Toto64-1Suosikki: Toto64-rivi käynnistyy tasaisella kolmen kilometrin suomenhevosväännöllä. 13 Karlo menee tasavauhtisena menijänä matkan ja starttaa suosikkina. Ruuna ei viimeksi pysynyt ravilla, mutta teki tätä ennen hyviä juoksuja, kuten Turussa johtavan rinnalta. Ehtipä ruuna voittamaan joulukuussa Teivossa kosteissa olosuhteissa, jotka saattavat vallita myös Vermossa keskiviikkona.Haastajat: 2 Eetu Rols pystyy ravilla paljoon, mistä kertoo jo pelkkä voittoprosentti. Viimeksi ruuna ei meinannutkaan lähteä auton takaa ravia matkaan, mutta pysyi toissa kerralla kiltisti sallitulla askellajilla. Tuloksena oli tyylipuhdas voitto ruunan edettyä johtopaikalle puolitoista kierrosta ennen maalia. 11 Intoiivari kiri viimeksi 2. ulkoa aivan Synerin ja Heporixin rinnalle taistossa voitosta. Ruuna menee matkan, mutta märkä keli ei olisi sille etu. 3 Häyrilän Hero voitti Vermossa pitkällä kirillä, muttei viimeksi yltänyt takapareista kärkeen vaikka pommitti lähelle ennätystä. 1 Rivaltti sai viimeksi tarkan selkäjuoksun, millaisella ruuna ehti ykkäseksi maalisuoralla. Hyvä juoksu on jälleen tiedossa eikä Rivaltin voitonmahdollisuuksia voi aliarvioida.Yllättäjät: 12 Lorutyttö menee matkan ja ravilla se pystyy yllättämään. 8 Vekraus oli viimeksi 3. ulkoa tasainen ja pystyy parempaan. 6 Ohikiitävä ei valmentajan mukaan kulje tosissaan, mistä osaltaan johtuvat laukat. 5 Välkyn Vesku yllätti viimeksi kakkossijallaan. Tehtävä on jälleen kovatasoinen.Pelijakauma: Lorutyttö (2%) on turhan unohdettu.Juoksunkulku: Eetu Rols etenee kärkipaikalle, mikäli ruuna pääsee ravilla matkaan.IS-pelisuositus - Toto64-1Pieni: 13, 2, 11, 3, 1, 12Suuri: 13, 2, 11, 3, 1, 12Lähtölistat | Tallikommentit Toto64-2Suosikki: 2 Suejedi pääsee loistoasemista matkaan ja ruuna saattaa parantaa saatuaan tauon jälkeen startin alle. Ruuna juoksi viime viikolla Porissa 4. ulkona, mistä hevonen kiri erittäin hyvin loppua, muttei aivan ehtinyt ykköseksi. Suejedi kohtaa sopivan porukan ja on papereissamme ykkösmerkki.Haastajat: 3 Laura Savage nousi toissa kerralla kaukaa takapareista tototaistoon saatuaan edetä hyvissä selissä. Viimeksi tamma palasi takaisin voittokantaan varmoin ottein 2. ulkoa. Nelivuotias on saanut tauon jälkeen startteja alle, eikä kunto ole laskemaan päin. 6 Sunlit Treasure tsemppasi toissa kerralla hyvin raskaalla reissulla kuolemanpaikalta ja viimeksi oli ymmärrettävää, että tammalla ajetaan välillä säästöjuoksu. Voimia jäi käyttämättä, kun nelivuotias ei päässyt tulemaan sisäradalta vapaasti. 9 Burnout laukkasi Vermossa johtopaikalta toiseen kaarteeseen mentäessä ja oli tämän jälkeen tasainen 2./3. ulkoa. Viimeksi ruunalta odotettiin keulasta enemmän. Burnoutilla on porukan vähiten rutiinia, ja jokainen startti vie sitä oikeaan suuntaan.Yllättäjät: 5 Haldiazilla on ajeltu nättejä juoksuja toisella radalla eikä tamma ole päässyt käyttämään kaikkia voimiaan. Tamma pääsee hyvin liikkeelle. 