Ravivihje: Toto75 Seinäjoki 1.8.2020

Julkaistu: , Päivitetty:

TOTO75
Seinäjoen kuninkuusraviviikonlopun Toto75-pelin helmet ovat luonnollisesti kuninkuus- ja kuningatarkisojen avausmatkat kohteissa 9 ja 10.

Toto75-1

Suosikki: Kuninkuusraviviikonlopun ensimmäisen Toto75-pelin avauskohteen suosikiksi nousee 2 Kujanpään Jyräys ja selväksi suosikiksi nouseekin. Nopea menijä on saanut mainion lähtöradan ja pääsee ilman muuta keulaan, mistä sen tappio ei vaikuta todennäköiseltä. Mikkelissä tappio toki tuli, mutta laitamme sen turhan kovan alkuvauhdin piikkiin, kun hevonen haki takarivistä 18-avauksessa keulat. Kujanpään Jyräys ei koskaan luovuttanut, mutta hapot alkoivat sen verran jyllätä, että yksi vastustaja ehti ohi. Lahdessa ori juoksi myös keulassa eikä kohdannut parempaansa. Finaalilähdössä hevonen menee optimibalanssilla kengittä ennakkoilmoituksen mukaan.

Haastajat/yllättäjät: 4 Vapperi ehti Mikkelissä lähimmäksi Kujanpään Jyräystä eikä hävinnyt lopulta ykkössijaakaan kuin minimaalisen vähän. Vapperi on vahva menijä, joka tulee aina loppuun asti. Ori on parantanut pitkän tauon jälkeen jatkuvasti otteitaan ja tulee hyvin perille kuolemanpaikaltakin. Siitä voittaminen olisi vaikeaa, mutta voi olla että se joutuu itse järjestämään lähtöön vauhtia, jos toinen vahva menijä 3 Morison ei sitä tee. Maltillisen tempon jälkeen Kujanpään Jyräystä kun on vaikea lyödä. Morison paikkasi Lahdessa alkulaukan hyvin ja tuli Kaustisella kärkiparin Joriini-Vixen takana mukavasti sisään. Morison on ollut asiallinen, muttei niin hyvä kuin parhaillaan voittoputkiensa aikana. Ruuna on enemmän kylmien ja hitaampien kelien menijä. 5 Hevillä ei riittänyt Lahdessa Kujanpään Jyräykselle 2. sisältä. Mikkelissä ori oli tekemässä hyvää kiriä taustalta ennen laukkaa loppukurvissa. Hyvällä juoksulla ori pystyy nykyiskussaan sijoittumaan kärjen tuntumaan. 7 Kukan Tutu yllätti Mikkelissä 2. sisältä suoraan pieneltä paussilta, jonka aikana hevosta jouduttiin lääkitsemään. Nopea avaaja saanee seiskaradaltakin asemat ja pystyy sijoittumaan kärjen tuntumaan. Voitto olisi edelleen yllätys täydellä matkalla. 11 Wauhti on tulosriviään parempi ja yksi poisjäänti auttaa sen tehtävää sijoittua keulan taakse.

Pelijakauma: Kujanpään Jyräys (68%) on selvä varmaehdokas Toto75:n.

Juoksunkulku: Kujanpään Jyräys avaa keulaan ja Vinksa pitää tämän selän. Morison tai Vapperi juoksee kuolemanpaikalla ja pitää tempon tasaisena.

IS-pelisuositus - Toto75-1

Pieni: 2
Suuri: 2

Toto75-2

Suosikki: Tasaisen kakkoskohteen suosikiksi Hamlet Starin poisjäännin myötä nousee 7 Bansky. Se voitti Vermon lähtönsä keulasta eikä ollut huono Porissakaan 5. sisältä. Tamma on erittäin hyvä starttari ja parantuneen lähtöradan sekä nopean avaajan poisjäännin myötä sen menestymismahdollisuudet nousi selvästi. Nyt Bansky avannee keulapaikalle.

