Ravivihje: Toto65 Magic Monday 4.11.2019

Julkaistu:

TOTO65
Diesel Degato ottaa viidennessä kohteessa omansa mielimatkallaan.

Toto65-1

Suosikki: 6 The Swede ei ole kiihdytyksessä nopeimpia, mutta ruuna jaksaa runtata menemään. Niin viimeksikin, kun hevonen nappasi 2. ulkoa hopeaa. Tätä ennen 4. sisältä asiallisesti kirinyt The Swede on ollut viime starteissaan hyvä, mutta parempaankin on rahkeita ja ajan myötä voittojakin alkaa jälleen tulemaan. Ehkä jo tässä startissa, sillä vastus on sopivan näköinen.

Haastajat: 3 Ukebell Jet matkasi Kuopiossa 2. ulkona eikä hävinnyt kuin Dream Divinelle. Viimeksi Minto's Don Juan pysyi edellä, mutta ori piti kuitenkin kovaa kirineen 8 Fade To Jamin takanaan. Ukebell Jet on ollut tasaisen hyvä ja kuuluu pelihevosiin. Fade To Jam starttaa ulkoa matkaan, mutta pienessä lähdössä se ei pahimmassakaan tapauksessa tule jäämään liian kauas kärjestä. Ruunalta löytyy hyvä spurtti loppuun sopivalla juoksulla. Fade To Jam ei ole ollenkaan parhaimmillaan taktiikkajuoksuilla eli tasaisen kova tempo on elinehto menestykselle.

Yllättäjät: 1 Hamis Fameraiser ei ole aikoihin päässyt näin hyvistä asemista liikkeelle. Ruuna on tarvittaessa hyvä avaaja, jolla saatetaan tällä kertaa kokeilla keulasta, kun kuumimmat pelihevoset eivät ole kovia riehumaan alussa. Myös 4 Tour Knight ja 7 Haras Du Pin pääsevät hyvin matkaan, mutta keulasta tuskin kummallakaan ajetaan, kun ensimmäisellä julistettiin selkätaktiikka Suomen-debyytissään ja jälkimmäisellä alkaa olla niin paljon kilometrejä koneessa, että selkäjuoksu on ainoa oikea lähestymistapa. Maililla Haras Du Pin saattaisi olla yllättävän hyvä johtopaikalta mutta tuskin 2100:lla. Viimeksi pussiin juuttunut ja mahdollisuutensa menettänyt 2 Sahara Foxylady ja paussilta palaava 9 Tut A P tulevat rankingissa seuraavina.

Pelijakauma: Fade To Jam (12%) on jäänyt liikaa suosikkikaksikon The Swede (36%) - Ukebell Jet (39%) varjoon.

Juoksunkulku: Hamis Fameraiser pyrkii torjumaan Tour Knightin ja Haraas Du Pinin alkurynnistyksessä. Ukebell Jetin tai The Sweden selkä kelpaisi eteen, mutta nämä ovat sen verran tahmeita avaajia ettei ne välttämättä ehdi ajoissa kyselemään johtopaikkaa. Hamis Fameraiserilla siis ajettaneen tällä kertaa johtopaikalta.

IS-pelisuositus - Toto65-1

Pieni: 6, 3, 8, 1
Suuri: 6, 3, 8, 1

Toto65-2

Suosikki: 4 Donato E. on urallaan kilpaillut kovalla voittoprosentilla länsinaapurissa ja uudessa kotimaassaan sama meno on jatkunut. Donato E. on voittanut joka toisen starttinsa ja ollut huippuvaarallinen aina kun latu lempipaikalle keulaan on avautunut. Tälläkin kertaa hyvä avaaja tähtää piikkiin, mistä sen lyöminen ei olisi helppo tehtävä.

Haastajat: 1 Jolly Roy haastoi Seinäjoella Donato E.:n kelpo tavalla. Viimeksi ori oli Lexus Dreamin voittamassa lähdössä sijoitustaan parempi 4. ulkoa. Jolly Roy pystyy halutessaan haastamaan Donato E.:n tosissaan alussa taistoon keulapaikasta. Seinäjoella kaksikko avasi tasaväkisesti, ja tällä kertaa Jolly Roy pääsee matkaan sisempää. 8 Obrigado ei ole viime starteissaan ollut aivan parhaimmillaan, mutta hyväluokkaisen menijän voitonmahdollisuuksia ei kannata silti pitää nollissa. Obrigado on hyvänä päivänään erittäin kova luu ja tulee perille johtavan rinnaltakin.

