viimeksi pussin suu pysyi rahasarjassa kiinni, edellisellä kerralla ori nousi loppumetreillä aivan voittajan rinnalle. Se pystynee avaamaankin nähtyä paremmin ja voisi olla kärkiporukasta yllätysvalmis.

Myös 7 Mr Mah Can kuuluu ulkoakin mukaan peleihin, sillä ruunassa on potentiaalia. BC-välierässä paukut eivät aivan ulkoratoja pitkin riittäneet, mutta Kalmarissa se kiritti 2. ulkoa mukavasti Kurri Jari Bokoa. Vastaavalla reissulla nytkin ylös.

4 Beauty Windin juoksu ei olisi voinut viimeksi takarivistä paljon paremmin sujua kuin se lopulta meni ja loppukaarteessa 2. ulkoa tyhjän radan eteensä saanut tamma spurttasi iloisesti selvään voittoon. Vastus on tällä kertaa tuntuvasti kovempi, mutta toki kirikykyinen tamma on silti onnistuneella juoksulla mahdollinen.

Varsin tahmeasti viikko sitten esiintyneen 1 Custom Chevalin ja ensi viikon lauantain 75-finaaliin valmistautuvan 2 Devs Definitivin voittosaumat tuntuvat edellisiä matalammilta, vaikka eivät nekään hyviltä paikoilta täysin mahdottomia ole.

Juoksunkulku: Devs Definitiv ei ole osoittanut lähtönopeutta ja Bandido Garilla alku otettaneen varman päälle, mutta muu porukka on ennakkoon varsin tasainen. Boston Wise L. on suosikki keulaan, sillä Custom Chevalille ja Beauty Windille kelpaa selkä. Mr Mah Can ei luultavasti pääse Boston Wise L:n ohi alussa, sisempää Hopeusteponalego voi satsattaessa olla myös mukana kuvioissa.

Pelijakauma: Boston Wise L:n (24%) kuuluisi olla suosikki ja hieman enemmän pelattu. Hopeusteponalego (5%) ja Mr Mah Can (7%) ovat myös aliarvostettuja. Beuaty Windin (26%) peliosuus on liian suuri.

Ranking: A) 5, 6 B) 3, 7, 4, 1, 2 C) -

IS-pelisuositus - Toto86-2

Pieni: 5, 6, 3, 7, 4
Suuri: 5, 6, 3, 7, 4

Toto86-3

Kierroksen toinen läpivarma on tammojen keskipitkän tasoituksen 1 Lovely O.O. Toissa kerralla 2. ulkoa helposti lopussa ratkaissut 4-vuotias nousi viimeksi hänniltä hallittuun voittoon 13,4-vauhtisella päätöskierroksella. Kaikki uran voitot ovat tulleet ilman kenkiä, joten balanssi tuo pienen epävarmuustekijän. Pieneltä paalulta tehtävä on kuitenkin muuten vahvalle tammalle erittäin sopiva, joten koko matkan johto häämöttää. Jos ja kun Carl Johan Jepson on sillä heti keulassa, ei vastustajillakaan luultavasti ole suuria haluja vauhdinpitoon.

8 La Plus Belle on siirtynyt pienen huilin aikana Christoffer Erikssonin talliin. Kyseessä on varsin hyvä 4-vuotias, joka on juossut ikäluokan kärkinimiäkin vastaan ja toisinaan pärjännytkin. Reipasvauhtisesta ratahiitistä huolimatta luvassa ei ehkä vielä tässä ole erityisen aggressiivista taktiikkaa.

Suosikin tallikaveri 3 Miss Silver on hyvässä vireessä, mutta kuolemanpaikka oli sille viimeksi liikaa ja tässä on senkin takia mitä todennäköisimmin nätimmän reissun vuoro. Axevallan ykkössija tuli napakalla 11-vauhtisella kirillä, joten totosija on nytkin todennäköinen.

Yllätysvoiton mahdollisuus vaikuttaa varsin pieneltä. Vähän pelatuista 4 Chili Jordan kylläkin osoitti kelpo virettä viime startissaan nousemalla 4. sisältä lopussa mukavasti kärjen tuntumaan.

Juoksunkulku: Lovely O.O. lähtee paalulta viemään porukkaa. La Plus Bellen ainoa kokemus volttilähdöstä on ennen uran avausstarttia koelähdöstä, mutta paikka lähetystavan kunnialla selvittämiseen on hyvä. Kuolemanpaikalle ei ole suurta halukkuutta, joten vauhti putoaa matkalla selvästi.

Pelijakauma: Lovely O.O. (45%) voisi olla hieman selvempikin pelipohja. 9 Key Mom (10%) on tuntuvasti ylipelattu.

Ranking: A) 1 B) 8, 3, 4, 9 C) 7, 5, 2

IS-pelisuositus - Toto86-3

Pieni: 1
Suuri: 1

Toto86-4

11 Global Appearance ei ole avauskisan jälkeen tappiota kokenut, vaikka pari laukkaa on matkan varrelle mahtunut sen jälkeenkin. Voitot ovat tulleet erilaisilla juoksuilla varsin helppoon tyyliin, joten Anders Erikssonin valmentamassa ruunassa on eittämättä edellytyksiä sarjoissa selvästi ylöspäinkin. Raamikas 4-vuotias vain hyötyy normaalia pidemmästä matkasta, sillä alun voi ottaa rauhallisesti ja ajaa eteenpäin sopivan tilaisuuden tullen. Vastus ei vaikuta järin pahalta ja voittosarja voi jatkua. Kun laukkahistoriaakin löytyy ja peliosuus pyörii korkeissa lukemissa, haetaan isompaan systeemiin muutama erittäin maksava kaveri.

3 Janis Joplin Bokon kaikki voitot ovat peräisin Suomesta, mutta itsenäisyyspäivänä tulleen tämän vuoden ensimmäisen ykkössijan perusteella tammalla voisi olla edellytykset pärjätä kruunujahdissakin aiempaa paremmin. Hannu Korven 4-vuotias painui johtavan rinnalta kärkeen loppukaarteen alussa ja vastasi maalisuoralla varmasti takaa ohitusta yrittäneelle. Keulapaikka vaikuttaa tässä todennäköiseltä, ja jos suosikille tulisi takaa ongelmia, olisi voittokin mahdollinen. Alustavasti varsin vähän pelattuna tamma on kiinnostava tapaus.

Kaksi tauluaan parempaa menijää ovat 4 Don't Be a Loser ja 8 Dear Matrix. Ensin mainitun pari viime starttia ovat menneet pipariksi. Bollnäsissä kiritilat sisältä aukenivat liian myöhään, Gävlessä avausringillä kolmannelle radalle juuttunut ruuna joutui pakittelemaan aivan hännille. Viimeksi sisällä varsin virkeästi ohjalla ollut Dear Matrix ei saanut lopussa mahdollisuutta.

Rommessa ulkoratoja pitkin takajoukoista voittoon noussut 2 Fleur Mearas osoitti kelpo virettä marraskuussakin ja voi kivuta totomatsiin. Alussa se voi hyvältä paikaltakin jäädä taaemmas ja peliosuus tuntuu ylisuurelta. 7 Desavi D. pyrkinee ulompaakin heti kärkipäähän ja voisi ilman hurjastelua otella taas hyvästä sijoituksesta. Hannu Korven ulkopuolelta vaativan juoksun vaara on Klaus Kernille kuitenkin ilmeinen.

Juoksunkulku: Janis Joplin Boko on hieman tasaisten avaajien ympäröimänä todennäköisin keulahevonen alkumatkalle. Desavi D. voi tulla ulkoa kyselemään kärkipaikkaa, mutta se ei luultavasti ole tarjolla. Sen sijaan Global Appearance voi päästä myöhemmin etenemään keulaan astikin, jos eturivin hevoset eivät ole päässeet juoksupaikoista suosiolla sopuun. Muuten Anders Eriksson tyytyy kuolemanpaikkaan.

Pelijakauma: Global Appearancen (72%) peliosuus on yläkantissa, myös Fleur Mearas (11%) on kerännyt liikaa peliä. Enemmän huomiota ansaitsisivat Janis Joplin Boko (6%), Don't Be a Loser (2%) sekä Dear Matrix (1%).

