Ravivihje: Toto65 Kuopio 22.11.2019

Julkaistu:

TOTO65
Stallone marssii Varsakunkuksi Kuopiossa.

Toto65-1

Suosikki: Tasaisessa Toto65-pelin avauksessa on monta mahdollista voittajaa ja jo suosikin nimeäminen on vahvasti makuasia. Pelaajien alustava ykköshevonen on 10 Triple Ray, joka onkin löytänyt hyvän syysvireen. Joensuussa ruuna jäi 2. ulkoa ilman vetoapua kierros jäljellä ja puristi selvään voittoon. Sen perusteella raskaat olosuhteet eivät ole ainakaan haitta, mutta Kuopiossa voi aina tulla takarivistä hankaluuksia.

Haastajat: 3 Curakao ja 1 Micro Queen tulevat aika samanlaisista lähtökohdista. Molemmilla on pienen tauon jälkeen alla keulakakkonen ja hyville avaajille on sattunut tähän hyvä lähtöpaikka. Valmentaja ohjastaa jälkimmäistä pitkästä aikaa, eikä suoritustaso ole silloin ollut ihan sama, mutta toisaalta hevonenkin on ollut huomattavasti parempi kuin niihin aikoihin.

7 Carmalt Mustang otti Kuopion voittonsa keulasta ja lähtee myös reippaasti. Parissa viimeisessä hevonen on osoittanut, että se monipuolistunut paljon ja osaa menestyä kierrellenkin.

Yllättäjät: 2 Erica Field on ollut aavistuksen tasainen jo jonkin aikaa, mutta se on mielenkiintoista nähdä uudella kuskilla. 6 Kiss Sånnakin on parhaimmillaan sitkeä, eikä lähdössä juuri statisteja ole. 8 She Is Fridalle jäi viimeksi huomattavan paljon voimia.

Pelijakauma: Neljän pelatuimman hevosen välillä ei ole helppoa tehdä eroja. She Is Frida (1 %) ei saisi olla ihan nollakerhossa.

Juoksunkulku: Micro Queen, Curakao ja Carmalt Mustang avaavat kaikki kovaa. Micro Queen pitää halutessaan johtopaikan.

IS-pelisuositus - Toto65-1

Pieni: 10, 3, 1, 7, 8
Suuri: 10, 3, 1, 7, 8

Toto65-2

Suosikki: 4-vuotiaiden Varsakunkku-finaalissa on tikulla odottamassa mukava 12000 euron ykköspalkinto. 9 Stallone on syksyllä noussut haastamaan ikäluokan itsevaltiasta Parvelan Retua ja on nyt luonnollisesti suursuosikki, kun se jätti tämän suurkilpailun väliin ja vetäytyi talvitauolle. Satakunta-ajossa Stallone otti laukan, mutta koki siinä pientä häiriötä, eikä varsa ole muuten ollut paha laukkaamaan. Karsintavoitossaan ruuna oli suvereeni edettyään johtoon lähtösuoran päässä.

Yllättäjät: 6 Sirpsakka on noussut ikäluokan tammojen kärkikaartiin. Teivossa tammalle jäi jossiteltavaa ja se vaikuttaa paalun parhaalta. 7 Helkan Toivo oli Satakunta-ajossa hyvä kakkonen ja kehittyy hienoa tahtia. Nyt lähtöasemat ovat vaikeammat kuin tuolloin, mutta karsinnassa ori oli positiivinen kakkonen ennen 8 Lumettajaa, joka puolestaan on kisannut oriita vastaan koko ajan mukavasti kärjen tuntumassa. Ori palasi karsintaan tauolta ja saattaa terävöityä startti alla merkittävästi. 1 Taftin Tähti voitti karsinnan johtopaikalta ja lähtee nytkin vetämään joukkoa. 5 Lyyti on vauhdikas, mutta epävarma. Voltin vitoselta alku on varmasti vaikea, mutta tammalla on rajusti kehityspotentiaalia, kunhan se asettuu. Kaustisen Tammasarjassa varsa kiersi pitkältä pakilta vaivattomasti kaikki ja voitti pystyyn.

