Ravivihje: Toto65 Vermo 9.12.2020

Julkaistu:

Toto65
Keskiviikon T65-kohteiden kiinnostavin varmavalinta on päätöskohteen The Breeze. Se on aamun pelijakaumassa vasta lähtönsä toiseksi pelatuin.

Toto65-1

Suosikki: 1 Deangelo voitti rata-arvonnan ja pääsee kiihdyttämään pahimman uhkaajansa 2 Lightningskyn sisäpuolelta. Deangelo avaa kovaa ja siltä ei hevin riistetä keulapaikkaa, joten suosikin asema pikamatkalla on selviö.

Kahden viikon takaisen juoksun perusteella kunto on kohdillaan. Ruuna oli hyvä kakkonen keulasta dominoineen Amazing Warriorin kupeelta.

Haastaja: Lightningsky on salama-avaaja ja varmasti yrittää myös keulaan alussa. Tehtävä ei ole helppo, mutta altavastaajan mahdollisuudet tempun onnistumiselle voi kuitenkin antaa. Parhaana päivänään Lightningsky pystyy voittamaan lähdön muualtakin. Viimeksi se hallitsi tasokasta T75-lähtöä keulasta mielin määrin. Starttiväli on nyt taas reilunlainen.

Yllättäjät: 9 Roberto Diver on pärjännyt hyvin pienemmissä ympyröissä viime aikoina ja uskaltautuu nyt pitkästä aikaa Vermoon. Alla on vaivaton keulavoitto Kuopiosta. Ruuna kirii hyvin myös selkäjuoksulla ja lähtöpaikka suosikkikaksikon takana on kiinnostava. 10 Mainion paluu voittokantaan on roikkunut ilmassa. Nyt takarivistä pikamatkalla ei kuitenkaan ole helppo onnistua, jos kärki ei revittele ylivauhtia. Viimeksi Seinäjoella Marschall Matchin voittamassa T75-lähdössä Mainio kiri 2. ulkoa viimeiset 700 metriä 12,1-vauhdilla ja riitti viidenneksi. 4 Questionmark Me vaikuttaa nousukuntoiselta. Se jäi toissa kerralla pussiin ja spurttasi viimeksi lopun raikkaasti ulkoratoja pitkin. Nousussa on myös edellisen tallikaveri 11 Juiceman, mutta lähtöasemat ovat hyvin synkät.

Juoksunkulku: Deangelo ja Lightninsky ottavat yhteen ensi metreillä ja myös Rambo Rivner voi hämmentää kiihdytystä. Deangelo on sisimmän ratansa turvin todennäköisin keulahevonen.

Pelijakauma: Oikein pelattu lähtö.

IS-pelisuositus - Toto65-1

Pieni: 1, 2
Suuri: 1, 2

Toto65-2

Suosikki: 9 Vennelmon Varma nousee suosikiksi, kun edellisten Tammatähtien sankaritar Taksvenla ei ole mukana. Vahva hevonen arvottiin takariviin, mutta se ei vie mahdollisuuksia. Sekä Killerin T75:ssä että kahden viikon takaisessa Tammatähdessä Vennelmon Varma näytti pystyvänsä kirimään hyvin ulkoratoja pitkin. Viimeksi Valkeala-ajossa Vennelmon Varma juoksi keulassa ja taisteli loppuun asti voitosta kovaa kärkikaksikkoa Rokin Maxi-Pyörylän Paroni vastaan.