Ranking: A) 11 B) 3, 2, 4, 8, 7, 5, 1 C) 10, 6, 9

IS-pelisuositus - Toto86-4

Pieni: 11
Suuri: 11, 3, 4, 8

Toto86-5

Potentiaalinen varmaehdokas voi olla myös lauantaitasolta alemmas laskeutuva 10 Vagabond Bi. Gävlen keulavoiton jälkeen ruunan eväät eivät ole riittäneet takapareista ykköseksi asti, mutta sekä Solvallassa että Eskilstunassa loppua on tultu vauhdikkaasti. Toissa kerralla edellä kirinyt Sir Henry P.Hill oli liian kova, finaalissa puolestaan Dragster pudotti sen välittömästä läheisyydestään. Kilpailukykyinen ykköspalkinto tietänee sitä, että Carl Johan Jepson on takamatkaltakin aktiivinen ja suosikki voi päästä hakemaan johtopaikan hallintaansa.

Pelillisesti kiehtovia haastajia ei juuri löydy, mutta yksi kuitenkin. 2 First One In on toki rahallisesti hieman tiukassa seurassa, mutta päivän vire kompensoi sitä. Jägersron 75-lähdössä ruunalle tarjoiltiin takana pitkään selkiä, mutta lopun se pisteli ulkoa erittäin reippaalla tyylillä. Johtopaikalta tai suosikin takaa korkealle.
3-vuotiaana Kriteriumissa kolmanneksi ja Breeders Crownissa neljänneksi yltäneeltä

11 Husse Bokolta jäi terveysmurheiden takia käytännössä pari kautta välistä, mutta paluustartti marraskuussa oli lupauksia herättävä. Takajoukoista viimeiset 600 metriä 11,8-kyytiä kulkenut ruuna kipusi keulassa viilettäneen Bastianin takana toiseksi. Selkäjuoksu lienee tarjolla tässäkin ja normaalisti Vagabond Bi tuntuu vielä turhan kovalta vastustajalta.

5 Bastian on ottanut yhtä vaille kaikki voittonsa ilman etukenkiä, muttei ole onnistuneella juoksulla silti tässäkään täysin pihalla. Jonkinlaista roolia saattaisi näytellä myös 9 Kung Edward, mikäli rivakka avaaja onnistuisi pääsemään takamatkaltakin sopivasti kärjen lähettyville. 8 Zoko Lane on yltänyt kengät jalassa kärkisijalle viimeksi yli neljä vuotta sitten. Vastus on toki muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta passeli. Puolen vuoden tauolta ihan pirteän juoksun marraskuussa tehnyt 1 Livi Joy saanee hyvät asemat sisäradalta.

Juoksunkulku: First One In ja Bastian ovat paalulta potentiaalisia keulahevosia, lähtöpaikkojen ansiosta ensin mainittu edennee johtoon. Vagabond Bi voi tulla kyselemään vetotöitä jo avauskierroksen aikana ja luultavasti pääseekin johtoon.

Pelijakauma: First One In (7%) maistuu. Ylipelattuja ovat Husse Boko (20%) ja Zoko Lane (12%).

Ranking: A) 10 B) 2, 11, 5, 9, 8, 1 C) 7, 3, 6, 4

IS-pelisuositus - Toto86-5

Pieni: 10, 2
Suuri: 10, 2

Toto86-6

7 Vichy Grifille uloimmalta lähtöradalta aloittaminen on tullut tutuksi, mutta aiempaa hieman sopivampi vastus nostaa sen silti rankingin kärkeen. Marraskuun lopun tammaeliitissä se kulki takana lopun 10-vauhtia, mutta kärkeen ei ollut silti palaa. Pienessä lähdössä juoksupaikka ei nyt jää erityisen kauas missään tapauksessa, joten monenlainen taktiikka voi tuoda menestystä. Maaliskuusta lähtien kengittä juossut 6-vuotias on menestynyt aiemmin kengilläkin.

Johan Untersteinerilta aloittava 3 Sharp Dream on mielenkiintoinen tapaus. Osaavissa käsissä se on toki ollut ennenkin, mutta yhden hevosen lähettäminen Solvallaan kielii ainakin siitä, että tamman iskukyvyn pitäisi olla heti mallillaan. Lokakuussa tammojen Ruotsin mestaruudessa se ei pystynyt takaa ohituksiin, mutta kevään vahvat esitykset ovat vielä muistissa.