Pelijakauma: Stallone (79 %) on aiheesta suursuosikki, eikä varsin oikein pelatun hevosen varmistamisessa ole juuri mieltä.

Juoksunkulku: Taftin Tähti lähtee vetämään joukkoa. Stallonella voi ajaa tämän kisan monella tapaa ja se saattaa kiertää jo matkalla johtoon.

IS-pelisuositus - Toto65-2

Pieni: 9
Suuri: 9

Toto65-3

Suosikki: II divisioonakarsinta on tasokas lähtö, vaikka koki sillä puolella kovia muutaman poisjäännin myötä. 6 Captivate taipui Lahdessa raskaan juoksun jälkeen, mutta palasi Killerillä voittokantaan tyylikkäästi keulapaikalta. Johtopaikalta hevonen olisi taas vaikea lyötävä, mutta ei pääse sinne omin avuin ja siinä mielessä suosikilla on riskejäkin.

Haastajat: 7 Minto's Don Juan ei saanut viimeksi suosikista otetta sen rinnalta, mutta jatkoi hyviä suorituksiaan. Ruuna on paras vapaalta radalta ja siinä mielessä lähtöpaikka on ongelmallinen parin nopean ulkopuolelta.

1 Replay Pellini voitti Oulussa suoraan tauolta keulasta ja on juoksunkulun kannalta avainhevonen. Ruuna pitänee taaskin johtopaikan, mikäli ohjastaja vain niin haluaa. Hevonen ei ollut Oulussa vielä ihan lennokkaimmillaan, vaikka voittikin, mutta Marko Hakkarainen lupaa startti alla terävämpää suoritusta, sillä Oulun viimeistelyt olivat jääneet kelien vuoksi vajaaksi.

4 Orlando Knickin juoksut ovat menneet viimeisissä ihan mahdottomiksi ja ruuna on ehdottomasti edelleen varottava. Se on napannut tällä kaudella tätä lähtöä kovempienkin hevosten päänahkoja Toto75-tasolla.

11 Ronzon Face on hölmöillyt kahdesti peräkkäin kiihdytyksessä, mutta jatkaa kunnossa. Seinäjoella hevonen hallitsi tätä sarjaa helposti keulasta. Ruuna osaa tulla takaakin, mutta eihän se Kuopiossa tietysti helppoa ole.

Yllättäjät: 8 Dream Divine ei pystynyt Kouvolassa kärkitaistoon vaikeista asemista. Lähtöpaikka on taas hankala, mutta kunto edelleen hyvä. 5 Piedmont voittaa harvoin, mutta kisaa sattuvassa sarjassa ja omaa kovan rutiinin näistä lähdöistä, joten totosija ei saa yllättää.

Pelijakauma: Alustavaa pelijakaumaa huomattavasti tasaisempi lähtö, jossa ei kannata säästellä merkkejä.

Juoksunkulku: Replay Pellini on keulasuosikki, mutta Piedmont on selkeä uhka kiihdytyksessä. Captivate ja Minto's Don Juan tulevat myös ryminällä eteenpäin ja lopullinen juoksujärjestys riippuu ohjastajienkin mielihaluista. Replay Pellinillä saatettaisiin haluta ajaa keulasta, mutta Piedmont luovuttaisi johtopaikan suosikille.

IS-pelisuositus - Toto65-3

Pieni: 6, 7, 1, 4, 11
Suuri: 6, 7, 1, 4, 11, 8

Toto65-4

Suosikki: Neljännessä kohteessa otetaan kantaa suosikkia vastaan ja kakkossuosikin puolesta. 4 Fakir Nyx esiintyi valtavan positiivisesti kivikovissa JTT-lähdöissä ja kun se on merkittävästi suosikkia paremmissa lähtöasemissa, niin pelijakauman kuuluisi olla toisinpäin. Ruuna oli viimeksi Kuopiossa hieman tasainen 3. sisältä, mutta toisaalta se oli pitkään pussissa, eikä kuskikaan tainnut käyttää kaikkia oljenkorsia.

