Ravivihje: Toto64 Färjestad 9.9.2019 – 114 844 euron jackpot

Julkaistu:

TOTO64
Illan Toto64-kierros juostaan Färjestadissa. Peliaika päättyy klo 20.30.
Neljä oikein veikanneet jäivät voitto-osuudetta viime perjantaina Umåkerissa, joten heti viikon alkuun päästään Toto64-pelissä jahtaamaan jackpotia.

Färjestadin ajajaliigaa ylivoimaisesti johtava Björn Goop on isossa roolissa myös tänään. Kahdessa ensimmäisessä kohteessa Goopilla on isot suosikit ja ensimmäisen kohteen Odds Indicator on koko Toto64-rivin eniten pelatuin hevonen. Lähes jokaisessa Goopin ajokissa tuntuu kuitenkin olevan ”kuskilisää” ja systeemien tukipilari löytyykin amatöörilähdöstä.

Päivän Varma: 1 Global Viscount (lähtö 8, Toto64-5)

1 Global Viscount on hyvässä tikissä. Toissa kerralla ruuna kiri neljännestä ulkoa 12,2-vauhtia viimeiset 700 metriä tullen pitkän kirin rehdisti perille asti. Viimeksi se kiri levottoman juoksunkulun jälkeen open stretchia pitkin hyvin toiseksi. Lähdöt ovat olleet huomattavasti tämänkertaista kovempia ja luokaltaan Global Viscount on yhtä vastustajaa lukuunottamatta päätä muita pidempi. Amatöörilähtöön kuskinsa Niclas Benzon on vieläpä kovan luokan narumies. 3 Iglesias Boshoeve on hevonen, joka luokaltaan voi olla jopa parempi hevonen, mutta sillä on niin paljon kysymysmerkkejä, että Global Viscountin kuuluu olla iso suosikki. Maltillisesti pelattuna se kelpaa läpivarmaksi.

Päivän Ideaveto: 11 Global Skipper (lähtö 5, Toto64-2)

11 Global Skipper joutui viimeksi taivaltamaan ensimmäisen mailin kuolemanpaikalla. Ruuna sai selän eteensä kierros jäljellä ja punnersi sitkeästi perille asti vaikkei vielä viimeisellä takasuoralla näyttänyt yhtään menestyjältä. Edelle jäi vain kova Global Unlimited, joka olisi suursuosikki tähän lähtöön. Viimeisen kierroksen Global Skipper tuli 12,1-vauhtia. Paikka on paha varsinkin Färjestadin radalle, mutta lähtö on oikein sopivan näköinen ja Jonas Mobergin ajokki kirii lopussa väkisinkin korkealle. Suosikki 6 Wir Idealia on pelattu liikaa ja Global Skipperin kannatus on jäänyt vain kymmeneen prosenttiin, joka on aivan liian vähän.

Päivän Pommi: 1 Joffrey (lähtö 4, Toto64-1)

1 Joffrey ei ole niin huono kuin taulu antaa ymmärtää. Viimeksi tehtävä oli takapareista toivoton. Toissa kerralla Kajsa Frickin suojatti laukkasi loppusuoralla tämänkertaista kovemmassa lähdössä paineissaan kolmossijan. Ilman hyppyä ruuna olisi mennyt täydellä matkalla reilusti alle 14-alkuisen ajan. Ykkösrata ei suosi hidasta lähtijää, mutta ilman laukkoja Joffrey pystyy nousemaan korkealle ja vain kolme prosenttia pelattuna se on kiinnostava yllätysmerkki.


Toto64-1

5 Odds Indicator on lupaavan oloinen 4-vuotias, joka otti taulussa näkyvät voittonsa näytöstyyliin. Solvallan viime startissa se tuli porukan perällä liinat kiinni täysissä voimissa maaliin, joten sen startin voi sijoituksen puolesta unohtaa. Valmentajan jälkeen kyytiin hyppää nyt Björn Goop ja ruunan pitääkin olla selvä suosikki, mutta kuuttakymmentä lähentelevät prosentit ovat silti liikaa. 4 Min Bråten on kyvykäs, mutta laukka tuntuu olevan koko ajan pinnassa ja varsinkin loppukurvi tuntuu olevan paha paikka. Elokuun laukkastarteissakin se hyppäsi loppukurvissa molemmilla kerroilla ja viimeksi erheeseen paloi vähintään kakkossija. Oskar J Anderssonin ajokki osaa lähteä kovaa liikkeelle ja keulasta se vetäisi pitkään tätä lähtöä. 7 A Deal is a Deal on huipputikissä. Viimeksi se laukkasi kahteen otteeseen avauskierroksella Bjerken hyvätasoisessa T75-lähdössä kirien vielä ulkoratoja pitkin vahvasti viidenneksi. Voittostartissaan se lopetti 12-kyytejä, joten voiman lisäksi ruunalla piisaa vauhtejakin ja se pystyy pudottamaan ennätystään huomattavasti. 1 Joffreylla laukkasi toissa kerralla hyvävoimaisen oloisena maalisuoralla kolmossijan tämänkertaista kovemmassa lähdössä. Ilman laukkaa ruuna olisi mennyt reilusti alle 14-tuloksen ja ilman sitä se olisi myös reilusti enemmän pelattu kuin nyt. Viimeksi tehtävä oli vaikea takajoukoista kiihtyvässä temmossa. Ykkösrata on hankala hitaasti lähtevälle ruunalle.