Haastajat: 1 Truedream A.F. tulee aina väkevästi perille. Ohjastaja on ajanut hyvällä avaajalla usein aktiivisesti keulapaikalle ja pitänyt tempon reippaana. Tällä kertaa juoksusta tulee erilainen, sillä lähtönopeus ja räjähtävyys ei mitä todennäköisimmin riitä alussa. Se ei vie huippukuntoisen menijän menestymismahdollisuuksia. 4 Loveya Fashion kiersi Porissa erittäin varmaan voittoon 2. ulkoa. Tamma sai Kaustisella startin alle ja meni siitä selvästi eteenpäin. Tamma pääsee hyviin asemiin parijonossa ja reipas matkavauhti auttaisi sitä.

Yllättäjät: 3 Skyfall Shine ei riittänyt Kaustisella 3. ulkoa Hamlet Starille, mutta oli Mikkelissä parempi juostuaan etukengittä. Ruuna laukkasi lähtöön ja teki tämän jälkeen väkevän esityksen. 6 Main Stage voitti Mikkelissä 2. sisältä Truedream A.F.:n takaa. Vieremällä oriilla ajettiin maltillisesti parijonosta ja valjakko oli loppukurvissa tukalissa asemissa. Niin vain Santtu Raitala taikoi ajokkinsa sisäradan kautta vapaalle maalisuoralla juuri kreivin aikaan ja terävä kiri kiidätti nelivuotiaan kaksariin. Kunto on hyvä ja tarkalla juoksulla Main Stage kirii jälleen korkealle. 9 Just A Flirt kilpailee huippuiskussa. Viimeksi juoksusta tuli liian raskas, kun ruuna juuttui kolmannelle radalle ensimmäisen kierroksen ajaksi. 11 Might Be Romeo jäi Mikkelissä kuolemanpaikalle eikä menestynyt. Joensuussa ori valtasi keulapaikan eikä tämän jälkeen luopunut asemistaan vaan voitti erittäin helposti. Tällä kertaa vastus on kova ja lähtöpaikka huono, joten voitto olisi ainakin pieni yllätys. Torniossa alkulaukan jälkeen parijonoon selvinnyt ja sieltä ykkössijan napannut 8 Exploding Belle ei Kaustisella voinut mitään Hamlet Starille, mutta kiri kuitenkin 4. ulkoa kaksariin. Kasiradalta voitto vaikuttaa epätodennäköiseltä.

Pelijakauma: Loveya Fashion (18%) ja Just A Flirt (5%) ovat alipelattuja.

Juoksunkulku: Bansky avaa terävimmin ja pääsee keulapaikalle. Truedream A.F. pyrkii nousemaan toiselle radalle heti kun tilaisuus siihen avautuu.

IS-pelisuositus - Toto75-2

Pieni: 7, 1, 4, 3, 6, 9
Suuri: 7, 1, 4, 3, 6, 9

Toto75-3

Suosikki: Toto75-3:n suosikki 9 Vappuäijä on mainiosti sarjassa sisällä ja ori starttaa matkaan selvänä ykkösmerkkinä. Suur-Hollola -ajossa ori juoksi kolmannen radan veturina, kun kärki tempaisi kolmannen puolikkaan peräti 17,5-kyydillä. Normaalimpi askeltaja olisi pyörtynyt täysin, mutta Vappuäijä ei antanut periksi vaan tsemppasi neljänneksi. Esitys oli erittäin kova. Vastus ei ole tällä kertaa samaa tasoa ja voitto häämöttää, mikäli hevonen kilpailee samalla tasolla kuin viimeksi. Kuukauden starttiväli on toki huomioitava.

Haastajat: 4 Malkkin tähtää paalun parhaimpana avaajana keulaan, mistä ruuna nappasi voittonsa. Viimeksi tilaa tuli liian myöhään eikä ruuna ehtinyt ykköseksi asti. Starttiväli on tällä kertaa lyhyempi kuin viimeksi. 7 Lakuri oli nätillä ajolla ennen Mikkeliä, mikä saattoi olla osasyy normaalia tasaisempaan esitykseen, kun hevonen teki hieman virkamiesmäisen suorituksen 2. ulkoa. Vermossa Lakuri oli startti alla parempi. Se pääsi keulaan ja voitti erittäin varmasti. Samanlaisena Lakuri pystyy jälleen paljoon. 3 Hymynvirne kilpailee tasaisessa vireessä. Jyväskylässä ori ei ehtinyt tavoittaa Malkkinia vaikka hyvin loppuun asti kirikin. Porissa ori teki mukavan kirin 4. ulkoa, mutta pelikansa odotti hieman enemmän pelattuaan sen suosikiksi.