Yllättäjät: 2 Hazelhen Hermes lopetti viime keskiviikkona 3. ulkoa asiallisesti totoon. Nousukuntoinen menijä hyötyy lyhyestä starttivälistä. 7 Celebrity Lane ei tauolta ollut parhaimmillaan, mutta viimeksi ruuna osoitti nousukunnon elkeitä kirien asiallisesti 4. sisältä. Tällä kertaa Celebrity Lanella ajetaan todennäköisesti selästä, eli reipas matkavauhti olisi poikaa. 5 Golda Paris epäonnistui viimeksi. Tamma on tauluaan parempi menijä, joka pystyy oikeana päivänä haastamaan suosikin. 9 Make It Quick teki mainion juoksun Lahdessa johtavan rinnalta, mutta siitä tulee kuluneeksi jo yli kaksi kuukautta. Paussilta Make It Quick on ainakin pieni arvoitus. 3 Lord Ivar taipui viimeksi johtavan rinnalta, mistä ruuna ei ole ollut uransa aikana parhaimmillaan. Siksi oli yllätys, että ruuna viimeksi tarkoituksella kierrätettiin kyseiselle juoksupaikalle. Lord Ivar on hyvä avaaja, joka osallistuu kiihdytykseen eikä keulataktiikkaa kannata poissulkea.

Pelijakauma: Donato E. (72%) on aivan liikaa pelattu. Etunenässä maistuvat Jolly Roy (6%) ja Obrigado (4%).

Juoksunkulku: Jolly Roy, Lord Ivar ja Donato E. iskevät alussa yhteen. Donato E. haluaa mielipaikalleen keulaan, mutta sisäpuolelta laitetaan hanttiin ainakin ensimmäisen 300 metrin aikana. Avaus on reipas, ja Obrigado kiertää lopulta keulahevosen rinnalle, kun toista selvää kuolemanpaikkahevosta ei lähdössä ole mukana.

IS-pelisuositus - Toto65-2

Pieni: 4
Suuri: 4, 1, 8, 2

Toto65-3

Suosikki: 2 La Masse Monetairella on hyvätasoisessa lähdössä ässät hihassaan lähtöpaikkansa turvin. Tamma pääsee asiallisesti matkaan ja pystyy monipuolisena menijänä kamppailemaan juoksulla kuin juoksulla lähdön voitosta. Toissa kerralla kuusivuotias haki johtopaikan haltuunsa eikä tämän jälkeen luopunut paikastaan. Viimeksi tamma runttasi johtavan rinnalta ykköseksi, kun 4 Quell otti johdosta laukan maalisuoralla.

Haastajat: 1 Troopers ei hyödy lähtöpaikasta, kun kyseessä ei ole nopein mahdollinen avaaja. Ruuna osaa kääntää vaikeatkin tilanteet edukseen, kuten toissa kerralla Kaustisella nähtiin nelivuotiaan voitettua selvästi vaikka se joutui pakittelemaan alussa hännille ja kiertämään kirivaiheessa neljättä rataa pitkin. Viimeksi Troopers runttasi hyvin perille keulahevosen rinnalta. 11 Cheri Sane oli Porissa tasainen 5. sisältä. Ruuna on ottanut usein voittonsa keulasta, minne se on eturivistä hyvänä avaajana päässyt. Seinäjoella kuusivuotias pystyi voittamaan takaakin.

Yllättäjät: Santtu Raitala tarjoili viimeksi nappijuoksun 3 Jeppas Roulettille 3. sisällä, mistä hevonen tinttasi maalisuoralla kärkeen. Quell kilpailee asiallisessa vireessä ja saattaa täydellä matkallakin kokeilla keulasta, mistä 6 Grace Pezzo voitti viimeksi. Tätä ennen tamma oli 3. sisältä niukka ykkönen, mutta meni onnistumisen myötä selvästi eteenpäin. 9 Boy Named Sue laukkasi tauolta paluussaan pitkäksi heti lähdössä. Ruuna omaa hyvän moottorin kuten myös 8 I One, joka on tauolta arvoitus. Helmikuussa ruuna pystyi voittamaan suoraan paussilta. 5 Fiona Fashion kesti viimeksi kärjestä kolmanneksi. Tällä kertaa samalle paikalle pääseminen ei ole helppoa, mutta tamma pystyy menestymään muualtakin. Selkäjuoksu saattaa menohaluiselle tammalle olla jopa parempi vaihtoehto.