Haastajat: 1 Tähtituulalla ei ole ollut onnea juoksunkulussa pitkään aikaan, mutta kunto riittää menestymiseen heti kun tuurit kääntyvät. Viimeksi Valkeala-ajossa selät eivät vetäneet kirissä ja Tähtituula menetti asemiaan, mutta loppusuoraa se spurttasi hyvin. 5 Naputus on kuntoutunut, mutta ei meinaa onnistua millään. Nyt on Esa Holopaisen vuoro kokeilla ohjissa. Naputus kiri toissa kerralla vahvasti kovassa lähdössä ja sen perusteella moni odotti siltä viimeksi menestystä jopa epäsopivalla pikamatkalla, mutta vauhti ei piisannut ja laukka kesken kirin hännillä sinetöi epäonnistumisen. Tämä täysi matka sopii paljon paremmin. 7 Hulluduunarilla ajettiin viimeksi lyhyellä matkalla aktiivisesti keulasta Taksvenlaa vastaan. Rohkea taktiikka näytti tuottavan tuloksen ja Hulluduunari oli karkaamassa muilta 20,7-vauhtisen avauksen rasittamanakin, mutta se kadotti ravinsa ja laukkasi voittonsa loppusuoralla.

Yllättäjät: 4 Varsova ja 3 Bilettäjä ovat tulevaisuuden tammalähtöjen menestyjiä. Tässä vaiheessa ne otetaan vain porukkalapulle, kun näyttöjä avoimista lähdöistä ei vielä ole. Kunto molemmilla on kohdillaan. Varsova teki toissa kerralla vahvan kirin Vennelmon Varmaa vastaan ja Bilettäjä oli viimeksi hyvä kakkonen johtavan rinnalta.

Juoksunkulku: Hulluduunari avasi viimeksi niin kovaa, että juoksee taas keulassa, jos kuskin taktiikka ei vaihdu matkan pidentyessä.

Pelijakauma: Hulluduunari (5%) on jäänyt yllättävän unohdetuksi, vaikka viime juoksussa oli paljon hyvää.

IS-pelisuositus - Toto65-2

Pieni: 9, 1, 5, 7
Suuri: 9, 1, 5, 7, 4, 3, 6

Toto65-3

Suosikki: 3 Metsärinteen Rambo on hienossa iskussa ja niin nopea, että vaikuttaa erittäin todennäköiseltä keulahevoselta. Toissa kerralla Forssassa Timo Tuomisen ajokki avasi takarivistä 24,5-vauhtisessa avauksessa johtavan taakse. Tuominen nosti kiriin viimeisellä takasuoralla ja Metsärinteen Rambo kirmasi ylivoimavoittoon. Viimeksi Kouvolassa pelisuosikki avasi takarivistä keulaan ja voitti taas vaivattomasti. Saman tason suorituksella viides peräkkäinen voitto on varmasti lähellä.

Haastajat: 5 Vonkari on lähdön pelillinen herkku. IS Ravit uskoo, että kyvykäs ori löytää uuden vaihteen Santtu Raitalan ohjastuksessa ja kykenee palaamaan voittajaksi yhden hudin jälkeen, vaikka vastus on aiempaa vaativampi. Vonkari oli oikein hyvä alkusyksyn voittojuoksuissaan ja varsinkin toissa kilpailussaan Turussa. Ori reissutteli ensimmäisen kierroksen kolmannella ja neljännellä radalla, kunnes pääsi puolimatkassa pudottamaan toiselle radalle ilman vetoapua. Kiertelyt ei tuntunut lopussa missään ja Vonkari jyräsi ylivoimavoittoon. Viimeksi hevonen ei ollut aivan yhtä loistelias, mutta kuten todettua, uusi kuski tuo huimasti parannuspotentiaalia. Voitokkaalla 8 Ryskyllä on varmasti myös kannattajansa tasokkaassa lähdössä. Viimeksi Joensuussa ori laukkasi kiihdytyksessä, mutta kulki sitten viimeiset 1900 metriä 27,9-vauhdilla ja voitti 2000 euron palkinnolla ajetun laatulähdön.

Yllättäjät: 4 Viisori muistetaan toissa syksyltä Kriteriumin karsinnasta, jossa se latasi ulkoradalta keulaan ja jatkoi johtavan takana, mistä ohitti kovan Suven Sametin lopussa. Finaali pilaantui kiihdytyksen laukkaan ja sen jälkeen Viisori on ollut tauolla toista vuotta. Tallitietojen perusteella voi olettaa, että Viisori palaa radoille hyvässä vireessä. 7 Koivun Tuisku löi Vonkarin Vermossa neljä viikkoa sitten, mutta sai silloin 20 metriä eteen alussa. 6 Bietro laukkailee jatkuvasti. Viimeksi kun ruuna polki ravia, se puristi 2. ulkoa 900 metrin kirillä kakkoseksi ja hävisi vain Laval Rolsille.

Juoksunkulku: Metsärinteen Rambo juoksee keulassa ja Viisori sen selässä.

Pelijakauma: Vonkari (21%) on jäänyt liiaksi Metsärinteen Rambon (59%) varjoon.

IS-pelisuositus - Toto65-3

Pieni: 3, 5
Suuri: 3, 5

Toto65-4

Suosikki: Kolmella kilometrillä 2 Mr Big Money on suosikkimme. Nouseva ruuna on ollut jo pitkään riviään parempi ja nyt sillä on saumat päästä keulapaikalle. Kyseessä on jaksavansorttinen hevonen, jolle uusi kilpailumatka tuskin tuottaa ongelmia.

Toissa kerralla Vermossa Mia Lammisen valmennettava kulki 5. ulkoa viimeiset 700 metriä vahvasti 12,2-vauhdilla ja oli sijoitustaan parempi. Viimeksi Seinäjoella ruuna puristi vahvasti kakkoseksi johtavan rinnalta ja haastoi keulasta voittanutta Nashville Nancya maaliin saakka.

Haastajat: 40 metrin takamatkan hevoset hyötyvät, kun kierrettävänä ei ole täyttä lähtöä. Niistä eniten peliä on kerännyt 15 Com Tuff, joka hallitsi toissa kilpailussaan 2600 metrin matkaa keulasta. Viimeksi Jokimaalla Com Tuff kulki 4. ulkoa kiritonnin 14,9-vauhdilla ja oli asiallinen kolmas. Valmentaja Matias Salo uskoo vahvasti, että hevonen petraa saatuaan startin alle. Pelimielessä lähdön kiinnostavin on 14 Tzubodai, jolla meni viimeksi kaikki pieleen. Se yritti kiertää johtavan rinnalle, mutta paikka täyttyi ja ruuna kiersi välikierroksen kolmannella radalla. Epäonnistuminen sinetöityi kun loppukurvissa oli ahdas tilanne ja kiri tyssäsi hetkeksi. Kesällä Tzubodai näytti, että pitkä matka sopii erinomaisesti. 9 Wille's Rainpowerilla on satsattu harvoin starttiin, mutta nyt se voi yrittää hyödyntää takamatkan linkolangan ja iskeä heti kärken kimppuun. Viimeksi ruunalle jäi voimia talteen suojajuoksun jälkeen. 12 Twinquit on ollut jo pitkään tuloillaan. Toissa kerralla Vermossa ruuna taittoi matkaa kaukana kärjestä 8. ulkona ja kiri hyvin neljänneksi. Viimeksi se yritti pitkää kiriä 4. ulkoa, mutta laukkasi kärjen tuntumasta kolmannelta radalta loppukurvissa.

Yllättäjät: 4 Wild Action jatkaa riviään parempana. Viimeksi se kulki hyvin 1. kaarteen laukan jälkeen. Vastus kovenee tähän. 13 Mas Bella oli mainio lokakuussa ja jaksava hevonen menee matkan, mutta päivän vire on pieni kysymysmerkki.

Juoksunkulku: Mr Big Money etenee keulaan ja puolustaa paikkaansa Wille's Rainpoweria vastaan. Pitkän pakin hevosista ainakin Twinquitilla ja Tzubodailla voi tehdä ratkaisuja matkalla.

Pelijakauma: Tasaisen suosikkiviisikon rankkaaminen on makuasia. Tzubodai (15%) erottuu parhaaksi rastiksi.