Haastajat: Pelikansan ykköshevonen 11 Enge Barack on mielenkiintoinen tulokas Suomeen, mutta näistä asemista vaaditaan heti huippusuoritusta ja Marko Hakkarainen varoittaa, etteivät viimeistelyt ole olleet kelien vuoksi parhaat mahdolliset. Lisäksi hevonen on paras tarkalla juoksulla ja 11-radalta sitä ei ole helppo saada. Eskilstunassa ruuna kiri 3. ulkoa 300 metrin rypistyksellä niukkaan voittoon.

Suosikin valmentajan oma ajokki on voitokas 8 Faith In Life, jonka esityksissä on ollut positiivinen tuulahdus taas viime aikoina. Ruuna puristi viimeksi mukavasti johtavan rinnalta, mutta juoksusta on vaarana tulla nyt vieläkin raskaampi.

9 Esmeralda Jons on yllättäjistä paras haku. Hieman kuuma tamma saa nyt selkäjuoksun ja pystyy terävällä kirilään yllättämään koviakin.

Yllättäjät: Viimeksi kirivoiton ottaneella 12 Pam Halloverilla on koko porukka kierrettävänään ja se tuntuu tuskaiselta. 5 Winzet on menestynyt tälläkin tasolla, mutta tauolta odotukset ovat aika matalalla. Tuomas Pakkasen talli iskee lähtöön kolmella hevosella, mutta koko kolmikon paras vire on ollut hieman hakusessa.

Pelijakauma: Enge Barack (34 %) ja Fakir Nyx (26 %) ovat alustavassa jakaumassa väärinpäin. Esmeralda Jons (5 %) ansaitsisi enemmän huomiota.

Juoksunkulku: Leon Dahlia avaa kovaa, mutta Crystal Cool iskee vauhdilla sen kimppuun alussa. Vauhti on luultavasti kovaa ainakin avauspuolikkaan osalta.

IS-pelisuositus - Toto65-4

Pieni: 4
Suuri: 4

Toto65-5

Suosikki: 6 Koveri palasi Kouvolassa voittokantaan keulapaikalta. Ori oli ollut läpi syksyn hyvässä vireessä, mutta epäonnea ehti riittää. Siinä mielessä voitto oli vähintäänkin ansaittu ja Kuopiosta voisi tulla hyvinkin toinen perään. Juoksuradalta Koveri on keulasuosikkikin ja siitä hevonen varsinkin vastaa sitkeästi.

Haastajat: 7 Vappuäijä oli viimeksi saamaton, mutta Antti Ojanperä painottaa, että hevosta oli päästy viimeistelemään tosi heikosti vaikeiden olosuhteiden vuoksi ja nyt on varmasti luvassa parempaa, kun starttikin on lähempänä. Suosikkikaksikko on vakaasti matkalla kohti avoimia lähtöjä, eikä niiden perustasossa ole kovin suurta eroa, mutta Koverin paikka on merkittävästi parempi.

Takamatkalta lähtee jahtiin kova kaksikko 12 Vaellus ja 8 Turelius. Molemmat palaavat jonkinasteiselta tauolta, eikä paalun kovia vastaan kestäisi olla kovin kaukana parhaastaan.