Ranking: A) 5 B) 4-7-1 C) 12-10-2-3-6-8-11

IS-pelisuositus - Toto64-1

Pieni: 5, 4, 7, 1
Suuri: 5, 4, 7, 1

Toto64-2

Suomessa syntynyt 6 Wir Ideal lienee luokaltaan arkisen lähdön paras hevonen, mutta kärsinyt paljon vaivoista ja päässyt starttailemaan harvakseltaan. Viimeksi ruunan ravi oli täysin kateissa eikä loppukurvin laukkaan palanut menestystä. Toki saattoi olla ettei kengättömyys sopinut, mutta silti suosikkiin on suhtauduttava varauksella. 11 Global Skipper on tehnyt hyvät juoksut kahteen viime starttiin tämänkertaista kovemmissa porukoissa. Piippuhyllyn paikasta huolimatta se nousee korkealle ja vain kymmenen prosenttia pelattuna se lyödään pienemmän systeemin varmaksi. 4 M.T. Knight Rider ei viimeksi näyttänyt kolmannessa sisällä menestyjältä, mutta vapaat kiritilat saadessaan ruuna latoikin loppusuoralla iloisesti voittoon. Kajsa Frickin ajokki on perushevosia tähän lähtöön. 7 Raise Broline avaa lujaa ja voi seiskaradaltakin pommittaa keulaan. Tamma kokee nyt hurjan kuskinparannuksen ja se voi tuoda lisää tsemppiä loppukahinoihin. 5 Kajsa T.J. oli viimeksi rehellisen huono johtavan takaa, mutta ennen sitä tamma teki vahvasti nousukuntoisia esityksiä. Nopeana avaajana se saa hyvän juoksun. 8 Lotus Gill on kunnossa, mutta kasiradalta voitto tulisi yllätyksenä.

Ranking: A) 6-11-4 B) 7-5-8-2 C) 9-1-3-10

IS-pelisuositus - Toto64-2

Pieni: 11
Suuri: 6, 11, 4, 7, 5

Toto64-3

2 Assault on juossut montessa statistiikoilla 18 11-4-1. Kaksi ”hairahdusta” ovat johtuneet laukoista. Sofia Adolssonin ajokki on itseoikeutettu suosikki. 1 Ussara Mail teki viimeksi kärrylähdössä hyvän juoksun häviten keulasta voiton vasta maalikamerassa. Kovaluokkainen tamma taitaa myös monten. 7 Flashing Boko on epävarma, mutta ravilla se on ollut lähes pysäyttämätön. Se on ravannut montelähdöissään seitsemän kertaa, joista voittanut kuusi ja ollut kerran toinen. 9 Macho Look voitti viimeksi kolmannesta sisältä hienolla kirillä. Ruuna tekee nyt montedebyyttinsä ja on sikäli arvoitus. 8 Felix V.M. lähtee kisaan kaksi voittoa alla. Ruuna juoksi montea viimeksi joulukuussa ja silloin Åsa Svenssonin ajokki voitti.