6 Valetta ei ole hevosena aivan edellisten veroinen, mutta 5-vuotiaan syyspuolen vire on ollut vahva. Lokakuun lopussa se oli lähellä pitää Vichy Grifin keulasta takanaan, viimeksi Devs Daffodil oli vaativissa olosuhteissa liian kova. Voittotahtiin peilaten alustava peliosuus tuntuu tosin liian tukevalta.

Yllätyksellekin on jonkinlaiset mahdollisuudet. Parhaat omaa 5 Anita Roc, joka on tullut parissa viime startissa lopun reippaalla otteella. Keväällä se kukisti kertaalleen Vichy Grifin juostuaan keulassa. Selkäjuoksu lienee tällä kertaa paras vaihtoehto.

1 Gobi Princess lähtee sisäradalta reippaasti matkaan ja keulataktiikka on vilahdellut puheissa. Kahdella viime kerralla sen ravi ei ole ollut parasta mahdollista ja kengät jalassa sen suorituksen yllä on kysymyksiä. Paikka kylläkin puoltaa.
Kelpo lopetuksen Örebrossa tehneen 4 Ti Punch Brolinen sekä kengät jalassakin positiivisesti suorittaneen 2 Lady Zappan voitostakaan ei voi juoksun täydellisesti onnistuessa pudota penkiltä.

Juoksunkulku: Pienestä hevosmäärästä huolimatta juoksunkululle on monta mahdollisuutta. Gobi Princess pyrkii puolustamaan kärkipaikkaa sisältä, mutta Sharp Dream sekä ulompien ratojen hevoset voivat olla eri mieltä. Keulassa lopulta 1, 3 tai 7, sillä muille selkäjuoksu sopinee erinomaisesti.

Pelijakauma: Sharp Dreamin (19%) kuuluisi olla kakkossuosikki yliarvostetun Valettan (28%) sijaan. Anita Roc (5%) ansaitsisi lisää peliä.

Ranking: A) 7, 3 B) 6, 5, 1, 4, 2 C) -

IS-pelisuositus - Toto86-6

Pieni: 7, 3
Suuri: 7, 3, 6, 5, 1, 4, 2

Toto86-7

Selväpiirteisen kierroksen väärin pelatuimmalta lähdöltä tuntuu Åbyn päätöskohde. Tanskan 4-vuotisikäluokan kärkinimiin kuuluva 9 Emoji on luotettu takarivistä alustavasti selväksi suosikiksi melko tasokkaita hevosia vastaan, joka tuntuu kovasti ylimitoitetulta. Kun valmentajakin varoittelee ettei oriin vire ole kuukauden takaisella mallilla, jätetään Emoji kokonaan ulos systeemeistä. Keulasta Ålborgissa voittoon vastaillut 4-vuotias jäänee nyt alkumatkalla taka-alalle, eikä taktiikka luultavasti ole erityisen aktiivinen, jos päivän iskukyvystä ei ole täyttä varmuutta.

Ykkösmerkiksi nostetaan 1 Panamera, jossa olisi hieman eriluonteisella kierroksella ideavarman ainestakin. Viime talvena vastaavalla matkalla pari kertaa keulasta voittanut ruuna nousi kuun alussa takaa 11,6-vauhtisella päätöspuolikkaalla varmaan voittoon. Keulapaikkaa Jörgen Sjunnesson ei välttämättä pysty tai haluakaan hieman virtavalla menijällä puolustaa, mutta monia verkkaisia avaajia vastaan juoksupaikka löytynee silti läheltä kärkeä.

Liian vähälle pelille on jäänyt myös 10 Nero Maximus, joka ei yltänyt viime kerralla lähtölaukan jälkeen enää takaa kärkeen saakka, mutta kiritti sitä ennen hyvin Vikens High Yiediä juuri Åbyssä. Vaarallinen nyt.

A-ryhmään kuuluu myös vahva 8 Indra's Secret, vaikka sen vire ei viime starttien perusteella aivan paras mahdollinen olekaan. Åbyn-kilpailuissa keulaan edenneen tamman askellus on mennyt loppuvaiheessa jäykän näköiseksi ja tuloksena on ollut kaksi niukkaa tappiota. Johtopaikka voi olla taas haettavissa.

Myös 3 Infinitus kuuluu hyvältä lähtöpaikalta potentiaalisiin menestyjiin. Kalmarin voittokisassa ruuna pääsi etenemään vastusteluitta keulaan ja erkani 12-lopetuksella vaivattomaan voittoon. Tempun toistaminen ei ole tässäkään aivan poissuljettua.
Yllättäjistä lapulle vielä kengät jalassa juoksemaan tottunut 7 Global Takeover, jonka kunto vaikuttaa mukavalta ja alussakin on saumaa päästä useiden hitaammin käynnistyvien ohi suotuisiin asemiin.

Hyvän juoksun voi saada myös 4 Dokonjo, mutta kengät jalassa tällä matkalla voittaminen on silti työlästä. 11 Vincent As on kapasiteetiltaan riittävä, mutta toisten takana juokseminen aiheuttaa usein suuria ongelmia.

Juoksunkulku: Dokonjo ja Global Takeover ovat ehkä alussa ripeimmät, Panameran keulapaikan puolustaminenkaan sisältä ei ole aivan poissuljettua. Infinitus voi hakea ensin mainituilta vetotyöt toisessa vaiheessa, siltä niitä voi puolestaan tulla myöhemmin kyselemään Indra's Secret.

Pelijakauma: Emoji (41%) on tuntuvasti liikaa pelattu. Panamera (8%) ja Nero Maximus (8%) ovat huippumerkkejä.

Ranking: A) 1, 10, 8 B) 9, 3, 7, 4, 11 C) 2, 5, 6

IS-pelisuositus - Toto86-7

Pieni: 1, 10, 8, 3, 7
Suuri: 1, 10, 8, 3, 7

Toto86-8

Ykkössarjalaisten kohtaamisessa tehtävä on varsin otollinen 5 Disco Volantelle, mutta varhainen taipuminen Åbyssä keulapaikalta jätti sen kohdalla kysymyksiä ilmaan. Mitään suurempaa vikaa hevosesta ei löytynyt, joten edessä on heti uusi yritys. Keulapaikka häämöttää tälläkin kertaa ja normaalina ruuna vienee perille asti. Kun parempiakin varmoja on jackpot-kierrokselle tarjolla, nostetaan pari kiinnostavaa suosikin kaveriksi.

12 Racing Broddan veto ei riittänyt toissa kerralla johtavan rinnalta päätyyn asti, mutta tamma osoitti viimeksi vireen olevan edelleen tallella kirimällä 09-vauhtisella lopetuksella takaa kärjen tuntumaan. Kun useimpien vastustajien päivän kunto on hieman kyseenalainen, ei vahvan tamman voitto tulisi vaativista asemistakaan jättipaukkuna.

7 Milligan's School ja 11 Elian Web ovat luokaltaan lähdön ehdotonta kermaa, mutta kummankaan edesottamukset marraskuun lopussa eivät aiheuttaneet riemunkiljahduksia. Ensin mainitun vire ei tunnu olevan enää muutaman kuukauden takaisella mallilla, sairastelleen Elian Webin tehtävää vaikeuttaa sille kimurantti takarivin paikka.

Kolmantena hevosena lapulle nostetaan niiden sijasta hieman kääntämättömänä korttina 2 Hambo Transs R. Aivan parasta sekään ei marraskuun montélähdössä esittänyt, mutta kyseessä oli avausstartti uusista käsistä ja ympyröihin sisään päästyään ruuna voi parantaakin. Paikka puoltaa suhteellisen reipasta avaajaa.

3 On Track Piratenin parhaat päivät ovat väistämättä takana päin, muttei menestyminen tässä tietysti aivan mahdotonta ole, kun muillakaan pyörä ei ole pyörinyt viime aikoina parhaalla tavalla. Montédebyytti oli viimeksi aivan asiallinen.

6 Star Advisor Joli voisi omata jonkinlaisen totosauman, mikäli onnistuisi pääsemään sisäradalle kärjen imuun. Nopeiden ulkopuolelta se voi tehdä tiukkaa tällä kertaa.

Juoksunkulku: Sisäradoiltakin avataan hyvin, mutta Disco Volante painuu keskeltä suoraan kärkeen. 1,2 ja 6 kamppailevat paikasta sen takana.