Yllättäjät: 3 Uljas Suomalainen ei ole ollut ihan syksyn huippuiskussa enää, mutta kierteli hyväksyttävästi viimeksikin. Hyvä avaaja saa nyt paremman juoksun. Derby-voittaja 5 Humiro on vihdoin palannut huippukuntoon. Kouvolassa ori tuli Koverin takana pussissa maaliin, joten ei hevonen nyt niin määrättömästi ole suosikkiakaan perässä. 9 Sjö Vinn vaikuttaa ihan kyvykkäältä tapaukselta. Ruuna taipui Seinäjoella ymmärrettävästi prässättyään keulan 22,5-vauhtiseen avauskierrokseen ja voisi säästeliäämmällä reissulla olla yllättävän korkealla.

Pelijakauma: Vappuäijä (20 %) saisi olla lähempänä Koveria (56 %) ja ainakin se kelpaa varmistusmerkiksi suosikille.

Juoksunkulku: Uljas Suomalainen avaa ensiksi johtoon, mutta eiköhän sille kelpaa juoksuradan kovasta kaksikosta ensimmäisenä saapuvan selkä. Normaalisti se on Koveri, mutta on Vappuäijälläkin mahdollisuutensa alussa, jos askel osuu suosikkia paremmin lankulle.

IS-pelisuositus - Toto65-5

Pieni: 6, 7
Suuri: 6, 7

Toto65-6

Suosikki: Päätöskohde on muuten varsin tasokkaan Toto65-kierroksen musta lammas. Jani Hartikaisen talli on löytänyt huiman vireen loppukaudesta, eikä varmasti vähiten sairaslomatuuraajana ja takapiruna häärineen Veli-Pekka Toivasen ansiosta. 5 Off Course on napannut kaksi peräkkäistä ykköstä ja osoittanut, että raskaat olosuhteet ovat varsinkin mieleen. Sellaista taitaa olla luvassa perjantainakin ja ruuna on aika selkeä ykkösmerkki.

Haastajat: 8 Alice Sutton kuuluu lähdön parhaimmistoon, mutta paikka on huono ja alla on murheita. Tamma käväisi Juhani Tapanin tallissa, mutta ei viihtynyt uusissa maisemissa alkuunkaan ja palaa nyt kotimaisemista tauolta.

4 Mercedesbergs on napsinut läpi syksyn kärkisijoja, mutta oikeinkin tarkoilla juoksuilla ja taulu hieman mairittelee. Eipä vastus toki tässäkään pelota.

1 Nancy Beyonce hävisi Ponsse Cup -karsinnassa nappijuoksulla vain Hamlet Starille ja saa ykköseltä nyt varmastikin hyvän juoksun.

Yllättäjät: Viimeksi napakasti kirinyt 12 Chocolamin oli lokakuussa laukankin jälkeen samassa rintamassa suosikin kanssa ja heikolta paikaltakin varottava. 7 Aleksi on parhaimmillaan hyvä hevonen tähän seuraan, mutta tauolta arvoitus. Hevosen treenisysteemit on laitettu täysin uusiksi ja sellainen saattaa aina tuoda parannuksia. 2 Come On Day on juossut Nuorten Sarjoja ja kerännyt kärkipään sijoituksia. Oulussa tamma ei loistanut pienessä lähdössä, mutta voisi parantaa startti alla. 3 Dainamin ja 9 Erik Flash ovat olleet tasaisen varmoja mitenkään loistamatta, mutta eipä tässä mahtiesitystä tarvita kärkisijaan. 10 Arya voitti Killerillä keulasta, mutta taipui viimeksi samalta paikalta.

Pelijakauma: Sekava lähtö, jossa on luotettava suosikkiin, tai toinen vaihtoehto on leveä rastitus. Chocolamin (1 %) ei saisi olla huonolta paikaltakaan prosentin hevonen.

Juoksunkulku: Nancy Beyonce pitää aluksi johtopaikan ja saattaa pitää siitä kiinni jatkossakin. Mercedesbergs kiihtyy myös hyvin ja tuskin suosikillakaan peruutellaan.

IS-pelisuositus - Toto65-6

Pieni: 5, 8, 12
Suuri: 5, 8, 4, 1, 12, 7, 2