Yllättäjät: 14 Pyörylän Paroni laukkasi Porissa loppukaarteessa voimissaan ja lopetti hypyn jälkeen hyvin. Tälläkin kertaa ruunalla on jenkkikärryt perässä. Pyörylän Paroni on tarkan juoksun hevonen ja hieman mielialamenijä, joka vaatii hyvän päivän pystyäkseen parhaimpaansa. 2 I.P. Vapari kilpailee mainiossa vireessä ja pystyy ehjällä juoksulla olemaan korkealla. Viimeksi ori nousi johtavan takaa toiselle radalle toiseksi viimeisessä kaarteessa ja vei parhaat päältä. 12 Jepulis on ollut selvästi paras vapaalta radalta, joten ohjastajan taktiikka on helppo lukea etukäteen: alusta asti eteenpäin kohti paikkaa keulahevosen rinnalla. Siitä ruuna voitti Seinäjoella eikä ollut huono Mikkelissä ensimmäisen kaarteen laukan jälkeen. 10 Draken sai Vermossa myöhään vapaata eikä ehtinyt parantaa. Voi olla, että voimiakaan ei hirveästi ollut jäljellä. Mikkelissä ruuna kiri 4. ulkoa hyvin neljänneksi ja osoitti kilpailevansa nousuvireessä.

Pelijakauma: Malkkin (11%) on liian vähän vedetty, Hymynvirnettä (21%) sen sijaan on pelattu liikaa.

Juoksunkulku: Malkkin avaa keulaan ja saa takamatkalta haasteen Tarun Tykiltä ja Jepulikselta. Ensimmäinen painuu kantaan ja jälkimmäinen tulee rinnalle.

IS-pelisuositus - Toto75-3

Pieni: 9, 4, 7, 14, 2, 12
Suuri: 9, 4, 7, 14, 2, 12

Toto75-4

Suosikki: 10 Thai Profit kilpailee huippuvireessä ja starttaa suosikkina matkaan ykkösdivisioonafinaalissa. Lahdessa 2. ulkoa ykköseksi kirinyt ruuna pääsi viimeksi johtopaikalle, mistä hevonen ei sopivassa lähdössä erehtynyt. Tällä kertaa juoksusta tulee erilainen, mutta tehtävä ei nimien puolesta ole pahan näköinen.

Haastajat: 1 Obrigado jäi Lahdessa haastavissa olosuhteissa keulasta kakkoseksi, kun Thai Profit ehti ohi. Joensuussa Obrigado jäi kuolemanpaikalle, mistä hevonen taipui suhteellisen kauas kärjestä. Tällä kertaa lähtöpaikka on nopealle avaajalle mainio, mutta keulapaikan suhteen on suuri vaara olemassa starttikatapultti 6 President Lindyn muodossa. Mikäli Obrigadon juoksu onnistuu eikä matkavauhti mene turhan kovaksi, pystyy ruuna kamppailemaan voitosta. 3 Por Nie Rock hoiteli keskiviikkona tehtävän varmasti 3. ulkoa. Ruuna on ollut jatkuvasti hyvä ja pystyy tälläkin kerralla paljoon vaikka rima nousee selvästi keskiviikon lähdöstä. 5 Conny Sisu tsemppasi Mikkelissä kuolemanpaikalta väkevästi perille. Varmalle suorittajalle voi avautua paikka voittaa lähtö, mikäli suosikeilla on huono päivä tai niiden juoksu ei onnistu.

Yllättäjät: President Lindy nousi Kajaanissa mainiosti kakkoseksi 4. ulkoa, muttei Härmässä pystynyt parhaimpaansa 2. sisältä. Toki matkavauhti ensimmäisten satojen metrien osalta oli huimaa kyytiä. Oikeana päivänä kuusivuotias ei ole ulkona kärkikuvioista. 11 Gute Band nousi Pihtiputaalla kakkoseksi MAS Champin jälkeen ja jatkaa hyvässä vireessä. 8 Excalibur It tsemppasi Teivossa johtavan rinnalta totoon ja väläytti jälleen oikeaa osaamistaan. 2 William Pine pääsi Turussa keulaan ja voitti helposti kun taas 7 Wasa Warrior nappasi Mikkelissä maksimit johtavan takaa uudella ennätystuloksellaan.

