Ravivihje: Toto5 Turku 26.6.2020

Julkaistu:

TOTO5
Koivuset ovat tuttuun tapaan avainroolissa Turussa, mutta Toto5-suositusten läpivarma saapuu Tapio Mäki-Tulokkaan tallista.

Toto5-1

Suosikki: 12 Driverlane on kiistatta Toto5-avauksen paras hevonen ja vieläpä aika selvällä marginaalilla. Rata 12 on mailille äärimmäisen tuskainen lähtökohta, mutta jotenkin tuntuu, että ruunan luokka yksinkertaisesti puhuu tässä lähes juoksulla kuin juoksulla. Viimeksi 5-vuotias kiersi 13,5-vauhtisella avauskierroksella ensimmäiset 800 metriä kolmannella ja oli johtavan rinnalta oikein mainio.

Haastajat: 3 Matter of Course on saanut vihdoin säädyllisen lähtöpaikan ja kolmen viimeisen startin vitoset muuttuvat todennäköisesti nyt paremmaksi sijoitukseksi. Porissa hevonen kiri 5. ulkoa avaruuskaistoja sijoitustaan paremmin. Tamma on hienossa kunnossa ja riviään parempi, mutta alustava selvähkö suosikkiasema on väärin.

4 India Web oli heikko ennen koronataukoa ja samoin sen jälkeen. Markku Niemiseltä on kuultu tammasta useaan otteeseen positiivisia lausuntoja, mutta myös, että se on sisäradalta ehdottoman paras. Nyt hevonen välttyy kiertelyltä, testaa ensimmäisen kerran urallaan ilman kaikkia kenkiä ja se tekisi mieli nostaa maltillisesti pelattuna mukaan ainakin laajempiin suosituksiin.

Yllättäjät: 2 Dalton Hoss on lähdön todennäköisin keulahevonen, ellei India Webiltä löydy kengittä uutta sähäkkyyttä kiihdytykseen. Joka tapauksessa ruuna saa hyvän juoksun. Hevosen suoritukset ovat ailahdelleet aika lailla, mutta maaliskuussa Forssassa 6-vuotias johti mailin matkalla alusta loppuun. 7 Hilarious Hangover on parantanut kengittä paljon ja napannut koronatauon jälkeen kaksi totosijaa hyvillä suorituksilla. Paikka on nyt hieman ulkona, mutta Antti Teivainen osaa yllättää jo kiihdytyksessä. 5 Zizzy Highnessille jäi alkukauden starteissa ihan tasokkaissakin lähdöissä säännöllisesti jossiteltavaa. Tauon jälkeen ote on ollut tasapaksu, mutta tamma vahvistuu tähän vaihteeksi Santtu Raitalalla. 1 To The Beginning esiintyi lupaavasti nuorempana ja on palannut pitkän poissaolon jälkeen kelpo tyylillä. Tamma voisi parantaa edelleen ja paikka suosii. 10 Mayflower on kunnossa, muttei kiertelijätyyppiä ja takarivistä on luvassa ongelmia. Forssassa tamma kiritti Dickson Shadow'ta hienosti hölkkäkisan 09,5-lopetuksessa. 9 Sapphira nosti Riihimäelle jenkeillä tasoaan, mutta se oli tätä selvästi helpompi lähtö. 11 Moonlight Black keräsi talvella Ruotsista mukavat rahat, mutta uusi valmentaja on huonolta paikalta varsin matalalla profiililla liikenteessä.

Pelijakauma: Driverlanen (26 %) kuuluisi olla näistäkin asemista aika selvä suosikki ja eiköhän se nousekin päivän mittaan siihen asemaan. Matter of Course (32 %) on liikaa luotettu ja India Web (7 %) olisi paras varmistusmerkki suosikille, ellei halua jättää sitä yksin kupongille.

Juoksunkulku: Dalton Hoss ja India Web käyvät keulataiston, johon Hilarious Hangover saattaa vielä sotkea lusikkansa mukaan soppaan. Ottaa näistä sitten johtopaikan kuka hyvänsä, niin sillä varmasti myös ajetaan siitä. Driverlanella nähtäneen aikainen ratkaisu, jos vain tempo sen sallii.

IS-pelisuositus - Toto5-1

Pieni: 12
Suuri: 12, 4

Toto5-2

Suosikki: Toinen Toto5-kohde on suomenhevosten matala ryhmä ja jo osallistujalistan selaaminen tuottaa päänsärkyä. Pelaajien selvähkö ykkösmerkki näyttäisi olevan 9 Ekosalama. Ruuna onkin mukavassa nosteessa ja kulki viimeksi alun laukan jälkeen viimeisen mailin 28-kyytiä, mutta hevonen on todella epävarma, eikä suosikkina mikään mielekkäin pelivalinta.

