Ravivihje: Toto65 Magic Monday 24.2.2020

Julkaistu:

MAGIC MONDAY
Maanantain Magic Mondayssa luotetaan poikkeuksellisesti taukohevoseen.

Toto65-1

Suosikki: Magic Monday alkaa haastavalla pelilähdöllä, jonka osallistujilta ei taulusta löydy voittoa. 8 Rikastuva on viimeisimpänä ollut sellaista lähellä, kun ruuna puristi viimeksi Kouvolassa johtavan rinnalta sitkeästi voittotaistoon. Hevonen ailahtelee kovasti ja osaa ottaa turhia laukkojakin, mutta perustaso riittäisi tässä korkealle.

Haastajat: 4 Tohtori on tottunut kovempaankin vastukseen kuin maanantaiset kanssakilpailijat. Forssassa ruuna kiri ihan mukavasti 4. ulkoa ja vastaavilla vauhdeilla ollaan tässä korkealla. Hevonen jäi tässä välissä kerran pois ja on siinä mielessä pieni arvoitus.

1 Rivalttikin ailahtelee, mutta ammattikuskeilla on nähty ihan vakaata suorittamista. Esimerkiksi tammikuun lopun starteissaan hevonen oli oikeinkin hyvä. Viime kerran tasapaksuus saattoi mennä juostavan matkankin piikkiin.

6 Ohikiitävä on oikeinkin epävarma, muttei ole ravatessaan ulkona. Viimeksi Killerillä hevonen paikkasi alun laukkansa mainiosti ja voimiakin taisi vielä jäädä.

Yllättäjät: 5 Siirilli on nopea tamma, mutta kuten Sheikin taustalta tuttu valmentajakin painottaa, niin se on hirveän toisaikainen. Välillä ravi ei käy laisinkaan, eikä siihen ole tahtonut edes löytyä syytä. Tauon päättävät harjoitukset ovat kuitenkin sujuneet hyvin. 2 Vispaus on ollut viime aikoina aavistuksen aiempaa tasapainoisempi ja suoritti esimerkiksi viimeksi aika tasapäin Rivaltin kanssa. 3 Vennelmon Tyyne ei ole tahtonut pysyä kasassa talven starteissaan. Edellisessä ehjässä kisassaan tamma jäi pussiin ja potentiaalia on taulua parempaan. 7 Villihiisi kulki Jokimaalla alun laukan jälkeen viimeisen mailin alle 28-vauhtia, eikä tästä lähdöstä voi sanoa yhdenkään osallistujan olevan onnistuessaan ulkona voittotaistosta.

Pelijakauma: Tohtoria (29 %) hivutettaisiin hieman alemmas. Lähtö on alustavaa jakaumaa tasaisempi ja vähiten pelatut ansaitsisivat enemmän huomiota.

Juoksunkulku: Eturivissä ei ole raketteja. Tohtori ja Siirilli avaavat asiallisesti keskeltä rataa, mutta Rivaltillakin on sisältä mahdollisuutensa keulakamppailussa. Rikastuvalla ajettaneen ulkoa aktiivisesti eteenpäin. Lopullinen johtonimi ei ole ihan helppo veikattava.

IS-pelisuositus - Toto65-1

Pieni: 8, 4, 1, 6
Suuri: 8, 4, 1, 6, 5, 2, 3, 7

Toto65-2

Suosikki: Suomenhevoset avaavat pelin Killerilläkin ja kisa on paitsi positiivisen tasokas, myös hyvin tasainen ja monella on mahdollisuutensa. 4 Ruopas on siinä mielessä etusijalla, että lähtöpaikka suosii nopeaa avaajaa ja sen tie vieneen johtoon, jonka jälkeen sillä on muita vähemmän kysymysmerkkejä juoksunkulun suhteen. Viimeksi ori kiri 2. ulkoa ykköseksi hapuiltuaan ensin lähtösuoralla laukan puolelle.

