Ravivihjeet

Ravivihje: Toto64 Vermo 9.1.2019

Julkaistu: , Päivitetty:

Toto64
Illan Toto64-vihjesysteemin molemmat varmat valitaan selvistä pelisuosikeista, joten rivit tehdään T6-merkinnällä vain päävoittoluokkaa kohti. Siinä tapauksessa mahdollisen päävoiton saa lunastaa 2,5-kertaisena.

Toto64-1

Suosikki: Vaikka sarjamääritys ja vajaa lähtö on yhdistelmä, joka suosii takamatkalaisia, kärkirankkaus kolmelle kilometrille tulee silti paalulta. 3 T.M. Chagall on umpirehti ja lähes väsymättömältä vaikuttava puurtaja, joka samanlaisena kuin alkutalven kilpailuissaan olisi tiukasti kiinni voitossa. Tuore startti alla olisimme harkinneet sitä jopa ideavarmaksi.

Tällä matkalla Vermossa marraskuussa kilpaillessaan T.M. Chagall oli mahtava. Se kiersi alussa kolmatta rataa pitkin ja pääsi pudottamaan johtavan rinnalle vasta toisessa kaarteessa. Silti ruuna jaksoi puristaa lopussa ihailtavasti ykköseksi. Viimeksi Teivossa T.M. Chagall ei ollut aivan yhtä loistelias 3. ulkoa, mutta kulki kuitenkin viimeiset 700 metriä 12,8-kyytiä kolmatta rataa pitkin ja tuli samaa vauhtia maaliin edellään kirineen kovakuntoisen Reverend Dredin kanssa. Valmentaja Maria Penttisen mukaan hevonen oli tuolloin ollut melko kevyellä laitolla, joten se voi olla nyt hiukan terävämpikin paussista huolimatta.

Haastajat: 1 Guido di Quattro on myös hienossa vireessä ja viihtyy kolmella kilometrillä. Ruuna oli viime kilpailussaan oivallinen johtavan rinnalta ja hävisi vain hirmukuntoiselle Questionmark Melle. Guido di Quattro on saanut lisää letkeyttä raviinsa eikä jää juoksupaikkoja haettaessa enää yhtä pahoin jalkoihin kuin joskus aiemmin. Kisan kyky-ykkönen 8 I'm Just a Sund kärkkyi viime keväänä jopa kansainvälistä läpimurtoa, mutta Seinäjoki Racesta alkoi sairastelujen aiheuttama alamäki, joka pilasi koko loppukauden. Viime kilpailun perusteella vauhtikone saattaa olla palaamassa taas tasolleen. Ruuna kulki 4. ulkoa viimeiset 800 metriä 12,8-kyytiä ja kiri vahvasti maaliin saakka. Kapasiteetin puolesta tehtävä on huippuhevoselle erittäin sopiva ja ruuna on tämän lähdön selkeä idearasti.

Yllättäjät: 2 BWT Angryman voitti joulukuussa kolmen kilometrin kisan, jossa se eteni kirikierroksen käynnistyessä keulaan. Nyt ori on 20 metriä huonommin sarjassa sisällä tuolloin taakse jäänyt Guido di Quattro. 4 Flynn Boko saanee tarvitsemansa nappireissun kärjen tuntumassa ja on riviään paremmassa kunnossa. Toissa kerralla Vermossa se spurttasi hyvin loppua. Viimeksi Jokimaalla Shadow of Brisbanen voittamassa laatulähdössä Flynn Boko jäi suojajuoksun jälkeen lopussa pussiin voimia tallella. 6 Elliot Web starttaa sopimattomassa sarjassa, mutta viime juoksun perusteella kunto on rautaa. Ruuna oli harvinaisen sitkeä johtavan rinnalta neljällä kilometrillä. 5 Make It Quickilla on kykyjä tällaiseen lähtöön, mutta viime kisan perusteella menestys on tiukassa. Ruuna ei ollut kovin terävä 5. sisältä.

Juoksunkulku: BWT Angryman lienee alussa nopein paaluhevosista. Guido di Quattro ehtinee kysymään piikkipaikkaa aiemmin kuin T.M. Chagall. Myös I'm Just a Sund saattaa olla aktiivisena alussa ylivertaisella nopeudellaan.