4 Summitie jäi viimeksi painamaan toisella radalla ensimmäisenä juostessaan sen verran ohjille ettei jaksanut puristaa lopussa kaksariin. Tätä ennen ori oli hyvä 3. ulkoa pitkällä kirillä. 10 Amadeus Possible matkasi Vermossa keulahevosen kannassa saaden startin koneeseen. Kuskinvahvistuksen kokeva 1 Miss Abbey Road sekä aikaisempaa terävämmistä treeneistä eteenpäin mennyt 8 Hello tulevat seuraavina. Jälkimmäinen nappasi Vermosta kakkossijan uudella ennätyksellään.Pelijakauma: Suejedin (27%) kuuluisi olla suosikki ennen Laura Savagea (33%). Sunlit Treasure (6%) ja Burnout (14%) olivat viimeksi suosikkeja, mutta tällä kertaa peliosuus on selvästi matalampi. Näistä ensin mainittu maistuu enemmän.Juoksunkulku: Haldiaz katsoo ensimmäiset keulat. Suejedi pystyy alussa vastaamaan Laura Savagelle ja saattaa jatkossa hakea johtopaikan nimiinsä.IS-pelisuositus - Toto64-2Pieni: 2, 6Suuri: 2, 6Lähtölistat | Tallikommentit Toto64-3Suosikki: 11 Chique nostetaan tasaisen Teräsmiesliigan ranking-kärkeen. Tamma on paussin jälkeen startannut pariin otteeseen ja viimeksi oli voiton vuoro väkevällä esityksellä toiselta ilman vetoapua. Chique on jonkin verran ottanut laukkoja, mutta on varmistumaan päin. Tamma on jaksava menijä ja pitkät matkat ovat aikaisemmin käyneet sille hyvin.Haastajat: 8 Hidalgo Bokon esityksissä ei ole ollut vikaa, ja viimeksi ruuna nappasi voiton 3. ulkoa ylivoimaiseen tyyliin. Matka käy, mutta kostea keli olisi miinusta. 5 Morris voitti Kymenlaakso-ajon karsinnan, mutta epäonnistui finaalissa. Kyseessä on hyväluokkainen menijä, joka on pystynyt hyviin suorituksiin paussiltakin (ks. ennakkojuttu). Kapasiteettinsa puolesta Morris olisi voinut kerätä aivan erilaisen voittosumman, jos asiat olisivat uralla menneet lapaan. 13 Borgmester on hyvä menijä pitkille matkoille ja pystynyt oikeana päivänä runttaamaan haastavillakin juoksuilla väkevästi. Starttiväli on tällä kertaa pitkähkö.Yllättäjät: 12 Prodigy Shark runttasi Vermossa mainiosti perille toiselta ilman vetoapua ja oli vähintään yhtä hyvä kuin Jyväskylässä, missä voitto tuli ylivoimaiseen tyyliin 2. ulkoa. Kunto on hyvä ja ruuna on yksi mahdollisista. 3 Amazing Tycoon taipui maanantaina keulasta, mutta teki aikaisemmin Vermossa mainion juoksun selästä ja ehti ykköseksi ohi keulassa juosseen 4 Hadesin. 9 Paddock's Star on tauluaan parempi menijä, joka pystyy parantamaan saatuaan paussin jälkeen kisoja alle. 1 Daisy Nash nousi Forssassa mukaan voittomatsiin ja oli hyvä, Teivossa puolestaan lähtölaukka pilasi homman. Loistoasemista tamma omaa yllätyssauman. 