Ravivihje: Toto64 Vermo 30.1.2019

Julkaistu: , Päivitetty:

toto64
Koska kolme suosikkia on hyvin vahvoilla, panokset kohdistetaan ainoastaan ylimpään voittoluokkaan. Illan pankki on hurmaava 4-vuotislupaus Flexible Journey.

Toto64-1

Suosikki: Vaikkei syksyllä muodonmuutoksen ammattitallissa kokenut 2 Stardust Fibber ole yltänyt aivan voittoihin asti viime starteissaan, sen kunto on pysynyt vakaana. Hevosen viime juoksut eivät ole onnistuneet parhain päin, sillä se on joutunut pakittamaan aivan hännille, missä se on ollut verkkaisen matkavauhdin uhri. Ruuna on kyllä kirinyt napakasti viime juoksuissaankin. Tasaisella avaajalla on tällä kertaa paras mahdollinen lähtöpaikka, mistä sen reissun luulisi onnistuvan paremmin.

Haastajat: Myös 5 Oakie on petrannut menoaan uusissa käsissä. Ruuna väläytteli muutamassa startissa tulemistaan, kunnes sai jo viimeksi ansaitun täysosuman. Se tykitti taktiikkajuoksussa hurjasti 2. ulkoa ja ehti 11,5-lopetuksessa ohi Reverend Dredin.

1 Don Corleone Trot ei ole yltänyt voittoihin asti talvella, mutta on näyttänyt olevansa riittävä hevonen tällaisiin tehtäviin. Ruuna kiri toissa kerralla 2. sisältä 3. radan kautta keulavoittajan tuntumaan. Viimeksi ruunan 600 metrin kiri 2. ulkoa ei sen sijaan kantanut odotetusti perille, mutta yhteen vaisumpaan juoksuun ei kannata tuijottaa liikaa. Sisäradan lähtöpaikka aiheuttaa Don Corleone Trotille jonkinlaisen pussitusriskin.

11 Doris Hoss jäi toissa kerralla pussiin ja tuli viimeksi Oakien voittamassa lähdössä 2. sisältä paljon tätä tasaisemmin perille. Koska nopea tamma ei ole kiertelijätyyppiä, lähtöpaikka on kovasti sitä vastaan.

Yllättäjät: 7 M.T. Lara Croft on piristynyt talvella ja tehnyt mukavia juoksuja etenkin lempipaikaltaan keulasta, jonne sillä on seiskaradaltakin mahdollisuus päästä melko tavallisten lähtijöiden ulkopuolelta. Tamma voitti tapaninpäivänä ylivoimaisesti saatuaan vetää maltillista tempoa ja piti viimeksi T76-lähdössä piikistä toiseksi.

6 Double Boost teki viime vuonna parhaimmillaan ollessaan tosi kovia juoksuja, muttei ole ollut viime kilpiluissaan parhaimmillaan omistajansa valmennuksesta. Tallikommenttien mukaan hevonen oli viime kilpailunsa jälkeen alamaissa, mutta on taas piristynyt. Sen luokka riittäisi kevyesti voittoon asti.

Tauolta tulevan 8 Jasuliton mahdollisuuksista voi jokainen vetää omat johtopäätöksensä tallikommenttien perusteella, mutta kuumimpien pelihevosten joukkoon sitä ei voi heti nostaa. Hevoselle pyritään varmasti tarjoamaan nätti reissu kauden alkuun.

Pelijakauma: Double Boost ja Doris Hoss ovat jonkin verran alipelattuja.

Juoksunkulku: M.T. Lara Croft täräyttää luultavasti ulkoakin keulaan ja Don Corleone Trot juoksee sen takana.

IS-pelisuositus - Toto64-1

Pieni: 2, 5
Suuri: 2, 5, 1, 7, 6

Toto64-2

Suosikki: Nelivuotias 10 Flexible Journey kilpailee talven juoksujensa perusteella täysin väärissä sarjoissa. Lahjakkaalla ruunalla näyttäisi olevan kaikki hyvän hevosen ominaisuudet, eivätkä puheet ikäluokkalähdöistä ole sen kohdalla haihattelua. Toissa kerralla se kiri omille teilleen 3. ulkoa ja oli viimeksi yhtä ylivoimainen piikkipaikalta. Hevoselle on näyttänyt jäävän voimia talteen vaikka millä mitalla ja se pystyy voittamaan tällaisen sakin minkälaisella juoksulla tahansa.

Haastajat: Supersuosikin varmisteleminen olisi lähinnä hätävarjelun liioittelua, mutta jos sille tielle haluaa väkisin lähteä, ensimmäisinä mieleen tulevat viime kilpailussa oikeaa osaamistaan näyttänyt 6 Estelle Nordique ja Vermon voittonsa jälkeen lyhyen tauon pitänyt 7 Speed Summer.

Vahvan sorttinen Estelle Nordique haki Lahdessa puolimatkassa keulapaikan, mistä vastaili maalisuoralla hallittuun voittoon. Speed Summer runttasi Vermossa ykköseksi 3. ulkoa 600 metrin kirillä ja harasi sitä ennen oikein hyvin laukkansa hurjasti paikannutta huppukyvykästä Bosse Nicea vastaan.

5 Granite hakee myös totosijaa. Se nousi kolme starttia sitten Vermon sopivassa lähdössä takajoukosta täpärään voittoon ja teki viimeksi parijonosta aivan asiallisen yli kierroksen kirin ilman vetoapua.

Molemmissa Suomen starteissaan laukkailleella 9 Jordanilla on positiivisten tallikommenttien mukaan riittävästi kykyjä pärjäämiseen, mutta se pidetään vielä seurantakategoriassa.

11 Explosive Elvis on naputellut hyviä sijoja, mutta se kaipaisi vähän puristusta lisää loppusuoralle.

Pelijakauma: Estelle Nordique on ylipelattu ja Speed Summer ja Jordan ovat alipelattuja.

Juoksunkulku: Glide On Fire avaa asiallisesti, mutta sille kelpaa selkäreissukin. Estelle Nordique tai Speed Summer marssii keulaan, mutta myös suosikki voi iskeä sinne matkalla.

IS-pelisuositus - Toto64-2

Pieni: 10
Suuri: 10

Toto64-3

Suosikki: Suomenhevosten 2100 metrin tasoitus on pyöreä pelikohde. Syksyllä mahtikuntoon kohonnut 8 Onnetööri oli pikkutauon jälkeen pari kertaa selvästi normaalia saamattomampi, mutta on viime kilpailunsa perusteella taas menossa oikeaan suuntaan. Vahva hevonen jäi Vermon pitkällä matkalla kaikki voimat tallella pussiin. Ruuna nousee rankingin kärkeen, muttei selvällä erolla kolmen tuloksettoman juoksunsa jälkeen.

Haastajat: Kolme kilpailua sitten 5. ulkoa kierroksen kirillä voittajan tuntumaan jyrännyt 6 Valon Veeni on laukannut viime kilpailuissaan, mutta jatkaa kovassa vedossa. Viimeksi se laukkasi päätöspuolikkaan alussa, kun kurotteli kuolemanpaikkajuoksun jälkeen jo kärkipaikalle. Ruuna ottelee varmasti voitosta, jos pysyy askelillaan.

Kyvykäs 9 Vihellys on päässyt kilpailemaan tosi vähän korkeaan ikäänsä nähden. Sen viime kausikin oli katkonainen. Ori oli pari viikkoa sitten paussin jälkeen ok-kolmonen 2. sisältä ja jätti muun muassa Onnetöörin selvästi taakseen. Vauhdikkaan hevosen voi hyvin kuvitella olevan kunnon startin ansiosta astetta terävämpi, koska sitä tuskin voi rassata hirmuisesti harjoituksissa.

Oivaan iskuun syksyllä äitynyt 16 Taiga Tuulia oli marraskuun lopulla kuolemanpaikalta mainio viides Vermon Tammatähdessä todellisten huippuhevosten takana, mutta joutui sen jälkeen sairauspaussille. Jos tamman vire on pitänyt, se voi kivuta melko korkealle kaukaa takaakin.

14 Intoiivarin vire on noussut odotetusti talven tultua. Viimeksi se laukkaili, mutta kiri sitä ennen 3. ulkoa oivan reissun jälkeen lähimmäksi voittajaa. Tällä kertaa on vaarana, etteivät tasavauhtisen ruunan kyydit riitä kärkitaistoon pitkältä pakilta.

Yllättäjät: 15 Pelipiste on ehkä koko lauman kyvykkäin menijä, joka on kuitenkin juhlinut voitoilla ihmeen harvoin. Hevosen vire on yhä hyvä, vaikka se on hylätty viime kilpailuissaan maalisuoran laukoista. Vahva ruuna kamppaili molemmilla kerroilla kuolemanpaikkajuoksujen jälkeen vielä kärkisijoista ennen loppusuoran alun hyppyjään. Pelipiste jaksaa tehdä töitä, joita siltä vaaditaankin 40 metrin takamatkalta.

12 Rankkari seurasi toissa kerralla T75-lähdössä nappireissulla kovien hevosten perässä totoon ja teki viimeksi 4. sisältä asiallisen 600 metrin kirin ulkoratoja pitkin. Ruuna voi varmuudellaan ohittaa nytkin monta vastustajaansa, mutta voitot sillä ovat nykyään kiven alla.

3 Onon Nospahotti olisi kunnossa, muta se on ollut lähes toivottoman epävarma. Viimeksi ruuna laukkasi loppukaarteessa, kun oli nousemassa kärkikahinoihin.

Pelijakauma: Vihellyksen suosikkiaseman voi kyseenalaistaa ja myös tuurilla Lahdessa voittanutta 2 Tähtimenevää on rastittu aivan liikaa. Pelipiste on todellinen kanuunarasti ja myös Onnetööri on alipelattu.

Juoksunkulku: Radoilta 1 ja 2 avataan parhaiten. Fiannan Mahti tai Valon Veeni vastaa vetotöistä.

IS-pelisuositus - Toto64-3

Pieni: 8, 6, 9, 15, 12, 3, 7
Suuri: 8, 6, 9, 15, 12, 3, 7

Toto64-4

Suosikki: Vahvalla 3 Cyrius d’Arianella on hyvä mahdollisuus jatkaa voitokasta menoaan sopivalla 2600 metrin matkalla. Ruotsista syksyllä hankittu ruuna on ollut mainio kaikissa Suomen juoksuissaan. Se jyräsi toissa kerralla T65-voittoon kuolemanpaikalta ja voitti viimeksi T76-lähdön mennen tullen keulasta.

Haastajat: 7 Krampus on ollut melkein aina kärkihevosia, kun on pysynyt ravilla. Ruuna pääsi kaksi viikkoa sitten huoltopaussin jälkeen etenemään takarivistä keulaan etusuoralla, mutta revitys maksoi sen verran, että se putosi loppumetreillä kolmanneksi. Krampusin esitys oli aivan positiivinen, ja se on nostettava sopivalla matkalla ykköshaastajien joukkoon.

Loppuvuoden paussinsa jälkeen starttien myötä otteitaan parantava 1 Magnifico S hyötyy edellisten tavoin keskipitkästä matkasta, mutta ykkösrata on sille arveluttava lähtöpaikka. Koska ruuna ei avaa kovin lujaa, sillä on ilmeinen pussitusriski. Hevosen juoksu onnistui Teivon kevyessä lähdössä loistavasti ja se kiri 2. ulkoa. Hevonen ei vielä varsinaisesti loistanut, mutta se pystyy parempaankin.

Loppuvuonna juonen päästä kiinni saanut 9 Defrag Am sai toissa kerralla Malmössä huippureissun kärkijoukossa toisella radalla ja menetti voiton vasta loppumetreillä. Heikoista lähtöpaikoista jatkuvasti kärsineen hevosen juoksu ei onnistunut viimeksi Vermossa, mutta se lopetti hänniltä asiallisesti.

Yllättäjät: 10 Mister Lanen tulosrivi ei tee oikeutta sen kyvyille. On mielenkiintoista nähdä, millä mallilla valmentajaa vaihtanut hevonen palaa tauolta aiempaa pienemmästä tallista.

Viime vuonna asiallisia juoksuja tehnyt 4 Uccio lopetti tauon jälkeen tasaisesti 5. sisältä Porissa ja on ehkä astetta terävämpi startin ansiosta. Tosin sen voitto olisi vielä melkoinen paukku tällä matkalla.

11 Mass Attackin huono arpaonni jatkuu. Se pääsi kyllä viimeksi 10-radalta 2. ulos, mistä sen takasuoralla alkanut kiri jäi ihmeen valjuksi. Sitä ennen ruuna sen sijaan lopetti taustalta pirteästi totoon.

12 Pesco Velvet on spurtannut hyvin molemmissa tauon jälkeisissä juoksuissaan, kun on vapautunut sisäradalta pussista. Nyt ruunan tehtävä on erilainen piippuhyllypaikalta, ja hiukan arveluttaa, kuinka kierteleminen maistuu nopealle hevoselle.

Pelijakauma: Cyrius d’Arianen suuri suosikkiasema on perusteltu. Sen kannatus on kuitenkin hiukan yläkantissa samoin kuin Krampusinkin. Takarivin yllättäjäehdokkaamme ja Uccio ovat jääneet liian vähälle huomiolle.

Juoksunkulku: Starttiraketit puuttuvat. Astrodome on ehkä nopein, jos sillä satsataan kiihdytykseen, mutta Cyrius d’Ariane pääsee hakemaan alkumatkalla kärkipaikan.

IS-pelisuositus - Toto64-4

Pieni: 3, 7, 1, 9, 10
Suuri: 3, 7, 1, 9, 10, 4, 11, 12

Toto64-5

Ravien päälähdössä suurin mielenkiinnon aihe on veteraanitamma 4 Bosses Lilyn paluu yhdeksän kuukauden loukkaantumistauolta. Huippuhevonen pystyy varmasti heti kelvolliseen suoritukseen, mutta tuskin sen paikat niin hyvin ovat vielä auki, että sen kuuluisi olla suosikki.

Suosikki: Koska Tammatädessä palaa paussilta muitakin hyviä hevosia, vihjaaminen ei ole aivan yksinkertaista. Suosikin viitan saa 3 Callela Eliza, jolla on yksi startti alla syystaukonsa jälkeen. Tamma ei ollut Teivossa vielä parhaimmillaan takamatkalta, mutta sai esityksestään puhtaat paperit. Sen 800 metrin kiri sellissä 4. ulkoa kantoi kakkossijan tuntumaan. Koko viime kauden alle kykyjensä kulkeneella hevosella on nyt laukatta hyvä sauma päästä mielipaikalleen keulaan.

Haastajat: Bosses Lilyä on tallikommenttien perusteella laiteltu normaalia kevyemmin tauolla, mutta sitä ei voi koskaan aliarvioida etenkään tammalähdöissä.

Huipputasolla debytoivat 8 Celebration Song ja 9 Her Royal Highness kohtaavat paljon itseään enemmän tienanneita hevosia, mutta niille on silti annettava heti jonkinlaiset mahdollisuudet. Celebration Song on löytänyt suvantovaiheen jälkeen itsensä ja tehnyt jo useampia kovia juoksuja.Tamma spurttasi toissa kerralla sähäkästi niukkaan voittoon, kun pääsi viime tingassa vapaaksi keulahevosen perästä ja rutisti viimeksi kuolainta purren ykköseksi kuolemanpaikalta, jonne kiersi etusuoralla.

Myös Her Royal Highnessin kunnianhimoisena tavoitteena on nousta tammahuipulle tällä kaudella. Hevosen kauden avaus rahasarjassa oli lupaava, sillä se kiri tarkan reissun jälkeen ykköseksi. Startti varmasti vielä notkisti lihasjäykkyydestä loppuvuonna kärsineen hevosen paikkoja.

Yllättäjät: Tauolta palaava 1 Fire Spruce on vaarallinen huippupaikaltaan. Se saa väkisin hyvän reissun kärkijoukossa, ja jos kiriluukku aukeaa sopivasti, hevosen voitto ei saa yllättää.

Pelijakauma: Her Roayl Highnessin ei kuulu missään nimessä olla suosikki näin kovassa lähdössä, ja myös Celebration Song on yliarvostettu. Callela Eliza, Bosses Lily ja Fire Spruce ovat alipelattuja.

Juoksunkulku: Callela Eliza tai Bosses Lily vastaa vetotöistä ja Fire Spruce seuraa lähimpänä sisäradalla.

IS-pelisuositus - Toto64-5

Pieni: 3, 4, 1
Suuri: 3, 4, 9, 8, 1

Toto64-6

Suosikki: Takarivin lähtöpaikoilta viime kilpailuissaan startannut 3 Tanpopo on kelpo ehdokas systeemien varmaksi kunnon asemista. Viimeksi lähtöpaikasta ei ollut hevoselle minkäänlaista haittaa Forssan arkisessa lähdössä, jossa se täräytti 2. ulkoa murskavoittoon. Toissa kerralla Tanpopo kiri paljon kovemmassa Vermon lähdössä hyvin takajoukosta, vaikkei totoon yltänytkään. Tällä kertaa se päästetään varmasti suosiolla johtopaikalle dominoimaan juoksua.

Haastajat: 7 One Pointin meno on ollut hyvin voitokasta talvella. Nyt sen tolppaputki on kuitenkin vaarassa katketa, sillä suosikin ohittaminen on kaikkea muuta kuin helppoa. Vahva vääntäjä tarjoaa joka tapauksessa miehen vastuksen. Viimeksi ruuna eteni kuolemanpaikalta niukkaan voittoon ja jyräsi sitä ennen pitkällä kirillään ykköseksi 4. ulkoa.

9 Edward Sisu häikäisi joulukuussa etenkin Teivon voitossaan, jossa marssi pontevalla kirillä selvään voittoon. Viimeksi hevonen oli paljon vaisumpi 1. kurvin laukkansa jälkeen, mutta sitä ei kannata tuomita yhden kilpailun perusteella. Ruunalta löytyy hyvänä päivänään kirivoimaa.

Elämänsä kuntoon kohonnut 6 Here Comes Marty oli viimeksi lähellä T64-voittoa, vaikka joutui taivaltamaan kuolemanpaikalla. Vadtus on tällä kertaa paljon kovempi, mutta ruuna ei ole ulkona totosijakamppailusta paremmalla reissulla.

Syksyllä hyviä kirejä räväytelleen 5 O.F.V. Princen vire on ollut taas nousussa lyhyen heikomman jakson jälkeen. Jos tarkan reissun vaativa hevonen saa varjella kiriään maalisuoralle, se voi yltää yllättävän korkealle. Viimeksi se oli nappireissulla kakkonen kaukana Tanpoposta. 9 Oilsheikin juoksu ei onnistunut samassa Forssan lähdössä hänniltä, mutta aiemmin useita mukavia esityksiä tehnyt hevonen voisi nousta jopa kärkipäähän riuskatempoisessa juoksussa.

2 Rullebackens Ejnar paransi otteitaan starttien myötä talven korvalla ja pääsi kerran voittamaankin. Kolme kilpailua sitten hevonen kiri tehokkaasti mitan päähän One Pointista, mutta se ei ole ollut enää yhtä hyvä tuoreimmissa starteissaan. Viimeksi ruuna taipui melko pahoin piikistä, ja sille jäi paljon parannettavaa.

11 Nizzan viime juoksut eivät ole onnistuneet, mutta tuskinpa sen kunto on romahtanut. Toissa kerralla kierroksen kiri oli sille liian pitkä ja viimeksi kuolemanpaikkajuoksu oli liikaa. Nyt se pääsee varmasti etenemään pidempään selissä, jolloin sen sijoitus voi taas kohentua.

Pelijakauma: Oikein pelattu lähtö.

Juoksunkulku: Sisimmiltä radoilta avataan parhaiten. Tanpopo etenee keulaan ja One Point luultavasti toisen radan veturiksi.

IS-pelisuositus - Toto64-6

Pieni: 3
Suuri: 3

IS-pelisuositus

Pieni
Toto64-1: 2, 5
Toto64-2: 10
Toto64-3: 8, 6, 9, 15, 12, 3, 7
Toto64-4: 3, 7, 1, 9, 10
Toto64-5: 3, 4, 1
Toto64-6: 3
Hinta: 21,00 €

Vie kupongille: Veikkaus.fi

Suuri
Toto64-1: 2, 5, 1, 7, 6
Toto64-2: 10
Toto64-3: 8, 6, 9, 15, 12, 3, 7
Toto64-4: 3, 7, 1, 9, 10, 4, 11, 12
Toto64-5: 3, 4, 9, 8, 1
Toto64-6: 3
Hinta: 140,00 €

Vie kupongille: Veikkaus.fi