Ranking: A) 2-7-1 B) 9-8 C) 4-3-10-5-6

IS-pelisuositus - Toto64-3

Pieni: 2, 7, 1, 9, 8
Suuri: 2, 7, 1, 9, 8

Toto64-4

Kylmäverivoltti on todella haastava lähtö, jossa jo pelkkä suosikin nimeäminen tuottaa tuskaa. 9 Robbelix malttoi viimeksi ravata pitkästä aikaa ja se kirikin porukan parasta vauhtia kolmanneksi. Ruuna juoksi ensimmäistä kertaa ilman kenkiä, joten balanssitietoja kannattaa tarkkailla sen kohdalla. Robbelix ei ole vielä koskaan voittanut, mutta nyt siihen olisi vastuksen puolesta mahdollisuus. 8 Furderud Prinsessa johti toissa kerralla jo selvästi, mutta tuli lopussa mm. Robbelixen ohittamaksi. Vastaavanlaisena Bård Humborstadin suojatti pärjäisi tässä. Viime startti Birissä jätti tosin kysymysmerkkejä, kun tamma oli todella kehno ja jätettiin viimeiseksi. Toki lähtö oli monta kertaa tämänkertaista kovempi ja kovassa temmossa huumorikin saattoi loppua. 7 Mine Lotta olisi kykyjensä puolesta lähdön parhaimmistoa, mutta kahden viime startin perusteella juoksuhuumori on iso arvoitus. Toissa kerralla se siirtyi tammaderby-karsinnassa kuolemanpaikalta jo keulaan, mutta heitti sitten kävelyksi. Viimeksi kävely alkoi hyvästä reissusta huolimatta jo loppukurvissa, vaikka Mine Lotta ei näyttänyt lainkaan tyhjältä. Lyhyt matka on iso etu ja jos kuski vain taitaa juoksuradan salat, niin sillä on hyvä mahdollisuus päästä keulaan, jonka luulisi olevan tässä lähdössä iso etu. 11 Thess Prinsessa oli viimeksi huono vaikka sai hyvän reissun johtavan takana. Ennen sitä ravivarma tamma teki hyviäkin juoksuja ja sellaisenaan pystyisi nousemaan korkealle. 10 Valborg ei ole mitään mainetekoja esittänyt ja tamma on voittanut viimeksi yli kaksi vuotta sitten. Lähes kahden kuukauden tauko aiheuttaa myös kysymysmerkkinsä. Björn Goop on rattailla tietysti iso plussa, mutta kuskin takia Valborgia on myös pelattu liikaa.

Ranking: A) 9-8-7-11-3 B) 10-5-13-12-4-1-6-2

IS-pelisuositus - Toto64-4

Pieni: 9, 7, 11, 3
Suuri: 9, 7, 11, 3

Toto64-5

1 Global Viscount lopetti viimeksi hyvin 11,3/400 ja hävisi vain ylivoimaiselle hevoselle. Toissa kerralla se kiri pitkällä kirillä neljännestä ulkoa 12,2/700 ollen hyvä kolmas. Ruuna on juossut tämänkertaista kovemmissa lähdöissä ja huomattavan iso plussa myös kuskista. Niclas Benzon on amatöörilähtöön parasta A-ryhmää. Ykkösradalta se tuskin saa pidettyä keuloja, mutta viimeistään lopussa kirii voittomatsiin. 3 Iglesias Boshoeve on luokaltaan kenties lähdön paras hevonen, mutta nyt siihen on suhtauduttava isolla varauksella. Kahdessa viime kisassaan se on laukkaillut täysin omia aikojaan ja kuskinsa Fredrik Skoog on todella kokematon. Esimerkiksi tänä vuonna Skoog on ajanut vasta yhden startin. Igleasias Boshoeve ei vieläpä näytä kaikista helpoimmin ajettavalta. 7 Rodick Broline lähtee lujaa liikkeelle ja osallistuu seiskaradaltakin keulataistoon. Jan Silvén on kuskina lähdön parhaimmistoa. 4 Mimmi Dynamite on lupaavan oloinen 4-vuotias tamma, mutta ylisarjassa voitto tulisi yllätyksenä.

Ranking: A) 1-3 B) 7-4 C) 10-2-6-11-8-9-5

IS-pelisuositus - Toto64-5

Pieni: 1
Suuri: 1

Toto64-6

8 Emmylou on hirmuiskussa. Viimeksi se laukkasi lyhyesti lähtöön jääden viidenteen sisälle. Tamma pääsi pujottelemaan sujuvasti sisärataa pitkin ja kiri lopussa voittotaistoon. Kirilenkin Emmylou polki 11,8-vauhtia. Toissa kerralla Axevallan T75-lähdössä se sai loppukurvissa kiritilat kolmannesta sisältä ja tykitti aivan omaa vauhtiaan voittoon. 7 Stardust Melody ei ole luokaltaan Emmyloun veroinen, mutta jos Björn Goop onnistuu pitämään suosikin alussa ulkopuolellaan, niin se edennee keulaan asti ja siitä Stardust Melody pystyy ainakin haastamaan. Olisi jättiyllätys jos voitto karkaa kyseisen kaksikon ulkopuolelle.

A) 8 B) 7 C) 9-6-4-10-1-3-5

IS-pelisuositus - Toto64-6

Pieni: 8
Suuri: 8, 7