7 Fundover Match yllätti viikko sitten, kun kuski tarjoili sille maukkaan reissun. Tehtävä on tällä kertaa kovempi.Pelijakauma: Morris (7%) on koko Toto64:n maistuvimpia merkkejä.Juoksunkulku: Morris avaa johtoon ja joko ajaa siitä tai luovuttaa paikan Hadesille.IS-pelisuositus - Toto64-3Pieni: 11, 8, 5, 13Suuri: 11, 8, 5, 13, 12, 3, 4, 9, 1Lähtölistat | Tallikommentit Toto64-4Suosikki: 6 Eeti erottuu kirivoimaisena menijänä selvähköksi suosikiksi. Ori ei päässyt viimeksi ravia matkaan ja menetti pelin heti kättelyssä, mutta suureen huoleen ei ole aihetta, sillä ori on ollut varsin ravivarma tapaus. Vermossa Eeti teki 3. ulkoa kaiken oikein ja ehti ohi Elias Juonettaren. Ori ei ole alussa nopeimpia, mutta jaksaa kierrellä hyvin päätöskierroksella.Haastajat: 7 Larsman kesti Vermossa johtopaikalta kakkoseksi Ekin Toiven jälkeen. Ruuna kilpailee hyvässä vireessä ja valmentajan mukaan sillä ajetaan tällä kertaa selästä. 12 Julmin kesti Lahdessa asiallisesti neljänneksi lähdössä, missä hevonen joutui tekemään avauskierroksen aikana lujasti töitä ennen kuin pääsi keulaan. Se maksoi 19,5-vauhtisen avauksen. Lopussa ohi vyöryi Morison ja Lissun Eerikki, jotka kuuluvat maan ykkösnousukkaisiin. Lähtöpaikka on tällä kertaa haastava, kun ori olisi paras kärkipäästä.Yllättäjät: 9 Tuviker laukkasi Mikkelin kurassa kesken kirinsä loppukurvissa. Tätä ennen ori teki hyvän juoksun 5. ulkoa ja kiersi totoon Larsmania ja kumppaneita vastaan. 4 Oiva-Sointu voitti toissa kerralla johtavan rinnalta eikä ollut huono viimeksikään matkattuaan 4. sisällä/5. ulkoa. Tällä kertaa tehtävä on haastavampi kuin aikaisemmin. 10 Puhti-Veikossa on tulevaisuutta. Vasta kuusivuotiaan oriin ero rutiinissa on selvä verrattuna lähdön kokeneempiin ja hevonen starttaakin matkaan haastajana. Se on viime sijoituksiaan paremmassa vireessä.Pelijakauma: Julmin (9%) on jäänyt jonkin verran liikaa suosikkikaksikko Eeti (49%) - Larsman (31%) varjoon. Eetissä on varma-ainesta Toto64:n, kun selvät piikkikandidaatit ovat muissa kohteissa vähissä.Juoksunkulku: Larsman saisi haettua johtopaikan nimiinsä, mutta mikäli sillä otetaan alussa kiinni ja tähdätään selkäjuoksuun parijonossa kuten ennakkokommenteista voi päätellä, juossee Kihisee tässä tapauksessa keulassa.IS-pelisuositus - Toto64-4Pieni: 6Suuri: 6Lähtölistat | Tallikommentit Toto64-5Suosikki: 11 Selene Lune on ollut alkukaudella kerta kaikkiaan hurja. Se pinkoi tammikuussa Lahdessa uudet SE-lukemat ja oli tehdä saman tempun toisella vierailullaan tempaisten voltista tauluun lukeman 13,3 vaikka vuosi on ehtinyt nytkähtää vasta pari kuukautta eteenpäin. Selene Lune on vahvana ja periksiantamattomana menijänä pystynyt runttaamaan voittotaistoon niin keulasta, selästä kuin johtavan rinnaltakin. 2600 metrin matka käy tammalle loistavasti.Haastajat/yllättäjät: 7 The Dude kiri Mikkelissä 2. ulkoa varmasti kakkoseksi ylivoimaisen Sahara Sandstormin jälkeen ja pystyy olemaan Vermossa terävämpi. 1 Lily's Starissa on kykyjä nähtyä parempaan, kun nopea avaaja on päässyt loistavalle lähtöpaikalle. Pitkällä matkalla selkäjuoksu lienee ykkösvaihtoehto. 5 Millstone's Vivid on vahva tamma, jolle matka käy hyvin. Kuskin mukaan otteet ailahtelevat jonkin verran ja kaarteet tuottavat ongelmia, jos hevonen on toisohjainen. Kaiken toimiessa tamma pystyy kamppailemaan totosijoista. 