Ravivihje: Toto75 Turku 14.9.2019

Julkaistu: , Päivitetty:

TOTO75
Turun Metsämäessä ravataan mielenkiintoiset PM-ravit. Chief Orlando on Toto75-rivin pankki, mutta Enon Vilppi suositusten varma.

Toto75-1

Suosikki: Toto75-kierros käynnistyy II-Divisioonalla, joka onkin tasaisen tasokas lähtö ja monella on mahdollisuutensa. 2 Staro Moschino oli Ruotsin Derby-karsinnassa aavistuksen nahkea, mutta vastuskin oli tietysti hurjaa. Vermossa ruuna palasi tasolleen ja kiri 4. ulkoa viimeisen puolikkaan alle 09-kyytiä. 4-vuotiaalla on ollut melkoista epäonnea lähtöratojen kanssa. Nyt hevonen pääsi mukavasti kakkoselle, joka on tasaiselle kiihdyttäjälle iso asia ja tekee siitä suosikin.

Haastajat: 9 Le Gros Bill sai Vermossa myöhään tilaa, eikä ehtinyt aivan voittoon, mutta mikä tärkeintä oriin vahvat esitykset saivat jatkoa. Takarivi haittaa, mutta Staro Moschinosta on tarjolla kirissä hyvää vetoapua, sillä sen selän puolustamisessa ei pitäisi olla kiihdytyksessä ongelmaa.

5 Batman Godiva aloitti Suomessa todella vahvasti, mutta Oulussa kaikki ei ollut kohdallaan. Hevosella oli ollut kaviomurhe ennen sitä kisaa ja etukengät pysyivät jalassa, mutta eiköhän hevonen ole taas parempi ja näyttää juoksevan alustavan infon mukaan taas optimibalanssilla.

Yllättäjät: 4 North Lexus oli iso pettymys Porissa ja arvoitus nyt. Ruunalla on hyvä sauma päästä johtoon, josta se on tehnyt parhaat juoksunsa. 3 Griminal Jack on ensimmäinen keula ja pääsee valitsemaan selkänsä tai keulajuoksun. Ruuna on nostanut hurjasti tasoaan uusissa käsissä ja ollut läpi kesän hyvässä iskussa. Oulussa Griminal Jack kiersi pitkällä kirillä vahvasti totoon. 6 Carleman on saanut viimeisissään taas tulosta aikaan. Ruuna on ollut pitkään iskussa, mutta on aika tasainen avaaja ja juoksunkulut tahtovat mennä säännöllisesti hankalaksi. Siihen on iso vaara lauantainakin. 11 Arctic Lover onnistuu pian jossain. Kesän huilannut ori yritti Turussa rajussa avauksessa johtoon ja tuli lopulta pussissa maaliin. Paljon sijoitusta parempi esitys siis, mutta lähtöpaikka on tietysti ankea tällä kertaa ja hevonen muiden armoilla. 10 Klena Vitonkin onnistuminen roikkuu ilmassa. Ruuna oli Vermossa sitkeä johtavan rinnalta, vaikka on ennemmin kirihevonen.

Pelijakauma: Le Gros Bill (14 %) on kiinnostavin merkki, mutta lähtö kaipaa leveää rastitusta.

Juoksunkulku: Griminal Jack on ensimmäinen keula, mutta saattaisi luovuttaa paikkansa North Lexukselle. Batman Godivalle on tarjolla paikka johtavan rinnalle. Staro Moschino ja Le Gros Bill iskevät peräkanaa kiriin viimeisellä takasuoralla parijonosta.

IS-pelisuositus - Toto75-1

Pieni: 2, 9
Suuri: 2, 9, 5, 4, 3, 6, 11, 10

Toto75-2

Suosikki: Kylmäveristen Pohjoismaiden mestaruudessa ei ole muuta pohjoismaista kuin nimi, mutta ainakin mojova 5000 euron ykköspalkinto jää Suomeen. Lähtö on jäänyt hieman vaisuksi tasoltaan. 4 Ato vei Kuninkuusraveissa lajin SM-tittelin aika varmoin ottein. Sen jälkeen tuli Vermossa auton takaa lähtölaukka kiivaassa kiihdytyksessä, mutta voltista hevosen pitäisi päästä varmemmin ravia matkaan.

