Ravivihje: Toto5 Tornio 7.3.2021

Julkaistu:

TOTO5
Kakkoskohteen Diamond Lordissa on ideaa Toto5-varmaksi.

Toto5-1

Suosikki: 4 Estelle Tröjborg nostetaan avauskohteen suosikiksi. Se pääsee voltista suhteessa paremmin matkaan kuin auton takaa eikä kuntokaan voisi olla parempi. Tamma osoitti viimeksi Oulussa vahvuutensa runttaamalla 6. ulkoa vakuuttavaan voittoon. Tällä kertaa viisivuotias pääsee alusta asti kärkiryhmään käsiksi ja omaa loistavan sauman jatkaa voittokannassa.

Haastaja: 1 Carmela Frontline eteni Bodenissa ensimmäisellä takasuoralla keulapaikalle ja voitti varmasti. Vastustaja lähestyi lopussa, mikä oli taustavoimien mukaan seurausta siitä, kun tamma jäi odottelemaan vastustajia. Carmela Frontlinella on laukkariski olemassa, mutta ehjällä juoksulla sillä pyritään ajamaan johtopaikalta. Startti alla nelivuotias pystyy parantamaan.

Yllättäjät: 11 Milla Sonik omaa kovan kapasiteetin, mutta puolentoista vuoden paussilta siltä ei voi odottaa heti huippusuoritusta. Tamma tulee mitä todennäköisimmin vaatimaan kisoja alle ja sunnuntaina tamma nousee kapasiteetillaan niin korkealle kuin mahdollista. Kilpailuvire löytyy vasta kisojen myötä. 14 Enigma Sisu eteni Bodenissa lopussa 4. sisältä rintaman taakse. Mikäli vapaata olisi ollut edessä, kakkossija olisi ollut mahdollinen. Valmentaja näki tehtävän aiempaa sopivampana. 9 Holy Victory Koks kiri viimeksi sisäradalta terävästi ja jäi lopulta hieman pussiinkin. Olemus oli positiivinen. 8 Blue Moon Stella palaa paussilta ja on revityskamaa. 6 Mamacita jäi Bodenissa kuolemanpaikalle, mistä tamma tsemppasi mukavasti. 16 Quick Right kiri viimeksi 6. sisältä erittäin kovaa loppua ja ehti kolmanneksi. 7 Gennaro Web aloitti Oulussa johtavan rinnalla ja sai etusuoralla selän eteensä, mistä ei vapaata meinannut heti löytyä. Loppusuoralla ruuna kiri aivan positiivisesti.

Pelijakauma: Estelle Tröjborgissa (27%) on varma-ainesta. Lähtökohdat ovat Milla Sonikille (15%) sen verran hankalat, että pidämme sitä ylipelattuna. Tamma jää ulos peleistä samoin kuin toinen taukohevonen Blue Moon Stella (7%).

Juoksunkulku: Carmela Frontline pitää keulat ja saa Estelle Tröjborgin rinnalleen. Tämä päässee johtopaikalle, kun painaa rinnalla hiileen.

IS-pelisuositus - Toto5-1

Pieni: 4, 1, 14, 9, 6, 16, 7
Suuri: 4, 1, 14, 9, 6, 16, 7

Toto5-2

Suosikki: 5 Diamond Lord on ideasuosikki kakkoskohteeseen. Ruuna kilpailee kovassa iskussa ja tullee pääsemään alussa ohi kovimmasta uhkaajasta. Tämän jälkeen tie olisi auki aina voittajakehään asti. Toissa kerralla alkuun laukannut ruuna paikkasi hyppynsä mainiosti. Viimeksi kuusivuotias teki työt kolmannella radalla 900 metrin mittaisella kirillä ja tsemppasi rehdisti kolmanneksi.

Haastaja: 3 Giro Stingillä ajettiin toissa kerralla maltilla, mutta viimeksi ruuna sai täyden mahdollisuuden. Se jäi 5. ulos, mutta pystyi riskillä kirillä runttaamaan ykköseksi ohi kolmatta rataa vetäneen Diamond Lordin ja pitämään kovaa kirineen vastustajan takanaan. Giro Sting ei luovuta ensimmäisten joukossa, mutta pätkänopeuden puute tekee siitä haavoittuvan.

Yllättäjät: 1 Credit Line on päässyt kilpailemaan katkonaisesti ja palaa jälleen paussilta. Olisi yllätys, jos ruuna pystyisi ykkösradalta pitämään keulat hallussaan. 4 Hillbilly Pete tulee hyvänä avaajana saamaan juoksun kärkipäässä. Viimeksi ruuna sijoittui 2. sisältä rahoille. 9 MAS Commanderin kiristä tuli viimeksi liian pitkä ja viime metreillä ruuna taipui ulos totosta. Lyhyemmällä sykäisyllä ruuna pystyy nousemaan korkealle. 12 Sagredo Hanover omaa hyvän luokan, mutta pitkältä paussilta valmentaja ei odottanut ihmeitä, kun lähtöpaikkakin on etukäteen heikko.

Pelijakauma: Giro Sting (41%) on noussut ylipelatuksi. Diamond Lord (22%) on makea varmaehdokas Toto5:n.

Juoksunkulku: Hillbilly Pete ja Diamond Lord avaavat parhaiten ja näistä jälkimmäinen etenee keulaan. Myös Duke Of Mine saattaa ladata starttiin.

IS-pelisuositus - Toto5-2

Pieni: 5
Suuri: 5

Toto5-3

Suosikki: 9 Rue de Roi on pärjännyt viime aikoina keulapäästä ja takarivi on sille miinus, mutta voitokas ja monipuolinen menijä pystyy menestymään näistäkin asemista. Sekä Oulussa että viimeksi Kaustisella ruunalla ajettiin aktiivisesti eteenpäin ja keulapaikka lopulta irtosi. Kaustisen voitto tuli varmasti, mutta Oulussa ruuna joutui tiukemmalle. Rue de Roi on selvähkö suosikki, mutta vastassa on pari hyvää vastustajaa.

Haastajat: 6 Exploding Anna pääsi Oulussa etenemään ulkoratojen kautta keulaan, mistä voitto tuli varmasti. Sama saattaa tapahtua tälläkin kertaa, mutta suoraan startista tamma ei keulaan pääse, sillä eturivissä on räjähtävämpiä avaajia. Hyväkuntoinen menijä on pakkorasti, mikäli suosikkia varmistelee. 11 Käthy kiri 5. ulkoa asiallisesti perille tauko huomioiden. Kykytamma sai kisan alle ja saattaa kirissä saada vetoapua Rue de Roilta. 3 E.V. Mici kiri Oulussa asiallisesti 3. ulkoa ja lopetti Kuopiossa kärkimatsiin saatuaan tilaa 2. sisältä. Hyvistä lähtökohdista ori on pelihevosia vaikka voittaakin lähtöjä suht' harvoin.

Yllättäjät: Hyväluokkainen ja tasavaunhtinen 1 Club Nord Chip palaa paussilta ja on ainakin pieni arvoitus. Myös terävästi avaavalle 7 Nehemiahille on kertynyt starttiväliä. Ruuna on paras vapaalta radalta ja keulajuoksu on mahdollinen. Kuolemanpaikkaa vältetään. 8 Love In Vain kiri Bodenissa 4. ulkoa ykköseksi, muttei viimeksi suorittanut 5. ulkoa ohituksia. Ruunalle tehdään tähän kisaan varustemuutoksia.

Pelijakauma: Käthy (6%) voisi olla enemmänkin vedetty.

Juoksunkulku: E.V. Mici, Exploding Anna ja Nehemiah avaavat parhaiten. Näistä Nehemiah on alussa räjähtävin ja päässee johtopaikalle, mistä sillä saatetaan myös ajaa, mikäli hevonen tuntuu tauolta hyvältä.

IS-pelisuositus - Toto5-3

Pieni: 9, 6, 11
Suuri: 9, 6, 11

Toto5-4

Suosikki: 9 Club Nord Elit on kovaluokkainen tamma, joka sai Oulussa startin alle. Sillä on vielä paljon hyviä kilpailuvuosia edessään ja tamma pystyy edelleen parantamaan otteitaan kun taas moni muu lähdön osallistuja ei ole enää parhaiden päiviensä tasolla. Club Nord Elit ei Oulussa säväyttänyt 2. ulkoa, mutta pystyy parantamaan saatuaan kisan alle. Kärjen kova alkuvauhti olisi etu.

Haastajat: 2 Cupido Sisu tsemppasi Bodenissa hyvin kuolemanpaikalta, mutta putosi Uumajassa helpohkosti ulos kärkimatsista juostuaan johtopaikalla. Tällä kertaa ruuna saa hyvän juoksun kärkipäässä. 5 Regent Zet ei päässyt Uumajassa ravilla matkaan. Tällä kertaa ruuna starttaa auton perästä, mikä sopii paremmin. Regent Zet on nopea avaaja ja taustavoimat varmasti näkisivät sen mieluiten johtopaikalla, mutta Cupido Sisu ohjastajineen saattaa olla asiasta eri mieltä.

Yllättäjät: 1 Top Of The World palaa valmentajan mukaan suoraan perustreenistä viivalle ja hän epäili, että hevonen on vielä pahasti tukkoinen. Myös 10 Ypäjä Hereiamilla on tauko alla. Kun 6 Forasterolle hokkikelit eivät ole parhaat mahdolliset, näyttää siltä, että joku suosikkikolmikosta on velvoitettu voittamaan tämä lähtö.

Pelijakauma: Suosikkikolmikollamme pärjää pitkälle. Top Of The World (16%) on ylipelattu.

Juoksunkulku: Cupido Sisu avaa terävästi ja saa Regent Zetin rinnalleen. Alkumatka mennään vauhdilla, mikä suosii Club Nord Elitiä.

IS-pelisuositus - Toto5-4

Pieni: 9
Suuri: 9, 2, 5

Toto5-5

Suosikki: Kolme eniten pelattua erottuu päätöskohteessa. Näistä 5 Electric Eye Am ei Oulussa yltänyt parhaimpaansa 2. ulkoa vatsaongelmista johtuen, mutta tästä kisasta ohjastaja odotti parempaa. Electric Eye Am avaa auton takaa hyvin ja pystyy johtamaan lähtöä pitkään - jopa maaliin saakka.

Haastajat: 10 Lastsundayinmay ei Oulun Toto75:ssa riittänyt totokolmikkoon 3. ulkoa, mutta palasi viimeksi voittokantaan varmalla keulavoitolla. Tamma sai kolme starttia suht' tiuhaan ja on viime kisan jälkeen saanut vetää enemmän henkeä. Eturivistä tamma olisi ollut hyvä avaaja, mutta osaa tehdä hyvän juoksun takaakin. 6 Armani Press pääsi toissa kerralla keulaan ja voitti varmasti ennen Lastsundayinmayta. Viimeksi ruuna matkasi 4. ulkona, mistä kiri jäi jonkin verran tasaiseksi. Auton takaa Armani Press pääsee terävästi liikkeelle.

Yllättäjät: 12 Al E.Gador Zet esiintyi Oulussa tasaiesti 3. sisältä. Ruuna on suorittanut pohjoisessa asiallisesti ja kuuluu peleihin, mikäli suosikkikolmikkoa varmistelee. 2 Mamajuana vaatii tarkan juoksun ja pystyy sellaisella lyömään koviakin nimiä. Viimeksi juoksu ei onnistunut, mutta loppua hevonen kiri tilaa saatuaan hyvin. 1 Replay Pellini on hyvä avaaja, joka kesti viimeksi keulasta kolmanneksi. 7 Libertin pystyy hyvällä juoksulla kirimään loppua terävästi. Lähtöpaikka on turhan ulkona ja starttiväliäkin on kertynyt. 8 Poulter omaa hyvän kapasiteetin, mutta lannehalvauksesta aiheutuneelta tauolta ruuna on kysymysmerkki.

Pelijakauma: Ei pelivääristymiä.

Juoksunkulku: Radoilta 1,5 ja 6 avataan reippaimmin. Electric Eye Am torjuu Armani Pressin ja etenee johtopaikalle hallitsemaan lähtöä.

IS-pelisuositus - Toto5-5

Pieni: 5, 10, 6, 12, 2, 1, 7, 8
Suuri: 5, 10, 6, 12, 2, 1, 7, 8

Todennäköisyysarviot

Toto5-1
4 Estelle Tröjborg 37%
1 Carmela Frontline 23%
11 Milla Sonik 8%
14 Enigma Sisu 7%
16 Quick Right 4%
6 Mamacita 4%
8 Blue Moon Stella 4%
9 Holy Victory Koks 4%
7 Gennaro Web 3%
2 Kivarin Salsa 2%
13 Athletic Boss 1,5%
12 Lilla Robert 1%
15 Quite A Star 0,5%
3 Marielle Carjan 0,5%
5 Kenisha Windcape 0,5%

Toto5-2
5 Diamond Lord 34%
3 Giro Sting 28%
1 Credit Line 9%
4 Hillbilly Pete 8%
9 MAS Commander 8%
12 Sagredo Hanover 6%
8 Duke of Mine 3%
10 Quantum Of Dream 2%
7 Juss Tooma 1%
11 Bea Conchita 0,5%
6 Emptybrook 0,5%

Toto5-3
9 Rue De Roi 42%
6 Exploding Anna 16%
11 Käthy 14%
3 E.V. Mici 10%
1 Club Nord Chip 6%
7 Nehemiah 4%
8 Love in Vain 3%
12 Korpral Zon 2%
5 Staro Kung Fu 1,5%
4 Lord of Tooma 1,5%

Toto5-4
9 Club Nord Elit 40%
2 Cupido Sisu 30%
5 Regent Zet 16%
1 Top Of The World 4%
10 Ypäjä Hereiam 3%
6 Forastero 3%
3 Rhapsody Ås 2%
4 Araw Hoss 1%
11 Davy Jones Sisu 0,5%
7 Tintin 0,5%

Toto5-5
5 Electric Eye Am 28%
10 Lastsundayinmay 27%
6 Armani Press 19%
12 Al E.Gador Zet 7%
2 Mamajuana 5%
7 Libertin 4%
8 Poulter 4%
1 Replay Pellini 4%
4 Stonecapes Pro 1,5%
9 Alfas Finans 0,5%