IS-pelisuositus - Toto65-4

Pieni: 2, 15, 14
Suuri: 2, 15, 14, 9, 12, 4

Toto65-5

Suosikki: 1 Willow Pride sai maukkaan lähtöpaikan. Ykkösrata mahdollistaa koko matkan johdon. Kuntokin riittää, sen tamma näytti viimeksi Seinäjoella. Se latasi kovat piippuun kiihdytyksessä, mutta ei aivan päässyt 4 Justice Åsin ohi ulkopuolelta. Juoksupaikka oli lopulta 3. ulkona, mistä Antti Teivainen ei halunnut ajaa kilometrin kiriä ja lopussa luukut pysyivät kiinni.

Haastajat: 7 Thai Profit oli tämän lähdön suosikkikolmikosta paras Seinäjoella 1,5 viikkoa sitten. Se juoksi johtavan takana ja eikä mahtunut kirimään niin, että olisi ehtinyt haastaa Grainfield Aidenia. Viime talvelta muistetaan, että Thai Profit kulkee luotettavasti myös hokkikeleillä ja osaa voittaa vaikka johtavan rinnalta. Edellä mainittu Justice Ås loisti alkusyksystä, mutta ei ole ollut taukonsa jälkeen yhtä jäätävä. Viimeksi Kavioliigassa hevonen oli hiukan parempi kuin edelliskerralla tauolta. Vire voi olla ainakin pienessä nousussa, mutta nyt kun Willow Priden ulkopuolelta ei ole normaalitapauksessa asiaa keulaan, Justice Ås jää rankingin kolmoseksi.

Yllättäjät: 5 Hazelhen Hermes tiedetään hevoseksi, jolle tiivis kilpailutahti sopii. Ruuna juoksee nyt neljännen kilpailunsa 2,5 viikkoon ja huippukunto voisi olla käsillä. Viime keskiviikkona Vermossa Jarmo Saarelan ajokki oli jo hyvä vaikeista asemista 6. ulkoa. 9 Target Kronos hurjasteli viime viikolla montéssa uuden SE:n keulasta. Tässä sakissa kärryt perässä voitto olisi jättiyllätys, mutta mitalisija ei niinkään, jos ruuna pääsee nautiskelemaan keulassa juoksevan Willow Priden peesistä.

Juoksunkulku: Willow Pride torjuu Justice Åsin ja vie joukkoa. Thai Profit etenee rinnalle.

Pelijakauma: Thai Profit (27%) on mielekkäin merkki kovasta suosikkikolmikosta. Hazelhen Hermeksen (2%) ei kuuluisi olla lähes pelaamaton.

IS-pelisuositus - Toto65-5

Pieni: 1, 7, 4
Suuri: 1, 7, 4, 5, 10

Toto65-6

Suosikki: 9 The Breeze on ollut viime kilpailuissaan niin häikäisevä, että nousee takarivistäkin rankingin kärkeen. Kolme viikkoa sitten Vermossa Juha Utala ajoi tamman johtavan rinnalle, mistä valjakko jyräsi loppukaarteessa kärkeen ja karkasi omille teilleen. Voittomarginaali venyi kymmeniin metreihin. Myös viimeksi Teivossa The Breeze oli niin murskaava, että voittokulun voi veikata jatkuvan kovemmissakin tehtävissä. Tamma kirmasi selvään voittoon 2. ulkoa 600 metrin kirillä. Alustavan pelijakauman kakkossuosikkina The Breeze on kiinnostava pelikohde ja kokeilemme sitä T65-varmana.

Haastajat: 2 Nashville Nancyn kunto pitää, vaikka viime keskiviikkona Vermossa sarjaa alempana tuli yllätystappio. Hannu Torvinen antoi monen yllätykseksi keulapaikan Galileo Waylle 15,7-vauhtisen avauksen jälkeen ja lopussa valjakko ei saanut enää mahdollisuutta voittaa. Voimia jäi käyttämättä. 11 Runaway Nina on vahva kirihevonen, joka pystyy kiertämään kärkeen huonosta lähtöpaikasta huolimatta. Viimeksi kotiradallaan Mikkelissä tamma hallitsi tätä helpompaa lähtöä mielin määrin johtavan rinnalta.