Haastajat: Lähtö ratkaistaan kahdella merkillä jo siitäkin syystä, että oletuksena on, että keskivertopelaaja revittää tähän laajemmin. Toinen rasti on 8 Vilma Lyydia. Kuningatar-kilpailija ei ole juossut montéa hetkeen, mutta on kova tekijä lajiin. Uran saldo on seitsemästä startista kolme voittoa, kaksi kakkosta, nelonen ja hylkäys. Edellisessä monté-kisassaan huhtikuussa tamma hävisi vain Atolle ja sillekin aika niukasti.

9 Tejas juoksi Vermossa pitkästä aikaa montén ja nappasi voiton, mutta tuossa kisassa moni laukkasi ja ykköseen ei ehkä kannata ylireagoidakaan. Se oli kuitenkin positiivinen kuntonäyttö.

10 Mökin Tähti oli Vermossa toinen, mutta putosi lopussa aika selvästi Tejaksen kyydistä. Nopea ruuna suorittaa varmasti, mutta ei voita mielellään.

7 Vinksan Vermon tulos ei kerro koko totuutta, sillä hevonen laukkasi ennen lähtölinjaa ja jäi kauas, vaikka sellaisesta laukasta ei x-merkintää saakaan. Ruuna voitti Vermossa heinäkuussa aika vastaavan tasoisen kisan montéssa.

2 Komento on ollut kaikissa ravaamissaan monté-lähdöissä neljän joukossa ja aika sattuvassa sarjassa. Tämäkin tamma on sitä sorttia, että se tyytyy lopussa mielummin katselemaan muiden tekemisiä kuin taistelemaan.

Yllättäjät: 1 Vinha-Topi on todella epävarma, mutta on näyttänyt, että ravatessaan riittävä tällekin tasolle. Ruuna olisi vain prosentin pelattuna kiinnostavin jättiyllättäjä. 3 Vilox on menestynyt montéssa hyvin, mutta ei ole sitten laisinkaan voittajatyyppiä. Hyvä sijoitus on todennäköinen, mutta T-pelissä ruuna ei kiinnosta yhtään.

Pelijakauma: Ato (30 %) ja Vilma Lyydia (25 %) erottuvat vihjaajan papereissa aika selvästi muusta porukasta ja lähtö yritetään selvittää niillä kahdella merkillä.

Juoksunkulku: Vinha-Topi lähtee vetämään joukkoa, mikäli avaa ravilla, mutta laukkariski on iso. Sen laukatessa pakka on juoksunkulun suhteen aika auki. Takamatkojen hevoset tulevat aktiivisesti ja nopeasti kohti kärkeä.

IS-pelisuositus - Toto75-2

Pieni: 4, 8
Suuri: 4, 8

Toto75-3

Suosikki: Kolmas Toto75-kohde on alustavasti hieman hassusti rastattu, vaikka parhaat hevoset ovatkin onnettomilla paikoilla. 11 One Direction on vihjaajan ykköshevonen, sillä Turun pitkällä loppusuoralla tapaa ehtiä kauempaakin. Ori on ollut suorastaan järisyttävä kengittä ja jenkeillä, sekä tottunut ehkä hieman tätä kovempaan vastukseen viime aikoina. Toissa kerralla 6-vuotias oli pussissa ja viimeksi vakuuttava kierrettyään etusuoralla 2. ulkoa johtavan rinnalle.

Haastajat: 10 Surprise Rose ja 4 Vie de Dream kiersivät Jyväskylässä hyväksyttävästi hänniltä pitkällä kirillä, vaikka puristus hieman loppui luonnollisesti loppusuoralla. Vie de Dreamin etu tässä on se, että se päässee johtopaikalle hallitsemaan tapahtumia.

2 Feeling Dream kiersi Jyväskylässä matkalla johtavan rinnalle ja antoi pahoin periksi. Juoksusta tuli raskas, mutta ei hevonen olisi saanut aivan noin pahasti taipua. Paikka on hyvä, mutta alustava suosikkiasema väärä, sillä hevosta on pidettävä nyt jonkinlaisena kysymysmerkkinä.

