Ravivihje: Toto64 Vermo 19.6.2019

Julkaistu:

TOTO64
Moni keskiviikon iso suosikki on maileille tosi tukalissa lähtöasemissa ja yllättäjillä on mahdollisuutensa.

Toto64-1

Suosikki: 11 Milla Sonik kilpailee kykyihinsä nähden "väärissä sarjoissa". Huimasti Harri Koivusen tallissa parantanut tamma vastaili viimeksi keulasta oikein varmasti Ranch Kellylle ja ravasi vain kymmenyksen päähän tuon huipputamman keskipitkän voltin SE:stä. Keskiviikon mailille lähtöpaikka on pykälää vaille pahin mahdollinen, eikä tehtävä ole helppo, mutta 5-vuotias ansaitsee silti suosikkiaseman nykykunnossaan.

Haastajat: 2 Her Royal Highness oli viime kaudella usein mainio ja hyvä vielä tammikuussakin. Se nappasi silloin jälkimmäisessä kisassaan jopa totosijan avoimessa tammalähdössä, mutta toukokuussa on ollut hankalaa. Alla on kaksi laukkastarttia ja se herättää tietysti kysymysmerkkejä. Suosikin ei ole helppo ajaa vaikeista asemista 6-vuotiasta tammaa kiinni, mikäli se ravaa ja suorittaa tasollaan.

6 April Sisu ailahtelee huomattavan paljon, mutta pystyy hyvänä päivänään polkemaan mailin kovaa läpi. Tamma on ehdottomasti parhaimmillaan johtopaikalta, jonne se ei ole päässyt sitten huhtikuun alun kisan. Silloin se olikin edellisen kerran oikein hyvä. Nyt johtoon on varsin hyvä sauma.

4 Club Nord Star ei ole aivan omimmillaan maililla, mutta hieman tauluaan paremmassa iskussa. Viimeksi se kierrätettiin alkumatkalla johtavan rinnalle, josta se oli aivan sitkeä. Parissa sitä edeltävässä jäi jossiteltavaa kiritilojen suhteen.

Yllättäjät: 7 Stonecapes Poella oli ongelmia läpi kevään. Tamma oli Porin taukostartissaan vielä vain tasainen, mutta saattaa mennä startti alla paljon eteenpäin ja potentiaalia on. 3 Partytime sinnitteli viimeksi Milla Sonikin voittamassa kovassa Tammatähdessä hyväksyttävästi. Tammalta riisutaan pitkästä aikaa kenkiä.

Pelijakauma: Milla Sonik (47 %) on selvästi lähdön kovakuntoisin, mutta lentokeleillä Vermon mailia ei ole todellakaan helppo voittaa 11-radalta ja varmistukset ovat paikallaan.

Juoksunkulku: Her Royal Highness saattaa pystyä avaamaan kovempaa kuin mitä on nähty, mutta April Sisu on silti aika selkeä keulasuosikki. Sillä ajettaisiin taatusti johtopaikalta.

IS-pelisuositus - Toto64-1

Pieni: 11, 2, 6
Suuri: 11, 2, 6

Toto64-2

Suosikki: 7 No Vice kehittyi keväällä hienoa tahtia ja nousi niiden 3-vuotiaiden joukkoon, joista odotellaan ikäluokkahevosia. Ruuna on pitänyt pienen paussin, mutta palaa valmentajansa mukaan iskussa. Suurempi huoli on treenarin toive taktiikasta, että keskiviikkona ei lennätettäisi alussa, jonka jälkeen tehtävä ei ole maililla yksinkertainen. No Vice on takuulla kuitenkin lähdön hevosista lahjakkain ja sen turvin suosikki.

Haastajat: 9 Grace Matchilla on alla kaksi hyvää keulajuoksua, mutta nyt on yritettävä takaa. Viimeksi tamma jäi täysin Exploding Bellen jalkoihin, mutta se ei ollut häpeä ja muut pysyivät varmasti takana. Vastus olisi sopivaa, mutta maililla ei ole takarivistä helppo ehtiä.

Suosikkien ongelmallisten lähtöpaikkojen myötä kenttä olisi auki yllättäjälle, mutta niistä on vaikea löytää kiinnostavia merkkejä. 6 Sahara Hot Mama osoitti viimeksi Antti Teivaisella hyvää lähtönopeutta, jolle olisi tässä käyttöä, ja kiri hyvien hevosten tuntumassa maaliin.

Yllättäjät: 8 Joe's Day Tripper suoritti talvella mukavasti. Ruuna oli silloin tauolta heti hyvä ja voisi olla sitä nytkin. Paikka on murheellinen, mutta hevonen pystyy avaamaan tosi kovaa. 10 Delightful Momentilla on riittävästi kyytiä näihin lähtöihin, mutta taso heittelee melkoisesti. Kouvolassa ruuna oli vaisu nappijuoksulla. 12 Cape's Caviar kiri Teivossa 2. sisältä mukavasti toiseksi lopettaen alle kymppiä viimeiset 400 metriä, mutta paikka on lähes mahdoton. Lähtöpaikka vaikeuttaa myös tasaisen varmassa iskussa olevaa 11 Majestic Missyä. 2 Nat King yllätti Riihimäellä, mutta oli viimeksi 2. sisältä vaisu.

Pelijakauma: No Vicen (42 %) juoksunkulussa on kysymysmerkkejä, eikä peliosuus saisi ainakaan nousta. Sahara Hot Mama (8 %) ja Joe's Day Tripper (2 %) ovat kiinnostavimmat hakurastit suosikkien tueksi.

Juoksunkulku: No Vicella ei valmentajan mukaan satsata kiihdytykseen, joten lopullinen keula on luultavasti Sahara Hot Mama, tai jopa Joe's Day Tripper aivan ulkoa.

IS-pelisuositus - Toto64-2

Pieni: 7, 9, 6, 8, 10
Suuri: 7, 9, 6, 8, 10

Toto64-3

Suosikki: Kahden ensimmäisen kohteen suosikkien kanssa oltiin varovaisia, mutta kolmanteen isketään kiinni. 2 Bring Me Brodde aloitti kauden tasaisella esityksellä, mutta on ollut sen jälkeen kengittä mahtava. Viimeksi 4-vuotias tulitti 2. ulkoa 10,0/700 metriä ja otti oikein helpon voiton. Ruuna ei ole raketti alussa, eikä ehkä ihan omimmillaan maililla, mutta kakkosradalta juoksu onnistuu joka tapauksessa melko hyvin.

Haastaja: 5 Amazing Warrioriin pätevät samat sanat kuin suosikkiin, ettei senkään kausiavaus ollut lennokkainta suorittamista, mutta otteet ovat terävöityneet nopeasti. Ruuna rutisti viimeksi rehdisti ykköseksi johtavan rinnalta. 5-vuotias on alussa vikkelämpi kuin pelisuosikki ja päässee etupuolelle, mutta jää siltikin selväksi haastajaksi.

Yllättäjät: 6 Club Nord Chip nousi Kouvolassa viimeisellä takasuoralla 3. sisältä 3. ulos ja sai lopulta myöhään tilaa. Voimia olisi ollut ykköseksikin, mutta lähtö oli toki Toto75-tasolle valju. 1 Arrowsrain on selkeä ehdokas ensimmäiseksi keulaksi ja hyvällä juoksulla totosijakaan ei saa yllättää. Ruuna sai Loviisassa vähän turhaakin painetta ja oli keulasta sinnikäs kolmas. Näiden kahden lisäksi 3 Stonecapes Pro avaa kovaa ja viihtyy vauhtijuoksuissa. Viimeisissä ruuna ei kuitenkaan ole ollut ihan terävimmillään. 7 Changeman oli Jyväskylässä kovassa lähdössä hienolla tuloksella toinen johtavan takaa, mutta nyt juoksu menee merkittävästi hankalammaksi. 9 Big Sexy Deli juoksee 1. kertaa urallaan ilman kenkiä.

Pelijakauma: Bring Me Brodde (52 %) on aika oikein pelattuna suosikkina selkeä varmaehdokas.

Juoksunkulku: Arrowsrain on todennäköinen ensimmäinen keula. Stonecapes Pro ja Club Nord Chip ovat muut nopeat. Amazing Warriorin pitäisi päästä alussa Bring Me Brodden edelle ja mahdollisesti kyselemään jopa keulapaikkaa, muttei se välttämättä maililla yksinkertaisesti irtoa enää kovin paljon kiihdytyksen jälkeen.

IS-pelisuositus - Toto64-3

Pieni: 2
Suuri: 2

Toto64-4

Suosikki: Rivin matalin sarja tuo siinäkin mielessä haasteen, että monikaan ei ole tottunut vielä juostavaan mailin matkaan. 3 Mayflower muutti keväällä Hollannista Suomeen ja on alkuvaikeuksien jälkeen tehnyt hyvää jälkeä. Teivossa tamma tykitti 4. ulkoa 11,5/700 metriä ja on nappipaikalta avainhevonen.

Haastajat: 4 Free And Happy joutui hakemaan koelähdöstä vauhtia, mutta siihen johtanut suoritus oli riittävä suoritus tähän seuraan. Ruuna kulki Porissa nimittäin pahan laukan jälkeen hylättynä 14,0/1200 metriä.

1 Prins Göran innostui viimeksi ammattikuskilla ja juostuaan pitkästä aikaa jenkeillä. Uran avausvoitto tuli 10-vuotiaana ja 77. yrityksellä. Ruunan pitäisi pystyä puolustamaan keula ja se voisi nytkin vetää pitkään.

2 Intrepid kehitti viimeksi yllättävän hyvän kirin ja viimeiset 400 metriä sujuivat parijonosta 11,4. Antti Teivainen voisi terävöittää ruunaa ensi metreistä alkaen.

11 Queen of Pirates saattaa olla lähdön lahjakkain, mutta 11-radalta voittoon on maililla monta mutkaa. Lähtöön voisi tosin olla luvassa vauhtia, joka pelastaisi paljon. Viimeksi tamma oli 2. sisältä kelpo kakkonen Redemptionin jälkeen.

Yllättäjät: 9 Amour Amiko floppasi viimeksi täysin, kun henki ei kulkenut ja on nyt iso arvoitus. Kyvyt riittävät. 7 Pillow Melody on myös arvoitus, mutta ainakin varustus viritellään maksimiin ja tamma kannattaa mahduttaa ainakin laajempiin revityksiin. 12 Tintin Journey on menestynyt tätä kovemmissakin tehtävissä. Viimeksi ruuna laukkasi johtopaikalta viimeisessä kaarteessa, mutta on vaikea arvioida oliko voimia kuinka paljon jäljellä. 10 Doolittle Laday on laukannut kolme kertaa putkeen, mutta oli sitä ennen orastavassa voittoputkessa. 5 Like a Citrinella on parantanut etukengittä ja lähdössä ei juuri statisteja ole.

Pelijakauma: Free And Happy (11 %) on paljon sekavaa tauluaan vaarallisempi. Prins Göran (9 %) on myös aliarvostettu, kun keulajuoksun pitäisi olla selviö. Queen of Pirates (19 %) on tukalalta paikalta liikaa pelattu.

Juoksunkulku: Prins Göran pitää johtopaikan.

IS-pelisuositus - Toto64-4

Pieni: 3, 4, 1, 2
Suuri: 3, 4, 1, 2, 11, 9, 7, 12

Toto64-5

Suosikki: Isokengän fiksuin pelilinja löytyy 6 Seabiscuitin tallikommentin myötä kivuttomasti. Huippukuntoisella veteraanilla ei satsata alkuun ja sen jälkeen myös kovassa vireessä kisaavan 2 Bret Bokon keulajuoksulle on hyvin vähän uhkia. Sillä psyykillä toisen veteraanin kuuluu olla lähdön suosikki. 11-vuotias oli viimeksikin hyvä ja paransi volttiennätystään, vaikka edessä matkannut New Life Wheels jäi ohittamatta.

Haastaja: Seabiscuit on löytänyt 12-vuotiaana ehkä elämänsä kunnon ja ollut kaksi kertaa peräkkäin keulasta aivan murhaava. Siinä piileekin sudenkuoppa. Nyt ajetaan takaa, eikä hevonen ole ollut sieltä ihan samalla tasolla. Varustuskaan ei ole lappuosastolla nyt ihan optimi, kun Suur-Hollola -ajo siintää mielessä.

Yllättäjät: 3 Grant Boko on ailahdellut, mutta nyt alla on kaksi hyvää juoksua. Ruuna on kirinyt molemmissa vaikeista asemista 10-pintaan viimeiset 700 metriä. 5 Express Duo oli varsin vaisu koko kevään, mutta viimeksi Suur-Hollolan alkuerässä oikein merkittävästi aiempaa parempi. Rutinoitunutta oria oli todennäköisesti viritelty siihen ja se virittely saattaa kantaa tähänkin. 7 Special Envoy oli Mikkelissä vauhtijuoksussa kelpo kakkonen 2. sisältä ja paineli ennätyksensä. Monen nopea ulkopuolelta juoksu ei onnistu kovin helpolla nyt.

Pelijakauma: Bret Bokon (39 %) kuuluisi olla suosikki. Seabiscuit (46 %) on liikkeelle maltillisella taktiikalla ja aivan liikaa pelattu. Grant Boko (3 %) saisi yllättäjistä olla enemmän luotettu.

Juoksunkulku: Bret Boko nappaa helposti keulapaikan ja saattaa saada vetää jopa yllättävän maltilla.

IS-pelisuositus - Toto64-5

Pieni: 2
Suuri: 2

Toto64-6

Suosikki: 11 Tanpopo teki viimeksi hoitajansa Kiia Tapanin ajamana Karin Haasteajossa aivan järisyttävän esityksen ja sitä on pidettävä tukalista lähtöasemistakin selvänä suosikkina. Ruuna kiersi Forssassa 5. ulkoa koko porukan näyttävästi. Se kulki viimeisen kierroksen 11,2 ja viimeiset 700 metriä 09,0, vaikka kirivaihe ei mennyt edes ihan sujuvasti. Voimia näytti olevan tallella vielä maalissakin.

Haastajat: 4 Wall Street Comery on ollut oikein huomattavan epäonninen lähtöratojen kanssa ja vihdoin säädyllisellä paikalla. Viimeksi ruuna jätti sisäratajuoksulla taakseen kovia menijöitä Suur-Hollolan alkuerässä ja on huomattavasti tauluaan vaarallisemmassa iskussa.

12 Yank Match oli sijoitustaan sitkeämpi tauolta ja tulitti viimeksi hänniltä lujaa kakkoseksi. Paikka on ankea, mutta suosikista voisi olla luvassa kirissä hyvää vetoapua.

Yllättäjät: 10 Wang Dang Doodle juoksee taas kengittä, jolloin taso nousee paljon. Takarivi on tosin miinus keulassa viihtyvälle ruunalle. 6 Dream of Celebrity ja 7 Newport Brodde ovat hyviä hevosia tähän sarjaan, vaikka alla on epäonnistumisia. 3 Rose Coger aloittaa uudesta tallista ja juoksee ensimmäistä kertaa urallaan jenkeillä. 8 Bombard on nousussa, mutta ikävällä paikalla ja 5 Mass Attack pystyy tauluaan parempaan.

Pelijakauma: Osa Wall Street Comeryn (30 %) pinnoista kuuluisi Tanpopolle (38 %), vaikka lähtöpaikat suosivatkin sitä melkoisesti. Wang Dang Doodle (1 %) ansaitsisi kengittä enemmän huomiota.

Juoksunkulku: Tasainen kiihdytys, johon osallistutaan lähinnä radoilta 3-6. Rose Coger hakee ehdottomasti selkäjuoksua, joten Wall Street Comery on todennäköisin johtonimi.

IS-pelisuositus - Toto64-6

Pieni: 11
Suuri: 11, 4, 12, 10, 6, 3, 7, 8