Haastajat: 8 Tuulan Vilitär on noussut aivan uudelle tasolle Martti Hämäläisen käsissä. Tamma olisi hyvin todennäköisesti voittanut jo toissa starttinsa ilman karkeaa häiriötä ja otti sitten viimeksi hyvällä kirillä ansaitun hyvityksen. 7-vuotias vaikuttaa jaksavalta tapaukselta ja juostava matka tasoittaa lähtöpaikan tuomaa harmia.

10 Rehulan Huvi on toinen pelimielessä kiehtova tapaus. Ruuna on palannut pitkältä tauoltaan uudella innolla. 6-vuotias tuli viimeksi Teivossa 2. sisällä huomattavan paljon voimia tallella maaliin. Huomioitavaa on, että edestä voittanut Framilla paineli seuraavassaan ikäluokkalähdössä mahtituloksen 25,4aly.

3 Harjan Huuma ja 1 Aika-Sinko ovat kehittyviä 5-vuotiaita, joille voi povata positiivista tulevaisuutta ja miksei menestystä voisi tulla jo tässä. Harjan Huuma lopetti Teivossa viimeksi selvästi alle 30-kyytejä ja menee nyt joka starttiin harppauksin eteenpäin.

Aika-Sinko on siinä mielessä harvinainen hevonen, että se on toinen niistä, joka on onnistunut koskaan voittamaan Parvelan Retun. Siitä on toki aikaa ja Retu jäi silloin pussiin, mutta kuitenkin. Ori paransi Mikkelistä rutkasti Riihimäelle ja voisi parantaa edelleen, sillä taukoa ehti kertyä ongelmien vuoksi lähes kaksi vuotta.

5 Frakker edistyy hitaasti kiiruhtaen. Loistoa ei ole nähty, muttei pettymyksiäkään. Valmentajaa ei valitettavasti tavoitettu, mutta 7 Oikein -lehden kommenttien mukaan hevonen on petrannut harjoituksissa paljon koronatauon aikana.

Yllättäjät: 4 Aurauksen Poika ja 6 Usvattava ovat olleet taukojensa jälkeen aiempaa parempia, mutteivat edelleenkään mitään kuumia pelihevosia. 11 Liiseriinasta on huomautettava, että se on kilpaillut kerran urallaan ilman kenkiä ja voitti silloin tyylikkäästi, kun muuten meno on takunnut. Balanssi on vielä auki, mutta jos nyt sattuisi, että kengät ovat Turussa pois, niin hevonen kannattaa ottaa mukaan kupongille.

Pelijakauma: Ekosalama (27 %) ei saisi erottua muista, vaikka kuuluukin lähdön todennäköisiin menestyjiin. Tuulan Vilitär (12 %) ja Rehulan Huvi (10 %) ovat selvästi parhaimmat merkit alustavassa jakaumassa ja rohkeimmat yrittävät selvittää lähdön niillä kahdella.

Juoksunkulku: Aika-Sinko on sisäradalta todennäköisin keulahevonen, mutta vähän autolähdöistä rutiinia omaavien hevosten kiihdytyskäyttäytymistä on pohjimmiltaan hirveän vaikea arvioida.

IS-pelisuositus - Toto5-2

Pieni: 8, 10
Suuri: 9, 8, 10, 3, 1, 5, 11

Toto5-3

Suosikki: Aloittelevien lämminveristen lähtö on mielenkiintoinen valinta Toto5-kohteeksi, mutta näillä mennään, sanoi Virmanen. 6 Stardust Comery aloitti lennokkaalla kirillä ja väljällä voitolla. Matalaan 17-tulokseen taisi jäädä vielä aika laillakin varaa, joten hevonen on lähellä jatkaa voittokannassa tässäkin. Olli Koivunen tosin varoittelee, ettei isänsä ohjastama 4-vuotias ole vielä täysin luotettava kilpailija.

Haastajat: 5 Adorable Princess aloitti myös voitolla, eikä sukuvarsa vakuuttanut juurikaan suosikkia vähemmän omassa ykkösessään, vaikka tulos jäi selvästi heikommaksi. Tamma yritti Riihimäellä matkalla johtoon, mutta joutui tyytymään paikkaan 2. sisällä. Sieltä se nousi uudestaan toiselle viimeisellä takasuoralla ja polki viimeiset 700 metriä 13-pintaan ottaen lopulta ylivoimaisen voiton, kun keulahevonen laukkasi kesken taiston.

Paalulla on kovia, eikä takamatkalta ole helppo ehtiä ykköseksi, mutta 9 Mr Big Money ansaitsee paikan ainakin laajemmista Toto5-viritelmistä. Ruuna kokeili Porissa takakengittä ja oli 2. sisällä huomattavan paljon voimia tallella pussissa, kun rulli loppusuoralla paineissaan laukalle. 4-vuotias olisi tilaa saadessaan mennyt ilman muuta 16-tuloksen ja taistellut jopa sen lähdön voitosta.

Yllättäjät: 12 Steinmetz Pink spurttasi Turun Tammasarjassa sisäratajuoksun jälkeen pirteästi kakkoseksi ja on löytänyt koronatauon jälkeen mukavan suoritustason. 13 Unique Miraclen taulu on sekalainen, mutta tamma polki viimeksi alkulaukan jälkeen viimeiset 1700 metriä 14,7 ja sen perusteella menestystäkin pitäisi alkaa irrota pian jostain. 2 Embossed Lemon, 1 Finest Class ja 4 Global Vice ovat kehittyviä ja pikkunäppäriä aloittelijoita, jotka saattavat ottaa vielä isojakin kehitysloikkia nopeasti, mutta ihan kärkisija tuntuu niille tässä aika kovalta haasteelta.

Pelijakauma: Stardust Comery (43 %) ei ole vielä täysin luotettava kilpailija ja päälle 40 prosenttia on turhan paljon, kun vastuskaan ei ole noloa. Mr Big Money (3 %) ja Unique Miracle (3 %) ovat ehdottomasti rastin arvoisia hakuja, vaikkei tehtävä tässä tietenkään ole takamatkalta helppo.

Juoksunkulku: Finest Class avaa napakasti, mutta huolinee selän eteensä. Se on jompikumpi suosikeista. Viime kerran kiihdytysten perusteella Adorable Princess, muttei hevosten lähtönopeudesta voi yhden kisan perusteella julistaa lopullisia totuuksia.

IS-pelisuositus - Toto5-3

Pieni: 6, 5, 9, 13
Suuri: 6, 5, 9, 12, 13

Toto5-4

Suosikki: 3 Miran Siru oli vielä Forssan kesäkuun alun startissaan taukokankea, mutta on sen jälkeen palannut viime kesän kaltaiseen voittotehtailuun. Tamma on saanut tehdä kaksi kertaa oman juoksunsa johtopaikalla ja voittanut suuremmin vakuuttamatta, mutta hevonen taitaa olla sellainen, että se tekee vain ja ainoastaan tarvittavan, joten ei takerruta siihen.

Haastaja: 6 Riinan Kirma on kuitenkin hevonen joka ansaitsee ainakin näillä peliosuuksilla paikan jo pienemmästä pelisuosituksesta suosikin kaverina. Ruuna palasi viimeksi yli puolen vuoden tauolta positiivisten taukokommenttien saattelemana ja jäi Miran Sirun taakse 2. sisälle voimia tallella umpisäkkiin. Juoksupaikka on todennäköisesti taaskin suosikin kannassa, eikä ohituksen suorittaminen olisi ollenkaan mahdoton ajatus, jos tilaa tällä kertaa löytyy.

Yllättäjät: Muiden kuin kahden yllä mainitun voitto alkaisi olla jo aikamoinen yllätys. 1 Ohran Karpalo on tehnyt taukonsa jälkeen asialliset esitykset, mutta ei esimerkiksi viimeksi yltänyt läheskään Miran Sirun tasolle hyvällä juoksulla. Tamma avaa aika kankeasti, joten hyvä lähtöpaikka voi valua kiihdytyksessä hukkaan. Takamatkalla on hevosia joilla on potentiaalia, mutta myös epävarmuustekijoitä. 9 H.V. Tureks saa Antti Teivaisen kyytiin ja epävarma sekä tasavauhtinen jumpura voi tietysti terävöityä kummastikin. Viimeksi ruuna kiritti valmentajansa ajamana suosikkia hyvin maaliin saakka, mutta on nyt 20 metriä huonommin sarjassa sisällä. 14 Ukkosen Jymyn on odotettu menestyvän heti kun se malttaa ravata, joten siihen nähden hevonen oli viimeksi pieni pettymys edettyään matkalla johtoon. Se oli toki aavistuksen tätä kovempi lähtö. 10 Hollaus on kyvykäs tamma, mutta ongelmia on riittänyt, eikä valmentaja usko hevosen olevan tauolta vielä läheskään terävimmillään. 8 Kemppeli ja 11 Elitloppet väläyttelevät toisinaan.

Pelijakauma: Riinan Kirman (18 %) pitäisi olla lähempänä Miran Sirua (54 %). H.V. Tureks voisi ehkä olla Teivaisella pari prosenttiyksikköä enemmän luotettu.

Juoksunkulku: Miran Siru ja Riinan Kirma erottuvat jo kiihdyksessä. Todennäköisesti suosikki johtaa ja haastaja seuraa.

IS-pelisuositus - Toto5-4

Pieni: 3, 6
Suuri: 3, 6, 9

Toto5-5

Suosikki: Tanskasta Suomeen hankittu 1 Dickson Shadow aloitti uudessa kotimaassaan lahjasarjassa, jossa se lopetti hölkkävauhdista alle kymppiä, eikä esityksestä voinut vielä vetää suuria johtopäätöksiä. Olemus oli kuitenkin hieno ja Tapio Mäki-Tulokkaan puheista voi päätellä, että harjoitusten perusteella kyseessä on ainakin Toto75-tason hevonen, joten kasataan selvän suosikin lavan päälle hyvät odotukset. Ruunaa viritellään tähän kokolapuilla, kevennetään kengitystä merkittävästi ja lyödään perään jenkkikärryt, joten on selvä, että perjantaina on tarkoitus katsoa tosissaan mitä värkeistä löytyy ennen siirtymistä divisiooniin.

Haastajat: 8 Quite Special oli Solvallassa mainio 2. sisältä ja hyvät esitykset jatkuivat Vermossa johtopaikalta. Härmässä huumori loppui, kun piti yrittää pitkää kiriä kolmannella ilman vetoapua. Viime esityksen perusteella 8-radalta voi povata haasteita, vaikkei hyvää hevosta nyt kannata yhden startin perusteella tyystin tuomita.

2 Lovetown tykitti Vermon taukostartissaan hänniltä sijoitustaan paremmin ja nopea hevonen on aina jollain tasolla varottava kun se kilpailee. Ruuna voisi tietysti yrittää alussa suosikista ohikin, mutta lopputuloksen kannalta varmaan paras ratkaisu olisi pudottaa suoraan sen selkään.

Yllättäjät: 7 Sivori Effellä ajettiin viimeksi kovassa seurassa aktiivisesti ja askel painoi lopussa, mutta startti alla otteet voisivat terävöityä asteen. Totosijakin olisi silti tässä onnistuminen. 3 Johnny Englishin tehtävä oli viimeksi huonolta lähtöpaikalta ja 6. sisältä mahdoton, mutta hevonen kiri hänniltä mukavasti. Ylisarjassa riittää tekemistä, vaikka ruuna jatkaisi optimibalanssilla ilman kenkiä.

Pelijakauma: Dickson Shadow (56 %) kelpaa oikein pelattuna suosikkina varmaksi. Lovetownin (9 %) kuuluisi olla haastajakaksikossa selvästi lähempänä Quite Specialia (29 %).

Juoksunkulku: Lovetown koittaa alussa jonkin matkaa suosikista ohi, mutta joutunee tyytymään paikkaan sen takana.

IS-pelisuositus - Toto5-5

Pieni: 1
Suuri: 1

Todennäköisyysarviot

Toto5-1
12 Driverlane 37%
3 Matter Of Course 18%
4 India Web 14%
7 Hilarious Hangover 8%
2 Dalton Hoss 8%
5 Zizzy Highness 4%
10 Mayflower 3%
1 To The Beginning 3%
9 Sapphira 2%
11 Moonlight Black 2%
6 Ofelia Mick 1%
8 Julienne Cane 0%

Toto5-2
10 Rehulan Huvi 18%
9 Ekosalama 18%
8 Tuulan Vilitär 18%
1 Aika-Sinko 14%
3 Harjan Huuma 14%
5 Frakker 7%
4 Aurauksen Poika 4%
11 Liiseriina 2%
6 Usvattava 2%
7 Soman Sirius 1%
12 Tähtihippu 1%
2 Stefanni 1%

Toto5-3
6 Stardust Comery 32%
5 Adorable Princess 27%
9 Mr Big Money 13%
13 Unique Miracle 8%
12 Steinmetz Pink 8%
2 Embossed Lemon 3%
1 Finest Class 3%
4 Global Vice 2%
8 Blue Patrik 1%
7 Up Easy 0,5%
15 Like A Candy 0,5%
11 Rim Bay Juliet 0,5%
10 Midnight Mile 0,5%
16 Iristosin 0,5%
14 Superman Shot 0,5%
3 Super Ben 0%

Toto5-4
3 Miran Siru 43%
6 Riinan Kirma 26%
9 H.V. Tureks 8%
1 Ohran Karpalo 4%
10 Hollaus 4%
8 Kemppeli 3%
14 Ukkosen Jymy 3%
11 Elitloppet 2%
15 Naskalin Helmi 1%
16 Muiston Prinssi 1%
5 Unnan Vesseli 1%
13 Kipinä Rols 1%
12 Krista 1%
7 Susan Prinssi 1%
4 Fiannan Mahti 0,5%
2 Kirihai 0,5%

Toto5-5
1 Dickson Shadow 60%
8 Quite Special 18%
2 Lovetown 15%
7 Sivori Effe 2%
3 Johnny English 2%
5 Leemark's Casimir 1%
4 An-Valpuri 1%
6 Sahara Foxylady 1%