Pelijakauma: Oikean suuntaisesti vedetty.

Juoksunkulku: President Lindy napauttaa keulaan, mikäli ohjastaja näin haluaa. Jos oriilla ei satsata lähtöön, pitää Obrigado johtopaikan nimissään.

IS-pelisuositus - Toto75-4

Pieni: 10
Suuri: 10, 1, 3, 5, 6

Toto75-5

Suosikki: Kuningatarkilvan avausmatkan - ja koko kisan - selvä suosikki on 3 Hetviina. Tamma oli selvä suosikki jo aikaisemmin, mutta viimeistään Vermon ylivoimainen keulavoitto nosti sen muiden yläpuolelle ennakkokaavailuissa. Hetviina on varmistunut kovasti, mutta tammalle on aina laskettava jonkinlainen laukkariski. Ehjällä juoksulla tamma on todennäköinen pärjääjä juoksulla kuin juoksulla. Lisää Hetviinasta tämän linkin takana.

Haastajat/yllättäjät: 11 Liisan Tulilintu voitti Jyväskylässä keulasta eikä Hetviina ehtinyt tavoittaa tätä. Seinäjoella menohaluinen tamma otti alkulaukan, mutta tällä kertaa se saattaa päästä varmemmin takarivistä matkaan. Ainakin valmentaja näki takarivin lähtöpaikan hyvänä asiana. Lisää Liisan Tulilinnusta tämän linkin takana. 2 Vilma Lyydia valmisteli herkkyyttään Seinäjoelle Mikkelin kisassaan sisäratajuoksulla. Loppukurvissa tamma nousi 2. ulos ja tuli hyvin sisään. Lähtöpaikka on ensimmäiseen osalähtöön loistava. 9 Sävel-Taika kiri Vermossa mukavasti, muttei niin hyvin kuin pelikansa odotti vaikka tamma pääsi kilpailemaan optimibalanssillaan kengittä. Sävel-Taika on vaarallinen kirissään, kun hevonen kilpailee avojaloin. 5 Virin Camilla taisteli Mikkelissä keulasta kakkoseksi ja oli parempi kuin aikaisemmin. Huippuvire näyttää osuvan oikealle viikonlopulle. Ikinuori 8 Akaasia taisteli Mikkelissä Virin Camillan takaa ykköseksi. Tamma tuli vielä kerran takaisin ja pyrkii kotimaisemissaan sijoittumaan kärkikolmikkoon. Lisää Akaasiasta jutussa tämän linkin takana. Mikkelissä laukannut 4 Ryti-Tyttö kilpailee hyvässä iskussa samoin kuin vahvoihin esityksiin pystyvä 1 Lakan Leija.

Pelijakauma: Oikein pelattu.

Juoksunkulku: Virin Camilla katsaoo keulat ja odottaa Hetviinan eteensä.

IS-pelisuositus - Toto75-5

Pieni: 3
Suuri: 3

Toto75-6

Suosikki: Paketti on sopivasti avoinna kuninkuuskisassa sekä avauskohteen että kokonaiskisan suhteen. 5 Evartti on ollut niin hyvä viime starteissaan, että ori ansaitsee suosikin aseman. Suur-Hollola -ajossa ohjastaja Santtu Raitala luotti tuuriin ja se kannatti, kun sopivat väylät löytyivät sisäkautta. Mikkelissä hän tarjoili ajokilleen maukkaan reissun 2. ulkona, mistä Evartti kiiruhti ykköseksi. Vaikka Evartti onkin voittanut viime lähdöt, kyse on edelleen erittäin pienistä marginaaleista.

Haastajat: Yhtä hyvin 3 Lissun Eerikki olisi voinut voittaa molemmat lähdöt, mutta nyt ori joutui tyytymään kakkossijoihin. Ori menee kaikki matkat hyvin ja viikonloppuna nähdään, kuinka kolme osalähtöä käy ensikertalaiselle. Kunto on mallillaan, sillä viime aikoina ori on tullut loppua totutun vinhasti. Laukkojen väheneminen merkittävästi on ollut ilahduttava asia Lissun Eerikin kohdalla. 6 Joriini voitti Porissa 2. ulkoa eikä ole Hannu Hietasen mukaan tehnyt yhtä hyvää juoksua koskaan uransa aikana. Kotimaisemissa kisaava ori on ollut koko kauden mainio ja kehitystä on viime kausilla tapahtunut maltillisesti. Seinäjoella Joriini on yksi mahdollisista voittajista kokonaiskisassa. Hallitseva ravikuningas 7 Tähen Toivomus pudotetaan avauskilpailussa vasta nelosrankiksi. Oriin lähtöpaikka on hankala ja juoksun onnistuminen on kiven alla. Kuolemanpaikkavaara on olemassa. Lisäksi Suur-Hollola -ajon aikoihin vaivannut räkätauti ei ollut mennyt ohi vielä Mikkelin kisan aikoihinkaan. Tämän vaikutusta yksittäiseen osalähtöön ja kokonaiskisaankin on vaikea ennakkoon arvioida. Hyvä suoritus lauantaina nostaisi oriin osakkeita kummasti, kun valmentaja odottaa petrausta sunnuntain lähtöihin. Juttu Tähen Toivomuksesta tämän linkin takana. 1 A.T. Veeti oli Porissa mainio kakkonen keulasta ja teki yhden uransa parhaista juoksuista. Loppuaika oli erittäin hyvä 21,9 täydelle matkalle. A.T. Veeti pääsee hyvin matkaan ja sillä saatetaan ajaa johtopaikalta, mikäli ori pystyy puolustamaan paikkaansa.

Yllättäjät: Nopea 2 Caijus kesti Mikkelissä johtopaikalta viidenneksi. Ori pääsee hyvään paikkaan kärkipäässä ja on mahdollista, että sillä ajetaan tälläkin kertaa keulasta. Ensikertalaisen 4 Vixuksen kenraali ei onnistunut Porissa, kun ori otti lähtölaukan. Kyseessä on kyvykäs menijä, mutta vielä vihreä kolmen kisan koitokseen. Ori pystyy yllättämään, mutta mikäli näin ei tapahdu, kokemuspankki joka tapauksessa karttuu. Se on tärkeä asia tulevien vuosien kuninkuuskisoja ajatellen.

Pelijakauma: A.T. Veeti (3%) on unohdettu.

Juoksunkulku: A.T. Veeti pyrkii torjumaan Caijuksen kaikin keinoin, kun ori olisi selvästi paras vapaalta radalta. Lissun Eerikki tai Tähen Toivomus kiertää kuolemanpaikalle.

IS-pelisuositus - Toto75-6

Pieni: 5, 3, 6, 7, 1
Suuri: 5, 3, 6, 7, 1

Toto75-7

Suosikki: 7 Valiant Dream voitti Kaustisella kirillä ja viimeksi Vermossa ruuna hallitsi keulaan päästyään varmasti. Valiant Dream on asiallinen avajaa, mutta tällä kertaa johtopaikalle ei ole helppoa päästä 3 Deangelon ulkopuolelta. Mikäli juoksu onnistuu, kamppailee Valiant Dream kärjessä.

Haastajat: Deangelo jäi Mikkelissä kuolemanpaikalle ja putosi lopussa neljänneksi. Ruuna avaa rivakasti ja olisi keulasta kova luu. 10 Dickson Shadow aloitti kahdella upealla voitolla, joista etenkin jälkimmäisessä hevonen oli kuin lentoon lähdössä. Kaustisella ruuna alisuoritti keulasta, ja startin jälkeen valmentaja Tapio Mäki-Tulokas vahvisti IS Raveille hevosen olleen kipeänä. Dickson Shadow ei sairaspaussilta välttämättä ole heti parhaimmillaan, mutta pystyy joka tapauksessa selvästi parempaan kuin viimeksi. 1 MAS Champ viimsiteli kuntoaan Pihtiputaalla helpolla kirivoitolla. Lähtöpaikka on tällä kertaa haastava tasaiselle avaajalle.

Yllättäjät: 11 Anything For You voitti Lahdessa kurakelissä saatuaan 4 Venerdistä hyvää vetoapua. Loppusuoralla ruuna oli tyly. Venerdi puolestaan alisuoritti Vieremällä johtopaikalta. Kova alkuvauhti selittää osaltaan heikkoa sijoitusta muttei tee sitä kokonaan. 5 Elliot Web voitti kyseisen lähdön jääytään etusuoralla kuolemanpaikalle. Siitä ruuna kirmasi iloisesti ykköseksi. Tällä kertaa vastus on kovempi ja juostava matka saisi olla ainakin puoli kierrosta pitempi.

Pelijakauma: Dickson Shadow (6%) on räikeästi alipelattu. Myös Deangelo (16%) kiinnostaa.

Juoksunkulku: Deangelo pamauttaa keulaan ja saa Valiant Dreamin rinnalleen.

IS-pelisuositus - Toto75-7

Pieni: 7, 3, 10, 1
Suuri: 7, 3, 10, 1

IS-pelisuositus

Pieni
Toto75-1: 2
Toto75-2: 7, 1, 4, 3, 6, 9
Toto75-3: 9, 4, 7, 14, 2, 12
Toto75-4: 10
Toto75-5: 3
Toto75-6: 5, 3, 6, 7, 1
Toto75-7: 7, 3, 10, 1
Hinta: 36,00 €

Tästä kupongille:


Suuri
Toto75-1: 2
Toto75-2: 7, 1, 4, 3, 6, 9
Toto75-3: 9, 4, 7, 14, 2, 12
Toto75-4: 10, 1, 3, 5, 6
Toto75-5: 3
Toto75-6: 5, 3, 6, 7, 1
Toto75-7: 7, 3, 10, 1
Hinta: 180,00 €

Tästä kupongille:

Todennäköisyysarviot

Toto75-1
2 Kujanpään Jyräys 69%
4 Vapperi 15%
3 Morison 8%
5 Hevillä 3%
7 Kukan Tutu 1,5%
11 Wauhti 1%
1 Vinksa 0,5%
8 Lilin Jytky 0,5%
6 Hanslankari 0,5%
9 Tuli-Ritari 0,5%
12 Eikfaksen 0,5%
10 Raggari 0%

Toto75-2
7 Bansky 23%
1 Truedream A.F. 20%
4 Loveya Fashion 18%
3 Skyfall Shine 9%
6 Main Stage 9%
9 Just A Flirt 9%
11 Might Be Romeo 8%
8 Exploding Belle 2%
10 Laptop Alley 1%
12 Taj One 0,5%
5 Outfield Olga 0,5%
2 Hamlet Star 0%

Toto75-3
9 Vappuäijä 43%
4 Malkkin 16%
7 Lakuri 12%
3 Hymynvirne 10%
14 Pyörylän Paroni 5%
2 I.P. Vapari 4%
12 Jepulis 3%
10 Draken 2%
8 Sokker 1%
1 Kikan Velperi 1%
5 Helun Kuva 0,5%
13 Enon Vilppi 0,5%
15 Larvan Hurmos 0,5%
6 Tuulensuvi 0,5%
16 Ponnen Aatos 0,5%
11 Tarun Tykki 0,5%

Toto75-4
10 Thai Profit 32%
1 Obrigado 22%
3 Por Nie Rock 13%
5 Conny Sisu 12%
6 President Lindy 9%
11 Gute Band 4%
8 Excalibur It 3%
2 William Pine 2,5%
7 Wasa Warrior 1,5%
4 Baretta Boko 0,5%
9 Flash Spruce 0,5%

Toto75-5
3 Hetviina 60%
11 Liisan Tulilintu 9%
2 Vilma Lyydia 7%
5 Virin Camilla 6%
9 Sävel-Taika 6%
8 Akaasia 5%
4 Ryti-Tyttö 3%
1 Lakan Leija 2%
6 Taksvenla 0,5%
12 Tähtituula 0,5%
10 Piskon Pouta 0,5%
7 Aurotar 0,5%

Toto75-6
5 Evartti 24%
3 Lissun Eerikki 22%
6 Joriini 15%
7 Tähen Toivomus 13%
1 A.T. Veeti 11%
4 Vixus 6%
2 Caijus 6%
8 Camri 1%
12 Sheikki 0,5%
11 Vixen 0,5%
10 Rokin Maxi 0,5%
9 Pauhis 0,5%

Toto75-7
7 Valiant Dream 28%
3 Deangelo 22%
10 Dickson Shadow 20%
1 MAS Champ 14%
11 Anything For You 4%
5 Elliot Web 3%
4 Venerdi 3%
6 Griminal Jack 1,5%
9 Arctic Lover 1,5%
12 Fast Time 1%
8 Ronzon Face 1%
2 Lovetown 1%