Ravivihje: Toto4 Kuopio 13.9.2019

Julkaistu:

TOTO4
Heikko lähtöpaikka on vain hidaste. Näin uskomme kolmannen Toto4-kohteen Myrskyrin kohdalla.

Toto4-1

Suosikki: 3 Tähtihohto laukkasi Lahdessa ensimmäisen takasuoran auetessa ja jäi 7. ulos. Tamma teki joukon perältä väkevän suorituksen ja ehti ykköseksi. Viimeksi Tähtihohto otti alun varman päälle ja kiersi etusuoralla aina keulaan asti. Voitto irtosi ylivoimaiseen tyyliin. Tähtihohto on mukana voittotaistossa, mikäli tamma selvittää kriittisen ensimmäisen puolikkaan ravilla.

Haastaja: 11 Varsova olisi todennäköisesti voittanut jo Jyväskylässä ilman viimeisen kurvin laukkaa. Vermossa tamma korjasi erheen ja kiersi 3. ulkoa varmaan voittoon. Varsovalla on suosikin tapaan laukkariski olemassa, mutta mikäli molemmat ravaavat, kaksarisijat saattaaolla jaettu.

Yllättäjät: Suosikkikaksikon kovimmilla haastajilla sekä 6 Tvitterillä että 8 Apariksella on jäänyt viime starteissa jossiteltavaa. Tvitteri laukkasi Jyväskylässä kesken voittomatsin ja Aparis puolestaan ei päässyt tulemaan Oulun Toto75-päivänä vapaasti loppua paikattuaan rehdisti alkulaukkansa. 12 Corinna nousi Kaustisella ensimmäisen takasuoran lopussa johtavan rinnalle ja puristi rehdisti perille. Starttiväli on tällä kertaa lyhyempi. 5 Koskelan Helemi voitti Torniossa tarkalla juoksulla 2. ulkoa. Myös Kajaanissa juoksu meni parijonosta sujuvasti, mihin nähden kärki karkasi turhan kauas. 1 Pitska otti Kuopiossa lähtölaukan ja kiersi tämän jälkeen kärkeen 4. ulkoa. Laukka on tullut jokaisessa startissa viime aikoina, mutta tällä kertaa vastus on niin kova että hyppyä ei sallita.

Pelijakauma: Suosikkiduo Tähtihohto (33%) - Varsova (18%) erottuu ja kyseisellä kaksikolla pärjää pitkälle.

Juoksunkulku: Sekä Pitskan että Tähtihohton ensimmäiset askeleet on otettava varman päälle, joten Carda johtanee ainakin alun. Tvitteri saattaa hakea keulapaikan nimiinsä, mikäli tamma saa hyvän startin pakilta.

IS-pelisuositus - Toto4-1

Pieni: 3, 11
Suuri: 3, 11, 6, 8, 12

Toto4-2

Suosikki: 4 Juise Julius erottuu jonkin verran kakkoskohteessa. Ruunalla on alla johtavan rinnalta väkevät esitykset, joissa hevonen osoittiperiksiantamattomuutensa. Juise Julius ei ole ollut paha laukkaamaan, eli mikäli ruuna polkee koko matkan ravia, nähdään se voittotaistossa.

Haastajat: 3 Iivori on nopea avaaja, joka miehittää johtopaikan, mikäli ruuna pääsee ravia liikkeelle. Välillä se on saattanut ottaa laukan kesken juoksunsa keulasta, mutta mikäli ravi maistuu, pystyy ruuna paljoon. 2 Räiskäys menetti Kouvolassa viimeisellä takasuoralla johtopaikan, muttei lyönyt pyyhettä kehään. Ori nousi loppusuoralla toiselle radalle ja runttasi hyvin perille. Tätä ennen ori otti maksimit 2. sisältä Teivossa ja meni uuden tasoitusennätyksensä.

Yllättäjät: 5 Drillari olisi pärjännyt Forssassa ilman laukkaa 400 metriä ennen maalia. Lahdessa ruuna taipui lopussa johtavan rinnalta, mutta meni kuitenkin ennätyksensä. 1 Tähti Elmeri on tasainen avaaja, jolta ei löydy huikeaa pätkänopeutta. Ruuna jaksaa mennä eikä ole ehjällä juoksulla täysin ulkona kärkikuvioista. 7 Väikki ei valmentajan mukaan anna starteissa kaikkeaan. Ruuna oli viimeisteyssä terävämpi ja muutenkin parempi kuin 8 Noumani. 6 Wilman Pehtoori tulee aina väkevästi perille. Viimeksi vastus oli liian kova, mutta toissa kerralla ori oli ehtiä jopa voittoon 5. ulkoa.

Pelijakauma: Iivori (12%) on alipelattu.

Juoksunkulku: Iivori avaa keulaan eikä luovu paikastaan. Juise Julius tai Drillari juoksee keulan kupeella.