8 He Is Felix on nostanut hurjasti tasoaan tänä syksynä, kun hevosen balanssia on päästy keventämään merkittävästi. Se on tuonut myös lisää lähtönopeutta, mutta eturivin uloimpaa juoksusta tulee väkisinkin todella haastava, eikä tasaisen tasokasta lähtöä ole sen jälkeen helppo voittaa.

Yllättäjät: 12 Ronaldo Malibu juoksi kovissa Derby-lähdöissä elokuun lopussa. Kasvattajakruunun kolmonen on selvästi tuloillaan iskuun ja lopetti noissa lähdöissä tilaa saatuaan tosi hyvin. Arpaonni on edelleen karmiva, mutta hevonen riittävä. 1 Wall In Carlina ja 3 Highdrive ovat menossa koko ajan parempaan suuntaan ja kärkkyvät hyviltä paikoiltaan hyvää sijoitusta, mutta voittoon ei taso tässä hevillä riitä. 5 Erna's King oli tosi rehti monta kertaa putkeen kovien avausten jälkeen, mutta viimeksi kengät jalassa saamaton. Balanssia kannattaa seurata ja kengittä ruuna olisi hakurasti yllättäjiä etsiville.

Pelijakauma: Feeling Dream (26 %) on väärä suosikki. One Direction (17 %), Surprise Rose (7 %) ja Ronaldo Malibu (4 %) erottuvat selvästi parhaina merkkeinä.

Juoksunkulku: Highdrive avaa lujaa, mutta Vie de Dreamin selkä kelpaa. Eturivissä on muitakin nopeita ja avaus saattaa venyä.

IS-pelisuositus - Toto75-3

Pieni: 11, 10, 12
Suuri: 11, 10, 4, 2, 8, 12

Toto75-4

Suosikki: Lämminveristen Kavioliigan toinen osakilpailu ravataan Turussa. Kisa on kokonaisuudessaan varsin ohkainen, mutta tähdeksi kivunnut 1 Chief Orlando onneksi kunnioittaa lähtöä läsnäolollaan. Ori on selvästi lauantain Toto75-kierroksen pelatuin hevonen, eikä tietysti sopivassa seurassa ihan suotta. Bergsåkerin huippulähdössä hevosella valittiin passiivinen taktiikka ja se jäi voimissaan pussiin. Ykkösrata on pieni kompastuskivi ja siitä voisi etsiä syytä varmistamiselle. 6-vuotias ei missään nimessä pysty puolustamaan johtopaikkaa ja silloin on olemassa pussitusriski. Mika Forss osaa toisaalta olla näissä tilanteissa sopivasti härski ja eiköhän huippukuski raivaa alussa tiensä toiselle ja sen jälkeen haastajilla on konstit vähissä.

Haastaja: 3 Springover on selvä ykköshaastaja. Ori on juossut Suomessa kaksi starttia ja ollut molemmilla kerroilla mainio. Ensiksi hevonen kiri Teivossa vaikeista asemista lujaa totoon ja polki viimeksi 10-tuloksen, vaikka ei nähnyt sisärataa koko matkan aikana.

Yllättäjät: 6 Edward Ale ja 4 Obrigado ratkaisevat ensimmäisen keulan. Jatkossa voisi odotella suurta suosikkia eteen ja se olisi oikotie ainakin totokamppailuun. Edward Ale kiri Oulun Kavioliiga-osakilpailussa vahvasti totoon 4. ulkoa. Obrigado puolestaan yllätti lähtönopeudellaan ja oli lopulta kova avaus huomioiden positiivinen neljäs 2. sisältä. 2 Workout Wonder tyytyi Oulussa seurailemaan, vaikka sai hyvän juoksun 3. sisällä. Ruunan otteista puuttuu tällä hetkellä se viimeinen rähinä, vaikka esitykset ovatkin koko ajan asiallisia. 7 Pajas Face, 8 Bret Boko ja 9 Seabiscuit pystyvät voittamaan näitä lähtöjä oikeanlaisilla juoksuilla, mutta näistä lähtöasemista sellaista ei ole luvassa.

Pelijakauma: Chief Orlando (83 %) on alustavasti hieman liikaa luotettu, sillä ykköseltä on kuitenkin pieni pussitusriski. Osa hevosen peliosuudesta kuuluisi Springoverille (6 %) ja osa Edward Alelle (2 %), mutta ei jättisuosikin käyttäminen varmana varsinkaan suorissa systeemeissä ole mitenkään väärin.

Juoksunkulku: Obrigado ja Edward Ale erottuvat kiihdytyksessä. Jälkimmäinen on rutinoituneempi kiihdyttäjä ja niukka keulasuosikki. Chief Orlando yrittää hankkiutua alussa "keinolla millä hyvänsä" toiselle ja etenee avauskierroksella kyselemään keulapaikkaa.

IS-pelisuositus - Toto75-4

Pieni: 1
Suuri: 1, 3

Toto75-5

Suosikki: Kylmäveristen Pohjoismaiden mestaruus on koko viikonlopun urheilullinen kohokohta. Lähtö on upeatasoinen kautta linjan, mutta muutama hevonen erottuu. Suosikin nimeäminen ei ole kuitenkaan kovinkaan helppoa. 8 Välähdys malttoi Vermossa vihdoin lähteä eturivistä ravia, kun siltä vedettiin laput alas jo ennen lähtöä, eikä se kiihdytysinnossaan nähnytkään muita hevosia ympärillään. Kuninkuusravien esitykset kummittelevat vielä mielessä, mutta ori on 8-radasta huolimatta keulasuosikki ja se juoksupaikka olisi tässä iso etu.

Haastajat: 11 Odd Herakles on isokenkäisistä ehkä se kovakuntoisin, mutta takarivi on nopealle ja vapaalla radalla viihtyvälle hevoselle iso miinus. Nordic Kingissä ori suorastaan leikitteli keulapaikalta. Viime esitys oli yksi hurjimmista kylmäverisltä hetkeen, kun Tom Erik Solberg kaasutti 12-radalta vauhdilla eteenpäin ja kierrätti hevosen 18-avauksessa kolmatta-neljättä rataa johtoon. Silti se taisteli sitkeästi voittoon. Edessä on nopea avaaja apuna, mutta keulaan ei täältä ole nyt oikein mitenkään asiaa.

1 Tähen Toivomus piti ravikuninkuuden jälkeen kuukauden ansaittua lomaa. Ori palasi Oulun Kavioliigaan aika maltillisesti valmisteltuna ja oli johtavan rinnalta 19-lopetuksessa oikein hyvä kakkonen, vaikka Josveis pysyi millimetritaistossa edellä. Kuningas terävöityy taatusti startti alla ja nyt kengityksessäkin palataan optimibalanssiin. Ykkösrata voi olla loukku kuten Nordic Kingissä, eikä lähtöpaikkaa voi oitää ainakaan plussana.

2 Smedheim Solan on neljäs kova ja olisi jo melkoinen yllätys, jos voitto lipsahtaisi tämän nelikon ulkopuolelle. Tasainen avaaja on puolestaan nappipaikalla ja hurja fysiikka auttaa loppukirissä. Nordic Kingissä ori kiri Odd Heraklesin takana pääjoukosta selvästi parhaiten.

Yllättäjät: 9 Pyörylän Paroni oli Tähtisprintterissä voimia tallella Välähdyksen takana pussissa ja jäi vaille kiritilaa Porissakin. Ruunalla on ajettava tällä tasolla tarkasti, mutta se ei ole ainakaan totosijojen suhteen ihan vaaraton, mikäli kiritilaa löytyy sopivasti loppusuoralla. 7 Art Kjarvald jäi Nordic Kingissä pussiin. Ori on tehnyt sen jälkeen hyvää työtä, mutta ei ole yltänyt aivan parhaiden tupsujalkojen tasolle. 4 Polara on hakenut parasta virettään läpi loppukesän, vaikka nappasikin Ylivieskasta ruunaruhtinaan tittelin toistamiseen. 12 Camri jäi puolestaan Tähtisprintterissä pussiin ja olisi ollut paremmalta paikalta yllätysvalmis. Täältä rahasijakin olisi hyvä suoritus. 3 Joriini on raivannut tietään avoimelle tasolle tällä kaudella ja kuuluu Kuninkuusravein perusteella jo vakiokalustoon. Voitton kovus ei vielä näissä lähdöissä normaalisti riitä, mutta ehkä joku päivä. Nopea 5 Galileo sotkee kiihdytystä, mutta ihan kärkisija olisi silti yllätys. 6 Myr Faksen on juhlinut pohjoisen helpommissa lähdöissä, mutta kiritti Torniossa esimerkiksi hyvin Vixeniä, eikä se ollut nolo suoritus. 10 Tand Kraft on varsalupaus, joka ei ole vielä pystynyt menestymään aikuisten joukossa odotetulla tavalla.

