Ravivihje: Toto64 Bergsåker 15.8.2019

Julkaistu:

Toto64
Bergsåkerin Toto64-pelin kolme pelatuinta hevosta tulee Timo Nurmoksen tallista.
Erityisesti huomio kiinnittyy yli neljän vuoden (!) taulta palaavaan kylmäveriseen Laxfaksiin, joka on voittanut kaikki uransa laukattomat startit, kymmenen yhdestätoista. Jorma Kontio ajoi sillä koelähdön 6. elokuuta.

”Tunsihan siitä, että se palasi pitkältä tauolta, mutta olisi pystynyt menemään tarvittaessa kovempaakin (kuin 30,3). Ajoin viimeiset 600 metriä ihan varman päälle. Uskoisin Laxfaksin pystyvän nyt 28-tulokseen”, Jorma Kontio arvioi.

”Kapasiteettihan sillä on kauhea. Se on ollut voittostarteissaan ylivoimainen, ja ainoa tappiokin johtui kengitysvirheestä.”

Systeemeissä Laxfaks varmistetaan suurena suosikkina Åsafaksenilla. Se ei onnistunut ensimmäisessä startissaan kylmäveriguru Jan-OIov Perssonilta vaan laukkasi heti lähtöön. Laukkaan ei löytynyt mitään syytä, ja kun hevonen treenaa edelleen hyvin, sitä on arvioitava vanhoilla meriiteillä. Lähtöpaikka on parempi kuin Laxfaksilla, jota rasittaa takamatkan suljettu lähtörata.

Päivän pankki: 1 Victory Topline (Lähtö 4, T64-1)

1 Victory Topline palasi hienossa kunnossa tauolta toissa starttiin Rättvikissä. Se aloitti kuolemanpaikalla ja jatkoi 2. ulkona, mistä lopetti 400 metriä 3. rataa ilman vetoapua 11-vauhtia. Viimeksi tamma puutui 08,1-avaukseen kovassa T75-lähdössä pitkällä matkalla.

”Ravi ei ollut kohdallaan, ja avaus venyi pitkäksi, kun kanssakilpailijakin huomasi sen”, Jorma Kontio kuittaa hutistartin.

”Nyt lähtöpaikka on hyvä, matka (1640 metriä) suosii ja vastus näyttää sopivalta. Victory Topline on tähän lähtöön tosi luokkahevonen, joka aloitti uransa 6 voiton putkella.”

Ideaveto: 8 Corroded (Lähtö 9, T64-6, T4-4, PD-2)

8 Corroded oli juuri se hevonen, jolla Kim Eriksson prässäsi Victory Toplinea Hagmyrenin T75-lähdössä 27. heinäkuuta ja pakotti tämän avaamaan puolikkaan 08-vauhtia. Kun keulapaikka ei ollut tarjolla, Eriksson pakitti sisäradan jonon hännille. Corroded joutui aloittamaan kirinsä loppukurviin mentäessä tasan viimeiseltä sijalta, mutta kiri mallikkaasti 5. rataa pitkin ja nousi vielä rahoille. Viimeksi Danneron T75:ssä Corroded kiersi vahvan kilometrin kirin 5. ulkoa. Nyt se juoksee vaihteeksi sopivamman ”iltaravilähdön”, eikä paluu voittokantaan yllättäisi.

Ideaveto: 10 Royal Love (Lähtö 7, Toto64-4, T4-2)

10 Royal Love teki vahvoja juoksuja talvella, muttei ole tauon jälkeen onnistunut. Ensin kuolemanpaikka oli tauolta liian vaativa, ja viimeksi T75-lähdössä tuli auton takaa ykkösradalta lähtölaukka. Sen jälkeen Royal Love kulki hännillä 1600 metriä lupaavasti 13,6, mistä viimeiset 600 11,2. Kunto riittää sen perusteella haastamaan 7 Elrondin, joka on voittanut kaikki 3 starttiaan Timo Nurmokselta. Jorma Kontio ei luota siihen ihan yhtä paljon kuin Victory Toplineen. ”Hevonen oli viimeksi oikein hyvä, mutta auton takaa oli selkeää ajaa eteenpäin. En pelkää voltin nelosradaltakaan laukkaa, vaikken ole Elrondilla volttilähtöä koskaan ajanut, sillä ruuna ei ole kuuman tuntuinen. Se on kuitenkin isotekoinen ja vähän raskas ajaa, ja juoksusta ei tule välttämättä yhtä helppoa kuin viimeksi”, Jorma Kontio varoittaa.

Päivän pommi: 9 Barley Sugar (Lähtö 6, T64-3, T4-1)

Corrodedin tallikaveria 9 Barley Sugaria on kilpailutettu niin ikään kovissa lähdöissä, kaksi viime starttia avoimissa 3-vuotislähdössä. Viimeksi lyhyen matkan E3-karsinnassa se oli luonnollisesti kasiradalta vailla mahdollisuuksia. Edelliskerralla Norrland GP:ssä hirmuiset Global Adventure ja Power menivät menojaan. 11.7. Bollnäsissä revitys kasiradalta keulaan maksoi liikaa, mutta nyt Barley Sugar on sopivassa seurassa valmiiksi sisäradalla ja kaiken mennessä nappiin mahdollinen jymy-yllättäjä. Se on Oskar Florhedin mukaan parempi kuin tallikaverinsa 12 Tuna Tartar W.F. Varustukseen lisätään tänään vedettävät korvapallot.


IS-pelisuositus

Pieni
Toto64-1: 1
Toto64-2: 12, 5
Toto64-3: 13, 11, 2, 9, 7
Toto64-4: 7, 10
Toto64-5: 3, 9, 7, 6
Toto64-6: 8, 9, 5
Hinta: 24,00 €

Vie kupongille: Veikkaus.fi

Suuri
Toto64-1: 1
Toto64-2: 12, 5
Toto64-3: 13, 11, 2, 9, 7
Toto64-4: 7, 10, 6, 3
Toto64-5: 3, 9, 7, 6
Toto64-6: 8, 9, 5, 7, 11
Hinta: 80,00 €

Vie kupongille: Veikkaus.fi