Pelijakauma: Disco Volanten (31%) kannatus voisi olla aavistuksen suurempikin, myös Racing Brodda (8%) on edullinen. Elian Web (21%) kerännyt liian suuren kannatuksen. 1 Snowstorm Hanoverin (10%) näytöt eivät puolla hyvältä paikaltakaan tällaista peliosuutta.

Ranking: A) 5 B) 12, 2, 7, 11, 3, 6, 9 C) 10, 1

IS-pelisuositus - Toto86-8

Pieni: 5, 12, 2
Suuri: 5, 12, 2

IS-pelisuositus

Pieni
Toto86-1: 10
Toto86-2: 5, 6, 3, 7, 4
Toto86-3: 1
Toto86-4: 11
Toto86-5: 10, 2
Toto86-6: 7, 3
Toto86-7: 1, 10, 8, 3, 7
Toto86-8: 5, 12, 2
Hinta: 9,00 €

Tästä kupongille:


Suuri
Toto86-1: 10
Toto86-2: 5, 6, 3, 7, 4
Toto86-3: 1
Toto86-4: 11, 3, 4, 8
Toto86-5: 10, 2
Toto86-6: 7, 3, 6, 5, 1, 4, 2
Toto86-7: 1, 10, 8, 3, 7
Toto86-8: 5, 12, 2
Hinta: 126,00 €

Tästä kupongille:

Todennäköisyysarviot

Toto86-1
10 Billi Time 45%
1 Romantico 18%
11 Oxidizer 14%
9 Un Mec d'Or 5%
2 Lemon Brodde 4%
4 Carotene 4%
7 Arno dell'Est 3%
3 Timotejs Fredag 1,5%
12 O.M.Escobar 1,5%
13 Paulino 1,5%
5 Domingo Frei 1%
8 Slade H.H. 1%
14 Ståhlebos King 0,5%
6 Upcoming Artist 0%

Toto86-2
5 Boston Wise L. 30%
6 Bandido Gar 24%
3 Hopeusteponalego 14%
4 Beauty Wind 13%
7 Mr Mah Can 13%
1 Custom Cheval 3%
2 Devs Definitif 3%

Toto86-3
1 Lovely O.O. 51%
8 La Plus Belle 23%
3 Miss Silver 17%
4 Chili Jordan 3%
9 Key Mom 3%
7 Hickomisschampagne 2%
2 Toxic Trix Macay 0,5%
5 Tourzo 0,5%
6 Hip Hurray Boko 0%

Toto86-4
11 Global Appearance 64%
3 Janis Joplin Boko* 11%
2 Fleur Mearas 6%
4 Don't be a Loser 5%
8 Dear Matrix 5%
7 Desavi D. 3%
1 Lolita Tooma 2%
5 T.Midi 2%
10 Tom C.Coger 1%
6 Mercedes 0,5%
9 Obsidian 0,5%
12 Harvesting Time 0%

Toto86-5
10 Vagabond Bi 49%
2 First One In 14%
11 Husse Boko 13%
5 Bastian 7%
8 Zoko Lane 5%
9 Kung Edward 5%
1 Livi Joy 3%
3 Floalts Cesna 1%
4 Thunderpedia 1%
6 Tim Frontline 1%
7 Felix V.M. 1%

Toto86-6
7 Vichy Grif 38%
3 Sharp Dream 27%
6 Valetta 15%
5 Anita Roc 9%
1 Gobi Princess 4%
4 Ti Punch Broline 4%
2 Lady Zappa 3%

Toto86-7
1 Panamera 22%
10 Nero Maximus 20%
8 Indra's Secret 19%
9 Emoji 14%
3 Infinitus 12%
7 Global Takeover 5%
4 Dokonjo 3%
11 Vincent As 3%
2 J.S.Apollo 1%
5 Cantona Mearas 0,5%
6 Trovatore 0,5%

Toto86-8
5 Disco Volante 36%
12 Racing Brodda 15%
2 Hambo Transs R. 12%
7 Milligan's School 11%
11 Elian Web 11%
3 On Track Piraten 5%
6 Star Advisor Joli 4%
9 M.T.Joinville 3%
1 Snowstorm Hanover 1,5%
10 Super Nice 1,5%
4 Ural 0%
8 Lucifer Lane 0%