Pelijakauma: Jakauman kärkikolmikon välille on vaikea löytää kovin suuria eroja. Alustavasti pelijakauma on varsin paikallaan.

Juoksunkulku: Tähen Toivomus yrittää mahdollisimman lujaa liikkeelle, mutta olisi suhteellisen iso yllätys, jos nopeus riittää johtopaikalle. Galileo on sähäkkä keskeltä, mutta Välähdys on lopulta keula, jos se vain suostuu kiihdyttämään ravilla matkaan. Odd Herakles haluaa ehdottomasti vapaalle radalle ja yrittänee Galileon perästä läpi.

IS-pelisuositus - Toto75-5

Pieni: 8, 11, 1
Suuri: 8, 11, 1, 2

Toto75-6

Suosikki: 5-vuotiaille avoin L. Fabritius Memorial on yksi illan suurkilpailuista. 7 Cameron Evo on kärsinyt äärimmäisen heikosta arpaonnesta lukuun ottamatta Riihimäki GP:tä, jossa se oli omaa luokkaansa johtopaikalta. Ori jäi SM:ssa kahdeksanneksi, mutta kiri viimeiseltä sijalta ulkoradoilla viimeiset 800 metriä 09,0 ja osoitti, että kunto pitää. Lähtöpaikka on heikko lauantainakin, mutta kovuudellaan ori on täältäkin suosikki.

Haastajat: 2 Willow Pride ei pysynyt SM:ssa kirissä aivan Cameron Evon kyydissä, mutta oli viimeisestä sijastaan huolimatta oikeasti ihan asiallinen itsekin. 5-vuotias on juhlinut sitä ennen ja sen jälkeen tammalähdöissä. Vinha avaaja voitti rata-arvonnan ja se tarkoittaa keulajuoksua, jollaisella Cameron Evo voisi hyvinkin kaatua.

3 Stonecapes Quiela lukeutuu 5-vuotiaiden tammojen tasokkaaseen kärkijoukkoon yhdessä edellisen kanssa. Hevonen kisaa kykyihinsä nähden vielä tosi maltillisella voittosummalla ja on noussut suoritustensa puolesta jo avoimelle tammatasolle. Kasvattajakruunun välierän 10,7 johtavan rinnalta oli äärimmäinen näyttö kyvyistä, joilla ei tarvitse hävetä tässäkään kenellekään. Willow Priden ohi ei ole alussa asiaa, mutta juoksu voi luonnistua hyvinkin, joko sen takana tai sitten odottamalla Cameron Evo eteen toiselle radalle.

Yllättäjät: Isolla rahalla Suomeen ostettu 4 Big Man Ev ei ole vielä loistanut uudessa kotimaassaan, mutta kapasiteettia on paljon. Ruuna on ollut loukkaantumisen vuoksi pitkään sivussa ja otteet voisivat terävöityä vielä starttien myötä. 5 Callela Lisbeth on alisuorittanut jo jonkin aikaa, mutta parissa viimeisessä on nähty terävämpää suorittamista. Viimeksi tamma kiri hankalista asemista 11-kyytiä viimeiset 700 metriä. 9 BWT Caesar on menestynyt rahasarjoissa hyvin, mutta rima nousee nyt aika paljon. Rattailla tapahtuu mielenkiintoinen muutos tähän. 10 Hotshot Luca on joukon ansioitunein. Ruuna vaihtoi tallia elokuussa, mutta alavire ei ole sillä muutoksella ainakaan vielä katkennut. 6 Everest de Ginain tarina on hyvin samankaltainen kuin Big Man Ev:n. Kapasiteettia on paljon, mutta pitkän poissaolon jälkeen on ollut haastavaa päästä vauhtiin. Hieno lähtö, 5-vuotiaille olisi tilausta useammallekin suurkilpailulle.