Pelijakauma: Troopers (17%) on kuumimmista pelihevosista paras merkki. Tasaisessa lähdössä jokaisella osallistujalla on mahdollisuus menestyä.

Juoksunkulku: La Masse Monetaire, Quell, Fiona Fashion ja Grace Pezzo osallistuvat kiihdytykseen. Quell katsonee ensimmäiset keulat ja joko pitää kiinni paikastaan tai luovuttaa ne mikäli vauhti menee liian kovaksi.

IS-pelisuositus - Toto65-3

Pieni: 2, 1, 11, 3
Suuri: 2, 1, 11, 3, 4, 6, 9, 8, 5

Toto65-4

Suosikki: 7 Lulun Lupaus voitti viimeksi yllättäjänä ja starttaa tällä kertaa matkaan yhtenä suosikeista tehtävän ollessa sopivaa tasoa. Jyväskylässä lopulta ilman kiritilaa jäänyt tamma oli viimeksi etevin 4. ulkoa ja voitti terävän loppuvedon ansiosta erittäin varmaan tyyliin. Lulun Lupaus on auton takaa hyvä avaaja, joka pääsee alussa asemiin - ehkä jopa keulapaikalle saakka.

Haastajat: Vermossa hyvällä reissulla 2. ulkoa voittanut 3 Tohtori jäi toisas kerralla pussiin menettäen mahdollisuutensa. Viimeksi ruuna otti hypyn heti alussa. Tohtori on tasainen avaaja, jonka vahvuudet tulevat esiin päätöskierroksella. 2 Adven Ture on tasavauhtinen ja jonkin verran epävarma kilpailija. Ruuna ei ole täysin juoksunkulusta riippuvainen, sillä viimeksikin kuusivuotias runttasi hyvin perille toiselta ilman selkää.

Yllättäjät: 6 Melkeri kiri Jyväskylässä 4. ulkoa mukavasti totoon ja viimeksi ruuna pinkaisi loppua terävästi saatuaan sisäradalta vapaata. Ruuna kilpailee tauluaan paremmassa iskussa. 1 Carmeniina sai Lappeessa mainion juoksun 2. ulkona, mistä tamma sai lopussa tulla kiertämättä. Se oli lopulta avain voittoon. Carmeniina on voittanut uransa aikana harvoin, mutta tilanne saattaa onnistumisten kautta muuttua. 5 Unnan Tähti laukkasi Turussa etusuoralla 2. ulkoa ja kulki tämän jälkeen hyivin. Viimeksi tamma otti maalisuoralla laukan eikä menettänyt rahasijaa kummempaa. 9 Paakkarin Myrsky olisi suosikkeja, mikäli ori kilpailisi tasaisessa starttirytmissä. Paussilta ja varovaisin tallikommentein sen voitto yllättäisi tällä kertaa.

Pelijakauma: Melkeri (4%) on alipelattu.

Juoksunkulku: Lulun Lupaus etenee ulkoa johtopaikalle ja saa rauhoittaa tempoa.

IS-pelisuositus - Toto65-4

Pieni: 7, 3, 2, 6
Suuri: 7, 3, 2, 6

Toto65-5

Suosikki: 3 Diesel Degatolle tuli viime kisan jälkeen kaviopaise ja hevonen oli vähän aikaa ajamatta. Ruuna on mainio avaaja ja pystyy mailin matkalla kamppailemaan lähdön voitosta niin johdosta kuin selästäkin. Näemme kuusivuotiaassa selvää kehityspotentiaalia nousta ylemmäs sarjoissaan, ja ruuna starttaa selvähkönä suosikkina matkaan, kun paussi ei ole ehtinyt venyä mahdottoman pitkäksi. Tallikommenttien mukaan hevonen palaa valmiissa iskussa radoille.

Haastaja: Väheksyä ei sovi yhtään 10 M.T.Master Donia ja sen esityksiä, mutta maililla ja takarivin lähtöpaikalta enemmän vahva kuin nopea menijä on auttamatta haastajan roolissa. Viimeksi viisivuotias nousi 3. ulkoa ykköseksi vaikka sen ei pitänyt maltillisen matkavauhdin jälkeen olla mahdollista. Mikäli Diesel Degato osoittautuu liian kovaksi, totosija on M.T.Master Donilta minimisaavutus näistäkin lähtökohdista. Niko Jokela nähdään ohjissa, kun Antti Ala-Rantala loukkaantui lauantaina hurjassa kolarissa Porissa.

Yllättäjät: 4 Johnny English kiri viimeksi mukavasti 4. sisältä ja vahvistuu Hannu Torvisella. Ruuna on kelpo avaaja, mutta Diesel Degaton ohi ei ole asiaa sen enempää sillä kuin johtopaikalta hyviä juoksuja tekevällä 6 Don Pescadorilla. Kaustisella sisäratajuoksulla ykköseksi lopettanut ruuna oli viimeksikin hyvä sisältä Toto75:ssa. Edellisten väliin kiilaa tallia vaihtanut 2 Ranch Pop Up, jolle on väkisin tiedossa hyvä ja tarkka juoksu kärjen tuntumassa.

Pelijakauma: Oikean suuntaisesti pelattu lähtö.

Juoksunkulku: Diesel Degato avaa keulaan ja saa rauhoittaa tempoa ellei M.T.Master Don tule ajoissa eteenpäin.

IS-pelisuositus - Toto65-5

Pieni: 3
Suuri: 3

Toto65-6

Suosikki: 5 Deangelo kiri Teivossa lähimmäksi voittajaa ja viimeksi oli ykkösen vuoro, kun ruuna oli johtopaikalta ensimmäisenä maalissa. Viisivuotias ei vieläkään näyttänyt parastaan vaikka toki avaus meni hieman pitkäksi. Deangelo kilpailee hyvässä kunnossa, mutta parannuspotentiaalia on edelleen olemassa.

Haastajat: 7 The Rector voitti Kouvolassa haukotellen 4. ulkoa ja olisi viimeksikin ollut lähellä ykköstä ilman laukkaa loppukurvissa. Tuolloin ruunalla näytti olevan keulassa tilanne hallinnassa hyvätasoisessa lähdössä. 8 O.P.Roc ei viimeksi onnistunut, kun ruuna lähti ajoissa kolmannelle radalle eikä päässyt ajoissa pudottelemaan sisemmäs. Yhden heikomman startin takia ruunaa ei voi mollata liikaa, sillä muuten esitykset ja tulokset ovat olleet hyviä. 6 Justine Case ei Seinäjoella riittänyt 2. sisältä parempaan. Viimeksi tamma pääsi nappilähdössä keulaan eikä tämän jälkeen erehtynyt. Justine Case ailahtelee jonkin verran, ja oikeana päivänään se pystyy lopettamaan selästä erittäin terävästi. 2 News Point on ollut hyvä keulasta, minne ruuna mainiolta lähtöpaikalta todennäköisesti tähtää. Ruuna ei ole täysin ulkona, mikäli sillä on oikea kilpailupäivänsä.

Yllättäjät: 9 Blue Flash kiri Vermossa 5. sisältä kelpo tyylillä kakkoseksi. Viimeksi lähtöön laukannut ruuna johtaa yllättäjäosastoa tällä kertaa yhdessä viimeksi paussilta keulasta kokeilleen 4 Tokarevin kanssa. 10 Roofer on tällä kaudella väläyttänyt kykyjään vain satunnaisesti. Voitto yllättäisi, muiden ykköstila olisi sen sijaan jättiyllätys.

Pelijakauma: The Rector (6%) on Toto65-pelin maistuvin merkki.

Juoksunkulku: News Point juossee tällä kertaa keulassa vaikka suosikki Deangelo keuloja tulisikin kysymään. Selvää kuolemanpaikkahevosta ei ole listoilta luettavissa, joten voi olla että huippuvireisellä The Rectorilla ajetaan ajoissa eteenpäin.

IS-pelisuositus - Toto65-6

Pieni: 5, 7
Suuri: 5, 7