Haastajat: 6 Iinan Prinssi torjui toissa startissaan kovan Eetin tiukassa ja hienossa taistossa ja jatkoi viimeksikin voittokannassa helpommassa lähdössä, muttei ihan yhtä vakuuttavaan tyyliin. Ruunalle saattaa olla tässä tarjolla paikka johtohevosen rinnalla, eikä siitä ole helppo voittaa, mutta yhtä kaikki se on edelleen pelihevosia.

11 Myrskyri tyylitteli toissa startissaan johtopaikalta ja osoitti viimeksi alkulaukan jälkeen, ettei kunto ole ainakaan laskusuunnassa. Näennäisesti huono lähtöpaikka parani merkittävästi poisjäännin myötä ja ruuna pääsee nyt nopean Ruopaksen takaa matkaan. Hevonen on ottanut ison osan voitostaan johtopaikalta, mutta näytti viimeksi, että kiertäminenkin luonnistuu.

7 Pärttylillä on alla kaksi komeaa voittoa, joissa se on molemmissa edennyt 1. takasuoran lopussa johtoon ja hallinnut vaivatta. Nyt keulapaikalle ei ole asiaa, mutta ruuna osaa tulla muualtakin. Vastus on tosin hieman viime kertoja tasokkaampaa.

5 Montsan Vippi tekee oikein varmaa ja tasavahvaa työtä. Mikkelin hyvätasoisessa Toto75-lähdössä ruuna puristi 2. ulkoa totoon.

Yllättäjät: 12 Siron Peli laukkasi Kaustisella menestystään viimeiseen kaarteeseen, kun maisema vaihtui sitä ennen kohisemalla 4. ulkoa alkaneessa kirissä. Kivikovassa lähdössä on kuitenkin 12-radalta vaikea ehtiä kaikkien ohi. 9 Melkeri oli Kouvolassa paljon voimia tallella pussissa ja kiri Jokimaalla positiivisesti totoon. Rima tosin nousee edellisistä. 8 Loikkaar on laukkaillut viimeisissään ja palaa tauolta. Valmentajan mukaan harjoitusotteet ovat olleet positiivisia, mutta hevonen osaa ailahdella on oikein epävarma. Nopea 3 Venlan Vekkuli nosti tasoaan ammattiohjastajalla, mutta nyt tuttu amatööri palaa rattaille. On valjakko tosin näinkin menestynyt, mutta siitä on aikaa.

Pelijakauma: Tasaisen tasokas lähtö, joka on alustavasti suhteellisen oikein rastattu. Iinan Prinssiä (14 %) voisi nostaa hieman.

Juoksunkulku: Ruopas avaa johtoon, mutta ei saa rauhoittaa, sillä Iinan Prinssi ja Pärttyl ovat molemmat hevosia joilla tavataan ajaa aktiivisesti.

IS-pelisuositus - Toto65-2

Pieni: 4, 6, 11
Suuri: 4, 6, 11, 7, 5, 12

Toto65-3

Suosikki: Läpi talven loistanut 1 Capo on maanantain pelatuin hevonen. Alla on normaalia pidempi starttiväli, mutta suurempi kysymysmerkki on lähtöpaikka. Ruuna ei normaalisti pysty puolustamaan johtopaikkaa, jolloin ongelmat voivat kasaantua. Toisaalta rattailla on Jarmo Saarela, joka ei ainakaan passiivuuttaan jää pussitetuksi. Eiköhän suosikki löydä tiensä vapaalle ja ansaitsee asemansa. Kuopiossa Capo oli suvereeni keulapaikalta Toto75-lähdössä.

Haastaja: 3 Qvidja's First oli Vermossa Toto75-tasolla omaa luokkaansa pitkällä kirillä. Se ei ollut maailman tasokkain Toto75-lähtö, mutta esitys oli siltikin murskaavuudessaan mainio. Hevonen hevosta vastaan Capo taitaa olla liian kova pala, mutta haastaja on ykkösvaihtoehto voittajaksi, jos suosikki jääkin sisäradan syövereihin.

Yllättäjät: 4 Casimir Tof eteni Vermossa matkalla keulaan, mutta joutui loppusuoralla toteamaan Oilsheikin selityksittä paremmakseen. Ruuna on ollut asiallinen, mutta pystyy parempaankin. Viime taso ei kyllä vielä riitä ainakaan suosikkikaksikolle. 12 Silvester päätti viime kauden hienosti Solvallan ykköseen, mutta on sairastellut sen jälkeen ja valmentaja varoittaa, että hevonen vaatinee startin tauolta. 12-radalta tehtävä on joka tapauksessa monimutkainen. 10 Cool On Photos on juossut kolme kertaa peräkkäin johtavan rinnalla ja ollut pääasiassa sitkeä. Nyt hevonen saa pitkästä aikaa selkäjuoksun ja sellaisella tulos voisi olla parempi. 8 All Ready Match on takuuvarma suorittaja, mutta vaatii tarkan juoksun ja näistä asemista ainakin voitto olisi yllätys. 9 Stronghold kulki Porissa mukavasti laukan jälkeen ja oli Teivossa pussissa. Ruuna on lievässä nousussa, vaikka taulu onkin kovin sekainen. Nopealta 6 Ain't She Sweetiltä on puuttunut puristusta lopussa, mutta ainakin kiihdytystä tamma sekoittaa. 5 Diffarn Am aloittaa uusissa maisemissa, mutta parannettavaa on aika lailla viime tasoon nähden.

Pelijakauma: Capon (65 %) kohdalla on pieniä kysymysmerkkejä erityisesti lähtöpaikan suhteen ja varmistukset ovat paikallaan.

Juoksunkulku: Capo lähtee sen minkä kintuistaan pääsee, mutta ainakin Ain't She Sweet taitaa olla alussa nopeampi. Suosikin pitäisi kuitenkin onnistua nousemaan alussa edes toiselle, jonka jälkeen se saattaisi kuitenkin olla lopullinen johtonimi. Qvidja's First saattaa tosin ehtiä kyselemään johtopaikkaa ensin, eikä varmastikaan ykköshaastajana luovuttaisi sitä suosikille ainakaan suosiolla.

IS-pelisuositus - Toto65-3

Pieni: 1, 3
Suuri: 1, 3

Toto65-4

Suosikki: Toto65-pelin neljäs kohde vaikuttaa suoraviivaiselta nopean 1 Popen kohdalla, kun ruuna sai arvonnassa mainion ykkösradan, josta se ei missaa johtopaikkaa ainakaan alussa. Porissa Pope kiitti 6 Al E. Gador Zetiä vetoavusta ja voitti upealla tuloksella. Teivossa puolestaan Lovetown rankaisi suosikkia lopussa sen takaa, mutta suoritus oli edelleen mainio. Jukka Torvisella on open strech -radalla pelkästään hyviä vaihtoehtoja, sillä keulapaikan voi luovuttaa poiskin, jos esimerkiksi "Eepee" Mäkinen vaihtaa taas taktiikkansa aktiivisempaan malliin.

Haastajat: 9 Finnick Sisu oli elokuussa Suomen debyytissään tasapaksu, mutta uuden tauon jälkeen nähtiin parempaa, kun ruuna oli Joensuussa keulapaikalta omaa luokkaansa. Rima nousee selvästi, mutta eiköhän hevonenkin terävöidy vielä lisää. Huomioitavaa on, että uralla on startteja vasta seitsemän, joten siihen nähden hevonen on näihin lähtöihin vielä aika vihreä.

Al E. Gador Zet voitti Seinäjoella johtavan rinnalta, mutta Teivossa samalta paikalta veto hiipui, samoin kuin Porissa, kun taktiikka oli ääriaggressiivinen. Ruunalla on vauhtia sotkea juoksunkulkua ja hyvänä päivänään se kestää rankkaakin vauhdinpitoa.

Marko Hakkaraisen tallin toinen ase Finnick Sisun ohella on 3 Enge Barack, jonka Suomen ura on alkanut vähän samaan tyyliin kuin Finnick Sisunkin. Aluksi hevonen esiintyi virkamiesmäisesti, mutta oli kuun alussa tauolta parempi. Rima nousee ylisarjassa selvästi, mutta potentiaalia on kauttaaltaan vielä Suomessa nähtyä parempaan.

Yllättäjät: 4 Black Maya voisi olla oikein jättipommi, jos kisasta tulee vauhtijuoksu. Taukostartissa juoksunkulku meni totaalisen pieleen ja tamma oli sijoitustaan paljon parempi. 2 Titan As on parhaimmillaan sitkeä ja parhaimmillaan vapaalta radalta. Johtoon ei ole asiaa ja johtavan rinnalta tämä kisa taitaa olla liian kova haaste voittoa ajatellen.

Pelijakauma: Pope (48 %) on oikein pelattu suosikki, mutta otetaan nyt isompaan systeemiin kaveriksi Finnick Sisu, jolla on paljonkin parannuspotentiaalia ja kun ei Pope nyt kuitenkaan pohjimmiltaan ole mikään voittokone. Black Mayalla (2 %) on selvästi peliosuuttaan isompi sauma yllättää.

Juoksunkulku: Pope pitää aluksi johtopaikan ja sillä joko ajetaan siitä, tai OS-radalla saatetaan luovuttaa paikka Al E. Gador Zetille, jos sillä tullaan oikein ryminällä sitä kysymään.

IS-pelisuositus - Toto65-4

Pieni: 1
Suuri: 1, 9, 4

Toto65-5

Suosikki: 1 Rhapsody Point näytti hienoa kapasiteettia 3-vuotiaana, mutta Tammakriterium ja lopulta koko syksy meni harakoille sairastumisen vuoksi. Tammalla on ylivertainen luokka tällaiseen tehtävään ja kun ykkösratakaan ei haittaa nopeaa avaajaa, niin siitä voi kaavailla varmaa tauoltakin. Huusarin Suomen osastoa pyörittävä Roi Iltanen on ollut oikein tyytyväinen hevosen harjoitusotteisiin ja koko matkan johto on hyvin todennäköinen skenaario.

Haastajat: 3 Giselle Halmilla on puolestaan hurja fysiikka, mutta vauhtia saisi olla enemmän ja laukka on pinnassa. Joulukuun starteissa tamma runttasi ykköseksi hypyistä huolimatta, eikä väsy ensimmäisenä, mutta suosikkiin verrattuna huippunopeudessa on melkoinen ero.

6 Flashdance Sisun taulu on korea, mutta se hieman valehtelee yleistä tasoa, sillä menestystä on tullut aika tasottomista lähdöistä. Tietysti hyviä sijoituksia pitää arvostaa, mutta sarjat ovat koventuneet tiuhaan tahtiin ja tässä tamma on selvästi liikaa luotettu.

Yllättäjät: 7 Sapta Rishi on ollut epäonnen soturi kaksi kertaa peräkkäin. Ensin hevonen jäi ulos kiertämään ja viimeksi se laukkasi häiröstä. Sitkeä menijä puristaa aina hyvin perille ja ohittaa lopussa monta. 8 Si Lucky oli kahden hyvän esityksen jälkeen viimeksi nahkea ja jäikin sitten tauolle. Valmentajaa ei valitettavasti tavoitettu, mutta joulukuussa tamma oli hyvä tauolta. 11 Gabriella la Renta on löytänyt taas ravisävelen ja alla on kaksi kelpo suoritusta. Näistä asemista on kuitenkin luvassa haasteita. Teemu Keskitalo varoittaa, että 5 Zavenuen kohdalla on tauon aikana löydetty avaimia ongelmiin ja hevosen pitäisi olla aiempaa parempi.

Pelijakauma: Rhapsody Point (42 %) voisi olla tauosta huolimatta isompikin suosikki. Flashdance Sisu (27 %) on karkeasti liikaa luotettu.