Pelijakauma: Cameron Evo (46 %) on suosikki, mutta lähtöradat huomioiden hieman liian suuri. Stonecapes Queila (10 %) kuuluu näillä pinnoilla kaksikon tueksi jo pieniin systeemeihin.

Juoksunkulku: Willow Priden keulapaikalle on hyvin vähän uhkia. Cameron Evolla tuskin peruutellaan ulkoa ja se etenee johtavan rinnalle. Stonecapes Queila parkkeeraa jomman kumman kovan haastajansa selkään joko 2. sisälle tai 2. ulos.

IS-pelisuositus - Toto75-6

Pieni: 7, 2, 3
Suuri: 7, 2, 3

Toto75-7

Suosikki: 6 Enon Vilppi ei ole onnistunut hetkeen voittamaan, mutta on ollut kovissa lähdöissä jatkuvasti silti mainio. Seinäjoella tuli kolmonen johtavan rinnalta ja Vermossa keulasta edelle runnoi vain Morison. Ori on käynyt viime aikoina hurjia taisteluita esimerkiksi Vappuäijää vastaan, eikä ihan yhtä kovia ole nyt vastassa. Juoksuradalta on hyvä sauma johtoon, jos askel osuu yhtään lankulle.

Haastajat: 13 Koveri matkustaa Turkuun kaukaa Pattijoelta ja pitkä kuljetus on tietysti pieni kysymysmerkki. Voittamaan tottunut ori tekee yleensä vain tarvittavan, eikä nahkealta näyttävistä voitosta kannata vetää äärimmäisiä johtopäätöksiä. Juoksusta tulee nyt tietysti hankalampi kuin hetkeen.

3 Sähköäijä on oikein lupaava 6-vuotias, jonka taso on noussut varsinkin etukengittä. Vastus on aika paljonkin kovempaa kuin viimeksi Vermossa, mutta ruunalla saattaa olla värkeissä varaa parantaa vielä paljonkin.

Yllättäjät: Yllättäjiinkin jää kovia tekijöitä. 7 Veeran Poika palaa pieneltä huililta, mutta on ollut yleensä hyvä pidemmilläkin starttiväleillä. Ori ansaitsisi jo kauden avausvoitonkin, mutta ei se tässä tietysti helpolla tule. 9 Lakurilla on hieno vaihe menossa, Ori on kehittynyt monella osaalueella, mutta on esimerkiksi tasaiseen kilpakumppaniinsa Enon Vilppiin nähden nyt 20 metriä huonommin sarjassa sisällä. 5 Niemen Eemil on nopea ja suosikki suosikin kantaan. Viimeksi ori oli pettymys ja taipui, mutta se kisa ajettiin keskeytyksen vuoksi käytännössä kahteen kertaan ja se oli ilmeisesti vain hevoselle liikaa. 14 Hymynkare on hurjassa tällissä, mutta laukka tulee käytännössä aina ja vielä usein ihan turhanpäiten. 15 Tahtova punnersi viimeksi rehdisti johtavan rinnalta. Edellisen tapaan paikka takamatkan takarivissä on kuitenkin todella vaikea pähkinä. 12 Jetsu on varmasti syksyn hevosia, mutta nyt vauhti saattaa olla sille vielä liian tuimaa. 1 Muiston Prinssin kohdalla hyvä sijoitus ei yllätä, mutta voitto kyllä, sillä nopea hevonen ei kyllä ohita loppusuoralla kuin ratavalopylväitä ja niitäkin vastenmielisesti.

Pelijakauma: Enon Vilppi (27 %) saisi erottua hieman enemmän ja Koveri (26 %), sekä Sähköäijä (25 %) ovat hieman yliarvostettuja alustavasti.

Juoksunkulku: Muiston Prinssi ja Niemen Eemil avaavat lujaa, mutta kummallekin luulisi kelpaavan Enon Vilpin selkä.

IS-pelisuositus - Toto75-7

Pieni: 6
Suuri: 6