Ravivihje: Toto65 Kouvola 21.4.2019

Julkaistu:

TOTO65
Iikka Nurmonen istuu Kouvolan ExtraToto65-kierroksella IS Ravien vihjesuositusten avainhevosten kyydissä.

Toto65-1

Suosikki: 6 M.A. Pisteen pitkä totosijaputki katkesi Vermossa, mutta tamma paransi tuossakin startissa ennätystään seitsemän kymmenystä, eikä vaikuta laskukuntoiselta. Hevonen on tehnyt raskailla juoksuilla vahvoja esityksiä jo pitkään ja kiri Vermossakin 5. ulkoa hevosenmitan päähän totosijasta. Vastus on kokonaisuutena aika paljon helpompaa kuin edellisissä.

Haastajat: 2 Tulipallo matkasi Vermossa suosikin edessä 4. ulkona, josta se ei lähtenyt kiriin kuin vasta loppusuoralla ja pysyi myös loppuun saakka sen edellä. Tamma palasi tuohon tauolta ja esitys oli oikein lupaava. Ehkä jopa uran paras. Keskiviikon perusteella suosikkikaksikon peliosuuksien ero on varsin erikoisella tolalla M.A. Pisteen eduksi.

1 Nevan Neito nappaa taaskin ensimmäisen keulan ja saattaisi olla, että nyt sillä jo koitetaan siitä. Parissa edellisessä tammalla on luovutettu johtopaikka pois ja se on napannut totosijat ihan asiallisilla suorituksilla. Voittoon vaaditaan uran ensimmäinen tähtitulos, mutta eiköhän hevosella ole varaa parantaa ennätystään.

Yllättäjät: 11 Laksin Lyyti kannattaa huomioida ajoissa, vaikka alkukausi on ollut haastava. On hyvä muistaa, että tamma on pärjännyt huomattavasti tätä kovemmissakin porukoissa, kun sillä on ollut hyvä päivä. 4 Hulmuska pärjäisi syksyn tasollaan tässä. Tamma oli tauolta hyväksyttävä, mutta valmentajan mukaan hevonen enää jäähdyttelee ennen siirtymistään siitokseen. 9 Uutelan Liisi ja 10 Hupsis olisivat riittävän vauhdikkaita, mutta ovat myös epävarmoja. 14 Jasun Velho on todella nopea, mutta parhaimmillaan kärjen läheltä ja lähtöasetelma on aika kovasti vastaan. 12 Viksu Vilivein juoksu meni taukostartissa pieleen, kun vastustaja väsyi eteen. Antti Teivainen saattaa olla merkittävä piristys kyydissä 13 Tänttärä putosi viimeksi nappijuoksun jälkeen lopussa aika pahasti Nevan Neidon kyydistä, joten sen perusteella kaikkien ohi ehtiminen tuntuu kovalta tehtävältä.

Pelijakauma: M.A. Piste (40 %) on alustavasti liian suuri suosikki ja Nevan Neidonkin (25 %) peliosuutta ruuvattaisiin alaspäin. Tulipallo (15 %) on aamun jakaumassa selvästi paras merkki. Aika moni muukin yllättäjä on aliarvostettu ja lähtö kannattaa rastata leveästi.

Juoksunkulku: Nevan Neito johtaa alun ja sillä saatettaisiin nyt jo koittaa keulastakin. Muut pelihevoset eivät ole alussa kovin vilkkaita, mutta niillä voi ajaa halutessaan rohkeasti.

IS-pelisuositus - Toto65-1

Pieni: 6, 2, 1, 11
Suuri: 6, 2, 1, 11, 4, 9, 12

Toto65-2

Suosikki: 6 Hot Lady Matchin sijoitukset ovat uran avausstartin voiton jälkeen heikentyneet tasaisesti, mutta esitykset ovat itseasiassa kehittyneet ja nyt voisi olla hyvä paikka palata voittokantaan. Viimeksi tuli lähtölaukka, mutta se oli uran ensimmäinen hyppy ja tuskin sen riski nyt kovin merkittävä on. Tamma pääsee tässä kaiken järjen mukaan keulapaikalle, mistä se hävisi Mikkelin Nuorten Sarjassa vain hyville hevosille.

Haastajat: 10 Premcos Lady suorittaa todella mielenkiintoisen debyytin Timo Korvenheimon käsistä. Ison punaisen tamman otteissa näkyi jo edelliseltä valmentajalta positiivisia sävytteitä, mutta voimia kului turhuuksiin ja tulokset olivat heikkoja. Potentiaalia on rajusti ja uusi valmentaja voisi saada sitä ulos.

12 Bourbon Sharkin kausi on alkanut kolmossijoilla ja hyvillä esityksillä. Viimeksi tamma laukkasi ennen lähtölinjaa ja jäi todella kauas. Toisaalta nousuun riitti lopulta 17/1900 metriä, mutta on hevonen kuitenkin ennätyskunnossa.

Yllättäjät: 4 Rebel Race ei ole tauon jälkeen huhtikuun starteissaan oikein puristanut loppua, mutta saa taas nopeanan avaajana asemat. 1 O-Ren Ishii oli viimeksi nappijuoksulla loistamatta toinen, mutta saa taaskin hyvän reissun. 8 Miracle Mysteria ja 9 Rim Bay Fleur paransivat viimeksi otteitaan selvästi kun niiltä riisuttiin kenkiä, mutta tuolla uudella tasollakin voitto on tässä tiukassa.

Pelijakauma: Ei merkittävää mainittavaa. Miracle Mysteria (7 %) ja Rim Bay Fleur (9 %) ovat hieman liian luotettuja.

Juoksunkulku: Rebel Race avaa parhaiten, mutta eiköhän sille kelpaa Hot Lady Matchin selkä.

IS-pelisuositus - Toto65-2

Pieni: 6, 10, 12
Suuri: 6, 10, 12

Toto65-3

Suosikki: 3 Loke Is My Name on erikoistunut erikoisiin sarjamäärityksiin. Tamma voitti pistelähdön keulasta ja oli viimeksi myyntilähdössä 2. sisältä kolmas. Nyt 5-vuotias on suosikkina ohjastajahyvitys-lähdössä. Suvukas Tiia Vehviläinen on osoittanut lyhyellä urallaan kypsiä otteita ja suosikin tie vienee paalulta johtopaikalle, josta sen pitää aika tasottomassa lähdössä olla lähellä.

Haastaja: 5 Rebel Royal aloitti tauolta pirteällä kirillä ja palasi voittokantaan Jyväskylän katastrofiolosuhteissa neljän hevosen lähdössä johtopaikalta. Ruunan otteet saattaisivat olla edelleen terävöitymään päin, kun tauolta kropassa on vasta kaksi starttia.

Yllättäjät: 11 Grainfield Emily suoritti yli vuoden taukonsa päätteeksi asiallisen kokeen, eikä ole pohjimmiltaan nolo tekijä tällaiseen seuraan. Voittoa ajatellen terävyyttä saattaa tosin vielä uupua. 8 He's a Keeper ja 4 Rim Bay Frenchy nappasivat viimeksi totosijat tasottomasta naisten ajosta, mutta varsinkin ensin mainitulla on rahkeita viime startteja parempaan. 12 Granite on juossut tätä kovempia lähtöjä, mutta nyt lähtöasetelma on varsin tukala. 6 Fountain Dynamite aloittaa uusista käsistä ja pystyy tauluaan parempaan. 13 Naturgasin viime syksyn parhaat esitykset riittäisivät tässä heittämällä, mutta ruuna palaa talvitauolta maltillisin odotuksin.

Pelijakauma: Moni asia suosii Loke Is My Namea (57 %), mutta ei se mikään taistelija ole ja lähes 60 prosentin peliosuus ahdistaa jo aika lailla.

Juoksunkulku: Loke Is My Name on nopea ja sen selkäkin varmaa kelpaa kaikille paalun hevosille, vaikka se ensimmäisen keulan missaisikin. Matkalla mennään sitä vauhtia, mitä keulahevonen tahtoo ja varmaan aika hiljaa.

IS-pelisuositus - Toto65-3

Pieni: 3, 5
Suuri: 3, 5, 11, 8, 12, 6

Toto65-4

Suosikki: Neljännestä Toto65-kohteesta on hieman vaikea saada järkevästi kiinni oikein miltään kantilta. 10 Stonecapes Pro omaa parhaat näytöt tältä keväältä, mutta ruuna ei ole aiemmin ollut makeimmillaan kesäbalanssissa ja valmentajaa askarruttaa, että mitä tämä kesä tuo tullessaan. Ruuna oli aiemmin paras vapaalta radalta, mutta on ainakin sillä saralla muuttunut positiivisempaan suuntaan.

Haastajat: Pelimielessä kiehtovimmat hevoset ovat hyvien paikkojen 1 Strom Glider, 2 Hazelhen Hemera ja 3 Arrowsrain, vaikkeivat ne ehkä hevosina ole ihan lähdön puhdasta parhaimmistoa. Storm Glider on nostanut viime kauden tapaan tasoaan paljon ilman etukenkiä ja jatkaa nyt sillä balanssilla. Vermossa taisi jäädä tätä paljon kovemmassa lähdössä jopa jossiteltavaa 3. sisältä.

Hazelhen Hemera on juossut tätä kovemmissa lähdöissä ja on pitkästä aikaa nappipaikalla.

Arrowsrain on todennäköisin keula, josta hevonen puristi viimeksi totoon.

7 White Cross Bicho nappasi kolmossijan viimeksi johtopaikalta, mutta nyt ulkoa juoksuun on luvassa huomattavasti enemmän haastetta.

8 Enzo de Vonnas kiilaili Jyväskylän tynkäraveissa keulasta voittoon. Ruuna osaa kiriä takaakin, mutta se ei ole Kouvolassa helppoa.

Yllättäjät: 9 Nizza ja 5 Game of Live lopettivat viimeksi mukavasti, mutta voitoista alkaa olla aikaa. 12 Leon on tukalista asemista oudon paljon luotettu, sillä ei hevonen ole Suomeen palattuaan varsinaisesti loistanut.

Pelijakauma: Hankala pelilähtö. Storm Glider (5 %) kiinnostaa paljon. White Cross Bicho (20 %) on liikaa pelattu.

Juoksunkulku: Arrowsrain avaa johtoon ja pitänee kiinni paikastaan White Cross Bichoa vastaan.

IS-pelisuositus - Toto65-4

Pieni: 10, 1, 2, 3
Suuri: 10, 1, 2, 3, 7, 8, 9, 5

Toto65-5

Suosikki: Sunnuntain hankalalla Toto65-kierroksella varmat ovat hieman hukassa. Yksi selkeä vaihtoehto sellaiseksi on viidennen kohteen 6 Better Boss, mutta pelikansa on älynnyt senkin arvon alustavasti huomattavan hyvin. Ruuna oli viimeksi kymmenes debytoitessaan Iikka Nurmoselta ja aloittaessaan tauolta, mutta sijoituksen takana oli paljon hyvää. 5-vuotias seurasi menestyjän näköisenä kolmannen letkassa, kun laukka yllätti viimeiseen kaarteeseen mentäessä. Hypyn jälkeen hevonen otti tosi napakasti kyytiä ja ravilla se olisi hyvin todennäköisesti voittanut.

Haastajat: 9 Wang Dang Doodle tekee selvästi parhaat suorituksensa kengittä ja keulasta. Sillä taktiikalla ruuna oli kuun alussa Kouvolassa loistava. Nyt balanssi on vielä auki ja lähtöpaikka takarivissä, joten hevoseen on helpompi suhtautua isolla varauksella.

10 The Rector hallitsi niin ikään Kouvolassa keulapaikalta, mutta viimeksi hevosella oli huonompi päivä. Alussa pahan laukan ottanut ruuna meni hännillä lopussa aika laillakin puujaloille, mutta kulki toisaalta viimeiset 1900 metriä silti 14,2.

Yllättäjät: 11 BWT Bayern on hyväluokkainen menijä, jota pelataan usein paljon, mutta onnistumiset ovat varsin harvassa. Lähtöpaikka on tauolta paluuseen paha ja voi olla, että hyväfysiikkaiselle hevoselle tarjotaan nyt ensisijaisesti nättiä juoksua. 7 Wide Game voitti uransa kuudesta ensimmäisestä startista neljä, eikä sen jälkeen voittoja ole sitten tullutkaan. Hevosella on kapasiteettia, mutta laukkastartteja on nyt jo seitsemän putkeen. Saa nähdä muuttaako maan vaihto viimeisimpänä Jerry Riordanin valmennuksessa olleen hevosen tapoja. Matias Salo ei oikein osaa sanoa, mitä hevoselta pitäisi odottaa. 1 Wonder Woman, 2 Radiance Broline ja 3 Royal Andy hyötyvät lähtöpaikoistaan eivätkä hyvät sijoitukset saa näistä asemista yllättää. Hyvässä kunnossa kisaava 8 Le Blixten sen sijaan on arvottu aika lailla ulos kisasta.

Pelijakauma: Wang Dang Doodle (18 %) ei innosta takarivistä.

Juoksunkulku: Kolmelta sisimmältä radalta avataan hyvin, mutta eiköhän suosikki etene lopulta johtoon viimeistään 1. takasuoralla.

IS-pelisuositus - Toto65-5

Pieni: 6
Suuri: 6

Toto65-6

Suosikki: Iikka Nurmonen on tähtiroolissa myös päätöskohteessa ja istuu siinä koko Toto65-pelin todennäköisimmän voittajan kyydissä. 10 Captivate on aloittanut toistaiseksi enemmän ohjastajana kunnostautuneen nuoren miehen valmennuksesta hyvin ja ottanut nyt kaksi Toto65-keulavoittoa putkeen selvästi tätä tasokkaammista lähdöistä. Nyt on yritettävä takaa, muttei sen pitäisi olla hevoselle mikään kynnyskysymys.

Yllättäjät: 6 Gisela Luxi ja 7 Cool Conclusion säntäävät juoiksuradalta tuulispäänä liikkeelle ja miehittävät aluksi kärkipaikat. Kummallakin riittää vauhtia, mutta puristustaso heilahtelee. 2 Archie Press voitti Kuopiossa johtavan takaa hieman onnekkaastikin, kun edessä matkannut laukkasi. Seinäjoen Pronssidivarissa hevonen ei yksinkertaisesti riittänyt 3. sisältä, mutta vastus on nyt maltillisempaa. 1 Hunters Hero saa kaipaamansa nappijuoksun, mutta se puolestaan kohtaa nyt viime kertaa kovempia. 4 Capo The Eemil nosti viimeksi odotetusti tasoaan kengittä, mutta totosija olisi tässä onnistuminen. 8 Shameless on tehnyt parhaat juoksunsa vapaalta radalta ja suljettu lähtörata on suuren suuri miinus.

Pelijakauma: Captivate (63 %) on melkein pakko työntää suoriin suosituksiin varmaksi, vaikka peliosuus saisi olla hieman matalampi. Cool Conclusion (3 %) on muista selvästi kiehtovin merkki.

Juoksunkulku: Gisela Luxi ja Cool Conclusion avaavat juoksuradan turvin parhaiten, mutta myös Hunters Hero ja Archie Press ovat livakoita avaajia. Avauspuolikas saattaa olla lähetystapaan nähden varsin reipas. Captivatella voi tehdä aikaisen ratkaisun matkalla, mikäli vauhti hiljenee merkittävästi.

IS-pelisuositus - Toto65-6

Pieni: 10
Suuri: 10