Ravivihje: Toto65 Jokimaa 21.3.2019

Julkaistu:

TOTO65
Lahdessa pelataan torstaina poikkeuksellisesti Toto65-peliä. Mopoheikkiin luotetaan, vaikka se taipui viimeksi.

Toto65-1

Suosikki: 8 Bosses Lady oli viime vuonna ikäluokan kuningatar. Tamma vaikuttaa hevoselta, jonka voisi ehdottomasti kuvitella kehittyvän edelleen 4-vuotiaaksi. Näennäisesti kurja lähtöpaikka paranee todellisuudessa paljon kahden poisjäännin myötä ja kun valmentajakin on luottavainen, niin Kriteriumin kakkonen aloittaa kautensa suosikkina.

Haastajat: 2 Daze sai 3-vuotiaana aikaan hieman kaksijakoisen kauden, kun syksyllä tuli pieni sukellus, mutta se kuului silti tammojen kärkikolmikkoon. Valmentaja raportoi positiivisesta talvikaudesta, joten hyvältä paikalta voi odottaa heti tauoltakin paljon. Eniten parannettavaa olisi lähtönopeudessa ja sen vuoksi juoksusta tulee usein muita kovia haastavampi.

9 Arctic Elsa vei Kasvattajakruunun ja selvisi Kriteriumin finaaliin. Vauhdikas tamma on joutunut takariviin, mutta sillä on moneen muuhun kovaan verrattuna jo startti alla ja siitä pitää antaa plussaa.

Yllättäjät: 5 Spill The Beans jäi kauden päättäneessä Uudenmaan Upeimmassa pussiin. Tamma kulki viime kaudella muutaman kerran kengittä lennokkaasti, eikä ole sillä balanssilla ihan vaaraton kausiavauksessaan. 1 Hurricane Wilma ei ollut viime kaudella selkeästikään vielä ihan valmis paketti. Valmentajan mukaan tamma on kasvanut talven aikana fyysisesti paljon ja sen voisi kuvitella olevan ainakin lähempänä ikäluokan kärkeä tällä kaudella.

Pelijakauma: Lähtö on varsin haastava arvioitava, kun hevosten voimasuhteet ovat saattaneet muuttua talven aikana. Bosses Lady nostetaan kuitenkin selväksi ykköshevoseksi, sillä todennäköisesti se pääsee etenemään johtoon. Spill The Beans (6 %) on kengittä ehdottomasti vaarallinen, mutta sen peliosuuskin nousee kyllä taatusti aamun lukemista. Daze (30 %) tuntuu hieman yliarvostetulta.

Juoksunkulku: Spill The Beans on kengittä keulasuosikki, mutta johtopaikka voisi jatkossa olla tarjolla Bosses Ladylle. Dazella on iso riski jäädä johtavan rinnalle, ellei tauolta ajeta mielummin vaikkapa 3. sisältä.

IS-pelisuositus - Toto65-1

Pieni: 8, 5
Suuri: 8, 2, 9, 5, 1

Toto65-2

Suosikki: Aiemmin epävarma ja oikukas 7 Lady Nightingale on löytänyt Leo Mönttisen hoivissa aivan uudenlaista ryhtiä ja ikäkin on varmasti tehnyt tehtävänsä. Viime voitoissaan tamma on ollut suorastaan mahtava ja se jatkaa suurena suosikkina huonolta paikaltakin. Viimeksi 5-vuotias kierrätettiin matkalla johtavan rinnalle, josta se polkaisi kirikierroksen 14,4 ja voitti aivan pystyyn.

Haastaja: Suosikki saa hankalan lähtöpaikkansa vuoksi yhden varmistuksen. 9 Cacshot aloitti kautensa Vermossa kirimällä 5. ulkoa 13,4/1000 metriä. Esitys oli tauolta ja hankalalta lähtöpaikalta paljon parempi kuin sijoitus antaa ymmärtää. Ori esiintyi viime kaudella pariin kertaan todella sitkeästi ja vaikuttaa hevoselta joka varmasti kehittyy iän karttuessa.