IS-pelisuositus - Toto4-2

Pieni: 4, 3, 2, 5, 1
Suuri: 4, 3, 2, 5, 1

Toto4-3

Suosikki: 12 Myrskyri on ollut vakuuttava. Ruuna joutui toissa kerralla maalisuoralla alakynteen juostuaan kuolemanpaikalla, mutta häviäminen ei ollut vaihtoehto voitontahtoiselle Myrskyrille. Ruuna runttasi itsensä takaisin peliin mukaan ja vei voiton niukasti 22-lopetuksessa. Viimeksi Myrskyri pääsi helpommalla keulajuoksulla. Kuusivuotias on voitokas menijä, jolla on kirkas tulevaisuus edessään. Kuopiossa Myrskyri kiertää 12-radaltakin liki. Paljon kertoo Myrskyrin kokemasta vastustajien kunnioituksesta, kun 5 Villikamun ohjastaja-valmentaja Terho Rautiainen piti tätä erittäin kovana vastustajana eikä uskonut pärjäävänsä Ari Karttusen suojatille.

Haastajat: 9 Sisu-Syke ei ravannut Teivossa yhtä hyvin kuin Lahdessa, missä ori lopetti terävästi ykköseksi juostuaan 4. ulkona. Tällä kertaa oriin rattaille hyppää vahvistuksena Jani Ruotsalainen. Villikamu on tehnyt asiallisia esityksiä, muttei taustajoukkojen mukaan ole ollut tällä kaudella aivan odotetunlainen. Kuopiossa ori hävisi keulasta vain Tähtituulalle, viimeksi Villikamu lopetti terävästi. 8 Tokumentti meni Joensuussa 6. ulkoa viimeisellä takasuoralla 4. sisälle, mistä ori lopetti terävästi totoon. Juoksun onnistuessa Tokumentti pystyy kamppailemaan totosijoista.

Yllättäjät: 1 Hilipee starttasi Joensuussa matkaan identtisistä asemista. Tuolloin ori esitti asiallisen loppuvedon 3. sisältä. 7 Tulipiippu kiersi Jyväskylässä ensimmäisen kaarteen hypyn jälkeen keulahevosen rinnalle, mistä ruuna teki sijoitustaan paremman esityksen. 4 Iinan Prinssi teki Kajaanissa aivan sitkeän esityksen eikä hävinnyt kuin kovaa kirineelle Pontriotille. Startin alle saanut 6 Aron Viima ja Teivossa pussissa virunut 3 Hissun Turbo tulevat seuraavina.

Pelijakauma: Myrskyri (43%) on Toto4-pelin todennäköisin voittaja ja hyvä varma ainakin pienimpiin kuitteihin.

Juoksunkulku: Villikamu on hyvä avaaja, joka avannee johtoon. Tulipiippu tai Tokumentti kiertää rinnalle.

IS-pelisuositus - Toto4-3

Pieni: 12
Suuri: 12

Toto4-4

Suosikki: 12 Vaellus runttasi Torniossa kuolemanpaikalta Lapin mestariksi. Oulun Toto75:ssa vastus oli kovempi Tähen Toivomuksen ja Josveisin johdolla eikä ori riittänyt sinä päivänä kuudetta sijaa parempaan 2. ulkoa. Tällä kertaa vastus on sopivampaa tasoa. Vaellus on jonkin verran laukkaillut viime kisoissaan, mutta kovana laukkurina sitä ei missään nimessä voi pitää. Normaalisti Vaellus on ravivarma menijä, jonka kilpailuvire on tällä hetkellä hyvällä mallilla.

Haastajat: 5 Tähtituula ehti Kuopiossa ykköseksi 3. ulkoa. Vermossa tamma teki hyvän kirin 2. ulkoa eikä hävinnyt kuin Hetviinalle. Mm. ravikuningatar Vieskerin Virva jäi taakse. Tähtituula on ollut mainio, mutta viitosrata voi olla haastava paikka lähteä - ainakin valmentajan mukaan. Tähtituula on alussa hätäinen eikä sellaisen hevosen kääntäminen jyrkästi ole välttämättä helppo tehtävä. 9 Vernanto ei säkenöinyt Oulussa muttei ollut huonokaan. Ori sai startin koneeseen ja pystyy petraamaan sen ansiosta.

Yllättäjät: 13 Jyllätys teki Porissa väkevän kirin 3./2. ulkoa eikä hävinnyt kuin Larvan Hurmokselle. Kakkostaistossa Jyllätys piti Rapin Aatoksen takanaan. Tehtävä ei ole ainakaan merkittävästi kovempi tällä kertaa, joten ruunalle on laskettava sauma menestyä. 3 Rupeltajan laukkariski on aina suuri, ehjällä juoksulla se pystyy paljoon. Seinäjoella ori laukkasi alussa ja putosi 4. ulos, mistä kuusivuotias ei yltänyt kärkeen. 16 Metkutus lähti Torniossa etusuoralla kolmannen radan veturiksi ja puristi riskisti perille. Tällä kertaa starttiväli on kolmisen viikkoa, jota voi Metkutuksen kohdalla pitää jopa pienenä taukona. Sen verran ahkerasti ori on kilpaillut uransa aikana. Vermossa keulahevosen rinnalla juossut 4 Vennelmon Varma ja Vermossa kenkänsä irti polkaissut 2 Tähtisekki tulevat seuraavina.

Pelijakauma: Jyllätys (6%) on paras merkki.

Juoksunkulku: Tähtisekki on varmin avaaja paalulta ja ottaa johtopaikan. Vennelmon Varma juoksee tämän rinnalla. Metkutus tekee takaa aikaisen ratkaisun ja pakottaa myös muita kolmannelle radalle parijonosta.

IS-pelisuositus - Toto4-4

Pieni: 12, 5, 9, 13, 3
Suuri: 12, 5, 9, 13, 3, 16, 4, 2