Pelijakauma: Odotetun tasaisesti rastittu lähtö. Alustavassa pelijakaumassa I'm Just a Sund (15%) on maukkain merkki ja BWT Angryman (14%) liian luotettu.

IS-pelisuositus - Toto64-1

Pieni: 3, 1, 8
Suuri: 3, 1, 8, 2, 4, 6

Toto64-2

Suosikki: 9 Flexible Journey on ollut viime juoksuissaan niin hyvä, että kelpaa varmaksi paljon pelattunakin. Ruunalla tuntuu olevan selvästi vääntävämpi moottori kuin vastustajilla tässä lähdössä.

Toissa kerralla Jokimaalla vastus ei käynyt mittarista, mutta ruunan tyyli teki vaikutuksen. Hevonen kulki 2. ulkoa viimeiset 700 metriä kevyen näköisesti 12,7-vauhdilla ja oli ylivoimainen. Viimeksi tehtävä oli jo astetta kovempi, mutta voittomarginaali vain kasvoi. Tällä kertaa Flexible Journey juoksi 3. ulkona, mistä se kulki viimeiset 700 metriä hienosti 11,8-kyytiä. Eikä kaikki näyttänyt olevan tälläkään kertaa pelissä.

Haastajat ja yllättäjät: 3 An-Andree ei ymmärrettävästi riittänyt toissa kerralla Uudenmaan upeimman finaalissa takamatkalta. Viimeksi omiaan vastaan ruuna teki hyvän 700 metrin kirin 5. ulkoa. 8 Usher Dell on kirinyt viime kilpailuissaan raikkaasti takapareista ulkoratoja pitkin. Samanlaisena se ei ole ulkona mitalitaistosta tässä aiempaa kovemmassa lähdössäkään. 5 Ready Credit teki ihan mukiinmenevän 16-vauhtisen kirin takapareista valmentajan ajamana viimeksi, ja voi olla nyt huippukuskilla selvästikin terävämpi. 10 Talladega Ranger on nopea ja yllätysvalmis, jos ja kun saa säästää pätkänsä sopivasti loppuun. Toissa kerralla Jokimaalla se räväytti ulkoradalta vauhdilla keulaan ja antoi paikan pois 13,5-avauksen päätteeksi. Lopussa tuli väsy. Viimeksi startti alla ruuna oli astetta sitkeämpi. Se oli mukana 12,5-avauksessa ja jaksoi johtavan rinnalta totoon. 2 Glamour Arioso matkasi viimeksi kolmantena sisäradalla ja ajautui lopussa pussiin rintaman taakse. 7 Fashion Cloud otti viimeksi uran avausvoiton. Se sai mukavan reissun 3. ulkona ja kiri viimeiset 400 metriä ilman vetoapua 14,6-vauhtia.

Juoksunkulku: Vaikeasti arvioitava kiihdytys. 4 Amour Amiko lienee halutessaan nopein ensi metreillä, mutta sille todennäköisesti kelpaa selkäjuoksu. Veikataan An-Andreen hakevan keulat.

Pelijakauma: Flexible Journeyn (83%) alustava kannatus on yläkantissa, mutta hevonen kelpaa silti varmaksi. Luultavasti peliprosentti laskee illaksi ainakin hieman.

IS-pelisuositus - Toto64-2

Pieni: 9
Suuri: 9

Toto64-3

Suosikki: Ravivarmasti kilpaillut 6 Tupla Tommi jatkaa suosikkina, vaikka alla on kaksi tappiota. Toissa kerralla pitkältä tauolta ori eteni kahdelta pakilta nopeasti johtopaikalle ja veti reipasta, kestäen hyväksyttävästi kakkoseksi. Viimeksi se kulki keulasta kirikierroksen 31,2-vauhtia ja tuli vain selästään kiriin iskeneen vastustajan ohittamaksi.

Haastajat: Johtaneen Tupla Tommin ohi viimeksi kirinyt hevonen oli 1 Taistelu Jaska. Se kurotti kärkeen 29,5-lopetuksessa ja on samanlaisena nytkin yksi mahdollisista ilman muuta. 13 Laari on noussut viime aikoina vahvasti takamatkoilta ja kuuluu kuumimpiin pelihevosiin. Toissa kerralla Turussa se jyräsi 4. ulkoa kärkeen hienolla 27,6-vauhtisella 800 metrin kirillä. Viimeksi samalla radalla tamma selvisi sujuvasti toiselle radalle ilman vetoapua ja kulki siitä kirikierroksen 31-vauhdilla. 14 Valon Veeni on sen verran vauhdikas, ettei ole ulkona pitkältä pakiltakaan. Viimeksi se kulki 5. ulkoa kirikierroksen 26,9-kyytiä. 4 Villilän Vesa meni kesällä hyvin, mutta ei ole säkenöinyt taukonsa jälkeen ja rankataan maltillisesti. Viimeksi Forssassa sisäratajuoksun jälkeen kiritilaa tuli vasta 150 metriä ennen maalia, mutta ruuna ei pystynyt ohituksiin lopussa.

Yllättäjät: 12 Ohikiitävän kunto piisaisi kärkisijoille, mutta ruuna on toivottoman epävarma. Isona yllättäjänä tämäntyyppisen hevosen voi ottaa peleihin. 7 Tähen Sisu oli viimeksi kiinni kärkisijoissa johtavan takaa, mutta laukkasi 150 metriä ennen maalia samassa rytäkässä kuin keulahevonen. Edelliskerralla se kulki lähtölaukan jälkeen viimeiset 1900 metriä 32,7-vauhdilla. Riviään paremmassa vireessä on myös viimeksi 500 metriä ennen maalia noususta kolmannelta radalta laukannut 8 M.A. Piste.

Juoksunkulku: Tupla Tommi etenee taas keulaan ohi Taistelu-Jaskan.

Pelijakauma: Laari (9%) voisi olla hiukan pelatumpi.

IS-pelisuositus - Toto64-3

Pieni: 6, 1, 13, 14
Suuri: 6, 1, 13, 14, 4, 12, 7, 8, 5, 15

Toto64-4

Suosikki: 3 Ergo Am on nousee tasaisen sakin kärkirankkaukseksi. Ruuna ei ollut oma itsensä toissa kerralla T76-finaalissa, mutta palasi viimeksi tasolleen ja meni 15-ajan keulasta väljän oloisesti. Esimerkiksi sen selässä matkaa taittanut 6 News Point putosi lopussa selvästi kyydistä. Nyt kuski vaihtuu ajajaliigan kärkinimestä monin verroin kokemattomampaan, joten suosikin asema ei ole selkeä. Kohtalona voi olla taittaa matkaa johtavan rinnalla. Valmentaja Markku Nieminen kertoo Ergo Amin petranneen viime kilpaan, kun balanssia entrattiin painavampaan suuntaan.

Haastajat: Koviin kireihin pystyvä 4 Rebel Rapid rankataan seuraavana, vaikka tuoreet näytöt puuttuvat. Valmentaja Aatto Silventoisen mukaan hevosen ravi ei ollut viimeistelyissä sataprosenttista, mutta vasta illalla nähdään, miten asia vaikuttaa suoritukseen. Välttämättä ei lainkaan. 11 Silvester juhli joulukuussa ensin johtavan takaa ja sitten keulajuoksulla. Kiertämällä putken jatkaminen on haastavampaa, mutta ei mahdotonta. Edellä mainittu News Point oli voittojuoksussaan mainio keulasta.

Yllättäjät: 10 Xavier K.A. on hienossa kunnossa ja kirii hyvän selkäjuoksun päälle terävästi loppua. Se voisi järjestää yllätyksen varsinkin vauhtijuoksussa, jossa kenttä kääntyy lopussa. Viimeksi ruuna oli 5. sisältä sijoitustaan parempi ja lopetti juosten tätä kovemmassa lähdössä, jossa viimeinen puolikas oli kovavauhtisin. 1 Ripasso Classico ei ole ulkona loistopaikalta. Viimeksi se pääsi suojajuoksun jälkeen myöhään irti ja voimia jäi käyttämättä. 2 Wang Dang Doodle muistetaan Jokimaa tekee tähtiä -karsintavoitosta, jossa se lepatti alun kymppiä kärjessä ja kesti voittoon lyöden kovia hevosia. Talvibalanssissa meno ei ole ollut ihan yhtä letkeää ainakaan aiemmin ja nyt alla on parin kuukauden tauko, mikä pudottaa sijoitusta rankingissa. Kiriherkkä 12 Mass Attack saa rattailleen Tommi Kylliäisen. Lähtöpaikka luonnollisesti hankaloittaa tehtävää. 8 Defrag Am kiri viimeksi Jägersrossa 3. ulkoa viimeiset 700 metriä 14-kyytiä. Kasiradalta ruunan juoksusta tulee vaikea. 9 Le Blixten oli viimeksi asiallinen johtavan takaa ja hävisi vain hirmukuntoiselle M.T. Kittylle.

Juoksunkulku: Ergo Am on todennäköisin keulahevonen. Moni eturivin hevonen avaa kovaa, joten reipas alkuvauhti näyttää mahdolliselta.

Pelijakauma: Silvester (21%) on liikaa pelattu vaikeista asemista. Xavier K.A. (5%) on hyvä yllätyshaku.

IS-pelisuositus - Toto64-4

Pieni: 3, 4, 10
Suuri: 3, 4, 11, 6, 10

Toto64-5

Suosikki: T64-rivin toinenkin suuri suosikki 6 Casimir Tof on kannatuksensa ansainnut. Ruuna on selvästi tavallista parempi aloittelija ja tekee tarvittaessa itse työt voiton eteen. Nouseva ja suoritusvarma huipputallista tuleva ruuna on paljon pelattunakin hyvä valinta T6-varmaksi.

Toissa kerralla Casimir Tof jäi totosijojen ulkopuolelle, mutta hevosessa ei ollut mitään vikaa. Se paikkasi epäonnisen juoksunkulun tuomat lisämetrit vahvalla suorituksella. Myös viimeksi ruuna sai alussa latua ulkoradoilla ja pääsi pudottamaan johtavan rinnalle vasta toisen kaarteen alussa. Silti se jaksoi puristaa viimeisen satasen keulahevosta paremmin ja saa voittojuoksusta täydet pisteet. Kannattaa huomioida, että hevonen pystyy avaamaan reippaammin kuin viimeksi nähtiin. Viimeksi uran ensimmäinen autolähtö otettiin korostetun varmasti.

Haastajat: 11 Vitesse on lahjakas tamma, joka on näyttänyt kapasiteettiaan vasta väläyksittäin. Toissa kerralla sopivassa tammalähdössä Juha Utalan suojatti oli keulasta omaa luokkaansa. Viimeksi se joutui tekemään paljon töitä 14-vauhtisella ensimmäisellä kilometrillä ja kangistui. Kova startti saattoi tehdä kykyhevoselle vain hyvää ja tallitietojen mukaan tammaa on nyt treenattukin terävämmin kuin ennen viime juoksua. 5 Granite lähti viime viikon T64-lähdössä aikaisin reissuun takaa ja taisteli millimetrivoittoon. Nyt vastus on kovempi ja voiton uusiminen varmasti vaikeaa. Tallitietojen mukaan Granite voi edelleen terävöityä starttien myötä.

Yllättäjät: 4 Athletic Style oli toissa kerralla hyvä johtavan rinnalta. Viimeksi se menetti pelin 1. kaarteen pahaan laukkaan. 12 Dalton Hoss on oikein mielenkiintoinen seurattava debyytissään Leo Mönttiseltä. Suvukas hevonen ei lyönyt koskaan läpi ikäluokkalähdöissä, mutta voi vallan hyvin tehdä sen vanhemmalla iällä. Tähän starttiin Mönttinen kuitenkin tuo hevosen maltillisin odotuksin, jo huonon lähtöpaikan vuoksi.

Juoksunkulku: Poisjäännin myötä viitosradalle päässyt Casimir Tof ei ole nopein ensi metreillä, mutta hakee paikan alkumatkan aikana.

Pelijakauma: Casimir Tof (68%) on ihan käyttökelpoinen T6-varma paljon pelattunakin. Jos sitä varmistelee, mukaan myös Athletic Style (4%).

IS-pelisuositus - Toto64-5

Pieni: 6
Suuri: 6

Toto64-6

Suosikki: T64-päätöksessä 4 Borgmester on selvähkö suosikki ja kelpaisi paremman puutteessa varmaksikin. Vahva ruuna on huippukunnossa ja palaa viime juoksujensa perusteella pian voittokantaan. Tehtävä näyttää nyt varsin sopivalta.

Toissa kerralla rapakelissä ajetulla pitkällä matkalla ruuna otti pahan lähtölaukan ja laukkasi puolimatkassa vielä uudelleen. Raskas juoksu kiertelyineen vaati ymmärrettävästi veronsa lopussa. Viimeksi Borgmester onnistui ja oli tosi hyvä, näyttäen edellisen juoksunsa olleen työtapaturma. Ruuna kiri 4. ulkoa vahvasti kakkoseksi ja kulki viimeiset 700 metriä 12,0-vauhdilla, häviten vain hurjalle Roberto Diverille. Keulavoittajan takana unelmajuoksun saaneen 12 Tanpopon Borgmester niittasi lopussa, joten näistä asemista kärkirankkaus on selviö laukkariski huomioidenkin. Borgmester vaikuttaa hevoselta, jolle napakka ja pitävä rata olisi mannaa, joten taustavoimat varmasti toivovat aamun lumipyryn laantuvan hyvissä ajoin.

Haastaja: Edellä mainittu Tanpopo on yhtä selvä kakkosrankkaus kuin Borgmester suosikki. Kiriherkkä hevonen pystyy kärkeen piippuhyllyn lähtöpaikaltakin, mutta tarvitsee hieman apuja muilta. Jos Borgmester saa määrätä juoksun tempon, kuten uskomme, sen ohittaminen lopussa ei ole helppoa. 2 Daddy Boy kiersi viimeksi puolimatkassa johtavan rinnalle, mistä oli hieman pehmeä loppusuoralla suosikkiasemaansa nähden. Ruuna kaipaisi ripauksen lisää ruutia otteisiinsa. Tallitietojen mukaan ruuna saattaakin olla nyt terävämpi, mutta Daddy Boyn vire on paljon kiinni myös päivän kilpailuhuumorista.

Yllättäjät: 6 Ray Mysterio oli loppuvuodesta parempi kuin aiemmin ja tuntui saaneen lisää sitkeyttä. Ruuna oli viimeksikin hyvä 2. ulkoa ja hävisi 10,5-lopetuksessa vain Elegant Prayerille ja Mark Morelle, jotka molemmat olisivat laatumenijöitä tähän sakkiin. 10 Laptop Alley voitti viimeksi helposti keulasta ja löi vaivatta tallikaverinsa 1 Leonin. Laptop Alleylla on nähtyä enemmänkin kykyjä näihin lähtöihin ja se tulee myös takaa.

Juoksunkulku: Daddy Boy torjuu alussa Ray Mysterion ja aloittaa keulassa. Borgmester ottaa alun varman päälle, mutta etenee matkalla ainakin johtavan rinnalle tai mahdollisesti keulaan saakka.

Pelijakauma: Ei huomautettavaa.

IS-pelisuositus - Toto64-6

Pieni: 4, 12, 2
Suuri: 4, 12, 2

IS-pelisuositus

Pieni
Toto64-1: 3, 1, 8
Toto64-2: 9
Toto64-3: 6, 1, 13, 14
Toto64-4: 3, 4, 10
Toto64-5: 6
Toto64-6: 4, 12, 2
Hinta: 10,80 €

Vie kupongille: Veikkaus.fi

Suuri
Toto64-1: 3, 1, 8, 2, 4, 6
Toto64-2: 9
Toto64-3: 6, 1, 13, 14, 4, 12, 7, 8, 5, 15
Toto64-4: 3, 4, 11, 6, 10
Toto64-5: 6
Toto64-6: 4, 12, 2
Hinta: 90,00 €

Vie kupongille: Veikkaus.fi