Yllättäjät: Vauhdikas 6 Step Noble on todennäköisin keulahevonen. Ruunalta puuttuu vielä voitto, eikä se ole vaihtelevalla lopun taistelumotivaatiolla ihan sattumaa. Hyvä sijoitus ei saa yllättää, mutta voittoon on edelleenkin vaikea uskoa. Positiivisen debyyttikauden tehnyt 12 Andy Velvet on arvottu kausiavauksessaan toivottomalle paikalle. Hevosena se ei ole paljon suosikkeja perässä. 3 Callela Kickback on ollut alkukauden hieman epäonninen juoksunkulkujen suhteen, mutta kovat taitavat olla liian kovia. 8 Phoenix River on parantanut selvästi, mutta lähtöpaikka hankaloittaa. 11 Estelle Nordiquen fysiikka riittää korkealle, mutta pari viime starttia on jättänyt kysymysmerkkejä.

Pelijakauma: Cacshotin (13 %) kuuluisi olla paljon lähempänä Lady Nightingalea (74 %) ja suosikki on jonkin verran ylipelattu, muttei nyt sentään ohipeliainesta.

Juoksunkulku: Callela Kickback ja Step Noble erottuvat kiihdytyksessä. Lady Nightingalella on otettava ensi metrit varman päälle, mutta sillä saatetaan tehdä jatkossa aikainen ratkaisu. Cacshotilla voi myös halutessaan ajaa pitkän kirin.

IS-pelisuositus - Toto65-2

Pieni: 7, 9
Suuri: 7, 9

Toto65-3

Suosikki: 11 Mopoheikki masentui Kouvolassa keulasta totaalisesti Nalli Naperon paineen alla ja luonnollisesti esitys herättää kysymysmerkkejä. Teemu Okkolinin mukaan kyse oli henkimaailman jutuista, eikä valmentaja ole pohjimmiltaan huolissaan, etteikö kykyhevonen palaisi tasolleen. Nyt ajetaan selästä ja todennäköisesti ilman etukenkiä. Mopoheikkiin uskotaan edelleen paljon.

Haastajat: 16 Limuskalla on aivan hurja fysiikka ja sen voisi sen puolesta odottaa tulevaisuudessa nousevan jopa avoimiin tammalähtöihin. 6-vuotias on vielä varsin epävarma, mutta jos se ravaa, niin se pystyy nousemaan tässä kahdelta pakiltakin korkealle.

10 Terroristi ottaa turhia laukkoja, mutta kyydit riittäisivät paljoon. Ruuna nappasi toissa kaudella neljän voiton putken ja on vihdoin tänä talvena väläytellyt samaa otetta.

6 Mikimani on jyrännyt viime ajat sitkeästi, kun juoksunkulutkaan eivät ole ihan natsanneet.

Yllättäjät: 5 Siiking oli pussissa toissa startissaan aloittaessaan kotivalmennuksesta. Viimeksi ruuna kiri hyvin kakkoseksi. Nyt voisi olla luvassa keulajuoksu ja siitä 6-vuotias sinnittelee varmasti pitkälle. 13 Runoneito sai viimeksi startin alle tauolta ja 14 Tuiskuta on selvässä nousuvireessä kahden taukostartin jälkeen. Kumpikin jaksaa kiertää, mutta aika tasokkaassa seurassa tulee kahdelta pakilta kiire. Epävarma 4 Ulvin Tuuli ei ole paalulta ihan vaaraton, jos malttaa ravata alun.

Pelijakauma: Mopoheikin (33 %) viime kerran pysähtymiseen ei takerruta ja se voisi olla isompikin suosikki. Terroristi (3 %) kiehtoo selvästi ja muut haastajaosaston hevoset ovat aavistuksen yliarvostettuja.

Juoksunkulku: Siiking on selkeä keulasuosikki ja eiköhän sillä ajeta siitä. Varsinkin kun Mopoheikin nopeus riittäisi takamatkan juoksuradaltakin keulataistoon, mutta Okkolin kaavailee selkäjuoksua. Takaa ainakin Limuskalla tehdään aikainen ratkaisu.

IS-pelisuositus - Toto65-3

Pieni: 11
Suuri: 11

Toto65-4

Suosikki: Neljäs Toto65-kohde on aivan mielettömän upeatasoinen iltaravilähtö. Kaksi Hopeadivisioonan keulavoittoa alla kisaan tuleva 2 Wilhelm Nash voitti rata-arvonnan ja on sen myötä suuri suosikki. Ruunan pitäisi normaalisti onnistua valtaamaan keulapaikka ja ilman hulluttelua sitä on luonnollisesti hyvin vaikea kaataa.

Haastajat: 11 Jack Vader keräsi kehuja paluustaan ja syystä. Ruuna pommitti 5. ulkoa viimeiset 700 metriä alle kymppiä, mutta ei voinut mitään keulasta hallinneelle Wilhelm Nashille. Huonolta paikalta on suuri vaara, että lähdöstä tulee Jack Vaderin kannalta tuon toisinto, mutta kunto riittää taatusti ykköseksikin, kunhan juoksussa tapahtuisi haastajan kannalta hyviä asioita.

8 Lord Ivar saattaa yrittää ulkoakin haastaa suosikkia alussa ja se toisi tietysti kaivattua väriä ja vauhtia lähtöön. Ruuna oli kausiavauksessaan todella vakuuttava johtopaikalta, mutta tässä ei irtoa helppoa reissua millään opilla.

6 Golda Paris hätyytteli viime kaudella avointa tammahuippua ja tänä vuonna sillä voisi olla aika vakiinnuttaa paikkansa siellä. Valmentaja on varsin luottavainen heti kausiavauksessa.

7 Cantona America on mielenkiintoinen uusi tulokas Suomeen. Kapasiteettia on varmasti näihin lähtöihin, vaikka Ruotsin ura päättyi nahkeasti. Huono paikka tosin vaikeuttaa tässä merkittävästi.

12 Ricocone palaa myös tauolta. Valmentajan mukaan talvi on sujunut hienosti ja odotukset ovat kovat tähän vuoteen, mutta huonolta paikalta ajetaan nyt treenibalanssissa ja maltilla.

Yllättäjät: 1 Flynn Boko on nappipaikalta mahdollinen totohevonen, mutta voitto yllättäisi näin kovassa seurassa. Tallikaveri 3 Por Nie Rock osaa yllättää, jos lähdössä on vauhtia. 5 Thai Profit on kääntämätön kortti Suomessa, mutta vauhtia pitäisi löytyä. 4 Captivate pystyy parempaan kuin viimeisisssään ja aloitus Iikka Nurmoselta oli ihan positiivinen. 9 Frosty Vice koittaa pitkästä aikaa ilman kenkiä. Mahtava lähtö!

Pelijakauma: Wilhelm Nash (68 %) on hurjan tasokkaassa lähdössä hieman liian suuri suosikki. Eihän hevosta tietysti ohiteta, jos kiihdytyksessä pysyy järki päässä, mutta ei tässä seurassa kestä hirveästi ottaa turhia spurtteja. Jack Vader (8 %) on kiinnostavin uhka, mutta kaipaisi juuri sitä ylivauhtia. Golda Paris (1 %) ei kuulu nollakerhoon.

Juoksunkulku: Wilhelm Nashin pitäisi pystyä nappaamaan keulapaikka ongelmitta, mutta Lord Ivarilla saatetaan uhata sitä alussa. Raju avaus antaisi muillekin mahdollisuuden.

IS-pelisuositus - Toto65-4

Pieni: 2
Suuri: 2, 11, 8, 6, 7

Toto65-5

Suosikki: 4-vuotiaiden orriden ja ruunien Kasvattajakruunun alkuerässä ihan ikäluokan parhaat loistavat poissaolollaan, mutta lähtö on mielenkiintoisen tasainen ja mukana on mahdollisia uusia nousijoita. 4 Callela Louis palasi Joensuuhun tauolta varsin mojovien kehujen saattelemana, mutta esitys oli johtavan rinnalta vain tasainen. Annetaan ruunalle kuitenkin uusi mahdollisuus, sillä vastus ei nyt varsinaisesti pelota.

Haastajat: 5 Kaptah ja 9 Club Nord Easy avasivat kautensa Derbyn Talvisuosikissa, jossa ne jäivät Graceful Swampin varjoon, mutta kirivät kumpikin perältä mukavasti 13-kyytiä viimeiset 700 metriä. Otteiden voisi olettaa terävöityvän selvästi vielä startti alla.

7 Effronte Photo on ehtinyt jo voittamaan 4-vuotiaana. Ruuna paransi Teivoon, vaikka jäikin siellä kivikovassa seurassa neljänneksi ja se saattaisi parantaa edelleen.

8 He Is Felix päätti viime kauden Kasvattajakruunun nelossijaan ja on kyllä jäänyt tässä aivan liian vähälle huomiolle, vaikka lähtöpaikka on kurja. 1 Confidence Man on puolestaan hyvällä paikalla, mutta juoksee kovemmassa lähdössä kuin koskaan aiemmin.

Pelijakauma: Alustava pelijakauma on todella outo ja sen luulisi muutuvan paljon. Almost One Year (18 %) on käsittätön suosikki ja Confidence Man (16 %) Myös aivan liikaa pelattu. Callela Louisin (14 %) kuuluisi olla suosikki. He Is Felix (2 %) kuuluu lähes pelaamattomana ilman muuta mukaan.

Juoksunkulku: Callela Louis on keulasuosikki ja se saattaisi päästä siinä tekemään rauhassa oman juoksunsa.

IS-pelisuositus - Toto65-5

Pieni: 4, 5, 9, 7, 8
Suuri: 4, 5, 9, 7, 8

Toto65-6

Suosikki: 6 Personal Trainer jatkaa pelisuosikkina, vaikka petti viimeksi Vermossa samassa roolissa pahasti. Ruunan kuti jäi 2. ulkoa piippuun ja se valui rahasijojen ulkopuolelle. Lähtö on nyt aavistuksen helpompi ja keulapaikan pitäisi irrota, joten ei teilata loukkaantumistauolta palailevaa ruunaa vielä, muttei sille täyttäkään luottoa tee mieli antaa.

Haastajat: Kouvolassa sitkeällä kirillä ykköseksi puurtanut 7 Hurricane Boshoeve jatkoi Vermossa hyvällä esityksellä, vaikka jäi viidenneksi. Hevosella ajettiin oudon passiivisesti, mutta se kiri tukalista asemista kirilenkin hienosti 13,9.

11 Littlebro Comery löi viime vuonna Derby Consolationissa kovia hevosia ja sillä on kykyihinsä nähden vielä varsin vähän rahaa. Ruunaa voi melko kiistatta mainostaa tämän lähdön parhaaksi hevoseksi, mutta tauolta ja huonolta paikalta riittää luonnollisesti tekemistä.

10 Nemea Facade on ollut mainio kaikissa tämän kauden starteissaan, mutta rima nousee nyt hieman. Hyväkirinen tamma on toki edelleen pelihevosia.

Yllättäjät: 5 Rocking Royal Lela seurasi Vermossa hyvällä juoksulla kovaan tulokseen ja otteet voisivat taas vaikean syksyn jälkeen olla menossa parempaan suuntaan. 1 Arrowsrain voitti Kouvolassa hyvällä kirillä, mutta huomattavasti tätä helpomman lähdön ja hyvältä paikaltakin ykkösen uusimisessa on liikaa tekemistä. 9 High Flyingilla on alla postiiviset suoritukset ja tarjolla sisärataa. 3 Strom Gliderin on vaikea uskoa tauolta ja kengät jalassa pystyvän ihan samaan kuin syksyllä.

Pelijakauma: Personal Trainer (35 %) on liian suuri suosikki, vaikka juoksusta saattaa tulla vahvasti sitä suosiva. Hurricane Boshoeve (13 %) kiinnostaa erityisesti ja Littlebro Comerykin (10 %) tauosta huolimatta aliarvostettu.

Juoksunkulku: Arrowsrain on sisältä aluksi nopein, mutta eiköhän sille kelpaa jatkossa Personal Trainerin selkä. Matkalla saatetaan mennä aika hiljaa.

IS-pelisuositus - Toto65-6

Pieni: 6, 7, 11, 10
Suuri: 6, 7, 11, 10, 5