Ravivihje: Toto64 Axevalla 11.2.2020

Julkaistu:

Toto64
Rob Dyrdek voittaa vihdoinkin?
Axevalla isännöi tiistain Toto64-kierrosta. Kohteissa on kaksi suurta suosikkia, Bordeaux Doc (T64-1) ja King Of Everything (T64-4). Molemmat varmistetaan jo pienessä systeemissä. Bordeaux Doc palaa pieneltä tauolta ja joutuu nyt juoksemaan ensimmäistä kertaa urallaan kengät jalassa. King Of Everything puolestaan saa vastaansa kovan tanskalaistamma Caviar’s La Marcin.

Vihjesysteemien ainoa läpivarma on Rob Dyrdek (T64-5). Ruunan tulosrivistö on täynnä totosijoja, mutta voittoa ei tahdo tulla millään, vaikka se tekee jatkuvasti kovia esityksiä. Illan koitoksessa sillä on niin monta puoltavaa tekijää, että Rob Dyrdek on hyvä varmahaku.

Axevallassa nähdään suomalaisväriäkin mukavasti. Isoin voittosauma on päätöskohteessa Hannu Korven ajamalla ja Matti Lammelan valmentamalla Lovely Secretilla, joka on lähtönsä suosikki.

Toto64-pelin jättöaika päättyy tuttuun tyyliin lähdön neljä starttiin eli noin klo 20.30.

Päivän ideavarma: 10 Rob Dyrdek (lähtö 8, Toto64-5)

10 Rob Dyrdek on kovassa iskussa vaikka taulussa ei voittoja näykään. Toissa kerralla Färjestadissa ruuna kiri kolmannesta ulkoa terävästi 11-kyytejä ja ainoastaan piikkiselkä-pari jäi edelle. Axevallan viime startissa Rob Dyrdek jäi taivaltamaan toiselle ilman vetoapua, josta se tuli rehdisti perille. Vain paremman reissun saanut 9 Judge Memphis tuli ohi. Rob Dyrdek tuntuu viime starttien perusteella olevan jopa elämänsä kunnossa eikä se pitkään enää voi välttyä voitolta. 2640 metrin matka on monipuoliselle hevoselle pelkkä etu ja plussaksi on laskettava myös kuskinvaihdos. Rickard Svansted ajaa tallin toista hevosta, 2 Argbiggania, joten Rob Dyrdekin kyytiin hyppää taitavampi narumies Magnus Jakobsson. Aamupäivän pelijakaumassa Rob Dyrdek on todellisessa tarjouksessa 22 prosentillaan. Ruuna voisi olla viitisentoista prosenttiakin enemmän pelattu, joten Rob Dyrdek jätetään systeemien tukipilariksi.

Päivän ideaveto: 9 Veravia As (lähtö 9, Toto64-6)

9 Veravia As teki lupaavan startin kauden avauskisassaan Åbyssa, kun tamma tuli neljännestä ulkoa pitkällä kirillä kolmanneksi. Lyhyemmällä starttivälillä Carl Johan Jepsonin ajokki lienee nyt terävämpi ja vastus on oikeinkin sopivan näköinen. Veravia As on tottunut juoksemaan huomattavasti kovempia lähtöjä ja viimeistään Axevallan pitkällä loppusuoralla tamma nousee kärkimatsiin. Viereltä starttaava 10 Lovely Secret on yllättävän iso suosikki ja Veravia Asin prosentit ovat alustavasti maltilliset 23%. Niiden pitäisi olla samoissa lukemissa ja on makuasia kumman nostaa suosikiksi.

Päivän ideaveto: 1 Yukon Bay (lähtö 4, Toto64-1)

1 Yukon Bay oli hyvä jo toissa kerralla Åbyssa kestäessään keulasta ylikovan avauksen jälkeen rehdisti kolmanneksi. Viimeksi ruuna laukkasi lähdössä pahasti jääden muista reilusti. Yukon Bay sai porukan kiinni ja kiri ulkoratoja pitkin hyvin perille, vaikka rahoitta jäikin. Viimeisen kierroksen se tuli 14,0-kyytiä, josta viimeiset 400 metriä 12,5. Laukan jälkeisiin kellotuksiin ei pidä toki aina liikaa tuijotella, mutta esitys oli kuitenkin hyvä ja seitsemän prosentin kannatuksella Ulf Ohlssonin ajokki kannattaa mahduttaa nopeasti kuiteille mukaan mikäli varmistelee 2 Bordeaux Docia. Åke Lindblomin suojatin kuuluu ollakin suursuosikki, mutta pieni tauko alla ja nyt ori juoksee ensimmäistä kertaa ikinä kaikki kengät jalassa kilpaa. Edellä mainitut seikat huomioiden alustava 65 prosentin kannatus on turhan paljon.

Päivän ideaveto: 10 Caviar’s La Marc (lähtö 7, Toto64-4)

10 Caviar’s La Marc palasi hienossa iskussa pitkältä tauolta viimeksi Axevallassa. André Eklundhin ajokki voitti keulapaikalta naureskellen ja tamman olemus oli todella hieno. Se näytti kykyjään jo viime kesänä jättäen taakseen koviakin menijöitä ja Caviar’s La Marcin voittosumma on jäänyt vielä toistaiseksi luokkaan nähden todella pieneksi. Nyt tamma kohtaa viime starttia kovemman vastuksen eikä takarivistä ole keulaan asiaa, mutta aamupäivän prosenteissa Aki Markus Elon treenattava on jäänyt aivan liikaa suosikki 3 King Of Everythingin varjoon pinnojen ollessa 57 vs 21.

Päivän pommi: 8 Sara Palema (lähtö 5, Toto64-2)

Päivän pommi nosto löytyy viime kaudella enintään 30 lähtöä ajaneille kuskeille suunnatusta lähdöstä. 8 Sara Paleman tulosrivistö on murheellisessa kunnossa, mutta aivan niin nolo tapaus se ei ole kuin taulu näyttää. Pari kertaa laukat ovat sotkeneet ja viimeksi sillä hurjasteltiin voltin takamatkalta väkisin keulaan temmon ollessa pitkään alle 1.10-lukemissa. Lopussa tuli täysin ymmärrettävä väsy ja sen startin voi unohtaa. Kasirata heikentää tietysti osakkeita ja kuskinsa Emilia Karlsson ajaa vasta uransa viidennen startin. Sara Palema lähtee kuitenkin hyvin liikkelle ja pienillä tuureilla se voi saada hyvätkin asemat. Luokkansa puolesta tamma pystyisi pärjäämään varsin heikkotasoisessa lähdössä ja mahdutetaan vain prosentin verran pelattuna lapulle.


IS-pelisuositus

Pieni
Toto64-1: 2, 1
Toto64-2: 5, 2, 7, 4, 6, 8
Toto64-3: 6, 2
Toto64-4: 3, 10
Toto64-5: 10
Toto64-6: 9, 10
Hinta: 9,60 €

Tästä kupongille:


Suuri
Toto64-1: 2, 1, 7, 4, 6
Toto64-2: 5, 2, 7, 4, 6, 8
Toto64-3: 6, 2, 3, 5
Toto64-4: 3, 10
Toto64-5: 10
Toto64-6: 9, 10, 8
Hinta: 72,00 €

Tästä kupongille: