Ravivihje: Toto5 Jokimaa 25.2.2021

Julkaistu:

Toto5
Grainfield Aiden on avoimen sarjan valtias Jokimaallakin. Toto5-kierroksen peliaika sulkeutuu kello 19.10.

Toto5-1

Suosikit: Jokimaan Toto5-avauksessa katseet kääntyvät 7 Synerin paluuseen. Ari Kotikulman voitokas valmennettava on peruskapasiteetiltaan rankka hevonen näihin sarjoihin, mutta tallikommenteissa valmentaja varoittelee mahdollisesta yli-innokkuudesta parin kuukauden starttivälin jälkeen, mikä voi kostautua etenkin lähtötohinoissa. Ruuna palasi vastaavanlaiselta tauolta lokakuun puolivälissä Forssassa, jolloin se otti eturivistä pahan lähtölaukan, eikä menossa ollut jatkossakaan normaalia potkua. Ravatessaan virtava hevonen seuraa ahnaasti lähtöautoa ja saattaa edetä alkumatkasta keulaankin. Silloin siltä täytyy odottaa heti menestystä.

Synerin edelle rankingin kärkeen nousee 8 I.P.Vapari, joka on esiintynyt nousujohteisesti vuodenvaihteen pienen starttitauon jälkeen ja tällä kertaa pieni osallistujajoukko suosii tasavauhtista puurtajaa. Jyväskylässä juoksu meni vaikeaksi hevosen peruuteltua alussa kolmannelta radalta porukan hännille, eikä kirivaiheessa selät vetäneet lainkaan. Harri Kotilaisen suojatti pisteli loppua vielä porukan kovinta kyytiä ja kuittasi viimeiselle totosijalle. Sujuvammalla juoksunkululla ori on nyt huippuvaarallinen.

Haastajat: 9 R.R.Valssitar on avannut kauden rakentavilla sisäratajuoksuilla ja molemmilla kerroilla voimia on jäänyt hieman talteenkin. Lähtöpaikka mahdollistaa taas tarkan reissun ja tamma on nykykunnossaan valmis voittamaankin tilojen avautuessa sopivasti. 6 Metsärinteen Valta palaa kilpailuun kolmen kuukauden tauolta ja tallikommenttien perusteella suhteellisen maltillisin odotuksin. Tamma suoritti viime kauden lopun erittäin vahvalla tasolla, päihittäen muun muassa avoimen tason tammat lokakuussa Vermon Tammatähdessä. Syyskuussa radoille palatessaan tauko näkyi selvästi sen otteissa ja valmentajan mukaan hevonen saattaa tälläkin kertaa vaatia muutaman startin noustakseen huippukuntoon. Reipas kiihdyttäjä saa toki suurella todennäköisyydellä hyvän juoksun ja kamppailee sellaisella kärkipään sijoituksista. 4 Vilox avaa reippaasti auton takaa, mutta loppupuristuksen riittävyys on kysymysmerkki etenkin täydellä matkalla. Ruuna palasi Vermossa kolmen kuukauden tauolta hyvässä vireessä ja pisteli loppumetrejä pirteästi sisäratajuoksun jälkeen. Arto Hammarin suojatti on kaartanut normaalimatkoilla voittajaesittelyyn viimeksi vuonna 2017 ja pieni yllätys se olisi jälleen.

Yllättäjät: 1 Koivun Tähti avaa reippaasti, joten lähtöpaikka sopii. Ruunan päivän vire on perushyvällä mallilla, mutta viimeisimmästä voitosta on vierähtänyt jo yli kaksi vuotta aikaa. 2 Pappan Paras yllätti Vermossa kakkossijallaan, mutta viimeksi suoritus jäi tasaisemmaksi. Voittoon asti venyminen vaatisi suosikkien laajaa epäonnistumista.

Juoksunkulku: Metsärinteen Valta kiihtyy keskeltä rataa parhaiten. Koivun Tähti ja Vilox hakevat paikkaa sen takaa. Synerillä voi olla ekstravirtaa suoraan tauolta ja se saattaa viedä ravatessaan keulaan asti.

Pelijakauma: Metsärinteen Vallan alustava peliosuus on korkealla. Syneri kannattaa huomioida suoraan tauoltakin.

IS-pelisuositus - Toto5-1

Pieni: 8, 7, 9
Suuri: 8, 7, 9

Toto5-2

Suosikit: 6 Zawar on epäonnistumisherkkä kilpailija, mutta kyvyt riittäisivät helposti tällaiseen tehtävään. Kouvolassa vahva alkulaukan paikkaus suli uuteen hyppyyn viimeisellä takasuoralla juuri kun hevonen oli hyökkäämässä kiriin neljännelle radalle. Joulukuun lopun voitossa se kierteli alussa kolmannen kautta keulaan, eikä antanut sen jälkeen muille mitään mahdollisuuksia ohitukseen. Ravilla Hannu Torvisen ajokki voi päästä hakemaan ensimmäisenä johtopaikkaa ja siitä se olisi sopivassa porukassa lähellä voittoa.

Keulaan saattaa tähyillä myös 8 Embossed Lemon ja tuolloin etu siirtyisi Tapio Mäki-Tulokkaan suojatille. Ruunan kaksi viimeistä juoksua ovat antaneet selkeitä viitteitä nousukunnosta. Viimeksi hevosella ajettiin passiivisesti sisärataa pitkin ja se jäi lopussa voittajan taakse pussiin. Teivossa ruuna kellotteli viimeiset 700 metriä 14,5-kyytiä ja kiri viidennestä ulkoa vahvasti kakkoseksi. Vastus olisi tällä kertaa varsin sopiva.

Haastajat: 11 Gintonicille sattui Jokimaan alkutohinoissa työtapaturma ja startti meni laukkailujen takia pilalle. Toissa startissa ruuna oli hyvä kolmas tätä kovemmassa porukassa. Starttiväliä on kertynyt reilun kuukauden päivät, mutta valmentaja odottelee suojatiltaan hyvää panosta ja kyvykäs nelivuotias pystyy menestymään hankalalta paikaltakin. 10 Beatrix Kiddon viime kausi meni sairastelujen takia pilalle, mutta tämän kauden avausstartti Lappeessa antoi selkeitä viitteitä paremmasta. Tamma palasi kilparadoille kevyin valmisteluin ja kiri porukan hänniltä lujaa kolmanneksi. Startti teki varmasti terää pitkän tauon jälkeen ja hevosella on reilusti kapasiteettia näihin sarjoihin.

Kaksivuotiaana lupaavia otteita esittänyt 3 Unique Sunrise sai arvonnassa hyvän lähtöpaikan ja kannattaa huomioida kupongeille suoraan tauoltakin. Taisto Bordin suojatti jätti syyskuun lopulla Vermossa taakseen kovia ikätovereita Time Matchin ja Dusktodawn Boogien johdolla. Ori kiihtyy lujaa auton takaa ja saa maukkaat juoksuasemat sisäradalta.

Yllättäjä: 9 Furiosan voittosarake oli hilkulla aueta helmikuun alussa Jokimaalla, mutta maalipaalu tuli muutaman metrin liian aikaisin tulisesti kirinyttä tammaa vastaan. Viimeksi hevonen jäi voimat tallella pussiin. Tapio Perttusen ajokki on sisäratajuoksulla taas yllätysaltis, mikäli juoksunkulku onnistuu nappiin.

Juoksunkulku: Unique Sunrise avaa ensimmäisenä sisäradalle. Selkäjuoksu lienee ensimmäiseen starttiin todennäköisin vaihtoehto, jolloin johtopaikan hakee Zawar tai Embossed Lemon. Avauspuolikas voi olla reipas, mutta vauhti rauhoittuu jatkossa selvästi.

Pelijakauma: Ei suurempia vääristymiä. Furiosa on kiinnostava yllätyshaku.

IS-pelisuositus - Toto5-2

Pieni: 6, 8, 11, 10, 3, 9
Suuri: 6, 8, 11, 10, 3, 9

Toto5-3

Suosikki: 5 Panthera on voittanut kaikki ehjät starttinsa kahdeksan kisan mittaisella urallaan ja laukka saattaa olla oriin pahin vastus jälleen, vaikka vastus hieman tiukkeneekin. Viimeksi Pertti Hakkaraisen suojatti eteni päätöslenkin alussa väkisin keulaan ja karkasi 27,8-vauhtisella kirikierroksella murskaavaan voittoon. Kauden avauksessa se vastaili loppusuoralla ykköseksi, vaikka ei ollut tauon jälkeen vielä terävimmillään. Hevosella on huima kapasiteetti näihin sarjoihin, mutta suurempiin harha-askeliin ei silläkään ole tässä varaa. Ravin maittaessa Jukka Torvinen voi lasketella ajokillaan aktiivisesti eteenpäin ja silloin oriin kukistaminen on vaikeaa.

Haastajat: 4 Summarum vaikuttaa kyvykkäältä ja melko suoritusvarmalta kilpailijalta, mikä voi näissä matalissa sarjoissa nousta arvoon arvaamattomaan. Ruuna kävi Kouvolassa tiukan 28,5-vauhtisen voittotaiston Huimannia vastaan, mutta jäi täpärästi hopealle. Seppo Suurosen talli on kilpaillut mahtavassa alkukauden vireessä ja Summarumilla on kelpo saumat jatkaa tätä menestyskulkua. 9 Pate Pollean lähtöasemat ovat voittoa ajatellen hankalat, mikäli edeltä lähtevät ravaavat koko matkan. Martti Hämäläisen suojatti runnoi Porissa väkivahvan 1300 metrin kirin kolmannella ilman selkää, mutta laukkasi varmalta näyttäneen totosijan aivan kalkkiviivoilla. Viimeksi Teivossa ruuna punnersi johtavan rinnalta sopivan lähdön ykköseksi. Jarmo Saarela kääntänee ajokkinsa jälleen hyvissä ajoin ulkoratojen kiertoon.

Paalun 1 Ypäjä Norpan tavoittaminen ei olisi muille aivan yksinkertainen temppu, mikäli ori vain keskittyisi oleelliseen koko matkan ajan. Sarianna Hietakankaan suojatin uran statistiikka voisi hyvinkin näyttää neljää tolppaa, mikäli loppusuoran laukat eivät olisi pariin otteeseen muuttaneet voittajaesittelyä hylkäystuomioksi. Lahjakkaan viisivuotiaan molemmat voitot tulivat pintakaasulla johtopaikalta ja eiköhän sama taktiikka ole tavoitteena tälläkin kertaa.

Yllättäjät: 7 Toivio aloitti uusista käsistä hyvällä kakkosella ja pystyy varmasti parantamaan startin saatuaan. Kaikkien ravatessa voitto vaatisi uran toistaiseksi kovinta suoritusta. 6 Hilding on saanut kaksi starttia tauon jälkeen ja voi starttien myötä edelleen parantaa. Viimeksi se ei pystynyt seuraamaan edellä juossutta Summarumia ja eteni kolmanneksi kanssakilpailijan laukan avittamana.

Juoksunkulku: Ypäjä Norppa lähtee vetämään porukkaa ja Huiman Veto seuraa. Pantheralla saatetaan iskeä jo hyvissä ajoin kohti kärkipaikkaa. Myös Pate Pollealla suunnataan aikaisin ulkoratojen kiertoon.

Pelijakauma: Pantheran kuuluu erottua selväksi suosikiksi. Varmistuksista kiinnostavimpia ovat vähemmän pelatut Ypäjä Norppa, Toivio ja Hilding.

IS-pelisuositus - Toto5-3

Pieni: 5
Suuri: 5, 4, 9, 1, 7, 6

Toto5-4

Suosikki: Päivän Duon avauksessa 1 Wutan kohoaa rankingin kärkeen hyvän lähtöpaikkansa turvin. Viimeksi valjakko raivasi neljännestä sisältä väylät vapauteen ja spurttasi vahvalla loppuvedolla hienosti kolmanneksi. Koko päätöstuhannen ruuna kellotti 13,7-kyytiä. Tammikuun alussa Turussa Tapio Perttusen suojatti karkasi johtopaikalta väljään voittoon ja jätti takajoukoissa juosseen 3 BWT Crusaderin selvästi taakseen. Tällä kertaa keulan puolustaminen ei taida onnistua suoraan kiihdytyksessä, mutta valjakko voi päästä hakemaan vetotyöt alkumatkasta ja siitä sen lyöminen vaatii vastustajilta aivan huippupäivää.

Haastajat: Mainitun 3 BWT Crusaderin kunto on terävöitynyt edelleen tuon tammikuun alun startin jälkeen ja ruuna täytyy huomioida varhain kupongeille, nyt kun lähtöpaikkakin kerrankin suosii. Jarmo Saarelan ajokki ei kuitenkaan ole porukan nopeimpia kiihdyttäjiä, joten se joutuu kärkisijoja ajatellen taas enemmän tai vähemmän matkavauhdin armoille. Sopivalla juoksunkululla se pystyy osallistumaan ilman muuta voittokamppailuun.

Tommi Kylliäisen tallin 2 Capo The Amour ei ole nappipaikalta nyt lainkaan vaaraton. Mikkelissä lähtöasemat olivat lyhyelle matkalle toivottomat, mutta hevonen osoitti 12-vauhtisella 700 metrin loppuvedolla vireen pitävän. Lähtöpaikka mahdollistaa puolireippaalle avaajalle hyvän juoksun kärjen tuntumassa, josta voittokaan ei tulisi yllätyksenä. 6 Artico Zack saa tällä kertaa Santtu Raitalan rattailleen ja ohjastajaliigan kärkinimi voi tuoda mukanaan tarvittavan lisäterävyyden oriin menoon. Viimeksi hevonen joutui antautumaan kakkoskamppailussa BWT Crusaderille, vaikka sai itse juosta keulavoittajan puserossa. Valmentaja on tallikommenteissaan optimistinen ja hevonen on tasaisessa lähdössä yksi monista mahdollisista voittajista.

5 Delightful Moment on eturivin nopein kiihdyttäjä ja avainroolissa juoksunkulun suhteen. Viimeksi ruunalla luovuttiin johtopaikasta avauspuolikkaan jälkeen ja se kamppaili johtavan takaa kakkoseksi vain kanuunakuntoiselle Indyana Jonessille häviten. Isto Kuisman suojatti on mennyt keulastakin hyvin ja hevosen viimeisin voitto lokakuussa tulikin juuri piikkipaikalta.

Yllättäjät: 10 Lucille Bourbon oli viimeksi hyvä neljäs kovassa seurassa. Tamma kilpaili viime vuonna tähän aikaan huippuiskussa ja vire tuntuisi olevan taas selvässä nousussa. 11 Krampus kilpailee hyvän hevosen maineessa, mutta aivan huippusuorituksista on vierähtänyt jo tovi aikaa. Hevonen on jäänyt parissa viimeisessä pussiin ja päivän tarkka vire on arvoitus. Tältä lähtöpaikalta voitto vaatisi paljon apuja juoksunkulkuun.

Juoksunkulku: Delightful Moment kiihtyy kärkipaikalle, mutta täydellä matkalla selkä voi kelvata eteen. Tallikommentit viittavat siihen suuntaan, että Artico Zackilla ei välttämättä tällä kertaa satsata alkuun, jolloin keulapaikka voisi olla tarjolla Wutanille. Myös Capo The Amour kiihtyy täydellä satsauksella lujaa ja voi maustaa kiihdytystä.

Pelijakauma: Capo The Amour on ainakin alustavassa jakaumassa aliarvostettu ja kannattaa huomioida varhain mukaan systeemeille. Lucille Bourbon saattaa jäädä hyväksi yllätysmerkiksi.

IS-pelisuositus - Toto5-4

Pieni: 1, 3, 2, 6
Suuri: 1, 3, 2, 6, 5, 10

Toto5-5

Suosikki/varma: Tallikommentit varmistivat, että 8 Grainfield Aidenilla ajetaan Jokimaallakin täydellä höyryllä kilpaa huolimatta lauantaina häämöttävästä Kavioliiga-finaalista ja silloin muut taitavat olla helisemässä Hannu Korven silmäterän kanssa. Viimeksi Porissa hevonen sai vetää ensimmäiset puolitoista kilometriä aivan hölkkävauhtia ja karkasi 10-lopetuksessa helppoon voittoon. Ruotsin puolella talvi ei ollut sijoitusten valossa edellisvuosien veroista paraatimarssia, mutta ei huipputasokkaissa lähdöissä juostuja suorituksia pääse liikaa moittimaankaan. Väkivahva ruuna nauttinee tälläkin kertaa vastustajien kunnioitusta ja pääsee suosiolla johtopaikalle dominoimaan lähdön tapahtumia. Normaalisuorituksella muut taistelevat sen jälkeen enää lähinnä kakkossijasta. Varma.

Haastajat: Matias Salon tallista debytoivasta 7 Global Withdrawlista on helppo ennustaa kultadivareiden kestomenestyjää terveyden vain salliessa, mutta tässä se jää vielä selvästi haastajan rooliin. Ruotsin puolella Svante Båthin valmennuksesta kilpaillut ruuna oli kovan juniorilahjakkuuden maineessa etenkin 2-ja 3-vuotiskausillaan, vaikka aivan suurimmat ikäluokkakilpailut jäivätkin valloittamatta. Nelivuotiskaudella se olisi edennyt Derbyn finaaliin ilman maalilaukkaa. Hevonen kiihtyy satsatessa todella lujaa ja pääsee tässäkin halutessaan ensimmäisenä sisäradalle. Avausstarttiin todennäköisin taktiikka lienee kuitenkin luovuttaa johtopaikka Grainfield Aidenille ja silloin voittaminen on äärimmäisen vaikeaa.

3 Ubertino Grif palasi Vermoon pitkältä paussilta ja tuli aivan asiallisesti kovan kärkikaksikon tuntumassa maaliin. Italiaano avaa auton takaa puolireippaasti ja saanee hyvän juoksun kärjen tuntumassa. Suosikin lyöminen tuntuu sillekin liian kovalta tehtävältä. 2 Hazelhen Hermes tekee ihailtavan tasaista työtä juoksunkuluista tai vastuksesta suuremmin välittämättä. Lähtöpaikka on tällä kertaa mitä parhain Timo Korvenheimon suojatille ja totosijoille on jälleen kaikki saumat. 1 Por Nie Rockiin pätevät edellä mainitun kanssa lähes täsmälleen samat sanat. Markku Niemisen suojatti pistelee jälleen vahvasti Jokimaan maalisuoraa ja nähtäväksi jää mille sijalle se kovassa porukassa riittää. Voittoon tuskin kuitenkaan.

Yllättäjä: 9 Twist Of Fate on juossut tasokkaissa lähdöissä riittämättä niissä kärkeen. Nyt vastus olisi kokonaisuutena hieman kevyempi, mutta voittoon asti venyminen olisi silti jymypaukku.

Juoksunkulku: Global Withdrawl tykittää ulkoakin kärkeen, mutta luopunee paikastaan Grainfield Aidenin ilmestyessä vaateliaana rinnalle. Tämä saa tehdä keulassa oman juoksunsa.

Pelijakauma: Grainfield Aiden erottuu ihan ansaitusti suursuosikiksi.

IS-pelisuositus - Toto5-5

Pieni: 8
Suuri: 8

Todennäköisyysarviot

Toto5-1
8 I.P. Vapari 30%
7 Syneri 25%
9 R.R. Valssitar 15%
6 Metsärinteen Valta 13%
4 Vilox 9%
2 Pappan Paras 3%
1 Koivun Tähti 3%
5 Intoiivari 2%

Toto5-2
6 Zawar 25%
8 Embossed Lemon 25%
11 Gintonic 18%
10 Beatrix Kiddo 12%
3 Unique Sunrise 11%
9 Furiosa 5%
4 Mr Capito 2%
1 Otto Master 1%
5 Keep My Maneuver 1%

Toto5-3
5 Panthera 40%
4 Summarum 18%
9 Pate Pollea 13%
1 Ypäjä Norppa 11%
7 Toivio 7%
6 Hilding 4%
10 Villijäbä 2%
8 Seikkeri 2%
2 Massen Lahja 1%
3 Huiman Veto 1%
11 Mylverin Repekka 1%

Toto5-4
1 Wutan 28%
3 BWT Crusader 18%
6 Artico Zack 15%
2 Capo The Amour 15%
5 Delightful Moment 10%
10 Lucille Bourbon 5%
11 Krampus 3%
4 Dark Defender 2%
8 Wild Card S 1%
9 Hurricane Boshoeve 1%
12 Wang Dang Doodle 1%
7 Edward Sisu 1%

Toto5-5
8 Grainfield Aiden 70%
7 Global Withdrawl 13%
2 Hazelhen Hermes 5%
3 Ubertino Grif 5%
1 Por Nie Rock 3%
9 Twist Of Fate 2%
6 BWT Divine 1%
4 Trot Kronos 1%