Ravivihje: Toto5 Teivo 21.5.2019

Julkaistu:

TOTO4
Tauon jälkeen startin koneeseen saanut Lovetown toimii Teivon Toto4-pelin luottohevosena.

Toto5-1

Suosikki: 12 Whogonow on tauoltakin suosikki. Oriilla on valmentajan mukaan ajettu harjoituksissa suunnitellusti pitemmän aikaa eli se palaa suht' valmiina radoille. Myös taktiikka puhuu sen puolesta, että Whogonow:lla ollaan heti tosissaan pärjäämässä. Sillä ajetaan eteenpäin, mikäli vauhti rauhoittuu, kun hevonen on tehnyt hyviä suorituksia johtavan rinnaltakin. Nelivuotias on suosikki ja ehkä jopa varma - tauoltakin. Sen verran hyvä ori on ollut voitoissaan ja pystyy menemään täyden matkan kesäkelissä ainakin 14-vauhtia läpi ellei kovempaakin.

Haastajat: 9 Global Uncommon ei Vermossa yltänyt kärkeen keulassa juosseen Mark Moren hallitessa lähtöä. Ruuna juuttui lisäksi kirivaiheessa liikenneruuhkiin, mutta tuli loppua kelpo tyylillä. Seinäjoella viisivuotias kesti johtopaikalla reippaan ensimmäisen lenkin kunnialla ja kamppaili totoon. 7 Sign Of Secret oli toissa kerralla mainio keulasta ja kamppaili viimeksi johtavan rinnaltakin suoraselkäisesti. Ruuna avaa erittäin hyvin ja tähdännee johtopaikalle, mistä se on ollut aina hyvä. 3 Ambrielilla on viime starteissa ajettu sisältä, mistä tamma on esittänyt hyvät lopetukset. Lähtöpaikka on paras mahdollinen eikä nousukuntoinen tamma välttämättä ole täysin ulkona kärkikuvioista. 5 O.F.V.Prince osoitti toissa kerralla, että se pystyy huippukuntoisena kirimään kärkeen hieman kauempaakin takapareista. Ruuna kilpaili Seinäjoella tasokkaassa lähdössä ja kiri 4. ulkoa mukavasti perille. Muutama hyvä on jälleen vastassa, joita vastaan O.F.V.Princelle pitää sattua huippupäivä, että voitto on mahdollinen. 10 Rocking Royal Lela on kyvykäs mutta samalla epätasainen suorittaja. Ruuna ei todennäköisesti voita tauolta, mutta se kannattaa pitää revityksissä mukana. Ainakin jatkoa ajatellen sitä pitää seurata tarkasti.

Pelijakauma: Sign Of Secret (7%) on alipelattu.

Juoksunkulku: Sign Of Secret avaa keulaan ja Ambriel pyrkii tämän kantaan. O.F.V.Prince saattaa jäädä toisen radan veturiksi, mutta se ei olisi katastrofi, mikäli Whogonow:lla ajetaan niin aktiivisesti kuin ennakkokommenteista voi päätellä.

IS-pelisuositus - Toto5-1

Pieni: 12, 9, 7, 3, 5
Suuri: 12, 9, 7, 3, 5

Toto5-2

Suosikki: 1 Villieri oli Porissa mainio prässäten etusuoralla johtopaikalle ja kadoten maisemiin. Turussa hevonen ei ollut samanlainen ja petti isona suosikkina. Yksi syy vaisuuteen saattoi olla haastavat olosuhteet. Villieri pääsee loistoasemista matkaan ja pystyy Porin kaltaisella esityksellä paljoon.

Haastajat: 4 Jori Pollea jäi vetämättömään selkään sekä Turussa että Helsingissä. Ruuna oli viimeisellä takasuoralla hankalissa asemissa, mutta lopetti molemmilla kerroilla positiivisesti. Vire ei ole ainakaan laskemaan päin, ja ruuna kuuluu mahdollisiin. 3 Vauhti Rols saattaa katsoa keulat, mikäli ori pääsee yhtä hyvin liikkeelle kuin viimeksi. Tuolloin ori tsemppasi mukavasti perille ja oli positiivinen. Esitys oli hyvä Lahdessakin 3. ulkoa. 14 Rojaali vaihteeksi ravasi viimeksi koko matkan ja nappasi kakkosrahat. Tällä kertaa ohjastaja vahvistuu. 13 Tulipallo sai Kouvolassa asiallisen selkäjuoksun ja ratkaisi lopussa niukasti mutta varmasti. Vermossa tamma ei ollut yhtä hyvä ja tyytyi seurailemaan 3. sisältä. Toki vastuskin oli kovempi.

Yllättäjät: 16 Hurjaharja on epävarma menijä, joka pystyy aina ravatessaan menestymään. Sarja on tällä kertaa sopiva. 11 Voima-Simo laukkasi tauolta paluussaan. Ruuna palasi pessimistisin ennakkokommentein viivalle ja pystyy parantamaan saatuaan yhden kisan alle. 8 Jamas Viljo piti Forssassa vauhtinsa 2. ulkoa ja kuittasi maalisuoralla kakkoseksi. Ruuna ei vakuuttanut suuremmin, mutta pystyy petraamaan saatuaan pari kisaa alle paussin jälkeen. 10 Mootsartti ja 15 Firello ovat hyviä menijöitä, mutta paussilta voitto yllättäisi.

Pelijakauma: Ei pelivääristymiä.

Juoksunkulku: Villieri pyrkii torjumaan Vauhti Rolsin, mutta tämä napannee keulat. Villieri nousee pian rinnalle ja juoksee joko johtavan rinnalla tai prässää itsensä keulaan. Vauhtia riittää alusta lähtien.

IS-pelisuositus - Toto5-2

Pieni: 1, 4, 3, 14, 13, 16
Suuri: 1, 4, 3, 14, 13, 16

Toto5-3

Suosikki: 5 Popella on viime starteissa ajettu säästeliäästi sisäradalta, mutta tällä kertaa sillä ajettaneen rohkeammin. Pope lähtee tarvittaessa kovaa liikkeelle ja pystyy ottamaan johtopaikan haltuunsa. Ruuna pystyy menestymään muualtakin kuten selkäjuoksulla. Johtavan rinnalta on nopeilla kesäkeleillä haastavaa pärjätä, mutta ei ruuna siitäkään viimeiseksi jäisi. Pope osaa voittaa lähtöjä vaikka kauden voittosaldo avaamatta onkin.

Haastajat: 1 Volume Ace ei ollut viimeksi parhaimmillaan 3. ulkoa. Tätä ennen ruuna lopetti sisäratajuoksulla mukavasti saaden myöhään kiritilaa. Volume Ace avaa hyvin ja päässee tällä kertaa joko keulaan tai johtavan taakse. Molemmilta paikoilta voitto on otettavissa. 7 Wide Game kiersi Vermossa ykköseksi 5. ulkoa ja polki koko matkan ravia. Kouvolassa laukkaillut viisivuotias ei vieläkään ollut täysin ravivarma valmentajan mukaan ja epäonnistumisriski on jälleen olemassa. Mikäli ruuna avaa ravilla, pystyy sillä ajamaan rohkeasti eikä paikka johtavan rinnallakaan pudota menestyssaumoja nolliin.

Yllättäjät: 11 Ergo Am oli Porissa vailla mahdollisuuksia 6. ulkoa. Turussa hevonen pääsi johtavan kantaan, mistä kiritilaa ei koskaan tullut. Lähtöpaikka on sen verran hankala, että ilman ylivauhtia voittoa on vaikea ottaa. 6 Bwt Angryman kilpailee asiallisessa vireessä, mutta lähtöpaikka nopeiden avaajien ulkopuolella ei ole helpoin mahdollinen lähtöasetelma. Hyvän juoksupaikan saadessaan ori pystyy lopussa ohittelemaan mukavasti. 9 Gresille Boko ei ole viime aikoina onnistunut eikä olisi tehnyt sitä Kuopiossakaan vaikka viimeisen takasuoran laukka olisi jäänyt ottamatta. Parasta Gresille Bokoa ei ole viime aikoina nähty, mutta tamma pystyy parempaan. Myös 2 Large Point petraa viime startista, missä keli ei suosinut. Lisäksi ruuna palasi tauolta ja sai startin alle. 10 Racehill Victory laukkasi viimeksi lähtöön, mutta teki tätä ennen hyvän kirin 4. ulkoa. Tasokkaassa lähdössä hevonen kuuluu lähinnä revityksiin.

Pelijakauma: Oikein pelattu.

Juoksunkulku: Volume Ace, Enjoy Pepper ja Pope avaavat reippaimmin. Näistä Pope juossee lopulta johtopaikalla.

IS-pelisuositus - Toto5-3

Pieni: 5, 1, 7, 11, 6
Suuri: 5, 1, 7, 11, 6

Toto5-4

Suosikki: 1 Lovetown teki tauolta kelpo juoksun avaten keulaan ja juosten lopulta 2. sisällä. Maalisuoralla ankkurinköysi venyi, mutta esitys oli joka tapauksessa positiivinen. Ruuna teki voitavansa ja menee hyväpäisenä kilpailijana eteenpäin, kun paussia oli alla yli puoli vuotta. Lovetown on siinä mielessä turvallinen pelikohde, kun se antaa aina itsestään kaiken. Sisäradalta ruuna pyrkii pitämään johtopaikan, mistä sillä ilman muuta ajettaisiin.

Haastajat: 9 Real Red lopetti Teivossa 4. sisältä asiallisesti ja eteni viime metreillä kakkoseksi. Cantona Americalle tamma ei voinut mitään kuten ei ole voinut moni muukaan tällä hetkellä. Real Red menee paussin jälkeen koko ajan oikeaan suuntaan ja pian voittaakin jossain. 6 Don Corleone Trot ei viimeksi näyttänyt parastaan raskaissa olosuhteissa. Tätä ennen ruuna näytti hyvältä ja tekikin Jyväskylässä mainion esityksen johtohevosen kupeelta.

Yllättäjät: 4 Orlando Point lopetti Turussa mainiosti viimeisestä parista ja maalin kohdalla oriilla oli erittäin hyvä vauhti päällä. Starttiväli on nyt sopivampi, mutta toisaalta sarja ei ole sattuvimmasta päästä. 10 Past Or Flash ei säkenöinyt Jyväskylässä suoraan sapatilta, mutta petrasi seuraavaan ja kiri mukavasti perille mahdottomista asemista. Kirikykyinen menijä pystyy nousemaan korkealle. 7 Gisela Luxi nousi toissa kerralla etusuoralla johtavan rinnalle, eteni viimeisellä takasuoralla keulaan ja voitti ylivoimaisesti. Viimeksi tamma jäi pussiin. Lähtöpaikka pudottaa osakkeita, mutta kunto on hyvä.

Pelijakauma: Lovetown (35%) on sopivasti pelattu ja kierroksen paras varma.

Juoksunkulku: Lovetown pyrkii torjumaan ulkopuolelta lähtevät ja onnistunee tässä. Don Corleone Trot vaikuttaa eturivin hevosista eniten sellaiselta, jolle paikka johtavan rinnalla ei tee suurta hallaa.

IS-pelisuositus - Toto5-4

Pieni: 1
Suuri: 1

Toto5-5

Suosikki: Lähtö viivästyi Vermossa kengityksien takia, mikä oli kaikkea muuta paitsi plussaa 1 O.P.Rocille. Ruuna alkoi käydä kierroksilla eikä varsinaisessa lähdössä päässyt ravia matkaan. Aikaisemmin viisivuotias teki vakuuttavia juoksuja ja tällä kertaa se starttaa suursuosikkina matkaan sopivaan tehtävään. Kyseessä on hyvä lähtijä, jolle juoksupaikalla ei ole suurta merkitystä. Pelillisesti O.P.Rocissa ei ole suurta mielenkiintoa isojen peliprosenttien takia, joten varmistamme sen suuremmassa systeemissä.

Haastaja: 3 Give Me Match palasi Vermossa tauolta. Ruuna pääsi avauspuolikkaan jälkeen keulaan ja näytti pitkään voittajalta, mutta tuli lopussa Wild Gamen (Toto5-3 nro 7) ohittamaksi juuri kalkkiviivoilla. Give Me Match on voitokas menijä, joka tuskin huonontaa viime kertaisesta lähdöstä. Siltä kuuluu odottaa paljon ja totosija vaikuttaa minimisuoritukselta tiistaina.

Yllättäjät: 4 Diva Hoss ei pärjännyt Tammaderbyn karsinnassa tai finaalissa. Tamma pystyy valmentajan mukaan omissa sarjoissaan paljoon ja tiistaina siltä saatetaan napata kengät pois. 11 Angel Raziel ei ole viime kisoissaan yltänyt alkuunkaan kykyjen edellyttämälle tasolle. Tehtävä on sopivampi kuin viimeksi eikä perushyvää hevosta voi laskea ulos kärkikamppailusta, mikäli keulassa pidetään matkan aikana vauhtia yllä. 9 Newyorker Li väläyttelee toisinaan hyvää loppukiriään. A.T. Veetin tallikaveri voittaa harvoin, muttei sellainenkaan nykyvireessä mahdotonta ole. Teivossa voitto yllättäisi. 6 Kitty Beat on erittäin nopea lähtijä, joka saattaa sotkea kiihdytystä. Tamman luokka ei ole suosikkien tasolla, mutta hyvänä päivänään se pystyy kamppailemaan totosijoista. Tauolta palaava 8 Yank Match onnistuu suht' harvoin. Kyvyt eivät ole kadonneet mihinkään, mistä kertoo hurja ennätys viime kaudelta.

Pelijakauma: Diva Hoss ja Angel Raziel (2%) ovat liian unohdettuja.

Juoksunkulku: O.P.Roc pyrkii vastaamaan kiihdytyksessä Diva Hossille ja Kitty Beatille. Keulapaikkaa ei voi pitää varmana suosikin osalta, mutta sillä ei ole suurta merkitystä. Saattaa jopa olla, että ohjastaja ottaa alun hieman aikaisempaa varovairemmin, kun laukkastartti on alla.

IS-pelisuositus - Toto5-5

Pieni: 1
Suuri: 1, 3, 4, 11