4 Don Corleone Trot kierteli Lahdessa 5. ulkoa mukaan totomatsiin. Vahva menijä osoitti, että kunto on tällä hetkellä nousemaan päin. 8 Captivate oli puolestaan selvä pettymys Lahdessa 3. ulkoa, eikä tauko selitä koko kuvaa.Pelijakauma: Selene Lune (79%) on rivin todennäköisin voittaja.Juoksunkulku: Lily's Star ja Earn n'Burn kilvoittelevat alussa keulasta, ja ensin mainittu pitää asemat puolellaan. Jatkossa The Dude tai Captivate kiertää vetotöihin ja eiköhän Selene Luneltakin nähdä aikainen ratkaisu takapareista.IS-pelisuositus - Toto64-5Pieni: 11Suuri: 11, 7Lähtölistat | Tallikommentit Toto64-6Suosikki: 4 Deangelo pääsee pitkästä aikaa hyvältä paikalta matkaan ja tähtää koko matkan johtoon. Ruuna avasi viimeksikin kovaa, muttei päässyt keulaan vaan pudotti 08,2-vauhtisessa avauksessa johtavan kantaan. Sieltä ruuna nousi toiseksi viimeisen kaarteen jälkeen toisen radan veturiksi ja tsemppasi asiallisesti perille. Tätä ennen ruuna esitti hyvän lopetuksen Vermossa viimeisestä parista. Deangelo on vaikeasti lyötävissä, mikäli se taistelee täydellä tarmolla loppuun asti.Haastajat: 5 Silvester oli Vermossa tekemässä erittäin hyvää loppuvetoa mutta laukka maalisuoralla katkaisi kirin kesken voittomatsin. Ravilla kuusivuotias olisi ehtinyt ykköseksi. Tällä kertaa starttiväli on lyhyempi ja lähtöpaikka parempi. 9 Hudson Web matkasi viimeksi 5. sisällä, mistä ei ollut helppoa nousta kärkeen Sahara Sandstormin hallitessa keulassa. Hudson Web sai startin alle ja kuuluu pelihevosiin. 2 Roofer kiersi Lahdessa 5. ulkoa kärkeen maalisuoralla ja vei voiton. Lähtöpaikka käy tasaiselle avaajalle mainiosti. 6 Mr Chance pakitteli Teivossa heikolta lähtöpaikalta hännille, mistä kiri ei kantanut aivan perille. Tätä ennen ori oli hyvä ja nappasi edellisen ykkössijansa 4. ulkoa. Lähtöpaikka on harmillisesti juuri pelihevosten ulkopuolella.Yllättäjät: 8 Deux En Un ei viime kuukauden kisoissaan yltänyt kärkeen 5. ulkoa. Tälläkin kertaa tehtävästä on vaarassa muodostua turhan hankala. 11 He Is Felix on tasainen avaaja, joten lähtöpaikka ei ole niin suuri miinus kuin se monelle muulle olisi. Ruuna pystyy kirimään hyvin selissä, mikäli hyvä vetoapu on tarjolla. 3 Racehill Victory on väläytellyt ja viimeksi ruuna kierteli 4. ulkoa tototaistoon yhdessä Rooferin kanssa. Racehill Victoryn voitto olisi peleissä iso yllätys, muttei mahdoton sellainen.Pelijakauma: Roofer (18%) on ylipelattu.Juoksunkulku: Deangelo avaa keulaan eikä luovu paikastaan. Silvester tai Mr Chance jää kuolemanpaikalle.IS-pelisuositus - Toto64-6Pieni: 4, 5, 9, 6Suuri: 4, 5, 9, 6Lähtölistat | Tallikommentit IS-pelisuositusPieniToto64-1: 13, 2, 11, 3, 1, 12Toto64-2: 2, 6Toto64-3: 11, 8, 5, 13Toto64-4: 6Toto64-5: 11Toto64-6: 4, 5, 9, 6Hinta: 19,20 €
Tästä kupongille:
SuuriToto64-1: 13, 2, 11, 3, 1, 12Toto64-2: 2, 6Toto64-3: 11, 8, 5, 13, 12, 3, 4, 9, 1Toto64-4: 6Toto64-5: 11, 7Toto64-6: 4, 5, 9, 6Hinta: 86,40 €
Tästä kupongille: