Ravivihje: Toto65 Pori 16.7.2020

Julkaistu:

TOTO65
Porin torstai-illassa nähdään poikkeuksellista tasoa, kun keväältä siirtyneet Kultaloimet jaetaan arkiraveissa. Tanpopo on Toto65-pelin pankki.

Toto65-1

Suosikki: Lahjakas 1 Räger alisuoritti talvella, mutta palasi tiistaina Teivoon hyvässä iskussa tauolta. Ori sai toki nappijuoksun Laylan takana 2. sisällä, mutta haastoi sitä 23,5-lopetuksessa halukkaasti ja olemus oli aivan eri kuin alkukauden kisoissa. Esa Holopaisen ajokki lähtee pieneltä paalulta vetämään joukkoa, eikä sitä ole Porissa helppoa selättää.

Haastajat: 10 Julmin on tasaista tauluaan vaarallisempi, vaikkakin kaikenlaiset pulmat ovat hidastaneet kehitystä. Turussa ori laukkasi 9 Tahtovan tuntumasta loppusuoralla, kun hevonen valui sisäänpäin ja törmäsi sen kärryyn. Lupaava ori palaa pieneltä huoltotauolta kysymysmerkkinä, mutta kyvyt riittävät ehdottomasti ykköseksi.

Tahtovalla on ollut kesän starteissa hyppy oudon herkässä. Turussa ravi maistui ja hevonen hallitsi keulasta varmasti. 2600 metriä ei ole paras matka, muttei nyt ylitsepääsemätön este menestykselle.

4 Aurotar kisaa elämänsä iskussa, mutta sen kohdalla juostava matka on suurin kysymysmerkki. Viimeksi tamma kamppaili keulasta maililla hienosti perille, vaikka Lakuri pinnisti ohi. Normaalia pidemmiltä matkoilta ei ole näyttöjä, mutta toki huippukunnossa ja oikeanlaisella juoksulla sekin voi luonnistua.

Yllättäjät: 6 Oiva-Sointu ja 5 Ponutella menestyivät talvella hyvin tämänkaltaisissa tehtävissä, mutta koronatauon jälkeen paras ote on ollut hukassa.

Pelijakauma: Rågerin (23 %) kuuluisi olla nappiasemista suosikki. Aurottaren (27 %) kohdalla juostava matka herättää kysymyksiä.

Juoksunkulku: Råger lähtee vetämään joukkoa, eikä luovu paikastaan, vaikka takamatkalta Aurotar ja Tahtova säntäävät myös lujaa matkaan.

IS-pelisuositus - Toto65-1

Pieni: 1
Suuri: 1

Toto65-2

Suosikki: 1 Beach Girl kilpailee vakuuttavassa kolmen voiton putkessa ja harpannut kehityksessä ison askeleen eteenpäin tänä kesänä. Selvä pelisuosikki on kuitenkin hieman ongelmallisella paikalla, sillä aiempien autolähtökiihdytysten perusteella johtopaikan puolustaminen ei onnistu. Toki hevonen on voinut mennä eteenpäin silläkin osa-alueella. Joka tapauksessa herkällä maililla alustava peliosuus on tältä lähtöpaikalta liian mojova.

Haastajat: 6 The Breeze aloitti Christa Packalenin tallista vakuuttavalla voitolla. Tamma jätti Vermossa johtopaikalta muut kiripuolikkaalla kuin seisomaan. Taitava valmentaja varoittaa, että omalaatuinen 4-vuotias saattaa keksiä omia juttuja, mutta pohjimmiltaan vaikuttaisi, ettei hevonen ole kyvyiltään suosikkia välttämättä edes perässä ja alustava pelijakauma on siinäkin mielessä varsin hassu.

2 BWT Ellospank aloitti viime syksynä Ari Moilasen opastamana neljän voiton putkella. Ruuna on jatkanut amatöörin ohjastamana kelpo tasolla, mutta lievä tasaisuus on vaivannut. Ammattikuskin paluu rattaille voi tuoda lisää terävyyttä ja 4-vuotias kuuluu hyvältä paikalta ajoissa kupongeille.

Yllättäjät: 3 Gunvald esiintyi 3-vuotiaana oikein lupaavasti. Turussa puhti loppui johtavan rinnalta, mutta alla oli pitkä tauko ja hevonen saa sen anteeksi. Otteet terävöityivät selvästi Vermoon ja jos suuntaus jatkuu, niin yllätys ei ole mahdoton ajatus. Suvukas 4 Heely's Andorra aloitti uransa tahmeasti, mutta on pikkuhiljaa kehittynyt ja kesän esitykset ovat olleet jo hyvää laatua. Riihimäellä tamma tuli 2. sisällä pussissa maaliin ja voimia jäi. 9 Maria Sånnalla on potentiaalia tasaista tauluaan parempaan. Marraskuussa pari komeaa voittoa ottanut tamma on tauon jälkeen joutunut yrittämään hankalista asemista, mutta kirinyt molemmilla kerroilla mukavasti.

Pelijakauma: Beach Girl (65 %) on varsin selkeästi liikaa luotettu ja sen myötä useampi hevonen on pelimielessä edullinen.

Juoksunkulku: Beach Girl yrittää kaikin keinoin puolustaa johtopaikan, mutta ainakin Gunvald on vakava uhka niille haaveille ja The Breezekin avaa varmasti kovempaa kuin viime vuoden uran ainoassa autolähtökiihdytyksessään.

IS-pelisuositus - Toto65-2

Pieni: 1, 6, 2, 3, 4, 9
Suuri: 1, 6, 2, 3, 4, 9

Toto65-3

Suosikki: 1 MAS Chili aloitti uransa viime vuonna vasta 4-vuotiaana, mutta kipusi nopeasti huimalle tasolle. Tamma kuului avainhevosiin Villinmiehen Tammakilvassa, mutta siinä tuli epäonnistuminen ja loukkaantuminen vei lopulta hevosen pitkälle tauolle. Hevonen tuskin on heti ihan terävimmillään, mutta Tapio Perttunen raportoi sen olevan tauolta asiallisessa vireessä. Voittosummaa on kykyihin nähden vielä varsin maltillisesti, eikä suosikin tarvitse näihin lähtöihin ollakaan aivan parhaimmillaan voittaakseen. Ykkösradalta olisi toki syytä olla terävänä heti ensi metreistä alkaen.

Haastajat: 10 Pica-Pica Oak aloitti Christa Packalenin tallista upealla suorituksella ja tamma pystyy sen perusteella heittämään suosikille ainakin haasteen. 5-vuotias polki Teivossa kaukaa 6. ulkoa viimeisen tuhannen alle 13-kyytiä, eikä kaikki vaikuttanut olevan tuossa vauhdissa vielä edes pelissä. Takarivi on tietysti miinus, mutta hevonen näyttää pystyvän tekemään nykykunnossaan omaakin juoksua.

5 Matter of Course on pelaajien papereissa kolmas kova, mutta vihjaajalla se putoaa selvemmin suosikkikaksikon taakse. Tamman aliarvioiminen saattaa toki olla kohtalokasta. Turussa hevonen kiersi alkumatkalla 3 Hilarious Hangoverin kupeelle ja lipui varmasti ohi. Lahdessa kiritila löytyi myöhään ja lopetus oli säpäkkä.

Yllättäjät: Nopea Hilarious Hangover on löytänyt tänä kesänä uutta virtaa, mutta sijoittuu mielummin kuin voittaa. 4 Gabriella la Renta on kestänyt viimeisissään railakasta tempoa hyvin, mutta vastus on nyt hieman edelliskisoja kovempaa. 12 Bansky viiletti Vermossa kengittä ja jenkeillä keulapaikalta täysin ylivoimaiseen voittoon ja oli uusilla virityksillä kuin uusi hevonen. Nyt lähtöasetelma on tukala ja ainakin alustavan infon mukaan nyt palataan perusvehkeisiin kärryjen ja kengityksen osalta.

Pelijakauma: Pica-Pica Oakin (25 %) kuuluisi olla hieman lähempänä MAS Chiliä (30 %) ja kaksikko yhdessä voisi erottua hieman enemmän muista.

Juoksunkulku: MAS Chili avaa hyvin, mutta Hilarious Hangover ja Gabriella la Renta ovat silti alussa varteenotettavia uhkia, eikä suosikin johtopaikka ole itsestäänselvyys.

IS-pelisuositus - Toto65-3

Pieni: 1, 10
Suuri: 1, 10

Toto65-4

Suosikki: 2 Tanpopo on torstain Toto65-pelin selvästi todennäköisin voittaja. Hevonen voitti Vermossa johtopaikalta sellaisella tyylillä, että varmistamiselle ei ole helppo löytää perusteita, vaikka peliosuuskin on Porissa muheva. Ruuna on piristynyt uusissa käsissä selvästi. Taukostartti oli kivikovassa seurassa jo vahvaa suorittamista ja viimeksi hevonen polki maililla 11-tuloksen näyttäen siltä, että varaa olisi ollut vielä paljon parempaankin.

Haastajat: 3 Anni Sue on toki äärimmäisen nopea tamma, joka langettaa suosikille varmasti painetta alussa ja voi aivan nappikiihdytyksellä livahtaa ohi, vaikkakaan se ei nyt millään muotoa se todennäköisin skenaario ole. Sähäkkä menijä oli Lahdessa vaikeista asemista sijoitustaan parempi ja hyviä suorituksia on aiemmin ailahdelleella hevosella nyt useampi jonossa.

Yllättäjät: 1 Inspis Arioso on palannut pitkän tauon jälkeen radoille ja esiintynyt nousujohteisesti. Ruuna avaa tosi kovaa ja saattaisi hyvinkin liftata totoon suosikin takaa 2. sisältä. 7 Diesel Degato piti Teivossa keulapaikalta niukkaan voittoon, kun takaa iskenyt 10 Even Smaller Plum haastoi. Kummallakin on nyt ilkeät lähtöasemat ja kärkisijan uusiminen on vaikeaa. 8 Werner Ors, 11 Partytime ja 12 She Rains ovat esittäneet hyvää kuntoa viimeisissään ja jossiteltavaakin on jäänyt, mutta näistä lähtöasemista kisa pitäisi mennä juoksunkulullisesti aika hassusti, että kolmikko ehtisi aivan kärkeen.

Pelijakauma: Ei ihmeitä.

Juoksunkulku: Kaikki eturivin hevoset pystyvät avaamaan kovaa, mutta sisäratojen kolmikko on niin nopea, ettei niiden ulkopuolelta ole normaalisti asiaa ohi. Inspis Arioso tyytyy suosiolla selkäjuoksuun. Tanpopo pystynee torjumaan Anni Suen alussa ja johtaa lopulta.

IS-pelisuositus - Toto65-4

Pieni: 2
Suuri: 2

Toto65-5

Suosikki: Keväältä siirtynyt suomenhevosten Kultaloimi on ikävässä välissä kaksi päivää ennen Suurmestaruutta, mutta onneksi rodun taso on tällä hetkellä kova ja kärki leveä, niin Poriinkin saatiin hieno lähtö. 3 Polara ei ole ollut ihan parhaimpien vuosiensa lennossa tänä vuonna, mutta ei viime esitysten perusteella kaukanakaan siitä. Härmässä juoksu meni 8-radalta odotetun hankalaksi ja ruuna polki 4. ulkoa viimeiset 800 metriä kolmannella alle 19-kyytiä.

Haastajat: 6 Vixus on startannut tällä kaudella vasta kolmesti ja vailla mainittavaa menestystä, mutta kunto tuntuisi olevan aikataulussa ja nousussa Kuninkuusravien lähestyessä. Oslossa hevonen polki upean tuloksen 2. sisältä, vaikkei pysynyt ihan kovimpien tupsujalkojen kyydissä lopussa. Janne Soronen väläyttelee nyt keulahaaveita ja vaikuttaa varsin luottavaiselta. Elitkampenissa Polara löi Vixuksen, vaikka sai tätä rankemman juoksun.

10 Joriini toivoo, että edelle rankatut ottaisivat jo matkalla yhteen, jolloin sen kirivoima pääsisi oikeuksiin Porin pitkällä loppusuoralla. Kaustisen pitkällä matkalla ori eteni kaksi kierrosta ennen maalia johtoon ja vastasi siitä niukasti vahvalle Vixenille.

Yllättäjät: 4 A.T. Veeti on jumpannut tauon jälkeen kaksi kertaa rehdisti mielipaikaltaan johtavan rinnalta ja kunto on oletettavasti vielä nousussa. Sitkeä ori ei ole yleensä aivan riittänyt rodun parhaille, mutta ei jää tässäkään jalkoihin. 2 Rokin Maxi voisi vaikka voittaa, mikäli suorittaa Suur-Hollolan karsinnan tasolla. Finaalissa hevonen oli kuitenkin todella vaisu ja on arvoitus nyt. 11 Vaellus haastoi Polaraa tiukasti Kajaanissa, mutta Härmässä taisi uskokin loppua johtavan rinnalta. Oriin eistykset ovat ailahdelleet kovasti ja lähtöpaikkakin vastustaa, mutta paras taso on vertailukelpoinen tässäkin.

Pelijakauma: Ei ihmeitä.

Juoksunkulku: Polaran lähtönopeus vaihtelee ja Vixuksella on realistinen sauma ohittaa se kiihdytyksessä. Janne Sorosen mukaan johtopaikalta ajetaan, jos hevonen sinne pääsee.

IS-pelisuositus - Toto65-5

Pieni: 3, 6, 10
Suuri: 3, 6, 10, 2

Toto65-6

Suosikki: 4 Lexus Dream on lämminveristen Kultaloimen keulasuosikki ja samalla suosikki voittamaan, mutta ruunan esitykset ovat tällä kaudella hieman ailahdelleet, eikä sille uskalla antaa aivan täyttä luottoa. Härmässä avauskin meni toki kovaksi, mutta hevonen oli lopussa yksinkertaisesti pehmeä. Suur-Hollolan välierässä juoksu meni alun kiertelyineen ihan mahdottomaksi ja sen taipumisen 6-vuotias saa anteeksi.

Haastajat: Loppujen rankkaaminen onkin sitten haastavaa, mutta 1 Tito on pelimielessä kiinnostavin haku. Ruuna ei ole Suomessa vielä onnistunut, mutta potentiaalia tuntuu olevan ja taustajoukot odottavat hevoselta vahvaa panosta. Kouvolassa 5-vuotias laukkasi ahtaassa paikassa ja Kaustisella rytmi vauhtui komeasti, kun kiritila löytyi myöhään.

2 Justice Ås aloitti Suomessa voittamalla köykäisen porukan, mutta tyyli oli hulppea, kun ruuna paineli sateen kastelemalla radalla pintakaasulla täyden matkan 13,2. 7-vuotias on uusissa maisemissa vielä vähän hankala arvioitava, kun on osin mysteeri kuinka paljon paikanvaihdos on lopulta piristänyt.

10 One Direction oli Suur-Hollolan finaalissa pussissa ja hevosta ei ole tässä syytä väheksyä, vaikka se on voittosummansa puolesta väärässä seurassa. Lahden taso riittää kyllä tässäkin.

7 T.Rex ja 11 Farzad Boko tulittivat Härmässä taustalta lujaa loppua. Kaksikko on tässä riippuvainen muiden tekemisistä, mutta pystyy pitkällä loppusuoralla ohittamaan monta.

Yllättäjät: 5 Cameron Evo oli Jokimaalla vain tasapaksu molempina päivinä, vaikkeivat juoksunkulutkaan toki suosineet. Luokaltaan hevonen on kisan kärkipäätä ja maltillisesti pelattuna lappukamaa, vaikka vire onkin kyseenalainen. 3 Workout Wonder on nopeudellaan aina vaarallinen, mikäli pääsee iskemään sopivasti selästä.

Pelijakauma: Lähdön pitäisi olla paljon alustavaa tasaisemmin pelattu ja leveä rastitus on paikallaan.

Juoksunkulku: Workout Wonder ohittaa Justice Åsin, mutta kelpuuttaa Lexus Dreamin eteen. Johtavan rinnalle ei ole tunkua ja matkavauhti saattaa rauhoittua kiivaiden ensimetrien jälkeen varsin rauhalliseksi.

IS-pelisuositus - Toto65-6

Pieni: 4, 1, 10
Suuri: 4, 2, 1, 10, 7, 11, 5, 3

IS-pelisuositus

Pieni
Toto65-1: 1
Toto65-2: 1, 6, 2, 3, 4, 9
Toto65-3: 1, 10
Toto65-4: 2
Toto65-5: 3, 6, 10
Toto65-6: 4, 1, 10
Hinta: 10,80 €

Tästä kupongille:


Suuri
Toto65-1: 1
Toto65-2: 1, 6, 2, 3, 4, 9
Toto65-3: 1, 10
Toto65-4: 2
Toto65-5: 3, 6, 10, 2
Toto65-6: 4, 2, 1, 10, 7, 11, 5, 3
Hinta: 38,40 €

Tästä kupongille:

Todennäköisyysarviot

Toto65-1
1 Råger 30%
10 Julmin 22%
9 Tahtova 20%
4 Aurotar 16%
6 Oiva-Sointu 3%
5 Ponutella 3%
7 Tementikko 2%
3 Huvin Viku 2%
2 Manionni 1%
8 Tupla-Timo 1%

Toto65-2
1 Beach Girl 33%
6 The Breeze 31%
2 BWT Ellospank 10%
3 Gunvald 8%
4 Heelys Andorra 7%
9 Maria Sånna 5%
10 Essi Fastback 1%
11 Hila's Elton 1%
5 Uphouse Ace 1%
7 Classic Guy 1%
8 MAS Awesome 1%
12 Black Brego 1%

Toto65-3
1 MAS Chili 35%
10 Pica-Pica Oak 30%
5 Matter Of Course 15%
3 Hilarious Hangover 4%
4 Gabriella La Renta 4%
12 Bansky 4%
11 Dauntless Girl 2%
7 Loveya Fashion 2%
2 Mayflower 2%
9 Darena 1%
8 Elaiza Camto 1%
6 Amazato 0%

Toto65-4
2 Tanpopo 75%
3 Anni Sue 10%
1 Inspis Arioso 3%
10 Even Smaller Plum 2%
11 Partytime 2%
7 Diesel Degato 2%
8 Werner Ors 2%
12 She Rains 1%
6 Northern Trick 1%
5 Duquesa 1%
9 Wall Street Comery 1%
4 Sand Pirate Ås 0%

Toto65-5
3 Polara 36%
6 Vixus 20%
10 Joriini 20%
4 A.T. Veeti 8%
2 Rokin Maxi 6%
11 Vaellus 3%
8 Larvan Hurmos 2%
9 Pyörylän Paroni 2%
1 Tee Wee Paroni 2%
5 Rapin Aatos 1%
7 Nopsan Vauhti 0%

Toto65-6
4 Lexus Dream 26%
2 Justice Ås 14%
1 Tito C.A. 11%
10 One Direction 10%
7 T.Rex 10%
11 Farzad Boko 10%
5 Cameron Evo 8%
3 Workout Wonder 8%
6 Van Kronos 1%
12 Twist Of Fate 1%
9 Express Duo 1%
8 Pajas Face 0%