Yllättäjät: 10 Again Kronos esiintyi edukseen Finntack-cupissa marraskuussa. Karsinnassa tuli tappio vain kovalle Fandango Brickille ja finaalissa saman hevosen takaa 2. ulkoa jäi hieman jossiteltavaakin kun kiriväylä aukesi vasta viime hetkillä. 5 Salty Dogilta pitäisi löytyä enemmän kykyjä mitä viime suoritukset ovat näyttäneet. Viimeksi hevonen oli johtavan rinnalta ihan hyvä kakkonen, mutta tämä on selvästi vaativampi tehtävä vastuksen puolesta. 12 Rehab on parantanut otteitaan, mutta jääkylmä lähtöpaikka laskee osakkeita tuntuvasti.

Juoksunkulku: Nashville Nancy juoksee keulassa ja Proud Ms Cantab johtavan takana.

Pelijakauma: The Breeze (26%) on alipelattu kärkirankkaus ja siten ideavarma-ainesta. Jos sitä varmistelee, mukaan myös Again Kronos (7%).

IS-pelisuositus - Toto65-6

Pieni: 9
Suuri: 9

IS-pelisuositus

Pieni
Toto65-1: 1, 2
Toto65-2: 9, 1, 5, 7
Toto65-3: 3, 5
Toto65-4: 2, 15, 14
Toto65-5: 1, 7, 4
Toto65-6: 9
Hinta: 14,40 €

Tästä kupongille:


Suuri
Toto65-1: 1, 2
Toto65-2: 9, 1, 5, 7, 4, 3, 6
Toto65-3: 3, 5
Toto65-4: 2, 15, 14, 9, 12, 4
Toto65-5: 1, 7, 4, 5, 10
Toto65-6: 9
Hinta: 84,00 €

Tästä kupongille:

Todennäköisyysarviot

Toto65-1
1 Deangelo 60%
2 Lightningsky 22%
10 Mainio 5%
9 Roberto Diver 5%
11 Juiceman 2%
4 Questionmark Me 2%
8 Fast Time 1,5%
7 Rambo Rivner 1,5%
3 Cavalier Brodde 0,5%
5 Filur Sisu 0,5%
6 Caroline K. 0%

Toto65-2
9 Vennelmon Varma 35%
1 Tähtituula 19%
5 Naputus 15%
7 Hulluduunari 10%
4 Varsova 7%
3 Bilettäjä 7%
6 Sokru 5%
8 Vieskerin Virva 1,5%
2 Runoneito 0,5%

Toto65-3
3 Metsärinteen Rambo 54%
5 Vonkari 26%
8 Rysky 9%
4 Viisori 6%
7 Koivun Tuisku 1,5%
6 Bietro 1,5%
9 Inton Rilla 0,5%
2 Ysikymppi 0,5%
1 Aarian Hermanni 0,5%
10 Vilpetööri 0,5%
11 Susan Prinssi 0%

Toto65-4
2 Mr Big Money 22%
15 Com Tuff 20%
14 Tzubodai 20%
9 Wille's Rainpower 15%
12 Twinquit 12%
4 Wild Action 5%
13 MAS Bella 2%
5 Sahara Maldonado 1,5%
1 Grapetsiinasine 1%
10 Ciao Ferrari 1%
3 Queasy Du Point 0,5%

Toto65-5
1 Willow Pride 37%
7 Thai Profit 30%
4 Justice Ås 17%
5 Hazelhen Hermes 5%
9 Target Kronos 3%
10 Shadow Of Brisbane 3%
6 Dartagnan Sisu 2%
2 Celebrity Lane 1,5%
3 William Pine 1%
8 Twist Of Fate 0,5%

Toto65-6
9 The Breeze 33%
2 Nashville Nancy 24%
11 Runaway Nina 22%
10 Again Kronos 9%
5 Salty Dog 4%
1 Proud Ms Cantab 2%
6 Rim Bay Fleur 2%
12 Rehab 1,5%
4 Hazella 1,5%
3 Sun Sayen 0,5%
7 Marlon Dee 0,5%