Ravivihje: Toto4 Lahti 19.9.2019

Julkaistu:

TOTO4
Toto4-vihjeen varmaksi valikoitui kolmannen kohteen Coldspring.

Toto4-1

Suosikki: 3 Sue's Photo kilpailee nousuvireessä ja hakee kauden avausvoittoa. Lahdessa ruuna sai myöhään tilaa ja Vermossa Sue's Photo haastoi tiukasti Cantona American. Kauden voittotili saattaa hyvinkin avautua, sillä ruuna on hyvä avaaja ja parhaimmillaan johtopaikalta, minne se alkumatkalla päässee.

Haastaja: 1 Trot Kronos lopetti Lahdessa sisäratajuoksun jälkeen voitokkaasti. Viimeksi ruuna teki työt kolmannella radalla ja veti perässään lähdön lopulta voittanutta Cantona Americaa. Loppusuora oli Trot Kronosille vaikea, mutta tällä kertaa sille on tiedossa parempi reissu lähellä kärkeä. Trot Kronos ei ole näistä asemista vaaraton - pikemminkin päinvastoin.

Yllättäjät: Sekä 5 Ice Winella että 9 Thai Profitilla on kysymysmerkkejä ennen tosikoitosta. Ensimmäinen palaa pitkältä tauolta eikä valmentaja ole sitä prässännyt harjoituksissa. On suuri vaara, että tamma ei ole vielä parhaimmillaan. Thai Profit palaa puolestaan rokotuspaussilta viivalle eikä välttämättä ole terävimmillään sekään. Molempien taustajoukoille voitto tulisi yllätyksenä. Nostammekin kolmosmerkiksi 4 Por Nie Rockin, joka lopetti toissa kerralla sijoitustaan paremmin. Turussa ruuna oli aivan hyvä vaikkei märällä radalla jaksanutkaan puristaa totoon. 2 Piedmont kiersi Kouvolassa asiallisesti 4. ulkoa. Ruuna veti perässä Zeus Kempiä, joka lopetti kolmanneksi mutta ei Piedmontkaan jättänyt leikkiä kesken. Hyvistä asemista Piedmont omaa sauman nousta ainakin totokolmikkoon. Startin alle saanut 10 Lord Ivar kärsii nopeana avaajana takarivin lähtöpaikasta. Tasaisesti liikkeelle lähtevä 6 Issaquah Sund elää voimillaan. Paras vire on tällä kaudella ollut hakusessa.

Pelijakauma: Trot Kronos (18%) on hyvä merkki. Myös Piedmont (4%) ja Por Nie Rock (7%) ovat alipelattuja. Ice Wine (11%) ja Thai Profit (10%) eivät sen sijaan maistu.

Juoksunkulku: Sue's Photo avaa keulaan Trot Kronos pyrkii pitämään tämän selän. Myös Ice Wine saattaa tapella paikasta johtohevosen takana, mikäli tammalla satsataan lähtöön. Avauksen jälkeen tempo tasoittuu selvästi.

IS-pelisuositus - Toto4-1

Pieni: 3, 1
Suuri: 3, 1, 4, 2

Toto4-2

Suosikki: 11 Glide On Fire on sijoittunut urallaan toiseksi mieluummin kuin ensimmäiseksi, mutta toissa kerralla tamma ei jättänyt leikkiä kesken. Glide On Fire kiersi 2. ulkoa etusuoralla johtavan rinnalle ja runttasi väkisin ohi vaikka oli välillä alakynnessä. Viimeksi edelle jäi vain Loveya Fashion Glide On Firen juostua johtavan takana. Tällä kertaa kierrettävää tulee enemmän kuin aikaisemmin eikä tammaa uskalla jättää varmaksi.

Haastajat: 9 Poetry In Motion starttaa uusista käsista kysymysmerkkinä. Tammaa on vaikea jättää peleistä pois, sillä Risto Airaksinen on maan parhaita tammojen valmentajia. Poetry In Motion saapuu valmentajan mukaan sen verran valmiina viivalle, että hevonen pystyy heti menestymään mikäli se tekee heti totta. 5 Classic Red joutui viimeksi kiertelemään reilusti eikä jaksanut puristaa voittomatsiin. Tätä ennen ruuna voitti keulasta, minne nopea avaaja tälläkin kertaa tähtää. Jos Leo Mönttisen valmentama Ice Wine jäi edellisessä lähdössä pois peleistä, 1 Epsilon d'Arry sen sijaan maistuu. Ruuna aloitti kelpo suorituksella 3. ulkoa lähdössä missä loppua tultiin reippaasti 14-kyydillä. Ohjastajan mukaan hevosella oli paras vauhti maalin kohdalla. Startti alla ruuna tuskin ainakaan huonontaa.

Yllättäjät: 12 Winds Of Change jäi Kuopiossa toiseksi viimeisessä kaarteessa 2. ulkoa toiselle radalle ilman vetoapua, mistä tamma runttasi ykköseksi. 15 Moves Like Jagger puolestaan joutui pakittelemaan joukon hännille, mistä esitys oli sijoitusta parempi. Nopea 8 Naturgas olisi paras kärkipäästä. Saattaakin olla, että ohjastaja lataa hyvällä avaajalla alkuun ja tähtää kärjen tuntumaan. 6 Pt's Silly Billy olisi tauluaan paremmassa iskussa kunhan ravi maittaisi. 2 Silk Bullet jäi Lahdessa 2. sisälle pussiin ja lopetti tilaa saatuaan mukavasti. Ruuna avaa hyvin ja katsoo ensimmäiset keulat. Selkäjuoksu on todennäköisin taktiikka edelleen. 14 Blade Runner Dk:lla pyritään valmentajan mukaan pääsemään hyväksytysti läpi. Se tuntui valmentajan mukaan viimeksi paremmalta kuin aikaisemmin, mutta alkulaukka pilasi pelin.

Pelijakauma: Epsilon d'Arry (9%) on alipelattu. Naturgas (2%) ja Pt's Silly Billy (2%) ovat liian unohdettuja.

Juoksunkulku: Silk Bullet ja Classic Red avaavat parhaiten ja saattaapa Naturgaskin osallistua kiihdytykseen. Classic Red juoksee lopulta keulassa.

IS-pelisuositus - Toto4-2

Pieni: 11, 9, 5, 1, 12, 15, 8, 6, 2, 14
Suuri: 11, 9, 5, 1, 12, 15, 8, 6, 2, 14

Toto4-3

Suosikki: 1 Coldspring oli Lahdessa mainio tauolta kirien 7. sisältä tilaa saatuaan terävästi viidenneksi ja olisi matkan jatkuessa napannut lisää päänahkoja. Tamma on kelpo avaaja, muttei todennäköisesti pysty pitämään keulapaikkaa hallussaan. Coldspring on vahva menijä, joka pystyy menestymään monenlaisella eri juoksunkululla. Kuusivuotias pystyy startti alla parantamaan ja on ykkösmerkki lähtöönsä. Tammassa on jopa potentiaalia ideavarmaksi.

Haastajat: 11 Othellos Magi oli viimeksi aikaisempaa tasaisempi, kun ruuna ei märällä radalla saanut vaihdetta silmään kuin vasta aivan lopussa. Toissa kerralla keulasta voittanut ruuna kokee ohjastajanparannuksen ja kuuluu kuumimpiin pelihevosiin. 2 Three Dee Nodo kiri Jyväskylässä 5. ulkoa mainiosti kolmanneksi eikä esityksessä ollut moitetta viimeksikään, kun ruuna lopetti 3. sisältä hyvätasoisessa lähdössä kakkoseksi. Ruuna on tasainen avaaja eli se ei pysty maksimaalisesti käyttämään hyväksi loistavaa lähtöpaikkaa. Hyvä juoksu on joka tapauksessa tiedossa. 5 Creation Primerolla on alla yli vuoden paussi. Oriilla ei valmentajan mukaan ole ollut mitään isompaa sanomista vaan paljon pieniä vastoinkäymisiä. Creation Primero on mainio avaaja, mikäli hevonen lähtee tauolta vähänkään normaalisti matkaan.

Yllättäjät: 3 Phantom Smith teki Kuopiossa johatavan kupeelta mainion esityksen. Viimeksi ruuna sai täyden mahdollisuuden johtavan takaa, mutta vapaata rataa eteen saatuaan hevosen sijoitus alkoikin heikentyä. Phantom Smith kilpaili tätä kovemmassa tehtävässä. Edellisestä voitosta on ehtinyt vierähtää pitkä tovi. 6 Rene Conductor jäi Vermossa väsyvän taakse pussiin ja tilaa saatuaan ruuna hetken päästä otti laukan, mikä saattoi johtua häiriöstä.

Pelijakauma: Coldspring (21%) on kierroksen paras varmaehdokas, kun peliprosentit ovat sopivalla tasolla. Yllättäjistä Rene Conductor (2%) on jäänyt turhan vähälle peliosuudelle. Ruuna kannattaa huomioida useaan merkkiin, mikäli tähän lähtöön ei laita varmaa.

Juoksunkulku: Creation Primero ottaa keulat, mikäli hevonen avaa tauolta vähänkään normaaliin tapaan.

IS-pelisuositus - Toto4-3

Pieni: 1
Suuri: 1

Toto4-4

Suosikki: 5 Callela Louis oli viimeksi mukana Derby-finaalissa, missä hevonen oli tekemässä rehtiä kiriä kolmannella radalla ilman vetoapua ennen laukkaa loppukaarteessa. Tätä ennen ruuna oli kelpo kolmas keulasta ja otti voiton keulahevosen rinnalta. Tällä kertaa vastus on aikaisempaa sopivampi ja Callela Louis starttaa matkaan selvänä suosikkina.

Haastajat/yllättäjät: 2 Hijack'em oli Vermossa sijoitustaan parempi 5. ulkoa. Lahdessa ruuna pakitteli heikolta lähtöpaikalta hännille, mistä menestyminen ei ollut helppoa. Hijack'em on hyvä avaaja, joka pystyy näistä asemista paljoon niin keulasta kuin kärjen tuntumastakin. Nähtäväksi jää, onko suosikki lyötävissä hyvälläkään esityksellä. 10 Massive Clout jatkaa hyvässä iskussa eikä Teivon kirissä ollut moitittavaa. Ruuna voittaakin pian jossain, mikäli esitykset pysyvät samanlaisina. 1 Staro Jersey Side prässäsi Jyväskylässä johtavan rinnalta keulaan viimeisellä takasuoralla. Viimeinen suora oli liikaa, mutta esitys oli joka tapauksessa sijoitusta parempi. Loistoasemista otamme sen neljäntenä mukaan mahdollisena potintekijänä. Forssassa sisäratajuoksulla kaksariin sijoittunut 3 Leemark's Casimir ei saanut viimeksi sisältä täyttä mahdollisuutta. Kunto on tällä hetkellä hyvällä mallilla ja sijoitus kärjen tuntumassa on mahdollinen. 12 Carlos La Renta oli kovassa lähdössä kolmas keulahevosen kannasta. Viimeksi ruuna ei yltänyt parhaimpaansa 3. ulkoa ja jäi kärjestä selvästi. 11 Fordaluvachocolate ei saanut viimeksi mahdollisuutta sisältä, mutta toisaalta voimiakaan ei näyttänyt olevan jäljellä. 4 Rocky Hanover on paussin jälkeen saanut pari starttia alle. Lahdessa ruuna jäi sen verran kauas kärjestä, että huippukuntoon on vielä pitkä matka.

Pelijakauma: Ei suuria pelivääristymiä.

Juoksunkulku: Hijack'em on hyvä avaaja, jolla todennäköisesti panostetaan paria viime kisaa enemmän starttiin, kun lähtöpaikka on parempi. Sille kelvannee Callela Louisin selkä, mikäli tällä satsataan alkuun.

IS-pelisuositus - Toto4-4

Pieni: 5, 2
Suuri: 5, 2, 10, 1, 3