Juoksunkulku: Rhapsody Point pitää johtopaikan.

IS-pelisuositus - Toto65-5

Pieni: 1
Suuri: 1

Toto65-6

Suosikki: Viime vuonna peräti 12 kertaa voittaneella 12 Troopersilla on harvinaisesti kaksi hutia peräkkäin taulussa tällä hetkellä. Oulussa juoksu meni totaalisen pieleen, eikä heikkoon sijoitukseen kannata tuijottaa. Ruuna osaa kiriä takaa, mutta toki näistä asemista on aina riskejä, kuten juuri Oulussakin nähtiin, kun 6. ulkoa oli aina vetämätön selkä edessä, kun olisi pitänyt kiriä.

Haastajat: Homma pitäisi olla kuitenkin taputeltu kahdella merkillä, jolloin lapulla on yksi valtti keulapäässä ja yksi kirihevosissa. 6 Lucille Bourbon nimittäin karauttaa eturivistä todennäköisesti johtoon, josta se hallitsi tyylikkäästi Joensuussa. Lappeessa lähti kenkä ja Oulussa tamma kompuroi kirissä laukalle, mutta kunnon pitäisi olla ihan ennallaan.

10 Coldspringillä on ajettu kaksi kertaa ääripassiivisesti ja vire on hieman riviä parempi. On hyvä muistaa, että tamma löi Troopersin tammikuun puolivälissä Killerillä aika selityksittä kirissä. Toki se sai silloin aika lailla säästeliäämmän juoksun kuin se.

Yllättäjät: Valmentajan mukaan 4 Herzog Greenwoodin pitäisi olla tauolta parempi kuin syksyllä. Hevonen onkin parhaimmillaan sitkeä ja parhaimmillaan vapaalta radalta. Keulaan ei ole asiaa ja johtavan rinnalta voittaminen vaikuttaa hieman liian kovalta tehtävältä. 11 BWT Crusader debytoi Killerillä uusista käsistä kirivoitolla, mutta on sen jälkeen palannut tasapaksuun suorittamiseen. Paikkakaan ei ilahduta nyt. 5 Leon Dahlia voitti Joensuussa johtopaikalta, mutta se oli oikein merkittävästi tätä helpompi lähtö. Alakanttiin suorittanut hevonen oli kuitenkin aiempaa parempi ja olisikohan tuuli kääntynyt. 3 Newyorker Li oli Teivossa pitkältä tauolta hyväksyttävä. Valmentaja odotti tuolloin, että hevonen parantaa starttien myötä ja jos se menee eteenpäin, niin hyvä sijoitus ei saa yllättää. 1 Lessons In Love ailahtelee melkoisesti, mutta hyvältä paikalta, selkäjuoksulla ja sopivan lyhyellä kirillä se voisi napata totosijankin.

Pelijakauma: Lucille Bourbonin (27 %) pitäisi olla hieman lähempänä Troopersia (48 %) ja kahdella merkillä mennään.

Juoksunkulku: Lessons In Love avaa sisältä hyvin, mutta tyytyy selkäjuoksuun. Leon Dahlia ja Lucille Bourbon karauttavat keskeltä rataa lujaa liikkeelle ja jompikumpi niistä on lopulta johtonimi.

IS-pelisuositus - Toto65-6

Pieni: 12, 6
Suuri: 12, 6

IS-pelisuositus

Pieni
Toto65-1: 8, 4, 1, 6
Toto65-2: 4, 6, 11
Toto65-3: 1, 3
Toto65-4: 1
Toto65-5: 1
Toto65-6: 12, 6
Hinta: 4,80 €

Tästä kupongille:


Suuri
Toto65-1: 8, 4, 1, 6, 5, 2, 3, 7
Toto65-2: 4, 6, 11, 7, 5, 12
Toto65-3: 1, 3
Toto65-4: 1, 9, 4
Toto65-5: 1
Toto65-6: 12, 6
Hinta: 57,60 €

Tästä kupongille: